Helsinkiläisten juhannus Helsinkiläisten juhannus Share 1. Milloin juhannuksesta tuli virallinen liputuspäivä Suomessa? 1924 1919 1940 1934 2. Mikä väitteistä työväen juhannuksenvietosta 1900-luvun alkupuolella on epätosi? Telttailu Helsingin saarilla oli suosittua. Työväki ei viettänyt juhannusta. Päiväretket paikkoihin, joissa ei voinut yöpyä, olivat suosittuja. Juhannusta vietettiin siirtolapuutarhassa tai kansanpuistossa. 3. Mikä väitteistä on tosi? Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla vain uskonnollisia ja isänmaallisia tapahtumia. Juhannus ei näkynyt erityisemmin Helsingissä 1900-luvun alkupuolella. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla monenlaisia tapahtumia, kuten elokuvia ja illallistanssiaisia. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella pelkästään tyhjää ja hiljaista. 4. Mikä näistä ei päde keskiluokan juhannuksenviettoon 1900-luvun alkupuolella? Saunominen ei ollut tärkeää. Huviloille mentiin kampaamon kautta ja siellä pukeuduttiin aterioille. Ulkomaille lähtö oli yleistä. Veneily ja muu urheilullinen ulkoilmaelämä oli suosittua. 5. Arviolta kuinka suuri osa helsinkiläisistä lähti vuonna 1964 juhannukseksi maalle? joka toinen joka viides joka neljäs kolme neljästä