Hyppää pääsisältöön

Kaupungintalo

Kauppatorin reunalla seisova Helsingin kaupungintalo on monelle tuttu, mutta sen alkuperä vieras. Se valmistui vuonna 1833 Venäjän vallan aikana hotelli Seurahuoneeksi, ja sen suunnitteli empirekeskustan pääarkkitehti, C. L. Engel. Kaupungintalon siniharmaa julkisivu yhtyy muihin empiretyylisiin rakennuksiin ja muodostaa kaupankäynnin, hallinnon ja historian kannalta merkittävän Leijona-korttelin. Vuonna 1970 valmistunut Aarno Ruusuvuoren toteuttama saneeraus muutti kaupungintalon sisätilat täysin. 1980-luvun lopulla sama mies suunnitteli kaupungintalokortteliin ravintolan ja valtuustosalin, jossa Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu. Nykyisessä muodossaan kaupungintalo on ulkokuoreltaan empiretyylinen, mutta sisältä yhdistelmä monien vuosikymmenien vaikutteita.

 

Vanha Engelin Seurahuone

Helsingin saatua Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin aseman vuonna 1812 kaipasi kaupunki nopeasti uutta ja hienoa arkkitehtuuria ilmentämään uutta keisarillista Helsinkiä. Kenties parhaiten tämä on nykyään nähtävissä Senaatintorilla, mutta myös Kauppatorin laidalla on vielä häivähdys tästä 1800-luvun keisarillisesta eli empire-tyylistä. Yksi uuden pääkaupungin nykyisin vähemmän tunnetuista, mutta aikanaan hyvin tärkeistä, rakennuksista oli Seurahuone. Se oli yhdistelmä juhlatilaa, hotellia ja ravintolaa. Rakennuksen suunnitteli kukas muukaan kuin Carl Ludvig Engel, keisarillisen Helsingin pääarkkitehti. Rakennus otettiin käyttöön vuonna 1833, ja siitä muodostui kaupungin tärkein ja komein juhlatila vuosikymmeniksi. Valtiopäivätoiminnan ja rautatien avaamisen jälkeen 1860-luvulla Helsinki ja sen Seurahuone muuttuivat entistä vilkkaammiksi. Siellä järjestettiin tanssiaisia, yliopiston promootioita ja karonkkoja, teatteriesityksiä ja konsertteja. Juhlasali oli ja on koristeellinen ja 1800-luvun lopun estetiikkaa heijastava. Se on Hampus Dahlströmin suunnittelema ja Bruno Granholmin laajentama.  Kristallikruunujen alla on nähty muun muassa konsertteja, tanssiaisia, vastaanottoja ja muita kutsuvierastilaisuuksia. Salissa on kuultu monet suomalaisten säveltäjien kantaesitykset kuten Sibeliuksen Metsänhaltijatar. Siellä esitettiin myös Suomen ensimmäinen elokuvaesitys kesäkuussa 1896.

Helsingin raatihuoneena, eli kaupungintalon edeltäjänä, toimi 1800-luvulle asti Suurtorilla (nykyisellä Senaatintorilla) seissyt puurakennus, joka paloi tai poltettiin useaan kertaan historian saatossa. Vasta vuonna 1804 rakennettiin uusi kivinen raatihuone, mutta se purettiin jo 30 vuotta myöhemmin uuden keisarillisen Senaatintorin tieltä. Vuosina 1838-1913 Raatihuoneena toimi niin sanottu Bockin talo Senaatintorin laidalla (Aleksanterinkatu 20). Se oli valmistunut vuonna 1763 kauppias Gustav Johan Bockin kodiksi, mutta C. L. Engel teki siihen muutoksia 1800-luvulla kun siitä tehtiin kenraalikuvernöörin, Suomen suuriruhtinaskunnan korkeimman virkamiehen, väliaikainen residenssi. Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui siellä vuodesta 1875 alkaen. Läheiset Burtzin ja Heleniuksen talot hankittiin myös kaupungin omistukseen, jolloin alkoi muodostua yhtenäinen raatihuonekortteli.

 

Unelma uudesta kaupungintalosta kariutuu

 

1800-luvun jälkipuolisko merkitsi monia muutoksia Helsingin ja koko Suomen historiassa. Uutuuksia Helsingissä olivat muun muassa rautatie (1862), bussiliikenne (1888), sähkövalot (1884) sekä metrijärjestelmä (1887). Senaatintorin keskellä seisovan patsaan kuvaaman tsaari Aleksanteri II:n uudistuksiin kuului paitsi Suomen valtiopäivätoiminnan palauttaminen, myös kunnallishallinnon uudistus. Nyt kaupunkien tehtäväksi tuli huolehtia kaikesta siitä, mikä ennen oli ollut porvariston ja kirkon, vastuulla (esimerkiksi köyhäinhoito, koulu, turvallisuus). Kaupunki sai vaaleilla valitun valtuuston, tosin äänioikeus oli käytännössä vain rikkailla miehillä (naiset, palkolliset ja varattomat eivät olleet äänioikeutettuja). Muutos oli silti merkittävä: aikaisemmin kaupungin johto oli ollut käytännössä kokonaan kaupungin porvareilla (kauppiaat, käsityöläiset) sekä maakunnallisilla ja valtiollisilla virkamiehillä.

Uudelle instituutiolle haluttiin sen arvoa vastaava rakennus, joka toimisi samalla kaupungin uuden, laajentuneen, hallinnon keskipisteenä. Tätä varten kaupunki päätti ostaa Hotelli Seurahuoneen, joka oli kiistämättä yksi komeimmista kaupungin rakennuksista. Hämmästyttävää kyllä, jo vajaassa sadassa vuodessa Engelin aikanaan suunnittelemat, mahtavaa keisarillista Helsinkiä henkivät rakennukset, olivat menettäneet vetovoimansa. Haluttiin uutta ja erilaista. Seurahuoneen  paikalle oli tarkoitus rakentaa aivan uusi kaupungintalo. Hankkeen puuhamies oli erityisesti senaattori, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leo Mechelin. Vastaavia uusia kaupungintaloja oli jo noussut moneen muuhun suuriruhtinaskunnan kaupunkiin: Loviisaan, Pietarsaareen, Vaasaan, Hämenlinnaan, Kuopioon ja Porvooseen. Pääkaupunki oli selvästi jäänyt maakuntakeskuksia jälkeen.

Uudesta kaupungintalosta järjestettiin suunnittelukilpailu, mutta sen tuloksiin ei oltu tyytyväisiä. Ensimmäinen palkinto jätettiin jakamatta, mutta toinen annettiin Armas Lindgrenille (muun muassa Kansallismuseon ja Uuden ylioppilastalon arkkitehti) jonka ehdotus muistutti keskieurooppalaista ja keskiaikaista kaupungintaloa. Asia jätettiin pöydälle, ja ensimmäinen maailmansota tuli väliin. Sitä seurasi sisällissota, jonka aikana Helsinki vallattiin kahdesti, ensin punaisten, sitten saksalaisten toimesta. Sodan jälkeen asiaan palattiin, mutta uutta taloa vastustettiin sekä liian kalliina että vanhan hienon talon tuhoajana. Lopulta päädyttiin kompromissiin: vanha Seurahuone säilytettiin, mutta uudistettiin kaupungintaloksi kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin johdolla. Uudistustyö valmistui vuonna 1932.

Helsinki kasvoi toisen maailmansodan ja suuren alueliitoksen jälkeen vauhdilla. Samalla kaupungin hallinto paisui, ja pian Kaupungintalon tilat koettiin jälleen riittämättömiksi.  Aluksi tyydyttiin kuitenkin pieniin, mutta työntekijöille tärkeisiin muutoksiin. Näistä tärkein oli 1940-rakennettu virkamiesravintola "Kaupunginkellari", joka rakennettiin silloisen pohjakerroksen alapuolelle. Sen seinäfreskojen maalaus uskottiin nuorelle naistaiteilijalle, Tove Janssonille.

Suurempi kaupunki, suurempi tilantarve

 

1960-luvulla todettiin nykyisten tilojen olevan jälleen riittämättömiä.  Tälläkin kerralla päädyttiin uuden talon rakentamisen sijasta saaneeraamaan vanhaa, mutta nyt ankarammalla kädellä. Järjestetyn arkkitehtikilpailun voitti Aarne Ruusuvuori suunnitelmallaan "Kivinen eläintarha". Ajan henkenä oli vahva modernistinen vimma. Menneet tyylit koettiin tunkkaisina ja epäkäytännöllisinä. Muutostöiden alkaessa vanha Seurahuoneen talo, eli silloinen Kaupungintalo, purettiinkin lähes kokonaisuudessaan ja vanhojen seinien sisäpuolelle nousi moderni virastorakennus. Vain julkisivu, pääsisäänkäynnin holvaukset ja juhlasali jäivät muistuttamaan vanhoista ajoista.

Ruusuvuoren toimisto suunnitteli rakennuksen yksityiskohtia myöten, pyrkien kokonaistaideteokseen. Värisuunnitelman Ruusuvuori tilasi Anitra Lucanderilta. Vuonna 1970 virkahenkilöstö pääsi takaisin uudistettuun taloon, jossa teknologia oli päivitetty ajan tasalle. Sisätilat oli uusittu ja empiretyyliset ornamentit vaihtuneet modernistisiin yksityiskohtiin. Lisäksi kaupungintalon aulaan pystytettiin 1970-luvun alkupuolella useita kyseiseen tilaan suunniteltuja näyttäviä ja hyvin moderneja taideteoksia. Näitä olivat Eino Ruutsalon Valoseinä (1971), Rut Brykin keramiikkareliefi Kaupunki auringossa (1975) ja Kimmo Kaivannon Ketju (1971). Pormestarin vastaanottoaulaan valmistui Sibelius-monumentin suunnitelleen Eila Hiltusen veistosteos Ihmisiä aikojen saatossa (1971). Ala-aula soveltui myös näyttelyjen esillepanoon: siellä järjestettiin 70–80 -luvuilla ajoittain kansainvälisiä näyttelyitä.

Kaupungintalon uudistus valmistui syksyllä 1970 pitkän ja kalliin saneerauksen jälkeen, minkä seurauksena vanhaa kaupungintaloa ei ollut juurikaan jäljellä. Juuri ennen kaupungintalon valmistumista 1970, syttyi Helsingissä merkittävä ja kiihkeäkin keskustelu rakennussuojelun merkityksestä. Kaupungintalo oli tämän keskustelun polttopisteessä, sillä Ruusuvuoren saneerausta kritisoitiin sen korkeasta hinnasta ja pitkästä kestosta. Keskustelua herätti myös toimenpiteiden välinpitämättömyys historiallisesti keskeistä rakennusta – entistä Seurahuonetta – kohtaan.

 

1980-luvulla Ruusuvuoren toimisto suunnitteli myös korttelin keskelle uuden lisäsiiven, johon sijoitettiin uusi moderni valtuustosali sekä uusi ravintola. Ne valmistuivat vuonna 1988 ja ovat käytössä edelleen.  

1990-luvulle tultaessa kaupungintalo oli tullut teknisesti tiensä päähän eikä vastannut toiminnallisesti enää nykyaikaisen hallintorakennuksen vaatimuksia. Arkkitehtitoimisto Aki Davidssonin vuosina 1998-99 tekemä peruskorjaus rajoittui pääosin Ruusuvuoren suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen eli kaupungintalokorttelin eteläosaan.

Peruskorjauksessa uusittiin julkisivurappaukset ja kipsikoristeet. Väriltään haalistunut talo maalattiin jälleen siniseksi ja sivusiivet vaaleanpunaisiksi. Rakennukseen lisättiin nykyaikaisten standardien mukaiset järjestelmät.Ison ongelman muodosti nykyään vaaralliseksi luokiteltu, aikansa suosikkimateriaali asbesti, jota kaupungintalostakin löytyi runsaasti. Sisäkattojen asbestipinnoite korvattiin puuvillapohjaisella akustiikkaruiskutteella. Alkuperäiset Ruusuvuoren suunnittelemat aulavalaisimet säilytettiin, samoin kuin käytävien alkuperäinen väritys, ovien sijoittelu ja niihin liittyvät sähköiset laitteet. Suurimmat toiminnalliset muutokset tehtiin aulatiloissa. Vaatesäilytystilat siirrettiin aulan takaosaan ja niitä rajaamaan siirrettiin Eino Ruutsalon valokineettinen seinä. Uudet hissinovet puhkaistiin aulan molemmille puolille ja keskialueelle jätettiin tilaa asiakkaita palvelevalle infotiskille.

Kaupungintalon aula avattiin kaupunkilaisille marraskuussa 2008 osana vanhan empirekeskustan elävöittämistä. Aulasta haluttiin tehdä kaupunkilaisille avoin olohuone. Viereisessä korttelissa toiminut Helsinki-tiedotus ja näyttelytila siirtyivät Jugendsalista kaupungintalon aulaan. Yleisneuvonta nimettiin Virka-infoksi ja näyttelytila Virka-galleriaksi.

Suurimpia muutoksia oli uuden oviaukon puhkaiseminen Sofiankadulle syksyllä 2009. Viereisen portaikon seinälle sijoitettiin Jorma Purasen valokuvateos Where Compasses All Go Mad. Eino Ruutsalon Valoseinä (1971) käännettiin 180 astetta kohti peräseinällä olevaa naulakkotilaa. Näin saatiin näyttelytoimintaa varten iso ja näyttävä alue aulan keskeltä.

Virka-galleriassa järjestettiin erityisesti Helsinkiä eri näkökulmista esitteleviä näyttelyjä. Virka-galleria sopi avaruutensa ja eleettömyytensä vuoksi erityisen hyvin valokuvanäyttelyille, joita nähtiinkin useilta tunnetuilta valokuvaajilta. Aulassa ja juhlasalissa järjestettiin lukuisia konsertteja ja muita tapahtumia. Kävijämäärät kasvoivat vuosi vuodelta matkailijoiden löytäessä kaupungintalon palvelut.

Vuonna 2012 Helsinki juhli 200. vuottaan pääkaupunkina ja samana vuonna juhlittiin myös Helsinkiä maailman muotoilupääkaupunkina. World Design Capital -vuoteen kuului olennaisena osana erilaisten kiinnostavien mutta suljettujen tilojen avaaminen yleisölle. Virka-galleria ”vapautti” aulan upeat yleisövessat ja järjesti niissä taidenäyttelyn FLUSH!, jonne oli valittu kiinnostavinta nykytaidetta tunnetuilta nuorilta taiteilijoilta.

Pohjoismaiden valtionjohtajat juhlivat Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kaupungintalon juhlasalissa kesäkuussa 2017 juuri virkaansa astuneen pormestarin Jan Vapaavuoren tarjoamalla lounaalla. Viron presidentin Kersti Kaljulaidin vierailu Suomen ja Viron yhteisten 100-vuotisjuhlien kunniaksi tuotettuun Silta-näyttelyyn huipensi juhlavuoden.

Kaupungintalolla ovat vierailleet viimeisen kymmenen vuoden aikana esimerkiksi kaikki Pohjoismaiden valtionjohtajat ja Baltian maiden presidentit. Vieraita on lisäksi ollut monesta Euroopan maasta sekä Aasiasta, Afrikasta ja Australiasta. Viimeisin vieras oli vuonna 2019 Korean tasavallan presidentti Moon Jae-In, jonka kunniaksi järjestettiin perinteiseen tapaan pormestarin isännöimä lounas kaupungintalon kauniissa juhlasalissa

Vuonna 2009 kaupungintalossa vieraili reilut 50 000 kävijää mutta vuonna 2017 kävijämäärä oli jo paisunut kymmenkertaiseksi ylittäen puoli miljoonaa. Koska kaupungintalo oli rakennettu 1970-luvulla virasto- ja edustuskäyttöön, aulan rakenteet ja materiaalit eivät kestäneet näin suureksi paisunutta kävijämäärää. Ruusuvuoren harkiten 50 vuotta aikaisemmin suunnittelemat herkät hiekkakivilattiat ja messingillä sisustetut designvessat alkoivat sananmukaisesti hajota käsiin.

Aulan toimintakonseptia muutettiin jälleen syksyllä 2018, ja neuvonta- ja näyttelytoiminta loppuivat. Keväällä 2019 aulan keskelle avattiin Tapahtumatori, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Eino Ruutsalon Valoseinän paikalle pystytettiin mediaseinä. Kaupungintalon ravintolaan avattiin pitkään toivottu ovi suoraan aulasta

Lue lisää:

 

Laura Kolbe & Pekka Puhakka 2008. Helsingin kaupungintalo. Historiaa ja herkkuja. Otava, Helsinki.

Aki Davidsson 1998. Helsingin kaupungintalon peruskorjaus. Teoksessa Kaupungin Leijona-sydän.

Alueet