Hyppää pääsisältöön

Helsingin matkailun alkupulahdus

1830-luvulla Helsingissä koettiin jotain outoa, mikä ravisutteli uneliaan pikkukaupungin asukkaat ruususen unestaan. Katukuvassa alkoi näkyä kesäisin yhä enemmän ulkomaisia vieraita, kreivejä, ruhtinattaria, korkea-arvoisia upseereja ja ylhäisiä mamselleja. Sanottiin, että heille tulisi järjestää majoitusta ja palveluja. Lehdestä saatiin lukea arvovieraiden nimiä. Erikoista! Helsinkiläiset kun olivat itse ajatelleet, ettei kaupungissa ole mitään ulkomaalaisia houkuttelevaa.

Maaseutukaupunki

Helsinki oli 1800-luvun alussa maaseutumainen pikkukaupunki. 1830-luvun alkupuolella asukkaita oli noin 12 000 - 15 000. Keskustan talot olivat pääosin yksikerroksisia puutaloja, joiden pihalla saattoi olla talli ja navetta. Omalla pihalla kasvatettiin hyötykasveja ravinnoksi. Ainoastaan Senaatintorin ympärille oli rakennettu komeita uusklassisia kivitaloja ja hallintorakennuksia uutta pääkaupunkia palvelemaan. Kaupunki oli hiljainen, siisti ja aito, kuten vieraat hieman myöhemmin kertoivat, ja juuri nämä piirteet herättivätkin ihastusta tulevissa matkailijoissa.

Kylpyläidea helsinkiläisyrittäjien piirissä

Muutaman paikallisen liikemiehen aloitteesta aktivoiduttiin 1830-luvun alussa perustamaan osakeyhtiö muuallakin Euroopassa muotiin tullutta terveyskylpyläideaa varten. Idea kypsyi toteutuksen asteelle, kun siihen saatiin yllättäen houkuteltua pienosakkaaksi myös keisari Nikolai I, joka oli tulossa vierailulle Suomeen vuonna 1833. Tsaari saapui vierailulle puolisonsa kanssa Pietarista ajan uutuudella, höyrylaivalla, ja suomalaiset olivat myytyjä. Kansa ihastui keisarinnaan ja pystytti hänelle Kauppatorilla nähtävän Keisarinnankiven, mutta erityisesti ihmeellinen kulkuväline, höyrylaiva, teki ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrettiin, että höyrylaiva mahdollistaisi ennen näkemättömän nopean matkustelun meriteitse. Näin tapahtuikin ja höyrylaivaliikenne Helsinkiin alkoi kasvaa. Samaan aikaan kun Ulrikaborgin eli Ullanlinnanvuorten alueella alettiin puuhata kylpylää, alkoi höyrylaivaliikenne toden teolla vilkastua. Turusta Tukholmaan oli aloitettu ensimmäinen säännöllinen höyrylaivayhteys jo vuonna 1821. Alkuaikoina laivaliikenne oli sen verran harvinaista, että kaupunkilaiset ottivat matkailijoita tuovat laivat satamassa vastaan soittaen ja hurraahuudoin.

 

Kaivopuisto rakentuu

Ullanlinnan merikylpylään ja sitä tukevaan Kaivohuoneeseen puuhamiehet halusivat vain parasta, joten suunnittelijaksi valittiin Carl Ludvig Engel, jonka kädenjälkeä ihailtiin jo Senaatintorin empiretyylisessä ympäristössä.

Ennen rakennusta piti kuitenkin kaunistaa karu kivinen ja soinen puistoalue. Vaivoja ja varoja säästämättä puistoon ajettiin maata, kaivettiin ojia, istutettiin puita, kukkia ja pensaita. Kaivettiin jopa kaksi keinotekoista lampea, joihin myöhemmin tuotiin joutsenia. Puistosta muodostui kaunis kävely-ympäristö kylpylävieraille. Istutettu lehmuskuja johti uusklassista tyyliä edustavalle kylpylärakennukselle, joka valmistui 1836 ja yhdessä Kaivohuoneen kanssa avattiin yleiseen käyttöön pari vuotta myöhemmin.

Aluksi kylpylävieraat majoittuivat kaupunkilaisten kodeissa ja parissa hotellissa keskustassa. Kiinnostuksen kasvaessa kylpyläyhtiö vuokrasi kaupungilta koko Kaivopuiston alueen, josta edelleen vuokrasi tontteja helsinkiläisille sillä ehdolla, että tontille rakennettaisiin huvila ja kaunis puutarha kylpylävieraiden käyttöön kesäksi.

Mikä on kaivohuone?

1800-luvun alussa Euroopassa oli terveystrendinä suosittua harrastaa ns. kaivojuontia. Tämä tarkoitti yleensä erilaisista luonnonlähteistä nostetun, kivennäisiä sisältävän veden nauttimista hoitona. Lähteen ympärille rakennettiin yleensä kaivohuone, joka suojasi lähdettä ja vesihoitoa nauttivia operaation aikana. Terveyslähteiden oheen rakennettiin myös kylpylöitä. Kaivopuiston kylpylässä sai valita monenlaisia kylpyjä: kylmiä, haaleita tai kuumia. Merestä pumpattuun veteen sekoitettiin mieltymysten mukaan esimerkiksi rikkiä, havunneulasia ja erilaisia mineraaleja.

Kaivopuistosta ei ikävä kyllä lähdettä löytynyt, mutta apuun tuli kemistin koulutuksen saanut Victor Hartwall, joka oli perustanut keinotekoisten kivennäisvesien tuotantolaitoksen. Näitä terveelliseksi arveltuja vesiä alettiin nauttia nyt Kaivohuoneella kylpylävieraiden joukossa. Samalla sai alkusysäyksen sittemmin menestyksekkääksi kasvava Hartwallin virvoitusjuomatehdas.

Vesiä nautittiin pitkin päivää aamusta lähtien erityisistä pikareista ja kolpakoista. Välijoilla pyrittiin liikkumaan ja tekemään kävelyretkiä ympäri puistoa. Myös tanssiaisia alettiin järjestää vieraiden viihdyttämiseksi, ja niistä tulikin suosittuja myös kaupunkilaisten parissa. Dance-soirée -iltoja järjestettiin kaksi kertaa viikossa. Keskiviikkoisin yleisö oli pääosin juhlapukuihin upeasti pukeutunutta aristokratiaa, sunnuntaisin joukossa oli myös parhaimpiinsa sonnustautunutta kaupungin rahvasta. Polkka oli vuosikymmenen muotitanssi, mutta myös valssia, franseesia, poloneesia, masurkkaa ym. harrastettiin. Ymmärrettävästi veden nauttiminen yhdessä liikunnan kanssa tekivät hyvää yhdelle jos toiselle hoitoa kaipaavalle, eikä ”sosieteeraamisen” eli yleisen seurustelun merkitystä pidä vähätellä sitäkään. Kylpylävieraat palasivat lomiltaan virkistyneinä ja kenties hoikistuneinakin.

Matkailijaryntäys

Zachris Topelius kirjoitti elävästi Helsingin päivittäisistä tapahtumista ja uutisista Helsingfors Tidningar –sanomalehteen vuosina 1841 -1860. Hän kertoo, miten alussa kylpylävieraat olivat suurelta osin venäläisiä ja saksankielisiä balttilaisia aatelisia, ruotsalaisten vieraiden lisäksi. Lehdissä oli tapana luetella ainakin arvokkaimmat vieraat arvonimet, ammatit ja nimet mainiten sekä kenen luona tai missä hotellissa he majoittuivat.

Helsinkiläiset olivat otettuja, kun kaupunki sai yhtäkkiä huomiota ja ihastelua ulkomaalaisilta. Erityisesti pietarilaiset tykästyivät Helsingin rauhalliseen pikkukaupunkimaisuuteen sekä puutarhakaupungin siisteyteen ja luonnonläheisyyteen. Myös paikallisten asukkaiden ystävällisyys ja rehellisyys sai osakseen kiitosta. Jonkin aikaa Helsinki oli suuressa muodissa matkakohteena. Kaivohuone ja kylpylä tarjosivat monenlaista viihdykettä ja ajanvietettä vierailijoille. Suosittua oli tehdä pieniä huvimatkoja Helsinkiä ympäröivään saaristoon ihailemaan merellisiä maisemia.

Yhtäkkiä Helsinki olikin aika kosmopoliittinen paikka, tosin vain kesäisin. Suosio oli niin suurta, että majoituspaikat olivat loppua. Topelius siteeraa Helsingissä vieraillutta matkakirjoittaja Faddei Bulgarinia, joka kehui kaupunkia, mutta päivitteli matkailijaryntäystä, joka aiheutti jopa pulaa ravintoloiden ruokatarpeista, vuokrattavista huviloista puhumattakaan. (Helsingfors Tidningar 21.7.1841 nro 57) Ruoka oli halpaa pietarilaisten silmissä, samoin viinakset sekä espanjalaiset ja portugalilaiset viinit halpoja, mutta ranskalaiset viinit matkakirjailijan mukaan sen sijaan yhtä kalliita kuin Pietarissa.

Kylpylävieraiden vanavedessä myös kaupungin kulttuurielämä kansainvälistyi ja vilkastui, kun ravintoloissa piti järjestää vieraille konsertteja ja tanssiaisia. Teatteri- ja varietee-esitykset lisääntyivät musiikillisten hupien lisäksi. Kylpylävieraiden paljous houkutteli ulkomaisia esiintyjiä Helsinkiin, ja kesäisin täällä saatiin nauttia erilaisten (ja eritasoisten) laulajien, viulistien, pianistien, orkesterien ja kuorojen musiikista. Kaivohuoneen pihalla oli parhaimmillaan kaksi esityslavaa. Myös kaupungin hienoimmassa hotelli-ravintolassa, Seurahuoneella (nykyinen kaupungintalo), pidettiin loisteliaita soirée -esityksiä eli iltamia ja illallisia. Joskus juhlat jatkuivat läpi yön. Monilla vierailla ei terveydenhoito ollut ensisijalla, vaan ennemminkin lomailu ja hauskanpito.

Palvelut rakentuvat

Helsinkiläiset tekivät parhaansa, jotta vieraat olisivat viihtyneet. Monelle aukeni tilaisuus ansaita mukavasti lisätienestejä. Tarvittiin ajureita, tarjoilijoita, siivoojia, huonepalvelijoita, keittiöhenkilökuntaa jne. Kaupunkiin perustettiin nopealla tahdilla useita ravintoloita, joukossa muutama varsin laadukaskin. Alihankkijoilta tilattiin tarvikkeita. Seurahuoneen isäntä esimerkiksi ilmoitti vuonna 1838 olevansa jatkuvasti valmis ostamaan kalkkunoita, ankkoja, porsaita, metsäriistaa, voita ja munia. Kaupungin ravintolaelämä nousi ennen näkemättömän kukoistukseen ja taso nousi, usein kiitos saksalaisten tai ruotsalaisten yrittäjien, joita kaupunki nyt houkutteli.

Samoin hotelleja ja majataloja perustettiin. Vuonna 1847 Helsingissä oli peräti 32 majataloa ja ravintolaa. Hotellit saivat usein hienoja kansainvälisiä nimiä, kuten Hôtel de Paris, Hôtel de Bellevue, Hôtel de St. Petersbourg ja Hôtel de Amsterdam.  Hienoista nimistä huolimatta mukavuudet majoitustiloissa olivat kuitenkin vaatimattomammat kuin nykyään, sillä ajan tapaan näissä hotelleissa oli ulkohuussit. Kaupungin hienoimpaankin hotelliin Seurahuoneelle rakennettiin vesiklosetit vasta vuonna 1861. Siihen asti vieraat joutuivat asioimaan pihan perällä, vaikka jonkinlaisia yöastioita oli myös käytössä.

Matkailun romahdus sotien ja kulkutautien vuoksi

Lehtikirjoituksista voi nähdä, että suosio alkoi pikkuhiljaa hiipua. Venäläiset ja balttilaiset säätyläiset olivat samanlaisia kuin tämän päivän matkailijatkin; uusia matkakohteita haluttiin löytää kun vanhat oli jo nähty. Yläluokan jälkeen tosin Helsinki houkutteli pitkään vielä venäläistä keskiluokkaa, joka piti Helsinkiä ja Suomea kohtuullisen halpana kohteena, jossa muutkin kuin aateliset saivat tasavertaista, ystävällistä ja ensiluokkaista palvelua.

Näin jatkui aina vuonna 1852 alkaneeseen rajuun koleraepidemiaan, ja vuonna 1853 syttyneeseen Krimin sotaan asti. Kulkutautiepidemia pysäytti täysin matkailun koko Itämeren alueella ja Krimin sota kesti kolme vuotta, jona aikana höyrylaivaliikenne oli kokonaan pysähdyksissä. Helsingin ensimmäinen ”matkailubuumi” oli enää hiipuva muisto.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Heikel, Axel O.: Brunnsparkens historia 1834-1886. Söderströms, 1919.

Helsingfors Tidningar 1841-1860, digi.kansalliskirjasto.fi.

Heikkinen, Antero: Terveyden ja ilon lähteillä. Herrasväki liikkeellä Suomessa 1700- ja 1800-luvulla. Suomen Historiallinen Seura, 1991.

Hirn, Sven: Huvia ja herkkuja. Helsinkiläistä huvi- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden aikaa. SKS, 2007.

Klinge, Matti: Pääkaupunki. Helsinki ja Suomen valtio 1808-1863. Otava, 2012.

Krohn, Aarni: Tsaarin Helsinki. Tammi, 1967.

Raudsepp, Peter: Höyrylaivalla Tallinnaan – Matkustajahöyrylaivaliikenne Suomenlahden yli vuodesta 1837 alkaen. Raud Publishing, 2018.      

Tommila, Päiviö: Helsinki kylpyläkaupunkina 1830-50. Helsinki-Seura, 1982.