Hyppää pääsisältöön

Entinen Töölön kirjasto

Kaksikerroksinen keltainen rakennus, jonka nurkalla on lapsia ja edessä ruskan värjäämiä puita. Taka-alalla on korkeampia harmaita kerrostaloja.
Töölön kirjastona toiminut keltainen kivirakennus rakennettiin 1820-luvulla venäläisen sotaväen sotilasapteekiksi tykistö- ja kasakkajoukkoja varten. Töölön kirjasto toimi rakennuksessa vuosina 1937–1970. Talo purettiin ja sen paikalle rakennettiin Hotelli Hesperia, joka valmistui 1972. Ennen vanhojen rakennusten purkamista ja hotellien rakentamista tontti oli lasten suosikkimaastoa, jossa oli runsaasti piilopaikkoja ja mäenlaskumahdollisuuksia. Kuva on vuodelta 1957.

Kuvaaja

Aineistolaji

Tekijänoikeudet