Hyppää pääsisältöön

Herttoniemi - Kylä, kartano, kaupunginosa

Herttoniemi on kasvanut pienestä kartano- ja maalaiskylästä nykyaikaiseksi kaupunginosaksi 1900-luvulla muutamassa vuosikymmenessä. Alueella on aina ollut vahva yhteys Helsingin kaupungin kehitykseen ja kasvuun. 1700-luvulla Viaporin rakentaminen säteili seudun kartanoihin. Toisen maailmansodan jälkeen asuntorakentamispaine tuotti esimerkillisen ja viihtyisän metsälähiön. Helsinkiin Herttoniemi liitettiin suuressa alueliitoksessa 1946.

Helsingin rannoista on tullut suosittuja rakennuskohteita 1990-luvulta lähtien. Helsingin kaupunginvaltuusto teki 1986 päätöksen Herttoniemen sataman muuttamisesta asuntoalueeksi. Rakennustyöt käynnistyivät 1990-luvulla ja niiden seurauksena valmistui merellinen Herttoniemenranta.

Herttoniemien kaupunginosaan kuuluvat Länsi-Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori ja Herttoniemen yritysalue.

Herttoniemen keskiaikainen kylä 

Ennen pysyvän asutuksen syntyä Helsingin rannikolla liikkuivat vain eränkävijät, kalastajat ja kauppiaat. Varhaisimmat ihmisen jättämät jäljet Herttoniemessä ovat pronssikaudelta, jolta ajalta muinaismuistoina on säilynyt kaksi hiidenkiuasta eli hautaröykkiötä. Alun perin hiidenkiukaita oli neljä. Hiidenkiukaista yksi sijaitsee Sorsavuorenpuistossa Herttoniemenrannassa ja toinen Hitsaajankadun ja Itäväylän väliin jäävällä kalliokumpareella. 

Herttoniemen rannat sijaitsivat tärkeän kauppareitin, viikinkien idäntien varrella. Ensimmäiset ruotsalaiset siirtolaiset asettuivat asumaan Helsingin seudulle 1200-luvulla. Oliko Herttoniemessä pysyvää asutusta ennen ruotsalaisten siirtolaisten tuloa? Tämä on mahdollista, mutta meillä ei ole asiasta varmaa tietoa. Alueella on kuitenkin liikkunut hämäläisiä eränkävijöitä, mistä kertovat itäisen Helsingin Tavast-alkuiset paikannimet.  

Herttoniemen kylä kuului keskiajalla Helsingin pitäjään, joka muodostui kirkollisena hallintopitäjänä 1300-luvulla. Pitäjän hallinnollinen keskus sijaitsi nykyisen Vantaan puolella Kirkonkylässä (Kyrkby). Sinne kohosi 1400-luvun jälkipuolella komea Pyhän Laurin kivikirkko.  

Herttoniemi sanana viittaa luultavasti aluetta hallinneeseen herttuaan tai tämän luottohenkilöön. Tapio Salminen pitää Helsingin pitäjän keskiaikaa käsittelevässä tutkimuksessaan mahdollisena, että nimi voi viitata Länsi-Suomea 1300-luvulla hallinneeseen herttua Valdemar Magnussoniin tai Birger-jaarlin poikaan Bengt Birgerssoniin, jolle myönnettiin vuonna 1284 arvonimi Suomen herttua, dux Finlandiae. Salmisen mukaan on mahdollista, että aluetta hallinnut herttua perusti Herttoniemeen rälssitilan, koska se sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla. Porvoon tutkintakäräjille osallistui 27. helmikuuta 1405 Laurens Hertoghe. Tätä on pidetty vanhimpana kirjallisena Herttoniemeen liittyvänä mainintana.  

Rälssitilojen Herttoniemi 

Uuden ajan alussa 1500-luvulla maa saattoi olla Helsingin pitäjässä kruunun, talonpoikien tai rälssimiesten omistuksessa. Kruunun ratsuväen tarpeen kasvaessa kuningas lupasi jo 1200-luvun lopulta lähtien verovapauden niille miehille, jotka varustivat ratsun sotaväkeen. Heitä kutsuttiin rälssimiehiksi ja heidän tilojaan rälssitiloiksi.  Herttoniemi sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Vantaanjoen suulla. Herttoniemeen muodostui useita rälssitiloja, jotka olivat Jägerhornien aatelisen sotilassuvun hallussa. 

Herttonimen Jägerhorn-suvun vaakunassa esiintyy metsästystorvi. Suvun vaakunasta on kaksi versiota. Pyhän Laurin kirkkoon maalatussa vaakunassa oli metsästystorvi, kolme tähteä ja miehen pää kilven yläpuolella. Toisessa vaakunassa, joka on mahdollisesti ollut Vantaanjoen suulle 1550 perustetun Helsingin kirkossa, oli kaksi tähteä ja metsästystorvi. Nämä vaakunat ovat säilyneet ruotsalaisen taiteilijan ja numismaatikon Elias Brennerin (1647–1717) kopioimina.  

Lue lisää: Herttoniemen Margareta Jägerhorn - Jägerhornien suku asui Herttoniemessä jo keskiajalla. Suvun edustaja, Herttoniemen Margareta Jägerhorn eli 1400-luvun puolivälissä. Hän oli naimisissa Lasse-nimisen miehen kanssa, joka oli kotoisin Sipoon Gästerbystä. Heillä oli kaksi poikaa ja tytär Margareta Larsdotter, josta tuli Creutz-suvun kantaäiti. Herttoniemenrannan katujen nimistössä on muistettu 1500- ja 1600-lukujen herttoniemeläisiä naisia.

Helsingin perustaminen ja Herttoniemi 

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti vuonna 1550 Helsingin kaupungin ja kuninkaankartanon Vantaanjoen suulle, Vanhankaupuginlahden rannalle. Paikalla sijaitsi Koskelan kylä, mutta lähellä oli myös Herttoniemen kylä. Helsingin perustaminen toi uudenlaista eloa paitsi Herttoniemen kylään, myös koko Helsingin pitäjään. Uusi kaupunki oli lisäksi sotalaivaston tukikohta, armeijan huoltokeskus ja sotajoukkojen kokoamispaikka. Armeijan tarpeet lisäsivät talonpoikien rasituksia, mutta ne loivat myös kysyntää maalaistuotteille. 

Tärkeimmät elinkeinot Herttoniemessä olivat kalastus, karjanhoito ja jossain määrin myös maanviljely. Yleisimpiä viljelykasveja olivat ruis, ohra ja kaura. Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan (1496–1560) aikana viljan jauhatus keskitettiin parempien verotulojen toivossa kruununmyllyihin. Herttoniemeläinen Matts jauhatti vuonna 1577 tynnyrillisen ruista Vanhankaupungin myllyssä.  

Herttoniemen kylän väestö muodostui rälssitilojen omistajista, heidän perheenjäsenistään ja palvelusväestä. Joskus yhteiset metsästysmaat ja kalastusvedet aiheuttivat naapurien kesken käräjille asti vietyjä riitoja. Mårten Jägerhorn joutui vuonna 1685 naapurinsa Henrik Blåfieldin rengin pahoinpitelemäksi, kun tämä riisti puolet Mårtenin kalansaalista lyöden ja vetäen uhriaan hiuksista.  

1600-luvun lopulla Jägerhornit kuten monet muutkin aateliset joutuivat taloudelliseen ahdinkoon, kun Ruotsin valtiopäivillä päätettiin, että aatelisia tiloja otetaan takaisin kruunulle. Lopulta Herttoniemen kaikki tilat joutuivat tullitarkastaja Petter Wetterin haltuun vuosina 1698-1710. Häikäilemättömänä liikemiehenä tunnettu Wetter ja hänen sukunsa hallitsi Herttoniemeä vuoteen 1746 asti.  

Petter ja Abraham Wetter 

Petter Wetterin omistuksessa Herttoniemen tilat yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi. Wetter ei kuitenkaan ehtinyt kauaa nauttia uusista omistuksistaan, sillä vuonna 1713 alkanut isoviha muutti tilanteen, kun Venäjä miehitti toukokuussa Helsingin kaupungin. Petter Wetter pakeni hyvissä ajoin Ruotsiin monen muun säätyläisen tavoin. Wetterin poika Abraham Wetter astui armeijan palvelukseen ja hänet nimitettiin sotatuomariksi.  Sodan jälkeen Petter Wetter palasi Helsinkiin ja siirsi Herttoniemen kartanon pojalleen Abrahamille. Wetterin liiketoimet eivät onnistuneet 1730-luvulla. Tukalaksi hänen tilanteensa teki myös epäselvyydet Helsingin pitäjän kirkon ja Helsingin meritullin tileissä.

Kuninkaan toimesta Helsingin pormestariksi vuonna 1722 nimitetyn Abraham Wetterin jälkimaine on parempi kuin isänsä. Pormestarina Abraham Wetter sai johtaakseen sodassa pahoin raunioituneen Helsingin jälleenrakennusta. Liikemiehenä hän oli mukana monessa toimien sahanomistajana, laivanvarustajana ja kauppiaana. Useita maatiloja omistaneelle Abraham Wetterille tilat olivat ennen kaikkea tulon lähteitä, kun omistaja itse asui kaupungissa ja hoiti muita tehtäviään. Wetterit oleskelivat todennäköisesti kesäaikaan Herttoniemen kartanossaan. Kaupungissa komean kivitalon omistanut Wetter asui Herttoniemessäkin mukavasti, sillä sisustuksena oli peilejä, hollantilaisia tuoleja ja teepöytiä.  

 

Herttoniemi 1700-luvulla 

Herttoniemen kartano oli 1700-luvulla monen tunnetun ja vaikutusvaltaisen virkamiehen, sotilaan ja kauppiaan omistuksessa. Kartanon alueelle syntyi teollisuutta, joka oli huomattavaa koko Suomenkin mittakaavassa. 

Työvoiman tarve kasvoi Herttoniemessä monien uusien hankkeiden myötä. Siksi torppia perustettiin 1700-luvulla useita. Lopulta niitä oli 13. Pientä tilaa ja karjaa hoitaneen torpparin velvollisuuksiin kuului avustaa kartanoa monissa sesonkitöissä. Palkkana oli maasta saatu sato, josta osa maksettiin vuokrana tilanomistajalle.    

Augustin ja Fredrik Ehrensvärd 

Herttoniemen kartanon yksi tunnetuimpia omistajia oli tykistöupseeri Augustin Ehrensdvärd, joka johti vuodesta 1748 Viaporin linnoituksen rakentamista Helsingin edustalle. Hän hankki Herttoniemen ja Kulosaaren kartanot omistukseensa vuonna 1752. Ehrensvärdin toimeksiannosta maanmittari Nils Westermark kartoitti Herttoniemen pelto- ja metsävaroja 1754.   

Ehrensvärd perusti Herttoniemeen vuonna 1753 tykistöpataljoonan lastenkodin, joka siirrettiin myöhemmin Kulosaareen. Puutarhanhoidosta kiinnostuneen Ehrensvärdin mukana Suomeen tuli uusia kasvilajeja, joita lienee viljelty Herttoniemessäkin. Vitamiinipitoista raparperia kasvatettiin ainakin Kulosaaressa, jossa harjoitettiin toisaalta myös vähemmän terveellistä puutarhanhoitoa: siellä oli huomattavat tupakkaviljelmät. Tuolta ajalta on säilynyt tupakan kuivaamiseen tarkoitettu lato Herttoniemen siirtolapuutarhan alueella.  

Koska Ehrensvärd joutui lähtemään Pommerin sotaan (1757–1762), hän myi Herttoniemen kartanon 1757 veljelleen Fredrik Ehrensvärdille. Hänen aikanaan Herttoniemessä toimi tuottoisa tiilitehdas Tammisalon Läppholmenilla, josta löytyi sopivaa savea tiilien valmistusta varten.  Herttoniemen tiilitehtaasta toimitettiin vuosittain 300 000 tiiltä Viaporin rakennustyömaille.  

 

Kapteeni Bengt Gabriel von Spången 

Toinen merkittävä Herttoniemen kartanon omistanut Viaporin upseeri oli muusikkonakin tunnettu Bengt von Spången. Hän osti Herttoniemen kartanon vuonna 1761. Von Spången työskenteli Viaporissa arkkitehtinä ja linnoituksen piirustuskonttorin johtajana. Hän oli lisäksi huilisti ja Utile Dulci-veljeskunnan jäsen sekä myöhemmin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen.  

Herttoniemen säteriinsä von Spången perusti fajanssitehtaan (fajanssi on posliinin kaltainen keraaminen materiaali) vuonna 1762. Keramiikkatehdas oli 30 osakkaan osakeyhtiö. Tehtaan muut osakkaat olivat pääasiassa Viaporin upseereita ja helsinkiläisiä kauppiaita. Keramiikkatehtaan polttorakennus rakennettiin Jägarbackenille, missä Herttoniemen kartanon päärakennus nykyisin sijaitsee. 

Carl Olof Cronstedt 

Komean sotilasuran tehnyt kontra-amiraali Carl Olof Cronstedt osti Herttoniemen kartanon vuonna 1793. Itäisen Helsingin seudut olivat hänelle tuttuja jo lapsuudesta, sillä hän oli syntynyt Puotilan kartanossa. Herttoniemi oli Cronstedtin omistuksessa kahdessa eri vaiheessa. Vuonna 1797 hänet nimitettiin laivaston kenraaliadjutantiksi ja nimityksen vuoksi Cronstedtin perhe muutti Tukholmaan.  

Suomeen Cronstedt palasi muutaman vuoden jälkeen hoitamaan Viaporin komentajan virkaa. Paluu oli ehkä hänelle pettymys, sillä hän oli hävinnyt kilpailun koko Ruotsin laivaston päällikkyydestä. Cronstedt oli kartanonisäntänä humaani ja pyrki monin tavoin parantamaan köyhän siviiliväestön oloja.

Sen sijaan Viaporin komentajana olostaan hän sai huonon maineen. Uudistuksia päästiin tekemään liian myöhään. Suomen sodan aikana voittamaton linnoitus antautui parin kuukauden piirityksen jälkeen venäläisille toukokuun alussa 1808.  Mikä pahinta, sen mukana luovutettiin myös laaja laivasto ja tykistö, mitkä olisi ohjeiden mukaan pitänyt tuhota. Toisaalta sotilaat ja siviilit saivat pitää sekä henkensä että vapautensa. Cronstedt lähti Viaporista viimeisenä seurassaan vaimo ja lapset. Kun Herttoniemen kartano laitettiin myyntiin 1813, Cronstedt osti kartanon toistamiseen ja muutti sinne perheineen. Cronstedtin loppuelämää varjosti se, että hänen uskollisuuttaan epäiltiin avoimesti ja häntä syytettiin jopa  maanpetturuudesta.

 

Herttoniemen kartano Suomen sodan (1808-1809) aikana 

Suomen sodan aikana Herttoniemen kartano oli kapteeni Johan Wenzel Rotkirchin hallinnassa. Kapteeni Rotkirch palveli tuolloin itse Viaporissa, mutta kartanossa asui hänen vaimonsa vapaaherratar Antoinette Rotkirch, kaksi sukulaistyttöä, kotiopettajatar ja kapteenska Meijer.  

Herttoniemeen majoittui miehityksen aikana venäläinen rykmenttiosasto, joka oli marssinut Svartholman linnoituksesta Helsingin seudulle. Mukana oli nuori venäläinen tykistöupseeri Sabudski, jonka tietojen mukaan kartanon asukkaat muuttivat yläkertaan. Venäläinen päällystö asui rakennuksen alakerrassa. Kartanossa oli kova tungos. Ranskankielentaitonsa ansiosta nuori upseeri pystyi keskustelemaan kartanon emännän kanssa. Hän toimi myös välittäjänä, jos sotilaiden ja kartanon väen välillä syntyi erimielisyyksiä. 

Kartanon uusi päärakennus ja puisto 

Herttoniemen kartanosta muodostui 1800-luvun mittaan merkittävä talousalue viljelyksineen ja puutarhoineen. Vara-amiraali Cronstedtin aikana rakennettiin uusi kivinen kartanon päärakennus Jägarbackenille. Samalla paikalla sijaitsi sodassa palaneen Herttoniemen saviastia- ja kaakelitehtaan yksikerroksinen rakennus, joka korjattiin. Nykyisen kaksikerroksisen kartanorakennuksen rungon muodostaa tuon vanhan fajanssitehtaan polttimorakennus. Arkkitehti Pehr Granstedt laati uuden kartanon piirustukset 1815. Rakennuksen ulkoasu on korutonta uusklassista tyyliä, ja se oli alkuun valkoiseksi rapattu. 

Herttoniemen kartanopuisto on säännönmukaisen barokkipuutarhan ja luonnollisemman englantilaistyylisen puutarhan yhdistelmä. Puisto on todennäköisesti Cronstedtin itsensä suunnittelema. Sen pääkujalle istutettiin lehmuksia. Sivukujilla kasvaa mm. metsävaahteroita ja kuusia. Vielä 1800-luvulla puistoa kutsuttiin puutarhaksi, jossa kasvatettiin myös hyöty- ja koristekasveja. Noin sadasta hedelmäpuusta on enää jäljellä yksi päärynäpuu. Cronstedt tilasi arkkitehti Carl Ludvig Engeliltä myös piirrokset kahteen huvimajaan, joita voi ihailla edelleen kartanopuistossa.  

Kartano säilytti asemansa Cronstedtin aikana merkittävänä teollisena yrityksenä. Vanhaan kartanorakennukseen siirtynyt kaakelitehdas jatkoi toimintaansa. Tiilitehdas toimitti tiiliä Helsingin jälleenrakennuskomitealle. Viinapolttimossa jalostettiin viljaa viinaksi, joka teki hyvin kauppansa.  

Muuttuva kartanotalous 

Oulusta Helsinkiin perheineen muuttanut lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbom osti vuonna 1859 Herttoniemen kartanon. Suuret nälkävuodet 1866–1868 ja niistä toipuminen asettivat maataloudelle uusia haasteita. Herttoniemen tilalle hankittiin esimerkiksi 1868 tehokkaampia maataloustyökaluja.  

Vaikeiden katovuosien jälkeen Carl Gustafin poika, John Bergbom halusi tehostaa maanviljelyä, ottaa käyttöön uusia menetelmiä ja investoida. Hänen aikanaan Herttoniemeen rakennettiin uusi harmaakivinavetta, vanhaa tallia laajennettiin ja uusia maatalouskoneita otettiin käyttöön. Perunanviljely alkoi koneistua ja rehukasvien viljely lisääntyi. Tilalle saatiin vesijohto 1880. John Bergbom sai maanviljelysneuvoksen arvonimen maatalouden eteen tekemästään työstä.  

Panostukset maa- ja karjatalouteen vaativat paljon työvoimaa. Torppareiden määrä vaihteli 1800-luvun mittaan. Herttoniemeen pestautui myös renkejä ja piikoja lähialueilta kuten Helsingistä, Sipoosta ja Porvoosta. Kartanon kaukaisimmat torpat sijaitsivat nykyisen Siilitien ja Myllypuron alueella, jossa kasvoi 1800-luvun lopulla sankkaa metsää.  

Herttoniemessä suoritettiin isojako vasta 1800-luvun loppupuolella. Vanhat kolme rälssitilaa saivat nimekseen Sofielund 1, Sofielund 2 ja Sofielund 3. Vanha Båtsvikin tila sai pitää nimensä ja Mäkelän torppana tunnettu verotalo sai nimen Mäkelä. Tammisalo erotettiin 1888 Sofielund 1:stä ja merkittiin virallisesti maarekisteriin.  

Herttoniemen huvila-asutus 

Huvila-asutus levisi Helsingin seudulla nopeasti 1800-luvun jälkipuolella. Itäisen Helsingin rannat olivat jo 1800-luvun alussa suosittuja retkeilykohteita. Pääkaupungin kasvu ja kirjallisuudessa vallinnut romanttinen suuntaus innostivat huviloiden hankintaan. Herttoniemessä John Bergbom aloitti huviloiden vuokraamisen 1881 ja vuoteen 1913 mennessä kartano oli vuokrannut yhteensä 87 tonttia. Yksi Herttoniemen komeimmista kesähuviloista oli rakennushallituksen ylijohtajan vapaaherra Sebastian Gripenbergin itselleen vuonna 1886 suunnittelema Sorsaniemi. 

John Bergbom ja vuosi 1917 

Ensimmäinen maailmansota syttyi elokuussa 1914. Venäjään kuuluva Suomen suurruhtinaskunta julistettiin sotatilaan. Sodan vaikutukset ulottuivat pian myös Herttoniemeen, jossa venäläiset rakensivat teitä ja vahvistivat maalinnoituksia syksystä 1914 kesään 1917.  Herttoniemessä tuo aika oli levotonta ja monia varkauksia tapahtui. Paheneva elintarvikepula ja työttömyys kiihdyttivät myös mieliä. 

Herttoniemen työväenyhdistys perustettiin huhtikuussa 1917 Lindqvistin huvilassa Kipparlahdessa. Työväenyhdistys oli kaksikielinen ja se piti yhteyttä sekä suomen- että ruotsinkielisiin sanomalehtiin. Yhdistyksen jäsenet kannattivat yleisiä työväen vaatimuksia kahdeksantunnin työaikalaista ja uudesta kunnallislaista, joka takaisi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myös kunnallisvaaleissa.  

Keisarivallan korvannut Venäjän väliaikainen hallitus kukistui lokakuun vallankumouksessa. Tapahtuma jakoi Suomessakin poliittisen kentän kahtia. Silloin ”Me vaadimme” -uudistusohjelman laatineiden sosiaalidemokraattien julistusta ei kuitenkaan suostuttu eduskunnassa käsittelemään. Tuloksena oli Suomen ammattijärjestön julistama yleislakko.  

Lakon aikana kahakoitiin eri puolella Suomea ja lakkoviikolla tehtiin Uudellamaalla peräti 17 verityötä. Niiden taustalla olivat työväestön radikalisoituneet ns. lentävät osastot. Tekojen järjestelmällisyydestä kielii se, että uhreista peräti kuusi oli poliiseja.  

Lakon aikainen väkivalta ulottui Herttoniemeenkin, kun Malmilta saapuneet ”lentävät” ampuivat kartanossa maanviljelysneuvos John Bergbomin 17. marraskuuta. Sisällissota syttyi tammikuussa 1918 ja Herttoniemen kartano toimi sisällissodan aikana seudun punaisten päämajana.  

Saksalaisten tuella valkoiset valtasivat Helsingin huhtikuussa ja he saivat pian haltuunsa Helsingin maalaiskunnan. Herttoniemen punaisten pakomatka päätyi lopulta Lahteen, jossa he jäivät vangiksi. 

Kaupunki Herttoniemen rakentajana  

Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen Herttoniemen kartanosta jo aiemmin muodostetun osakeyhtiön, Hertonäs Gods Aktiebolagetin osakkeet myytiin kaupungille, joka sai laajoja maa-alueita omia hankkeitaan varten. Maanviljelysneuvos John Bergbomin testamentin perusteella Herttoniemen kartano ja sitä ympäröivä puisto luovutettiin hyväntekeväisyyteen. Kartano lahjoitettiin vuonna 1906 perustetulle Svenska Odlingens Vänner -yhdistykselle, jonka tehtävä oli edistää suomenruotsalaista kulttuuria Uudellamaalla.  

Kaupunki osti Herttoniemen kartanosta muodostetun osakeyhtiön osakkeet ja sen omaisuus siirtyi kaupungille. Helsingin rahatoimikamari asetti vuonna 1924 komitean, joka valmisteli Herttoniemen järjestelyä.

Pääkaupunki seudun kasvu jatkui itsenäistymisen jälkeen hallitsemattomana. Yleiset tiehankkeet laajensivat pääkaupunkiseudun työssäkäyntialuetta ja aluerakentamista, mikä loi pohjaa esikaupunkien muodostumiselle. Kaupungin suunnitelmissa Herttoniemi oli varattu osin satama- ja teollisuusalueeksi. Kaksi suurta hanketta 1920-luvulta lähtien olivat öljysataman ja rautatien rakentaminen.  

Öljysataman rakentaminen pääsi kunnolla vauhtiin 1930-luvulla. Ensimmäisenä oman säiliönsä ehti rakentaa Trustivapaa Bensiini (TB, Teboil) 1937. Ajatus kauppasataman rakentamisesta jäi toteutumatta. Teollisuusalueen rakentaminen viivästyi ja kaupunkia arvosteltiin suunnittelun hitaudesta. Arkkitehtien Birger Brunilan ja Väinö Tuukkasen satamaan liittyvien teollisuuskorttelien rakennussuunnitelma valmistui 1937.  

Helsingin ja Porvoon välisen maantien rakentamista kiritettiin valtion varoin ja työttömyystöillä. Uusi Herttoniemenkin läpäisevä tie valmistui 1935. Kallioiden ja muiden maantieteellisten esteiden läpi louhittu tie vaikutti maisemaan enemmän kuin aikoinaan syntyneet pienemmät poimuilevat tiet.  

Palveluiden alkutaival Herttoniemessä 

Herttoniemen kylässä oli vuonna 1920 312 asukasta ja vielä tuolloin ruotsinkielisten osuus väestöstä oli huomattava. Kielisuhteissa tapahtui kuitenkin muutos 1930-luvulle tultaessa. Vuonna 1929 valmistui uusi suomenkielinen kansakoulu, koska suomenkielisten lasten määrä oli lisääntynyt. 

Maanviljelys työllisti kylän asukkaita 1920-luvulla. Herttoniemeläisille oli tuttu Johanssonin suuri kauppapuutarha, jonka kaalimaat sijaitsivat molemmin puolin Roihuvuorentietä. Herttoniemen asukkaista monet olivat työläisiä pikku mökeissään, joista useimmat sijaitsivat sittemmin muodostuvan teollisuusalueen eteläosissa. Kaupungin suuret rakennushankkeet 1930-luvulla loivat uusia työpaikkoja. Osa kävi töissä kaupungissa. Bussiliikenne Herttoniemeen alkoi 1937, mutta sodan alettua liikenne loppui lähes kokonaan. 

Sähkö saatiin Herttoniemeen 1920-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä puhelinluettelosta saattoi löytää puhelinnumeron Herttoniemen poliisiasemalle, muuntoasemalle, kartanolle, jossa sijaitsi Topelius-museo, Elannon kahteen liikkeeseen ja rouva Marténin kioskille.  Helsingin seudulle perustettiin sotien välisenä aikana tasaiseen tahtiin postitoimipaikkoja. Herttoniemeen avattiin ensimmäinen posti 1934.  

Herttoniemi säilyi suosittuna kesänviettopaikkana. Helsingin kaupunki jatkoi huviloiden vuokrausta ja kesäasukkaina oli esimerkiksi kaupungin virkamiehiä. Yksityisten vuokraajien lisäksi monet urheiluseurat ja yhdistykset vuokrasivat huviloita. Herttoniemen mäkinen maasto houkutteli seudulle urheilun harrastajia ja alueelle suunniteltiin 1930-luvulla talviurheilukeskustakin. Varsinaisen hiihtokeskuksen sijaan päätettiin kuitenkin rakentaa vain hyppyrimäki. 

Vuonna 1934 perustettiin Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys, jolle kaupunki osoitti noin yhdeksän hehtaarin alueen Kulosaaren kartanon peltomailta. Mökkipaikkojen kysyntä ylitti jo alkuunsa tarjonnan. Siirtolapuutarhan portille avattiin Elannon sekatavaramyymälä.  

Herttoniemen rakentaminen 

Helsingin maalaiskuntaan kuuluneet Herttoniemen kylän maat liitettiin Helsingin kaupunkiin tammikuun 1. päivänä 1946 suuressa alueliitoksessa. Liitos teki noin tuhannen asukkaan Herttoniemestä osan Helsinkiä. Vanhin Länsi-Herttoniemeä koskeva kaavasuunnitelma on kaava-arkkitehti Birger Brunilan käsialaa ja vuodelta 1940. Suunnitelmaan on merkitty katuverkko, korttelien rajat ja viemäriverkosto. 

Toisen maailmansodan jälkeen Helsinkiin perustettiin pientaloalueita. Herttoniemen pientaloalueen tai omakotitaloalueen rakentaminen edelsi varsinaista lähiörakentamista. Pientaloalueelle muuttaneet rakensivat yleensä itse talonsa ja muuttajien joukossa oli monia rakennusmestareita.  

Länsi-Herttoniemen keskukseksi muodostui Eränkävijäntori.  1950-luvulla rakennettiin Erätorin ostoskeskus, joka edustaa ostoskeskusarkkitehtuurin esivaihetta. Ostoskeskusta vastapäätä Kettutien puolella sijaitsee Jorma Järven suunnittelema koulurakennus, joka on vuodelta 1952. 

Frans Emil Sillanpää 

Nobelin kirjallisuuden palkinnon saanut kirjailija Frans Emil Sillanpää eli Taata lienee tunnetuin herttoniemeläinen kulttuuripersoonallisuus. Taata tuli monille paikallisille tutuksi 1950-luvulta lähtien. Hänellä oli tapana vaellella Herttoniemen katuja, jakaa lapsille makeisia ja lukea satuja.   

Suurmies sovittautuu pieneen autoon Herttoniemessä F.E. Sillanpään arkea 1950. Yle Areena Elävä arkisto, 2,09 min. 

https://areena.yle.fi/1-50155618 

Lähiörakentaminen 

Asuntopolitiikalla pyrittiin 1950-luvulla takaamaan kunnollinen asunto ja näin hyvä koti jokaiselle. Uudet lähiöt kaavoitettiin laajoiksi kokonaisuuksiksi, jotka muodostivat yleisilmeeltään yhtenäisen alueen. Rakentamisessa pyrittiin inhimilliseen mittakaavaan. Asemakaava-arkkitehti Väinö Tuukkanen suunnitteli yhdessä arkkitehti Irma Mikkolan kanssa pääosan Herttoniemen asemakaavoista. Herttoniemeen rakennettiin pienkerrostaloja, pääasiassa neli- ja viisikerroksisia kerrostaloja ja korkeampia pistemäisesti sijoittuvia tornitaloja.  

Siilitie 

Siilitien vuokrataloalue kaavoitettiin vuonna 1954. Sen suunnittelussa ja rakentamisessa maastoon ja luonnonmuotoihin sopeuttaminen oli keskeistä. Asuntorakentamista hallitsi ihanne luonnon keskellä asumisesta. Saimi Nuutinen on muistellut Siilitie 7:n suurta piha-aluetta: 

Pihat olivat kauniit ja lasten mielestä erittäin mielenkiintoiset. Siellä pystyi leikkimään kirkkistä, vinkkiä, kymmentä tikkua laudalla, peiliä ja monia muita leikkejä. Jälkikäteen ajatellen päivät tuntuivat kuluneen leikkiessä talon lasten kanssa. Sekaan mahtui vanhoja puita, pensaita, kallioita, mäkiä ja kukkuloita…Puiden väliin sai kesäisin viriteltyä narut, joihin oli peitoista hyvä rakentaa teltta. Aina välillä käytiin äidiltä ruinaamassa vilttejä ja eväitä. 

Roihuvuori 

Vielä 1950-luvulla Roihuvuorta kutsuttiin Itä-Herttoniemeksi. Roihuvuorentie oli saanut nimensä 1952 ja lopulta koko alue nimettiin tien nimessä esiintyvän muinaisen vartiopaikan, Kasabergetin (Roihuvuori) mukaan. Roihuvuoren rakentamisessa noudatettiin hyvin samanlaisia luonnonläheisyyttä korostavia periaatteita kuin Länsi-Herttoniemessä. Vuonna 1952 Roihuvuoren eteläosaan vahvistettiin arkkitehti Irma Mikkolan asemakaava. 

Elämää lähiössä 

Herttoniemen uudella asuinalueella yhdistysten ja seurojen toiminta oli vilkasta. Jo 1940-luvulla perustettiin Herttoniemen Omakotiyhdistys ry. Vielä vanhempia yhdistyksiä olivat Siirtolapuutarhayhdistys ja Herttoniemen Martat ry. Herttoniemen Oppikouluyhdistys ry oli yksi 1950-luvun toimeliaimmista yhdistyksistä. Sen naistoimikunta järjesti lukuisia myyjäisiä. Yhdistyksen vappujuhlat autoajeluineen saivat suuren suosion.  

Herttoniemessä julkaistiin omaa lehteä, Herttoniemen Sanomia, josta muodostui tärkeä ilmoituskanava. Lehden sivuilla esitettiin mielipiteitä alueen kehittämisestä ja otettiin muutenkin kantaa asioihin. Herttoniemessä oli kaksi kuoroa ja oma Herttoniemen orkesteri. Herttoniemen yhteiskoululla toimi lisäksi näytelmäkerho, jonka ohjaajana oli muun muassa näyttelijä Matti Ranin.  

Urheilu ja liikunta ovat aina olleet tärkeitä herttoniemeläisille. Urheilukenttä rakennettiin 1950-luvun puolivälissä. Urheiluseuroista Herttoniemen Toverit toimivat jo 1920-luvulla. Herttoniemen Urheilijat perustettiin 1957 ja Herttoniemen Naisvoimisteluseura ry oli perustettu vähän aikaisemmin vuonna 1953. Herttoniemen Kisa ry aloitti toimintansa 1961. 

Herttoniemi-seura ry (Hertonäs-sällskapet rf) merkittiin yhdistysrekisteriin 17.9.1980. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin herttoniemeläinen kaupunginvaltuuston jäsen Per-Erik (Pärre) Förars. Seuran hallituksen muita tunnettuja jäseniä olivat Eva-Riitta Siitonen, Niilo Tarvajärvi ja sittemmin kirkkoherrana toiminut Veijo Vatka. Kotiseutuhenkeä pyrittiin kohottamaan julkaisemalla Herttoniemeläinen-lehteä, joka ilmestyy edelleen.  

Muuttuva Herttoniemi 

Herttoniemenranta 

Herttoniemen osa-alueista Herttoniemenrannan suunnittelun lähtökohdat ovat erilaiset verrattuna vanhempiin alueisiin. Vuonna 1987 valmistuneen Herttoniemenrannan osayleiskaavan mukaan tarkoitus oli rakentaa Herttoniemen metroasemalta kävelymatkan päässä oleva tiivis ja urbaani kaupunginosa. Lähtökohtana olivat suurkorttelit, joihin sijoittuivat puistot ja kevyenliikenteen väylät.  

Herttoniemenrannan rakentamista edelsi valtava puhdistusurakka, sillä öljysataman ajoilta maaperä oli saastunut. Kaivannoista löytyi jopa öljylammikoita. Kun saastunut maa oli kuorittu ja kuljetettu pois, piti paikalle tuoda uutta maata saman verran. Myös vanhat öljysäiliöt purettiin ja monia varastorakennuksia hävitettiin rakentamisen edetessä.  

Herttoniemen yritysalue 

Herttoniemen yritysalueella rakennuskanta on historiallisesti kerrostunutta. Asuntoja alueella oli aikaisemmin vain vähän, mutta 2010-luvulla asuntorakentaminen on lisääntynyt. Viime vuosikymmeninä tapahtunut nopea toiminnan kasvu on muuttanut perinteistä teollisuus- ja yritysaluetta. Sieltä löytyy useita autoalan yrityksiä, rautakauppoja, pakkaus-ja vaatetusalan yrityksiä, lääke- ja terveydenhoitoteknologiaan keskittyviä toimijoita ja käytettyjen autojen myyntiliikkeitä. Lisäksi on myös muunlaista toimintaa kuten työväenopisto, kuntosaleja ja useita ravitsemusliikkeitä.  Arkkitehtonisesti merkittävimpänä rakennuksena on pidetty Erkki Kairamon ja Reijo Lahtisen suunnittelemaa Marimekon vuonna 1974 valmistunutta rakennusta. 

Uusia aluesuunnitelmia 

Herttoniemen alueella on useita uusia asemakaavahankkeita. Täydennysrakentaminen ja tarve parantaa liikkumis- ja virkistysmahdollisuuksia muuttavat Herttoniemen ilmettä. Yritysalueen eteläosaan on kaavoitettu Herttoniemen uutta urbaania keskusta, jonne rakennetaan asuntoja ja uusia liiketiloja. Bussi -ja metroaseman peruskorjaus on käynnistynyt.  

Lue lisää: 

https://www.hel.fi/static/hkr/aluesuunnitelmat/herttoniemen_alsu/Herttoniemi_alsu_selostus_20190905_lowres.pdf 

Kaupunkipolut, paljon tietoa Herttoniemen rakennuksista: 

https://herttoniemi.fi/herttoniemen-kotikaupunkipolut/ 

Valokuvia Herttoniemestä: 

https://www.helsinkikuvia.fi/collection/487/ 

Helsinkikuvia.fi 

Lue lisää Herttoniemeen liittyen:

 

Hyviä verkkosivuja:

 

Kansallisbiografia (Wetter, Ehrensvärd, Cronstedt)

 

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2722 

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/578 

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/575 

 

 

 

Kirjoja:

Backman, S.: Herttoniemen kartano. Säteritiloista museoksi. Helsinki 2016. 

Bergbom J. G.: Hertonäs. Anteckningar. Helsingfors 1910. 

Kepsu, S.: Uuteen maahan. Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Helsinki 2005. 

Kerkkonen, Gunvor: Helsingin pitäjän keskiaika. Porvoo 1965. 

Kesänen, J. toim.: Siilitien tarinat. Kirjoituksia kaupunkielämästä. Helsinki 2002. 

Kuisma, M.: Helsingin pitäjän historia II, Vanhan Helsingin synnystä isovihaan 1550-1713. Vantaa 1990. 

Litzen A. & Vuori J.: Helsingin maalaiskunnan historia 1865-1945. Kunnallishallinnon uudistuksestaa suureen alueluovutukseen. Vantaan kaupunki 1997. 

Packalén, E.: Herttoniemi - Kylä, kartano, kaupunginosa. Helsinki 2008. 

Putkonen, L.: Herttoniemen rakennettu ympäristö. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 23. Helsinki 1994. 

Salminen, T.: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Keuruu 2013. 

Strang, J.: Herttoniemen huvila-alueen vaiheita. Herttoniemeläinen 2018. 

 

 

Alueet