Köyhän kodin kasvatti
Johan Sederholmin isä, Tukholmasta kotoisin ollut Erik Sederholm oli osallistunut kamaripalvelijana suureen Pohjan sotaan mutta jäänyt sotavangiksi Pultavan taistelussa. Siperian vankileiriltä hänet poimi palvelukseensa venäläinen kreivi Raguzinsky, joka teki Erikistä tilanhoitajansa Liivinmaalle (Baltiaan). Siellä hän nai Karjaalta lähtöisin olevan Birgitta Ekmanin, joka työskenteli tallinnalaisen kauppiaan palveluksessa. Uudenkaupungin rauhan jälkeen pariskunta siirtyi takaisin Ruotsin valtakunnan puolelle, ja Erik sai työn Helsingistä tullitarkastajana. Johan Sederholmin syntyi venäläismiehityksen, "isonvihan", tuhoamassa Helsingissä 26.10.1722.
Katajanokalla asuneeseen perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista viisi kuoli varhain. Johan Sederholm aloitti koulutiensä aliupseeri Hartmanin koulussa. Koulutuntien jälkeen hän palveli paria herraa, joilta hän sai palkaksi vanhoja vaatteita ja rahaa. Vaatteet hän jakoi veljiensä kanssa. Myöhemmin hän siirtyi Helsingin triviaalikouluun, jossa opiskeltiin latinaa, ruotsia, laskentoa ja kristinuskoa. Kuri oli ankara, tarvittaessa käytettiin ruumiillista kuritusta, karsseria (eristysselli) ja karkotusta. Vapaa-ajallaan Johan Sederholm kalasti, keräsi polttopuita sekä kierteli pitäjissä laulamassa ja keräämässä vapaaehtoisia lahjoja voidakseen jatkaa opintojaan.
16-vuotiaana Johan Sederholm sai puotipuksun (apulaisen) paikan kauppias Johan Bockin kauppahuoneessa. Apulaisen tehtäviin kuului muun muassa hevosten hoitoa, halonhakkuuta ja myllymatkojen tekoa. Vajaan kymmenen vuoden jälkeen hän perusti oman kauppayhtiön kauppiaan poika Nils Burtzin kanssa. Nuorukaiset purjehtivat Tukholmaan hankkimaan luotolla myyntituotteita. Luoton saanti oli aluksi vaikeaa, mutta kauppias Joachim Sutthoff uskoi uusiin yrittäjiin ja suositteli heitä myös muille kauppiaille. Sederholm ja Burtz palasivat tyytyväisinä Helsinkiin, myivät tuotteensa ja maksoivat velkansa. Vähitellen heille syntyi kauppayhteyksiä moniin Itämeren kauppakaupunkeihin. Vuonna 1750 he ostivat J.J. Sundin perikunnalta talon tontteineen Suurtorin (nykyisen Senaatintorin) kulmalta. Sederholm oli saanut oikeudet toimia itsenäisenä kauppiaana vannottuaan porvarinvalan raadin ja pormestarin edessä vuonna 1751. Pian yhteinen kauppayhtiö purettiin ja kumpikin osakkaista jatkoi omillaan. Myöhemmin heistä tuli paitsi kilpakumppanit, myös poliittiset viholliset.
Viaporin linnoituksen rakentaminen oli käynnistynyt Johan Sederholmin aloittaessa oman yritystoimintansa. Hän perusti tiilitehtaita ja sahoja sekä kävi aktiivisesti kauppaa toimittaen suuret määrät rakennusmateriaalia linnoitukseen. Sederholm perusti myös muiden kauppiaiden kanssa Ullanlinnan rantaan laivatelakan, jonka hän myöhemmin omisti yksin. Telakalla valmistui hänen aikanaan kolmetoista kauppa-alusta, jotka purjehtivat Itämeren lisäksi muun muassa Espanjan Cadiziin ja Italian Livornoon. Merirosvot kaappasivat Hedvig-nimisen laivan 1771, mutta Sederholm onnistui saamaan sen takaisin maksua vastaan. Hän piti ammattitaitoisia merimiehiä niin tärkeinä, että hän pystytti heille asuinrakennuksen. Sederholm myös kokosi lähes kaikki helsinkiläiset kirvesmiehet yhteen rakentaakseen kaupungin siihen saakka suurimman aluksen, 323-lästisen Generalen Greve Fredrik Posse. Se purjehti peräti Uruguayhin saakka ja oli ensimmäinen helsinkiläinen laiva Etelä-Amerikassa ja ensimmäinen nykyisen Suomen alueella rakennettu laiva eteläisellä pallonpuoliskolla.
Vaurastumisen syitä
Merkittäviä vaurauden lähteitä olivat monet tuotantolaitokset, joita Johan Sederholm perusti kaupungin ulkopuolelle, sekä lukuisat kiinteistökaupat. Monet talonpojat ja kaupungin porvarit menettivät velkojensa vuoksi maatilansa tai talonsa Sederholmille, joka myi ne edelleen. Perunkirjan mukaan myös Ruotsi ja Ranska olivat velkaa Sederholmille. Vuonna 1777 kauppias sai Kustaa III:lta erivapauden omistaa perinnöllisinä Kumpulan ja Herttoniemen kartanot, mikä periaatteessa oli mahdollista vain aatelisille. Vuonna 1778 Sederholm kutsuttiin kruununprinssi Kustaa Adolfin kummiksi, 1799 hänet nimitettiin Vaasa-tähdistön ritariksi, ja pari vuotta myöhemmin hän sai kauppaneuvoksen arvon. Sederholmin kaupasta sai ostettua myös kalliita ulkomaisia juomia sekä etelän hedelmiä.
Ensimmäisen avioliittonsa Johan Sederholm solmi vuonna 1751 porvoolaisen kauppiaantyttären Hedvig Solitanderin kanssa. Vaurastuva kauppias tarvitsi asemansa arvoisen kodin. Hän ryhtyi rakennuttamaan aikaisemmin ostamalleen tontille perheensä ja kauppahuoneensa tarpeisiin komeaa kaksikerroksista kivitaloa, joka valmistui 1757. Talo oli jopa pöyhkeilevän mahtava: se oli ensimmäinen 1600-luvun jälkeen rakennettu kivitalo Helsingissä ja selvästi muiden kauppiaiden vaatimattomia puutaloja komeampi. Sederholmin talon pihapiiriin kuului useita puisia varasto- ja ulkorakennuksia. Palkollisia oli henkikirjojen mukaan lähes kolmekymmentä. Talossa toimi 1770-luvulla myös kaupunginlääkärin vastaanotto.
Johan Sederholmin ensimmäisestä avioliitosta syntyi seitsemän lasta, joista kolme kuoli aivan pieninä. Kauppias jäi leskeksi vuonna 1767, kun vaimo Hedvig menehtyi syöpään pian nuorimman lapsen synnyttyä. Lapset tarvitsivat äidin ja talo emännän. Niinpä Johan Sederholm avioitui suruvuoden mentyä tullinhoitajan tyttären Maria Wendelian kanssa. Tilaisuuteen painetun häärunon mukaan solmittiin avioliitto, jossa ”sulhasella on ymmärrystä ja morsiamella siveyttä”. Avioliitto vahvisti tärkeitä kauppasuhteita.
Erityistä hohdetta kauppiastalon arkeen toivat merkittävät vieraat, kuten Preussin prinssi Heinrich, kuningas Kustaa III ja hänen poikansa Kustaa IV Adolf. Pariskunnalle syntyi viisi lasta. Vaikka aviomies oli vaimoaan 26 vuotta vanhempi, jäi hän toistamiseen leskeksi vuonna 1789. Vähitellen lähes kaikki lapset muuttivat pois kotoa, vain Lars Johan ja Alexander Magnus jäivät hoitamaan liiketoimintaa isänsä kanssa.
Valtataistelua ja vaatimattomuutta
Johan Sederholm ei lyhyessä omaelämäkerrassaan lainkaan mainitse osuuttaan Helsingin kiivaassa valtataistelussa. Pormestari Johan Kuhlberg halusi vähentää rikkaiden kauppiaiden vaikutusvaltaa kaupunginhallinnossa. Maistraatin ja kauppiaiden välillä käytiin useita riitoja, joiden taustalla vaikutti Johan Sederholm. Hän ei sietänyt toimintansa rajoittamista. Sederholm ei kuitenkaan pyrkinyt julkiseen virkaan vaan tyytyi toimimaan kaupunginvanhimpana. Toisaalta hänen toimiaan myös kritisoitiin. Esimerkiksi tammikuussa 1773 joukko kauppiaita ja pienporvareita toimitti maistraatille valituksen, jonka mukaan joukko rikkaita kauppiaita majoittaa kaikki kaupunkiin saapuvat talonpojat luokseen ja ostaa heiltä tavarat niin, ettei torilla myytäväksi jää juuri mitään. Kyseessä oli vanha laiton perinne, niin sanottu majamiesjärjestelmä, josta esimerkiksi Viaporin upseeritkin usein valittivat. Pahimmiksi mainittiin juuri Sederholm sekä Carl Magnus Sunn. Nämä puolustelivat toimintaansa sillä, että heidän ansiostaan kaupunkiin ylipäänsä sai talonpoikia myymään tuotteitaan, muuten edessä olisi ruokapula. Majamiesjärjestelmä hyödytti talonpoikia ja Sederholmin suurporvareita mutta harmitti pienporvareita ja virkamiehiä, jotka menettivät sen vuoksi ansioita ja verotuloja.
Tarvittaessa Sederholm myös avusti kaupunkia esimerkiksi lahjoittamalla kirkolle kirkonkellot ja kustantamalla paloruiskun kuljetuksen Tukholmasta Helsinkiin. Sederholm edusti Helsinkiä valtiopäivillä Tukholmassa vuosina 1769, 1778 ja 1786. Tosin vuonna 1769 hän livahti kesken valtiopäivien hoitamaan omia liikeasioitaan, minkä vuoksi hän ei osallistunut vuoden 1771 valtiopäivien edustajavaaliin Helsingissä. Ulkopoliittisesti hän oli "hattu" eli kannatti aggressiivista ja periksiantamatonta politiikkaa suhteessa Venäjään, toisin kuin myssyt, jotka painottivat puolustuksellisuutta ja diplomatiaa. Sederholm, kuten myös monet muut Helsingin kauppiaat, tukivat Kustaa III:n vallankaappausta vuonna 1772. Sen seurauksena valta valtakunnassa siirtyi säätyvaltiopäiviltä takaisin kuninkaalle.
Sederholmin kerrotaan olleen tavoiltaan vaatimaton ja erittäin tarkka rahojen käytössä. Lapsena puotiapulaisena aloittanut omisti eläkeiässä lähes kaiken mikä Helsingissä oli omistamisen arvoista: kartanoita, sahoja, laivoja, telakoita ja tehtaita. Hän ei ollut verkostoituja eikä kovin sosiaalinen; oikeastaan yksinäinen susi, joka aina mahdollisuuksien mukaan osti ulos yhtiökumppaninsa. Kaupunginvanhimpana hän kontroilloi kaupunkia kulisseista harmaana eminessinä. Sederholm oli ajan henkeen poikkeuksellisen uskonnollinen ja kuului tukholmalaiseen Pro Fide et Christianismo -seuraan, joka oli perustettu vastavetona valistusajan maallistumiselle: "miehille, joita ajoi palo Jumalan kunniaan". Sederholm oli yksi seuran harvoista jäsenistä, jotka eivät olleet pappeja, mutta hän esimerkiksi levitti uskonnollisia kirjasia Helsingissä. Hän myös näki vaurautensa ja liiketoimiensa olevan kristillistä hyväntekeväisyyttä: ne takasivat elannon kaupunkilaisille.
Voidaankin sanoa, että Johan Sederholm oli saavutuksillaan omalta osaltaan kehittämässä Helsinkiä merkittäväksi kauppakaupungiksi. 1800-luvun alussa hän vetäytyi pois liike-elämästä, mutta hänen taloaan saattoi edelleen hyvällä syyllä kutsua kaupungin valtakeskukseksi. Kuolema korjasi kuitenkin myös Helsingin "kaupparuhtinaan": hän kuoli keltatautiin 82-vuotiaana 17.2.1805. Sederholm haudattiin suvun hautaholviin Ulrika Eleonoran kirkon kirkkomaalle. Kun kirkko hautausmaineen hävitettiin uuden Senaatintorin tieltä, siirrettiin Sederholmin arkku silloiselle Kampin hautausmaalle, eli nykyiseen Vanhaan Kirkkopuistoon, "Ruttopuistoon". Siellä sijaitsevan hautakappelin suunnitteli keisarillisen Helsingin pääarkkitehti, C. L. Engel, mikä sekin kuvastaa Sederholmin asemaa.
Lähteet ja kirjallisuus
S. Aalto, S. Gustafsson & J-M Granqvist. Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808. Minerva & Helsingin kaupunki 2020.
M.-L. Lehto. Kaksi vaimoa ja kaksitoista lasta. Johan Sederholm ja hänen huonekuntansa. Narinkka 1995. Helsingin kaupunginmuseo.
M.-L. Lehto. Kiellettyä rakkautta Sederholmin talossa. Narinkka 1995. Helsingin kaupunginmuseo.
T. Merisalo, Sederholmin kivitalo – porvaristalon vaiheita hyödyn ajalta 1990-luvulle Narinkka 1995. Helsingin kaupunginmuseo.
I. Mäntylä, Pormestari Johan Kuhlbergin pahoinpitely: valtataistelu Helsingissä 1700-luvulla. 1981. Narinkka 1995. Helsingin kaupunginmuseo.
J. Sederholm, Genealogiska anteckningar rörande slägten Sederholm och dess utgreningar. 1880.
Mäntylä, Ilkka ja Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sederholm, Johan. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000411(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
