Silakkamarkkinat Silakkamarkkinat Share 1. Miten markkinoiden ajankohta määräytyi myöhäiskeskiajalla? Niitä sai järjestää vapaasti. Kysynnän ja tarjonnan mukaan Kuninkaan asetuksella Maistraatin päätöksellä 2. Kuinka usein Helsingissä järjestettiin markkinoita 1500-luvun lopulta 1800-luvun alkuun? Kaksi kertaa vuodessa: syksyllä ja talvella Niitä sai järjestää vapaasti. Kolme kertaa vuodessa: juhannuksena, syksyllä ja talvella Kerran kuukaudessa 3. Minä vuonna tavaksi tuli pitää markkinat lokakuun alussa? 1639 1859 1819 1743 4. Miksi markkinoiden merkitys kaupankäynnissä väheni jo 1700-luvun lopulla? Kauppaa saattoi harjoittaa muutenkin. Kivijalkakaupat alkoivat korvata markkinoita. Ihmiset eivät halunneet maksaa ostoksistaan markkinalisää. Ihmiset eivät jaksaneet lähteä markkinoille. 5. Mikä näistä ei päde markkinoihin 1800-luvulla? Siellä myytiin vain elintarvikkeita ja eläviä eläimiä, kuten hevosia. Siellä myytiin kaikkea mahdollista. Siellä juotiin paljon viinaa ja olutta. Siellä järjestettiin esityksiä ja huvituksia. 6. Miten säätyläiset suhtautuivat markkinoihin 1800-luvun lopulla? He suhtautuivat markkinoihin välinpitämättömästi. He paheksuivat rahvaan tuhlailua, huvittelua ja juopottelua. He paheksuivat yleistä tuhlailua, huvittelua ja juopottelua. He suhtautuivat niihin hyväksyvästi ja ymmärtäväisesti. 7. Minä vuonna syysmarkkinat muuttuivat silakkamarkkinoiksi? 1867 1879 1900 1892