Helsinkiläisten juhannus Helsinkiläisten juhannus Jaa 1. Milloin juhannuksesta tuli virallinen liputuspäivä Suomessa? 1934 1940 1919 1924 2. Mikä väitteistä työväen juhannuksenvietosta 1900-luvun alkupuolella on epätosi? Työväki ei viettänyt juhannusta. Päiväretket paikkoihin, joissa ei voinut yöpyä, olivat suosittuja. Telttailu Helsingin saarilla oli suosittua. Juhannusta vietettiin siirtolapuutarhassa tai kansanpuistossa. 3. Mikä väitteistä on tosi? Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla vain uskonnollisia ja isänmaallisia tapahtumia. Juhannus ei näkynyt erityisemmin Helsingissä 1900-luvun alkupuolella. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella pelkästään tyhjää ja hiljaista. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla monenlaisia tapahtumia, kuten elokuvia ja illallistanssiaisia. 4. Mikä näistä ei päde keskiluokan juhannuksenviettoon 1900-luvun alkupuolella? Saunominen ei ollut tärkeää. Ulkomaille lähtö oli yleistä. Huviloille mentiin kampaamon kautta ja siellä pukeuduttiin aterioille. Veneily ja muu urheilullinen ulkoilmaelämä oli suosittua. 5. Arviolta kuinka suuri osa helsinkiläisistä lähti vuonna 1964 juhannukseksi maalle? kolme neljästä joka toinen joka neljäs joka viides