Helsinkiläisten juhannus Helsinkiläisten juhannus Jaa 1. Milloin juhannuksesta tuli virallinen liputuspäivä Suomessa? 1924 1919 1934 1940 2. Mikä väitteistä työväen juhannuksenvietosta 1900-luvun alkupuolella on epätosi? Telttailu Helsingin saarilla oli suosittua. Juhannusta vietettiin siirtolapuutarhassa tai kansanpuistossa. Työväki ei viettänyt juhannusta. Päiväretket paikkoihin, joissa ei voinut yöpyä, olivat suosittuja. 3. Mikä väitteistä on tosi? Juhannus ei näkynyt erityisemmin Helsingissä 1900-luvun alkupuolella. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla monenlaisia tapahtumia, kuten elokuvia ja illallistanssiaisia. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella tarjolla vain uskonnollisia ja isänmaallisia tapahtumia. Helsingissä oli juhannuksena 1900-luvun alkupuolella pelkästään tyhjää ja hiljaista. 4. Mikä näistä ei päde keskiluokan juhannuksenviettoon 1900-luvun alkupuolella? Veneily ja muu urheilullinen ulkoilmaelämä oli suosittua. Huviloille mentiin kampaamon kautta ja siellä pukeuduttiin aterioille. Saunominen ei ollut tärkeää. Ulkomaille lähtö oli yleistä. 5. Arviolta kuinka suuri osa helsinkiläisistä lähti vuonna 1964 juhannukseksi maalle? joka viides kolme neljästä joka toinen joka neljäs