Helsingin korttelien nimet Helsingin korttelien nimet Jaa 1. Mitä nykyisessä suomen yleiskielessä tarkoitetaan korttelilla? Yksittäistä tonttia Kaupungin neljäsosaa Katujen joka puolelta rajaamaa kaupungin tai asuinalueen osaa Kaupunginosan virallista hallintoaluetta 2. Vuonna 1866 Helsingissä oli Kamelipartin kortteli. Mitä eläintä nimi tarkoitti? Kirahvia Pelikaania Puhvelia Dromedaaria 3. Milloin korttelien virallisia jakoja alettiin tehdä Ruotsi-Suomessa Maunu Eerikinpojan kaupunkilain määräyksestä? Noin vuodesta 1280 1650-luvulla Noin vuodesta 1350 alkaen Vuonna 1802 4. Kolme näistä korttelieläimistä esiintyi vain ruotsiksi ja katosi kartalta 1800-luvun lopussa, mutta yksi on edelleen käytössä. Mikä? Hiiri Orava Rotta Lumikko 5. Mikä seuraavista väitteistä ei pidä paikkaansa Helsingin korttelinnimistä 1800-luvulla? Ne tunnettiin jopa kadunnimiä paremmin. Ne toimivat osoitteina aikana, jolloin varsinaisia kadunnimiä ei vielä ollut. Niiden tuli näkyä kilvissä katujen kulmataloissa. Niitä käytettiin lähinnä talojen koristeina, eikä niillä ollut käytännön merkitystä. 6. Mitä muutoksia korttelien nimistöön tehtiin vuonna 1836? Aihepiirien alueita selkeytettiin ja joitakin nimiä muutettiin vastaamaan alueen vallitsevaa teemaa. Korttelit saivat viralliset suomenkieliset nimet. Kaikki vanhat nimet poistettiin käytöstä ja korvattiin uusilla. Kadunnimet korvattiin kokonaan korttelinnimillä. 7. Mitä tapahtui korttelinnimien käytölle 1890-luvun jälkeen ja 1910-luvulle tultaessa? Uusia kortteleita ei enää nimetty, ja 1910-luvulla nimet väistyivät kadunnimien ja numerokoodien tieltä. Korttelinnimet korvasivat tonttinumerot kaikissa virallisissa yhteyksissä. Korttelinimet kiellettiin vanhanaikaisina. Uusia kortteleita nimettiin entistä enemmän, ja nimet vahvistuivat virallisessa käytössä. 8. Miten vanhaa korttelinnimiperinnettä on hyödynnetty 2000-luvulla? Sitä on jatkettu pienimuotoisesti uusilla alueilla, kuten Kalasatamassa, Sompasaaressa, Nihdissä ja Hernesaaressa. Se on otettu käyttöön vanhoissa kaupunginosissa, joissa kortteleita ei ole nimetty. Taloyhtiöt ovat teettäneet kuvallisia kylttejä, mikäli niitä ei ole ollut ennestään. Korttelinnimet on poistettu kokonaan Helsingin karttapalvelusta. 9. Missä kaupunginosassa sijaitsee Kilpikonnan kortteli? Kruununhaassa Punavuoressa Kluuvissa Kaartinkaupungissa