Kaksi vanhaa kylää ja vähän kolmattakin
Pitäjänmäen kaupunginosa sijaitsee kolmen vanhan kylän alueella. Näistä Kånalan eli Konalan kylässä oli kolme tilaa, Rosas, Skyttas ja Bertas. Ne sijaitsivat alkuaan nykyisen Pitäjänmäen alueella, mutta Rosas siirtyi 1700-luvun isossajaossa nykyisen Konalan alueelle.
Skyttasin tila oli nykyisten Konalantien ja Piispantien välisellä alueella. Aika ajoin tila oli jaettuna kahtia ja Munkkiniemen kartanon isäntä omisti toisen puolen 1700-luvulla. Muuten tila pysyi talonpoikaisomistuksessa. Viimeksi se oli Åbergin perheen hallussa, aina vuoteen 1975 asti, jolloin he myivät sen pois. Tilan kaikki rakennukset purettiin seuraavana vuonna.
Skyttaksesta lohkaistiin 1900-luvun alkupuolella Bergkullan tila, joka oli heti Skyttasin itäpuolella. Talon isäntäväki asui pitkään Pikku Huopalahden kylän Korpasin talossa, joten Pitäjänmäen sekä ruotsinkielinen että suomenkielinen koulu saattoivat vuorollaan toimia talossa, kunnes saivat paremmat tilat. Muuten Bergkullassa asuttiin aina 1980-luvun loppuun asti. Seuraavan vuosikymmenen alussa rakennukset purettiin ja hieman ennen vuosituhannen vaihdetta sen paikalle rakennettiin kerrostaloja.
Bertas sijaitsi nykyisen Piispantien länsipuolella. Se oli talonpoikien omistuksessa vuosisadasta toiseen, kunnes se myytiin eräälle liikemiehelle vuonna 1927. Tämä joutui vuorostaan vaikeuksiin ja Bertas päätyi pakkohuutokaupassa Bergkullan isännälle. Tila liitettiin Bergkullaan ja Bertaksen päärakennus paloi vuonna 1931. Apteekkien eläkekassa rakensi Bertaksen tilan paikalle, Piispantielle Jukolankyläksi kutsutun vuokrataloyhtiön 1960-luvulla. Seitsemän taloa on nimetty Aleksis Kiven romaanin veljesten mukaan ja kahdeksas on Venla.
Talin kylässä oli kolme kantataloa, Reimars, Martas ja Lassas. Talot sijaitsivat nykyisen Talin kartanon tienoilla, ja niiden maat sijaitsivat lännestä itään osapuilleen siellä, missä nykyään on Pitäjänmäen Reimarlan ja Marttilan sekä Pohjois-Haagan Lassilan maita. Vuonna 1775 sotakomissaari Gabriel Nyberg muodosti Martasista ja Lassasista Talin kartanon. Myöhemmin kartano päätyi Ramsayn suvulle ja vuonna 1930 se myytiin Helsingin kaupungille. Reimars pysyi talonpoikien viljelyksessä, kunnes vuonna 1870 Helsingin kaupunki hankki siihen selvän omistusoikeuden. Tila oli vuokralla vuoteen 1920 asti, jolloin vuokrasopimus päättyi ja kaupunki alkoi palstoittaa tilan pohjoisosan maita Pitäjänmäellä.
Talista ja Konalasta on tällä sivustolla omat artikkelinsa.
Mätäjoen kosken luona
Ennen kuin oli Pitäjänmäkeä, oli jo 1700-luvulla krouvi, mylly ja saha. Krouvi oli vuodesta 1701 alkaen Turun maantien varressa lähellä Mätäjoen koskea, sitä ylläpitivät Talin talonpojat. Helsinkiläiset kauppiaat Lars Forsteen ja Hans Sund perustivat Mätäjoen kosken laitaan sahan vuonna 1723. Muutaman vuoden päästä sekä krouvi että saha päätyivät Sundin haltuun. Vuonna 1744 Thomas Mattheizen osti Munkkiniemen kartanon ja sai samalla myös Talin sahan ja krouvin. Hänen poikansa Carl Matheizen perusti sinne vielä myllyn 1770-luvulla. Sahan toiminta lakkasi 1780-luvulla. Mylly oli toiminnassa ainakin 1800-luvun lopulla, kenties vielä 1900-luvun alussakin.
Vuonna 1873 baijerilainen panimomestari Johan Kasper Kröckel sai valmiiksi uuden panimonsa samalle paikalle. Kröckelillä oli aiemmin ollut panimo Sörnäisissä, mutta nyt hän siirsi toimintansa Taliin. Panimo laajensi myöhemmin valikoimaansa virvoitusjuomiinkin, joukossa oli muiden muassa Sorbus-niminen alkoholiton raittiusjuoma. Vuonna 1919 tulipalo tuhosi panimon päärakennuksen ja oluenpano lakkasi. Vuonna 1921 lopetettiin myös virvoitusjuomien teko. Panimolta sai myös ostaa juotavaa, joten krouvilla oli siinä jatkajansa.
Nykyisen Pitäjänmäen yritysalueen länsipuoli oli kokonaan Munkkiniemen maita. Nykyisen Valimon seisakkeen pohjoispuolelta, Ampeerikadun kieppeiltä löytyi vuonna 1763 rautamalmia. Munkkiniemen kartanonherra Carl Mattheiszen perusti paikalle kaivoksen, mutta malmi oli huonolaatuista eikä kaivos koskaan kannattanut. Inkoon pitäjän Fagervikin ruukin herra Johan Hisinger aloitti uudestaan louhinnan 1780-luvulla, mutta ei sekään lyönyt leiville, ei liioin ylimasuunimestari Carl Otto Bremerin vuonna 1801 alkanut yritys. Lopulta vuonna 1836, kun Anders Edvard Ramsay omisti Munkkiniemen, kaivos käynnistyi ja toimi seitsemän vuotta. Kaivoksen malmi meni Vantaankoskelle Vantaan masuuniin sulatettavaksi.
Pitäjänmäen asema
Vuonna 1903 valmistui rautatie Helsingistä Karjaalle. Rata Karjaalta Turkuun oli valmistunut neljä vuotta aikaisemmin, joten rantarata oli nyt kokonaan valmis. Asema sai nimekseen läheisen mäen mukaan Sockenbacka ja vuodesta 1926 lähtien myös Pitäjänmäki. Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1911.
Maantie oli kulkenut siihen asti Helsingistä nykyisen Vanhan Viertotien kautta nykyiselle Strömbergintielle ja siitä Takkatietä nykyisen Patterinmäen rinnettä Espooseen. Kun uusi asema oli rakennettu, vedettiin uusi tielinja nykyisen Strömbergintien päästä uuden aseman pohjoispuolelta Konalantien risteykseen. Siitä se kulkee edelleen. Espoon puolella seuraava asema oli Leppävaara, kunnes vuonna 1940 avattiin Mäkkylän seisake aivan kunnanrajan tuntumaan. Lipunmyynti Pitäjänmäen asemalla lopetettiin vuonna 1987 ja vuotta myöhemmin lopetettiin myös Pitäjänmäen aseman tavaraliikennepalvelut.
Junaliikenteen alettua ilmaantui asemanseudun maapalstoille ostajia. Aluksi helsinkiläiset virkamiehet ja muu herrasväki rakensivat sinne kesähuviloita, mutta pian siellä alettiin asua vakinaisesti ja sinne hakeutui väkeä muistakin yhteiskuntaluokista. Asutus keskittyi ensin Sockenbackan aseman lähelle, sekä Konalan että Talin kylien alueelle. Vähitellen tontteja syntyi muuallekin, ennen kaikkea Turuntien ja Nurmijärventien varsille.
Syntyi siis uusi yhdyskunta. Helsingin pitäjässä haluttiin silloin järjestää spontaanisti syntyneen yhdyskunnan oloja ja niinpä vuonna 1908 perustettiin Pitäjänmäen eli Sockenbackan taajaväkinen yhdyskunta. Yhdyskunnan alueeseen kuluivat Talin ja Kånalan kylät.
Pitäjänmäen itäpuolelle rakennettiin Strömbergin tehdas vuonna 1909. Vuodesta 1916 alkaen tehdas osti muutaman palstan Bertasin tilalta, suuremman alueen Skyttasin maista ja lukuisia huvilatontteja. Huviloihin asettui tehtaan virkailijoita ja maa-alueet yhtiö palstoitti työväen asunnoiksi. Paljon työväkeä asettui myös vuokralle, sekä virkailijoiden huviloihin että varakkaampien työläisten taloihin.
Pitäjänmäen vieressä oli Espoon puolella Mäkkylän vanha sotilasvirkatalo Turuntien varressa. Talon ja Helsingin rajan välissä oli Turuntien varressa joitain torppia ja sittemmin siitä lohkottiin tai vuokrattiin tontteja. Pitäjänmäen aseman ja yhdyskunnan synnyttyä taloja nousi aina vain enemmän, ja ennen pitkää ei Mäkkylän ja Pitäjänmäen välillä näkynyt maastossa mitään selvää eroa tai rajaa.
Punaisen ja valkoisen Suomen Pitäjänmäki
Uuteen Pitäjänmäkeen muutti siis ensin virkamiehiä ja muuta säätyläistöä huviloihinsa, mutta rautatietä rakensivat ja ylläpitivät työläiset. Muitakin työläisiä alueella oli. Niinpä Pitäjänmäelle perustettiin työväenyhdistys vuonna 1906. Vuonna 1911 yhdistys osti Mäkkylän puolelta huvilan, jota alettiin heti laajentaa työväentaloksi. Pitäjänmäen työväentalo oli siis Espoon puolella, ja toiminta ylitti muutenkin kunnan rajan, kuuluipa yhdistys toisinaan Helsingin maalaiskunnan ja toisinaan Espoon kunnallisjärjestöön. Sekä talon rakentamista että kirjastoa varten yhdistys järjesti yleisötilaisuuksia, varsinkin kesäjuhlat olivat suuria ja suosittuja tilaisuuksia. Vuonna 1910 kesäjuhlissa oli Helsingin postiljoonien orkesteri, kansantanssiesitys, voimisteluesitys, ampumakilpailu ja tanssia sekä tietysti arpajaiset.
Sisällissodan päätteeksi vuonna 1918 Pitäjänmäen työväentalosta tuli punaisten vankila, yhdistyksen jäseniä oli siis valkoisten vankeina omassa talossaan. Vuonna 1919 työväenyhdistys sai taas työväentalon omaan käyttöönsä.
Pitäjänmäen työväenyhdistys toimi sisällissodan jälkeenkin aktiivisesti. Yhdistyksen teatteriharrastus johti Pitäjänmäen työväen näyttämön perustamiseen vuonna 1924 ja urheiluseura Tarmon syntyyn seuraavana vuonna. Tarmon piirissä on harrastettu vuosikymmenien mittaa monia lajeja, mutta jalkapallo on ollut valikoimassa aina ja jääkiekko myös hyvin kauan. Ruotsinkielinen Sockenbacka Sport perustettiin 1930-luvulla Tarmon rinnalle, vaan se ei ilmeisesti toiminut kovin kauan. Vuonna 1936 Pitäjänmäelle rakennettiin urheilukenttä. Työväentalo paloi vuonna 1994, ja sen paikalla on nyt yrityskortteli. Pitäjänmäen työväenyhdistys on nykyään osa Länsi-Helsingin sosiaalidemokraatteja.
Pitäjänmäelle perustettiin vuonna 1917 myös suojeluskunta, Sockenbacka Skyddskår. Suojeluskuntien organisaatiossa se oli oma plutoonansa ja osa Haagan ruotsinkielistä suojeluskuntaa. Suojeluskuntatalona käytettiin Svenska Bildningens Vänner -yhdistyksen taloa Suntionpolulla. Talvisodan jälkeen perustettiin Strömbergin tehtailla uusi suojeluskuntaosasto ja myös Lotta Svärd -yhdistyksen Pitäjänmäen kyläosasto. Vuoden 1944 Moskovan välirauhassa sekä suojeluskunnat että Lottajärjestö lakkautettiin.
Vapaapalokunta
Kauppias Juslinin talo paloi vuonna 1906 ja vuonna 1908 kauppias Budigenin huvila. Palojen sammuttaminen oli ollut heikonlaista, joten perustettiin Sockenbacka FBK eli Pitäjänmäen VPK. Palokalustoa säilytettiin ensin kauppias Selenin liiterissä ja palokunta kokoontui ja harjoitteli Espoon puolella, nykyisten Painiityn ja Lintumäen välillä. Ennen pitkää Pitäjänmäen vapaapalokunta sai oman talon Turuntien varresta, tosin Espoon puolelta, Mäkkylästä. Pitäjänmäen VPK toimi myös Espoon puolella, ja Leppävaaralle perustettiin vuonna 1911 oma komppania. Vuonna 1925 siitä tuli itsenäinen Leppävaaran VPK.
Vuonna 1945 Pitäjänmäen VPK aloitti ambulanssitoiminnan. Sillä oli myös palovartioasema Strömbergin tehtailla, vuoden 1946 kuntaliitoksen jälkeen yhdessä Helsingin kaupungin kanssa vuoteen 1961 asti. Varoja toiminnalleen VPK hankki järjestämällä juhlia ja tansseja. Palokunnantalon vieressä oli tanssilava, joka purettiin vuonna 1960.
Pitäjänmäen VPK joutui luopumaan Turuntien talostaan vuonna 1967 ja vanha palokunnantalo purettiin. Palokunnan autot olivat jonkin aikaa vuokratallissa Konalantiellä, mutta pian palokunta sai vuokrattua tontin ja tilat aivan vanhan paikan vierestä. Sen tontin vuokrasopimus päättyi vuonna 1990, jolloin Pitäjänmäen VPK siirtyi väliaikaisesti Strömbergin tehtaiden palovartioaseman tiloihin. Lopulta uusi ja ajanmukainen paloasema avattiin vuonna 1998 Viinentiellä. Siellä Pitäjänmäen VPK toimii edelleen.
Ensimmäinen koulu
Ennen pitkää yhdyskunnassa alettiin kaivata omaa koulua lapsille, joten vuonna 1910 perustettiin asiaa ajamaan yhdistys, jonka nimeksi vakiintui myöhemmin Svenska Bildningens Vänner i Sockenbacka. Koulu toimi ensin Balderin talossa Konalantie 8:n kohdalla ja sitten Seleniuksen talossa Konalantie 3:n kohdalla. Nämä tilat olivat liian pieniä, tarvittiin kunnollinen koulurakennus. Sitten järjestettiin juhlia rahan saamiseksi, Bertasin isäntä vuokrasi tontin nykyisen Suntionpolun varrelta ja kaupungista löytyi purkutalo, jonka hirsistä voitiin rakentaa uusi koulu. Pitäjänmäen ruotsinkielinen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1910.
Koulu kävi ajan mittaan ahtaaksi ja koulun alaluokat muuttivat vuonna 1919 Bergkullan taloon. Kun sekin kävi ahtaaksi, valmistui uusi koulurakennus nykyisen Konalantien toiselle puolelle, Selim Lindqvistin kujan varrelle vuonna 1921. Ruotsinkielinen peruskoulu toimii paikalla edelleenkin, nyt kyseessä on Hoplaxskolan -nimisen koulun Sockenbacka-enheten, jossa on kaksi alinta luokkaa.
Suntionpolun koulurakennus oli siis Svenska Bildningens Vänner i Sockenbacka -yhdistyksen eli SBV:n omaisuutta. Kun se ei enää toiminut kouluna, siitä tuli erilaisten yhdistysten ja seurojen talo. Siellä kokoontuivat Pitäjänmäen Suojeluskunta, lotat ja monet muut. Sotien aikana siinä oli kutsuntatoimisto ja lastentarha, ja 1940-luvun lopulla lastentarha antoi tietä partiolaisille ja urheiluseura Tarmolle. SBV lopetti toimintansa vuonna 1972 ja Suntionpolun talo on nykyään asuintalo.
Lastenkoti
Helsingin Diakonissalaitos oli perustanut Sörnäisiin lastenkodin tuberkuloosia sairastaville lapsille vuonna 1910. Pian havaittiin, että lastenkoti oli liian pieni eikä kaupungin saastunut ilma ollut lapsille hyväksi. Uusi paikka löytyi vuonna 1912 kaukana kaupungin saasteista, Pitäjänmäeltä, jossa oli huvila Droppen myytävänä. Pian ostettiin myös Tallkullan huvila ja seuraavien viidentoista vuoden aikana koko joukko muitakin huviloita. Kaikki sijaitsivat nykyisten Kyläkirkontien ja Henrikintien lähettyviltä.
Lääketieteen kehittyessä ei tuberkuloosipotilaille tarvittu enää omaa laitostaan, joten 1950-luvun lopulta lähtien lastenkotiin alettiin sijoittaa lapsia sosiaalisin syin. Vuonna 1968 lastenkoti sai uudet, ajanmukaiset tilat Sylvesterintieltä, ja lastenkodin yhteyteen hankittiin talo Eljaksentieltä.
Suurin osa vanhoista rakennuksista jäi ensin henkilökunnan asunnoiksi, mutta sittemmin niissä on ollut monenlaista toimintaa. Pitäjänmäellä ei enää aikoihin ole hoidettu pelkästään lapsia, vaan kaikenlaisia avuntarvitsijoita. Esimerkiksi päihdeongelmaisille tarkoitettu Kyläkirkon päivätupa toimi vuosina 1988–1995 eräässä huvilassa ja PYY- eli perheen yhdistetty hoito -projektissa autettiin pitkälle 2000-luvulle asti huumeidenkäyttäjiä ja heidän perheitään. Vuonna 1988 valmistui Kyläkirkontielle ikääntyneiden avohoitoa, kuntoutusta ja tarjoava palvelukeskus Kotikallio. Siellä on nykyään myös hoivakoti.
Villa Droppen myytiin pois 1900-luvun lopulla. Vuonna 2020 Rinnekoti-säätiö yhdistyi Diakonissalaitoksen säätiöön ja vuodesta 2023 lähtien Diakonissalaitoksen erilaiset yksiköt kulkevat Rinnekodin nimellä. Nykyään Kyläkirkontien ja Sylvesterintien kulmilla on monenlaisia Rinnekodin järjestämiä palveluita erilaisille ryhmille. Niitä on muuallakin Pitäjänmäellä.
Maailmansota ja sen seuraukset
Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä rakennettiin Helsingin ympärille linnoitusten ketju. Linnoitustöitä valvovia upseereita majoitettiin taloihin ja huviloihin, sotilaita tyhjiin mökkeihin ja varsinaisia työläisiä varten oli nykyisen Marttilan paikalla tuhannen miehen telttaleiri. Työtä tekivät ensin venäläiset sotilaat, sitten suomalaiset työmiehet ja lopulta kiinalaiset tai muut Venäjän Kaukoidästä tuodut työläiset tai vangit. Yksi venäläinen joukko-osasto otti vuonna 1915 työväentalon omaan käyttöönsä ja poistui vasta seuraavana vuonna.
Linnoitusketju kulki Pitäjänmäellä mäeltä mäelle, ja Kokkokallion sekä Päiväläisen puiston juoksuhaudat ja muut linnoitteet ovat säilyneet hyvin. Nuolipuistossa ja sen lähellä on myös säilynyt juoksuhautoja, mutta näiden eteläpuoliset linnoitteet ovat jääneet koulun ja muiden rakennusten alle. Espoon puolella on linnoitteista säilynyt suuri alue, jonka kulma ulottuu Pitäjänmäen Konalanpuistoon. Tuikepolulla, aivan kaupungin rajalla, on yksi vanha suojahuone varastona. Etelämpänä, Pajamäen pohjoispuolisella Patterinmäellä on hyvin säilynyt suuri linnoitusalue. Sen alueelle rakennettiin talvisodan aikaan myös ilmatorjuntapatteri, ja mäen nimi tullee siitä.
Oma erikoisuutensa oli Pitäjänmäen kenttärata, kapearaiteinen rautatie. Venäläiset rakensivat sen talvella 1915–1916 kuljettaakseen tukkeja Pietariin rakennuksia ja linnoitustöitä varten. Se alkoi Munkkiniemestä ja kulki nykyisen Munkkivuoren läpi Strömbergin tehtaiden ja Pitäjänmäen aseman väliin. Siellä oli pistoraide Pitäjänmäen asemalle. Sitten rata kulki ensin nykyisten Pitäjänmäentien ja Konalantien vierustaa ja hieman myöhemmin nykyisen Marttilan läpi pohjoiseen. Sitten se kulki Vihdintien itäpuolta Kaivokselaan. Liikenne radalla loppui helmikuun vallankumoukseen vuonna 1917, ja vuonna 1919 se purettiin.
Maaliskuussa 1917 Venäjällä syttyi helmikuun vallankumous ja Venäjän keisari syöstiin vallasta. Tilanne jatkui Venäjällä epävakaisena ja Suomessa kansa jakautui nopeasti kahtia, pääasiassa työväenluokkaisiin punaisiin ja porvarillisempiin valkoisiin. Venäläisten ylläpitämä järjestysvalta romahti, ja Pitäjänmäellä järjestettiin keväällä kansalaiskokouksia, joissa vaadittiin poliisien korvaamista kansan valitsemilla järjestysmiehillä ja poliiseja riisuttiin aseista. Seuraavana syksynä Pitäjänmäelle perustettiin punakaarti, ja kun bolševikit kaappasivat marraskuussa vallan, järjestivät Suomen sosialistit yleislakon.
Lopulta Suomessa syttyi sisällissota tammikuussa 1918, ja Pitäjänmäen punakaartilaiset osallistuivat taisteluihin. Sodan loppuvaiheessa valkoisten avuksi tulleet saksalaiset etenivät lännestä Pitäjänmäelle kahta tietä, Turuntieltä Talin kautta Patterinmäen kiertäen ja Hämeenkyläntietä kohti nykyistä Konalaa. Punaiset olivat asemissa nykyisen Konalan koulun luona olleissa linnoitteissa, mutta lyhyen taistelun jälkeen he perääntyivät päämajansa luokse Pitäjänmäelle, josta he perääntyivät edelleen itään.
Sodan loputtua Pitäjänmäen työväentalo toimi jonkin aikaa punaisten vankilana, siellä oli siis muiden muassa työväenyhdistyksen jäseniä vankeina omassa työväentalossaan. Lopulta toki työväenyhdistys sai talonsa omaan haltuunsa.
Pitäjänmäki itsenäisessä Suomessa
Maailmansodan ja sisällissodan jälkeen elämä jatkui Pitäjänmäelläkin. Helsingin kaupungin omistaman Reimarsin vuokrasopimus päättyi vuonna 1920. Tällöin kaupunki päätti kaavoittaa ja palstoittaa sen pohjoisosan ja vuokrata palstat asuintaloja varten. Sen kaavan mukaan Pitäjänmäen keskiosaa sitten rakennettiin, Pitäjänmäentien ja Konalantien pohjoispuolelle nousi paljon uusia taloja. Kånalan puolella Pitäjänmäkeä, osapuilleen Kokkokallion länsipuolella rakennettiin myös, mutta ilman kaavaa. Nykyinen Reimarlan alue olikin likimain täyteen rakennettu 1930-luvulla, toki nykyistä väljemmin.
Ensimmäinen kerrostalo rakennettiin Pitäjänmäelle vuonna 1937, kauppias Nymanin hirsirunkoinen rapattu talo asemaa vastapäätä. Nyman itse asui Helsingin keskustassa, tässä talossa oli Nymanin sekatavarakauppa, muita liikkeitä ja työntekijöiden asuntoja. Rautakauppias Nordström rakensi pian ihan lähelle toisen kerrostalon. Se on sittemmin purettu, vain Nymanin talo on paikallaan.
Suomenkielinen koulu
Pitäjänmäellä oli siis 1920-luvun alussa ruotsinkielinen kansakoulu, mutta suomenkielistä ei vielä ollut. Myös suomenkielistä koulua varten pidettiin kokous ja perustettiin yhdistys. Yhteistyössä Helsingin pitäjän kanssa vuokrattiin silloisen Vanhan Nurmijärventien, nykyisen Konalantien varrelta Bergkullan huvila ja koulu aloitti toimintansa vuonna 1923.
Bergkullan rakennus oli ennen pitkää liian pieni myös suomenkieliselle koululle. Uusi tiilinen koulu rakennettiin ruotsinkielisen koulun viereen vuonna 1926. Koulu kävi pian ahtaaksi, mutta uutta koulurakennusta saatiin odottaa kauan. Vihdoin vuonna 1954 valmistui Nuolitielle, nykyiselle Viinenkujalle, uusi, ajanmukainen koulurakennus. Siitä tuli peruskoulun ala-aste vuonna 1977 ja vuonna 1991 sen viereen valmistui yläaste.
Vanha koulu sai toimia kirjastona ja sitten päiväkotina, kunnes se liitettiin naapurin ruotsalaiseen peruskouluun ja on nyt osa Hoplaxskolanin Sockenbacka-enheteniä.
Kirkko
Talin ja Konalan kylät kuuluivat luonnollisesti Helsingin pitäjän seurakuntaan. Pitäjänmäki oli kasvava yhdyskunta kaukana kirkonkylästä, joten ennen pitkää sinne alettiin kaivata omaa kirkkoa. Niinpä perustettiin asiaa ajamaan yhdistyksiä, kummallakin kielellä. Vuonna 1929 valmistui sitten nykyisen Kyläkirkontien ja Henrikintien risteyksen luokse puinen kirkko, Pitäjänmäen kyläkirkko.
Talin ja Konalan kylät siirtyivät Huopalahden seurakuntaan vuonna 1936. Vuonna 1959 vanha kyläkirkko jäi pois käytöstä, kun Turkismiehenkujalle, aivan Pitäjänmäentien lähelle rakennettiin komea Pitäjänmäen tiilikirkko. Vuonna 1961 Huopalahden seurakunnan ruotsalainen osa itsenäistyi nimellä Lukas Församling. Vuonna 1966 Huopalahden seurakunta jaettiin neljään osaan, joista yksi oli Pitäjänmäen seurakunta. Konala sai oman kirkkonsa vuonna 1973 ja sen käytöstä luovuttiin vuonna 2016.
Kun vanha kyläkirkko oli jäänyt pois käytöstä, se myytiin Helsingin Diakonissalaitokselle. Siellä oli sitten erilaisia toimintoja, muiden muassa Epilepsiayhdistyksen suojatyösali ja myöhemmin pienteollisuutta. Vuosisadan lopulla Diakonissalaitos olisi halunnut purkaa rapistuneet rakennuksensa, entisen kirkon ja Villa Droppenin. Kaupunki kuitenkin epäsi purkuluvan, koska molemmat rakennukset olivat historiallisesti arvokkaita. Apuun tuli lopulta neljän perheen perustama asunto-osakeyhtiö, joka osti molemmat rakennukset. Yhtiö kunnosti molemmat rakennukset ja nyt ne ovat asuntoina. Entisessä kirkkosalissa on nyt taidenäyttelyitä ja vanhemman musiikin kamarikonsertteja.
Talvisodan sytyttyä syntyi pian tarve sankarihautausmaalle, ja sille löytyi kaunis hiekkainen paikka mäenrinteestä, kunnanrajan läheltä. Sotien jälkeen, kun Mäkkylään lohkottiin tontteja rintamamiehille, kävi ilmi, että Pitäjänmäen sankarihautausmaa olikin Espoon puolella. Ei se mitään, hautausmaalle saatiin konalalaisen taiteilija Viljo Savikurjen veistämä muistomerkki vuonna 1968.
Pitäjänmäen teollisuus
Turuntien ja Mätäjoen risteämiskohdan ympärillä oli siis jo varhain saha, mylly, krouvi ja lopulta panimokin. Seppä Gustaf Renström perusti 1900-luvun alussa pajansa Turuntien eteläpuolelle. Sen pajan mukaan alettiin sitten viereistä mäkeä kutsua Pajamäeksi.
Gottfried Strömberg perusti sähkölaitteita valmistavan yrityksensä Kamppiin vuonna 1889. Yritys menestyi hyvin, joten pian hän rakensi tehtaan Sörnäisten Rantatielle. Tehdas menestyi ja laajeni, kunnes se ei enää Sörnäisiin mahtunut. Hän siirsi vuonna 1909 osan tuotannostaan Talin kylään, josta hän oli ostanut maata kartanolta. Tehdas menestyi ja vuonna 1917 Strömberg osti lisää maata tonttinsa vierestä, nyt Munkkiniemen puolelta. Tehdasalueelle rakennettiin vuosien mittaan lisää erilaisia rakennuksia, konehalli, valimo, ruokala ja muita.
Vuonna 1933 tulipalo tuhosi Strömbergin Sörnäisten tehtaat ja yrityksen koko toiminta siirrettiin Pitäjänmäelle. Nyt rakennettiin uusi, suuri ja komea tehdasrakennus, oman aikansa moderneinta teollisuusrakentamista. Vuosikymmenien mittaan tehtaalle rakennettiin lisää tiloja ja vielä lisää.
Strömberg fuusioitui 1980-luvulla ensin Kymi-Kymmenen kanssa Kymi-Strömbergiksi ja sitten ruotsalainen Asea osti Strömbergin. Vuonna 1988 Asea ja sveitsiläinen Brown Boveri yhtyivät ja tuloksena oli ABB-niminen yhtiö. Vanhat Strömbergin tehtaat ovat siis nyt ABB:n tehtaat, mutta jatkavat aina vain toimintaansa. 2020-luvulla siellä tehdään muun muassa sähkömoottoreita ja generaattoreita. Se on pääkaupunkiseudun suurin tehdas ja työllistää noin 1300 henkilöä.
Turuntien toiselle puolelle, nykyisen Takkatien alkuun muutti vuonna 1923 Kastorin tehdas Viipurista. Se valmisti kiukaita ja liesiä Pitäjänmäellä aina 1970-luvulle asti. Vuonna 1991 alkoi yrityskauppojen sarja, jonka tuloksena kiukaita valmistaa nyt amerikkalaisten omistama Sauna 360 Hangossa.
Muutakin teollisuutta hakeutui Pitäjänmäen aseman ja Strömbergin tehtaiden lähelle kertyi. Vuonna 1925 Ullrich, Anderzén & Kumpp. jälk. Oy:n Helsingin väri- ja vernissatehdas muutti Töölöstä Pitäjänmäelle. Suomen Mallas OY – Finska Malt AB pani 1930-luvulla jonkin aikaa kaljaa Pitäjänmäellä.
Silloinen Suomen suurin radioiden valmistaja Helvar Oy perusti tehtaansa nykyiselle Purotielle vuonna 1938. Yritys oli alkuaan tuonut öljyä Varsovasta Helsinkiin, siitä nimi Helvar. Pitäjänmäellä tehdas tuotti radioita, sitten myös loistelamppujen kuristimia ja myöhemmin televisioitakin. Vuonna 1973 kuristinten valmistus siirrettiin Karkkilaan, ja vuonna 2004 myös muut toiminnot ja pääkonttori siirtyivät sinne. Helvar valmistaa nykyään valonohjaustuotteita ja sen pääkonttori on Espoossa. Pitäjänmäellä Helvarin vanhassa tehdasrakennuksessa on nyt asuntoja.
Marttilan invalidikylä
Marttila eli Martas oli aikoinaan Talin kylän maatila ja sitten Talin kartanon maita. Pitäjänmäellä ei Martasin mailla ollut pitkään aikaan paljon mitään. Vuonna 1940, heti talvisodan lopuksi, Helsingin kaupunki osti ja kaavoitti alueen sotainvalideille. Suomen Punainen Risti ja Sotainvalidien veljesliitto jakoivat tontit tarvitsijoille, ja pian alkoi rakentaminen.
Talot olivat elementtipuutaloja, ne siis koottiin valmiista osista. Tarkoitusta varten oli perustettu yritys, taloja Suomessa. Sotainvalidien Veljesliiton tonteille rakennettiin suomalaisen Puutalo Oy:n valmistamia Metsäkoto-tyyppisiä taloja Viestitielle ja Mäntykoto-tyyppisiä taloja Mottitielle. Suomen Punaisen Ristin jakamille tonteille Korsutielle ja Viestitielle rakennettiin Ruotsista saatuja ruotsalaisia lahjataloja. Partiotielle ja myös joillekin Viestitien ja viereisen Kinnaripolun osille rakennettiin vasta sodan jälkeen. Sinne tuli itserakennettavia tyyppitaloja, talotyyppi oli se varsinainen rintamamiestalo.
Pitäjänmäki Helsingin osana
Vuonna 1946 suuri osa Helsingin pitäjästä liitettiin Helsingin kaupunkiin, Konalan ja Talin kylät eli Pitäjänmäen yhdyskunta muiden mukana. Pitäjänmäen ydinalueen muodostivat Reimarsin tilan maat ja Kånalan kylän eteläosat, nyttemmin Reimarlan osa-alue. Alue oli likimain kokonaan rakennettu, mutta vuosien mittaan vanhoja taloja korvattiin uusilla ja isommille tonteille rakennettiin lisää. Reimarlan länsiosat samoin kuin Jännetien ja Viinentien pohjoispuoli ovat enimmäkseen säilyneet pientaloalueena, ja taloja on siellä kaiken ikäisiä, yli sadan vuoden ajalta.
Keskemmälle Pitäjänmäkeä on luonnollisesti rakennettu kerrostaloja. Kerrostalot on rakennettu lähinnä Pitäjänmäentiern ja Konalantien ympärille, ensimmäiset jo 1930-luvulla ja sen jälkeen aina 2020-luvulle asti. Lisäksi Piispantielle ja sen taakse rakennettiin 1960-luvulla sekä Jännetielle ja Viinentielle 1970- ja 1980-luvuilla kerrostaloja. Kokkokallion pohjoispuolelle alettiin rakentaa 1970-luvulla, ja talo talolta sinne on rakennettu aina 2010-luvulle asti. Pitäjänmäellä näkyy näin 1900-luvun ja 2000-luvun asuntoarkkitehtuurin koko kirjo.
Pitäjänmäen itäreunalle valmistui uusi Vihdintie vuonna 1952. Sitä kutsuttiin kauan myös Porintieksi, sillä se oli osa valtatie 2:ta Poriin. Sittemmin valtatie ohjattiin kulkemaan toista kautta. Vuoden 1960 kieppeillä taas valmistui nykyisen Pitäjänmäentien itäinen osa, kun silloista Turuntietä oikaistiin. Vanhasta Turuntiestä jäivät Pitäjänmäellä muistuttamaan Vanha viertotie ja Strömbergintie, ja vielä vanhemmasta reitistä Takkatie. Vuonna 1964 Pitäjänmäentien ja Vihdintien alkupäähän rakennettiin Suomen ensimmäinen ja suurin liikenneympyrä, Haagan liikenneympyrä.
Konalantiehän on vanha Nurmijärventie. Vuonna 1969 sen reittiä oikaistiin Konalassa ja Pitäjänmäen ja Konalan väliin rakennettiin komea silta. Silloin sillan alla ei vielä ollut muuta kuin pieni puro, eikä silta sitä varten ollut. Sen sijaan suunnitteilla oli uusi kehäväylä Helsingin ympäri, ja vuonna 1981 Konalan ja Pitäjänmäen väliin rakennettiinkin nelikaistainen Muurimestarintie osaksi Kehä I:tä.
Kokkokallion pohjoispuolelle, Konalan ja Pitäjänmäen rajamaille oli vuonna 1955 perustettu Konalan siirtolapuutarha. Kun uutta kehätietä suunniteltiin, sai siirtolapuutarha väistyä. Nyt sen paikalla on siis Kehä I ja myös Muonamiehentien teollisuusaluetta.
Pajamäki
Pitäjänmäen aseman eteläpuolista mäkeä oli kutsuttu vanhastaan Pajamäeksi viereisen pajan mukaan. Toisessa maailmansodassa se sai nimekseen Patterinmäki, sen laella kun oli ilmatorjuntapatteri. Mäen eteläpuolelle alettiin 1950-luvun lopulla rakentaa kerrostaloaluetta, joka sai nimekseen Pajamäki. Uudesta lähiöstä tuli aika pieni, siellä on kaksi katua, Pajamäentie ja Poutamäentie. Poutamäentie on ruotsiksi Värmobackavägen, ja sana ’värmo’ taas viittaa lämpimään säähän, poutaan. Pajamäen keskellä onkin Poutamäki eli Värmobacken koirapuistoineen. (Aivan lähellä Espoon puolella on ja on ollut enemmänkin Vermo-alkuisia paikkoja, mutta ne eivät kuulu tähän.)
Pajamäki rakennettiin liki kokonaan valmiiksi muutamassa vuodessa, vuosina 1958–1961. Se on varsin viihtyisä kerrostaloalue, talot ovat korkeintaan nelikerroksisia, ja ne on sijoiteltu väljästi. Alueella on edelleenkin oma kauppa, oma päiväkoti rakennettiin pian ja bussilinjakin kulkee keskustasta Pajamäkeen. Oma baari ja apteekki löytyvät myös, toisin kuin monessa isommassa paikassa. Aivan 1990-luvun lopulla sinne on rakennettu muutama talo lisää.
Teollisuutta Patterinmäen ja radan väliin
Pajamäen ja Pitäjänmäen aseman väliin kehittyi 1960-luvulla uusi teollisuusalue. Vanhastaan siellä oli jo Kastorin tehdas, ja sen mukaan saivat uuden alueen kadut nimensäkin: Takkatie, Arinatie ja Hiilloskuja.
Eelis ja Pauli Punkka, isä ja poika, olivat perustaneet Vallilan Hitsaamon ja Takomon Kumpulantielle. Kun Itä-Pasilaa alettiin suunnitella, osoitti kaupunki Punkkien firmalle uuden paikan Arinatieltä. Uudessa paikassa yrityksen nimi lyheni muotoon Vallilan Takomo ja toiminta alkoi vuonna 1962. Yrityksen omaa alaa olivat kuorma-autojen ja linja-autojen jouset ja niiden korjaaminen, Punkan pajalla tehtiin uusia lehtijousia murtuneiden tilalle. Ajan oloon tekniikka kehittyi ja Vallilan Takomo alkoi tuoda maahan lehtijousia, ilmajousia ja erilaisia muita auton alustan osia ja nostimia. Lehtijousia taotaan toki edelleen. Nykyään firmassa on jo neljännen polven Punkka töissä.
Espanjan kielen sana ’Lejos’ tarkoittaa kaukana, ja Lejos Oy toi maahan kaukaisia herkkuja, kuten luumuja, rusinoita, kahvia ja muuta. Vuonna 1965 Lejosin johtajat perustivat Arinatielle äänitysstudion ja antoivat sille nimeksi Finnvox. Siellä ovat siitä lähtien soittaneet ja laulaneet lukemattomat suomalaiset muusikot ja siellä on äänitetty likimain kaikkia tyylisuuntia. Studion toiminnot ovat luonnollisesti seuranneet tekniikan kehitystä ja muutoksia, siellä on ollut aikoinaan vinyylilevyjen prässäämö ja C-kasettien monistamokin. Finnvoxin maine on edelleen vähintäänkin melkoinen.
Maaliyhtiö Teknos aloitti vuonna 1948 Espoossa vanhassa kanalassa, menestyi ja asettui Takkatielle ilmeisesti vuonna 1959. Menestys jatkui, Teknos valmistaa monia kaikkien tuntemia maaleja ja sillä on nykyään toimintaa ympäri maailmaa. Teknoksen pääkonttori ja yksi tehdas ovat edelleen Takkatiellä. Konetehdas K&K aloitti koneistamisen Takkatiellä vuonna 1946 ja jatkaa siellä edelleen.
Tässä on mainittu toki vain muutamia Pajamäen alueen yrityksistä, siellä on ollut ja on lukuisia muitakin, kuten leipomo, tanssistudio, mattopesula ja lukuisia autokorjaamoja. Siellä myös valmistetaan raskaiden ajoneuvojen koreja ja lavoja ja tehdään kvanttitietokoneiden jäähdyttimiä, kryostaatteja.
Strömbergin ympärillekin teollisuutta
Strömbergin tehtaan kasvaessa se sai myös oman rautatien seisakkeensa vuonna 1949. Strömbergin seisake oli tehdasalueella eikä sinne ollut ulkopuolisilla asiaa. Vuonna 1976 rakennettiin uusi, ihan julkinen asema 300 metriä idemmäksi, ja se sai nimekseen Valimon rautatieasema.
Strömbergin tehtaan ja Pitäjänmäentien väliin jää suuri alue, jonne alkoi kertyä monenlaista tuotantoa. Pohjoismainen Sähkö Oy:n eli PSO:n tehdas valmistui vuonna 1945 Valimotielle. Yhtiö valmisti ja kokoonpani sähkölaitteita, kuten valaisimia, puhelimia, radiotarvikkeita ynnä muuta. Sen lisäksi se toi maahan monenlaisia tavaroita, kuten levyautomaatteja, kassakoneita ja polkupyöriä. Kaiken muun lisäksi se oli jo toiminut levy-yhtiönä jo vuodesta 1929 lähtien. Suuri osa sen toiminnasta tapahtui keskustassa, Vuorikadulla. Vuonna 1977 yhtiö lopetti toimintansa lukuun ottamatta musiikkia, joka jatkui PSO-musiikki -nimisenä vuoteen 1981, jolloin se myytiin Fazer Musiikki Oy:lle.
Levy-yhtiö Finnlevy perusti Takomon studioksi kutsutun äänitysstudionsa Höyläämötielle vuonna 1977. Vuonna 1989 kansainvälinen Warner Music Group osti Fazer Musiikin, joka oli jo ostanut Finnlevyn. Finnlevyn toiminta loppui Pitäjänmäellä vuonna 1990 ja kokonaan vuonna 1998. Samalle kadulle perustettiin Audiovoxin studio vuonna 1989. Se jatkoi vuoteen 1999, jolloin yritys myytiin ensin eräälle kanadalaiselle, sitten suomalaiselle firmalle ja lopulta ruotsalaiselle Playground Musicille.
Uudelle teollisuusalueelle tuli 1950-luvulta lähtien lukuisia autoliikkeitä, kuten Nikolajeffin autokorjaamo Strömbergintielle ja pian sen jälkeen Vehon korjaamo Kutomotien alkuun vuonna 1953. Veho luopui tästä kiinteistöstä vuonna 2016. Stockmannkin harrasti autokauppaa ja merkkihuoltoa ja asettui Pitäjänmäentien ja Kutomotien kulmaan vuonna 1957. Stockmannin pääkonttorikin sijaitsi Pitäjänmäellä, mutta vuonna 2006 se luopui autokaupasta ja pääkonttori siirtyi muualle kymmenen vuotta myöhemmin.
Korpivaaran korjaamo asettui Valimotien ja Hiomotien kulmaan vuonna 1952, muutti Korsoon vuonna 1973 ja on sittemmin myyty Amerille. Valimotielle asettuivat myös Scan-Auton pääkonttori, autoliike ja korjaamo vuonna 1957. Ne muuttivat Konalaan vuonna 1970 ja vuonna 2025 Scanian nimisenä Vantaalle. Höyläämötielle asettui 1950-luvun puolivälissä Tammilehdon autokorjaamo ja maahantuoja, joka toi maahan Fiateja ja korjasi Simca- ja Chrysler-merkkisiä autoja. Vuonna 1989 Niilo Tammilehto myi nämä tilat Mäkitorpan Autoradio Oy:lle.
Halva on itäisen Välimeren hyvä seesamimakeinen. Kreikkalaiset Jean ja Michael Karavokyros olivat tulleet Pietarin kautta Suomeen ja perustaneet Itämaisen Halvatehtaan Kruununhakaan vuonna 1931. Tehdas muutti myöhemmin Aleksanterinkadulle ja lopulta vuonna 1957 se muutti nimensä muotoon Oy Halva Ab ja asettui Höyläämötielle. Siellä se on edelleen. Yritys aloitti tosiaan halvalla, mutta sen tunnetuin tuotehan on lakritsi. Halvalla on tehdas myös Vantaan Tammistossa.
Kaikenlaisia on Pitäjänmäellä ollut. Työväline Oy edusti Fiatin traktoreita 1940-luvun lopulta lähtien ja muutti Espooseen vuonna 1978. Veljekset Kulmala valmisti paloautoja ja pelastuskalustoa Kutomotiellä vuodesta 1939 aina vuoteen 1991 ja jatkaa toimintaansa Vantaalla. Muitakin oli ja on, näitähän voisi luetella loputtomiin.
Radan toisellekin puolelle tuli teollisuutta. Valio rakensi sinne suuren meijerinsä vuonna 1960. Osoitteeksi tuli luontevasti Meijeritie. Valio perusti meijerin rinnalle mehutehtaan vuonna 1971. Vuonna 1978 Valio siirsi pääkonttorinsa Ruoholahdenrannasta Pitäjänmäelle. Maidon pakkaaminen lopetettiin vuonna 1998 ja jakeluvarasto siirrettiin Riihimäelle vuonna 2005. Vuonna 2026 mehutehdas on muuttanut sekin Riihimäelle ja vanhalle Valion alueelle suunnitellaan asuntoaluetta.
Kun Kehä 1 rakennettiin, jäi sen eteläpuolelle Ristipellontien eteläisin pää ja teollisuusalue sen ympärillä. Kadun nimeksi annettiin Muonamiehenkatu, ja nykyään se tekee täyden lenkin ilman tieyhteyttä muualle kuin Vihdintielle. Vuonna 2023 siellä avattiin Konalan pelastusasema, Ruosilankujan pelastusaseman jatkaja. Ruosilankujan asema oli perustettu Vihdintien toiselle puolelle Konalaan vuonna 2020 ja lakkautettu vuonna 2023.
Teollisuusalueesta yritysalueeksi
Pitäjänmäen teollisuusalue muotoutui sitten Pitäjänmäentien ja rautatien väliin. Mutta ajat muuttuvat, ja tehtaiden tilalle on tullut yhä enemmän toimistoja ja muuta yritystoimintaa. Kela rakensi suuren toimistotalonsa Pitäjänmäentien varteen jo vuonna 1984. Hartwall siirsi pääkonttorinsa Konalasta Hiomotielle, vastapäätä ABB:n tehtaita vuonna 2004. IT-alan suuryrityksistä CGI on rakentanut Suomen-pääkonttorinsa Karvaamokujalle ja Fujitsu Valimotielle. Telialla on suuri datakeskus Valimotiellä.
Monia muitakin teollisuuskiinteistöjä on muutettu toimistoiksi, Pitäjänmäkeen on kertynyt hyvin monenlaisten yritysten ja organisaatioiden konttoreita. Toimistojen lisäksi alueelle on tullut kaikenlaisia muutakin, vuokravarastoja, kuntokouluja, tanssikouluja, eläinsairaala, kaikkea mahdollista. Oppilaitoksiakin on tullut alueelle 2000-luvulla. Ammatillinen oppilaitos Axxell toimii alueella, samoin kuin ammatillinen aikuiskoulutuslaitos Taitotalo. Pitäjänmäen teollisuusalue onkin nykyään nimeltään Pitäjänmäen yritysalue.
Ei vain yritysalue
Nykyisen Strömbergintien varressa ei vanhastaan ollut asutusta. Mutta 1940-luvun lopulla rakennettiin uusi Kornetintie hieman kaakkoon Strömbergin tehtaista ja sen varrelle rakennettiin seuraavina vuosina muutaman perheen pienkerrostaloja Strömbergin insinööreille. Muutama talo rakennettiin myös korttelin toiselle puolelle, myöhemmän Pitäjänmäentien puolelle.
Helsingin kaupungilla oli ilmeisesti 1950-luvulta lähtien taimistoalue nykyisen Talin puistotien pohjoispäässä. Se muutti 1990-luvulla kuitenkin Munkkivuoren toiselle puolelle, uuden Talinrannan asuinalueen ja Turunväylän väliin. Kun taimisto oli lähtenyt, alettiin Talin Puistotien pohjoispään tietämille rakentaa asuntoja. Vuosituhannen vaihteessa valmistui muutama kerrostalokortteli, jota todella sijaitsee Talin osa-alueella. Viereisissä kortteleissa alettiin samoihin aikoihin purkaa vanhoja teollisuusrakennuksia ja rakentaa tilalle asuntoja. Myös niitä markkinoidaan usein Talin nimellä, vaikkeivät ne virallisesti Talia olekaan. Ihan pelkkiä asuntoja ei Kutomotienkään ympärille tule, vaan joitain toimistotaloja säästettäneen ja uusiakin rakennetaan.
Myös ABB:n tehtaiden ja Pitäjänmäentien välissä alettiin 1990-luvulta lähtien tehdä yrityskortteleista asuinkortteleita. Jotkut vanhat tehtaat muutettiin asunnoiksi, kuten Helvarin radiotehdas, mutta useimmat vain purettiin ja niiden tilalle rakennettiin kerrostaloja. Näin on ABB:n tehtaiden eteläpuolinen alue nyt lähes kokonaan asuinaluetta, ja vuodesta 2000 lähtien alueella on myös oma alakoulunsa, Strömbergin ala-aste.
Lähteitä
ABB Suomessa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Aikajanamme alkaa vuodesta 1867. Sivustossa Diakonissalaitos(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
BeerFinland.com(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Halva – suomalaista lakritsia Helsingistä vuodesta 1931.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, Helsinki 1992.
Historia. Sivustossa Veho(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Historiamme. Sivustossa Teknos(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kotilainen, Sofia: Niilo Tammilehto. Sivustossa Biografiasampo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä SKS, Henkilöhistoria, Suomen talouselämän vaikuttajat.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia II. Vanhan Helsingin synnystä isoonvihaan 1550–1713. Vantaan kaupunki, Vantaa 1990.
Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713–1865. Vantaan kaupunki, Vantaa 1991.
Historia. Leppävaara-seuran sivustossa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Oy Veljekset Kulmala Ab historia, sivustossa Kulmala.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Pitäjänmäen kyläkirkko(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Pitäjänmäen VPK. Vapaaehtoista palokuntatoimintaa vuodesta 1908.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Suomalaista työtä vuodesta 1921. Sivustossa Lejos.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Taruinamme. Sivustossa Rinnekodit(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tonttikartta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tuominen, Leena-Maija: Pitäjänmäki Muistelee.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
