Lauttasaari, Drumsö
Kartano käsitti alun perin Lauttasaaren kylän Heikasin ja Bertasin perintötilat, jotka lahjoitettiin Gert Skyttelle 1624 ja Helsingin kaupungille 1650. 1700-luvulla omistajat vaihtuivat usein. Myöhemmistä omistajista mainittakoon maanmittauskonttorin yli-insinööri Claes Gyldén, kauppias Ivan Wavulin ja kauppaneuvos Julius Tallberg. Helsingin kaupunki osti kartanon 1978 ja avasi siellä muistisairaiden vanhusten hoitokodin, joka toimi rakennuksessa vuoteen 2012 saakka.
Empiretyylinen, vaaleankeltaiseksi rapattu kaksikerroksinen päärakennus valmistui 1837, mutta sen suunnittelijaa ei tiedetä. Päärakennusta uudistettiin 1920-luvulla, jolloin julkisivuun lisättiin doorilaisten pylväiden kannattama parveke. Rakennuksen eteen istutettiin muotopuutarha, jonka suunnitteli puutarha-arkkitehti Bengt Schalin. Tiilisen päärakennuksen vieressä sijaitsee vanha puinen päärakennus vuodelta 1791. Tämä Punaiseksi huvilaksi nimetty talo oli alkuaan paritupatyyppiä. Nykyisin se toimii kahvilana ja kaupunginosayhdistyksen kokoustilana. Kartanoalue muodostaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokonaisuuden, ja se on suojeltu asemakaavalla.
Meilahti, Mejlans
Kartanon historia ulottuu 1400-luvulle. Vuonna 1626 Ruotsin kuningas läänitti maat ratsumestari Gert Skyttelle. Kauppias, laivanvarustaja Thomas Mattheiszen nuorempi osti kartanon 1775. Nykyisen päärakennuksen runko on luultavasti hänen ajaltaan. Kartanon päärakennus on hirsirakenteinen ja yksikerroksinen. Se on rakennettu 1800-luvun alussa, jolloin kartanosta tuli kenraalikuvernöörien kesäasunto. Fabian Steinheil asui kartanossa tyttärineen 1820-luvulla.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kartano toimi Vladimir ja Emilie Musin-Puškinin kesäasuntona ja kreivitär järjesti kartanon puutarhassa ikimuistoisia juhlia. Heidän jälkeensä kartanon omisti kreivi Aleksandr Kushelev-Bezborodko, joka rakennutti kartanon kaksikerroksisen juhlasiiven sekä laivalaiturin. Kartanon viimeinen yksityinen omistaja oli kapteeni Leonard Jägerskiöld vuosina 1865–1871. Hän kohensi kartanon taloutta vuokraamalla alueelta kolme huvila: Toivolan, Bergvikin ja Rajasaaren pohjoisosan. Helsingin kaupunki jatkoi tonttien vuokraamista ostettuaan kartanon 1871. Päärakennus toimi pitkään kahvilana ja juhlasiipi kaupungin taidemuseon konservointilaitoksena. Kartanon huvimaja on nykyään Tamminiemen aitojen sisäpuolella.
Munkkiniemi, Munksnäs
Munkkiniemen kartano muodostui lahjoitusmaista 1600-luvulla. Siitä tehtiin säterirustholli 1683. Kartanon haltijat vaihtuivat usein, ja isonvihan melskeissä kartano tuhoutui. Merikapteeni Thomas Mattheiszen osti Munkkiniemen kartanon kruunulta 1744. Toimeliaat Mattheiszenit tekivät Munkkiniemestä kukoistavan liikeyrityksen. Kartano omisti sahan, myllyn, tiiliruukin, rautakaivoksen, viinanpolttimon ja krouvin. Thomasin pojanpoika liikemies Gustaf Mattheiszen rakennutti vanhan puisen päärakennuksen tilalle empiretyylisen kivikartanon ja ison kivinavetan vuonna 1815.
Vuonna 1837 kartanon osti kenraalimajuri Anders Ramsay. Päärakennus sai lisäsiivet ja sen ympäristö englantilaisen puiston. Seuraavat sukupolvet viettivät kartanossa vain kesiä. M. G. Stenius Oy osti kartanon maat 1910 ja ryhtyi suunnittelemaan uutta asuinaluetta arkkitehti Eliel Saarisen johdolla. Vaikka Saarisen suunnitelma ei sellaisenaan toteutunut, uusi kaupunginosa kasvoi vähitellen kartanon ympärille. Kone Oy osti kartanon pääkonttorikseen 1967. Laajasta kartanopuistosta on jäljellä rakennuksen edessä oleva nurmikko puineen ja kartanosta länteen johtava tammikuja. Muista rakennuksista on säilynyt viljamakasiinina toiminut uusgoottilainen torni, joka muutettiin asuinkäyttöön 1932.
Tali
Kartano muodostui lahjoitusmaista 1600-luvulla. Myöhemmistä omistajista mainittakoon kauppias Carl Mattheiszen, sotakamreeri Gabriel Nyberg, luutnantti Evert Rotkirch, amiraali Johan von Schantz ja todellinen valtioneuvos Axel Ramsay. Kartano siirtyi kaupungin omistukseen 1930.
Nykyisen kustavilaistyylisen päärakennuksen ja maisemapuiston rakennutti 1830 sotakamreeri Gabriel Nyberg. Alueella on päärakennuksen lisäksi pehtoorin talo, viljamakasiini ja useita talousrakennuksia. Kartanon maille rakennettiin 1930-luvulla Suomen ensimmäinen golfkenttä. Viheriöt ovat vanhempia kuin sen reunoille nousseet lähiöt Munkkivuori, Pajamäki ja Pikku-Huopalahti. Kartanon maisemapuistosta on jäljellä muun muassa kivisilta ja vanhoja lehtipuita, joiden joukossa on Helsingin paksuin tammi.
Malminkartano, Malmgård
Kartanon ensimmäinen haltija oli amiraali Bengt Juusten vuosina 1579–1602. Tämän jälkeen kartano toimi pitkään puustellina eli sotilasvirkatalona. Autonomian ajalla kartano muuttui valtion vuokratilaksi. Tilan ensimmäinen vuokraaja oli komissaari Mårten Liljander, seuraava everstiluutnantti Karl Vilhelm Reuterskiöld ja viimeinen tarkastaja Paul Fernborg.
Malminkartano vuokrattiin 1930-luvulla oikeusministeriön vankeinhoito-osastolle. Siitä tuli vankisiirtola ja mallitila tutkimuksen ja opetuksen käyttöön. Seuraavalla vuosikymmenellä kartano luovutettiin Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteelliselle tiedekunnalle. Yliopiston maatiloista Viikki keskittyi kotieläin- ja kasvinviljelytutkimukseen ja Malminkartano maanviljelyn teknologistaloudelliseen tutkimukseen.
Yliopisto suunnitteli Malminkartanosta matemaattis-luonnontieteellisen opetuksen keskusta, mutta Helsingin kaupunki tarvitsi Malminkartanon peltoja asuntorakentamiseen. Yliopisto muutti suunnitelmiaan, ja vanhan sotilasvirkatalon pelloille rakennettiin 1980-luvulla uusi lähiö, jolle periytyi vanha kartanon nimi. Maa vaihdettiin valtiolta kaupungin omistukseen kaavoituksen edistyessä. Tilan alueella on jäljellä ruokala-asuinrakennus 1940-luvulta, omenapuutarha ja 1800-luvulla rakennettu päärakennus, joka siirtyi yksityisen omistukseen 1997.
Tuomarinkylä, Domarby
Ensimmäinen maininta Tuomarinkylästä on vuodelta 1417 olevassa asiakirjassa. Kartanon nimenä se esiintyy 1700-luvun puolivälissä, jolloin kartanon omisti majuri Magnus Brunow. Viaporin linnoituksessa palvellut sotakamreeri Johannes Weckström rakennutti päärakennuksen ja neljä sivurakennusta 1790–1792, ensimmäiset kivirakennukset Helsingin pitäjässä. Myös puisto istutettiin tuolloin. Weckströmin perilliset omistivat kartanon vuoteen 1835.
Kauppias Jakob Kavaleff osti Tuomarinkylän 1845, ja kartano pysyi Kavaleff-suvulla vuoteen 1917, jolloin omistus siirtyi Helsingin kaupungille. Tuolloin maata oli 770 hehtaaria, josta viljeltyä peltoa oli 350 hehtaaria. Työntekijöitä perheineen oli 170 henkeä. Kauppakirja oikeutti suvun asumaan Tuomarinkylän päärakennuksessa 1950-luvulle saakka. Maanviljelysneuvos Jakob Kavaleff perusti mailleen koepuutarhan ja taimitarhan 1900-luvun alussa. Kartanon päärakennus restauroitiin 1960-luvun alussa. Ulkoasultaan ja väritykseltään se palautettiin 1700-luvun lopun asuun. Päärakennus toimi Helsingin kaupunginmuseon näyttelytilana vuoteen 2013. Nykyisin kartanoalueen rakennuksissa toimii ravintola, taidekoulu ja pari liikettä. Entisessä tallissa ja navetassa toimii ratsastuskouluja. Helsingin kaupunki hoitaa ja viljelee yhä kartanon maita. Ympäröivät pellot muodostavat maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokonaisuuden.
Niskala, Nackböle
Niskalan kartano sijaitsee historiallisen Kuninkaantammentien varrella Vantaanjoen läheisyydessä. Kartano perustettiin 1500-luvulla ja yhdistettiin Haltialan kartanoon 1600-luvulla. Nykyinen päärakennus ja viljamakasiini rakennettiin 1800-luvun lopulla. Päärakennuksen ympärillä on pieni puutarha, jossa kukkii harvinaisia lajeja. Sen vieressä sijaitsee Jacob Kavaleffin perustama Niskalan arboretum eli puulajipuisto. Kartano on Helsingin kaupungin omistuksessa ja päärakennus yksityiskäytössä.
Haltiala, Tomtbacka
Haltialan rälssitila perustettiin Vantaanjoen varteen 1563. Runsas sata vuotta myöhemmin kartanosta muodostettiin säteriratsutila. Maanviljelysneuvos Jakob Kavaleff oli kartanon viimeinen yksityisomistaja. Kaupunki osti tilan 1934. Kartanon vuonna 1811 valmistunut kaksikerroksinen päärakennus paloi 1950-luvulla. Ainoastaan kivijalka on säilynyt meidän päiviimme. Sen edustalla on villiintynyt muotopuutarha. Kartanon talous- ja asuinrakennuksista valtaosa on 1800-luvulta. Haltiala on kiinteistöviraston maatalousosaston käytössä, peltoja viljellään ja navetta toimii kotieläintilana.
Pukinmäki, Bocksbacka, Boxbacka
Kartano sai säterivapauden 1435 ja on seudun vanhimpia rälssitiloja. Kartanon nimi Bocksbacka on peräisin Bock-suvulta, joka omisti tilan 1600-luvun alusta 1700-luvulle. Bockien jälkeen omistajat vaihtuivat tiuhaan, kunnes Pukinmäki liitettiin sivutilana Oulunkylän kartanoon 1790-luvulla. Konstantin Bergström osti kartanon 1875 ja istutti taloa ympäröivän puiston. Tila on ollut Helsingin kaupungin hallussa vuodesta 1917. Kartanon päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja vastapäinen asuinrakennus 1800-luvun puolivälistä. Kartanon talousrakennukset sijaitsivat pihan pohjoispuolella nykyisten kerrostalojen paikalla.
Kumpula, Gumtäckt, Gumtäkt
Kumtähti, myöhemmin Kumpula, on juuriltaan keskiaikainen talonpoikaistalo. Olof Lydikesson sai tilaan rälssioikeuden 1481. Hänen jälkeensä omistajat vaihtuivat tiuhaan, ja tila siirtyi joskus velkojen panttina kädestä käteen. Kartano oli hyvä sijoituskohde, sillä maat ja kalavedet olivat hyviä ja Helsinki sijaitsi lähellä. Rovasti Johannes Forsskål isännöi tilaa 1730-luvulla. Hänen pojastaan Peter Forsskålista tuli yksi Suomen merkittävimmistä kasvitieteilijöistä. Kauppias Johan Sederholmin omistaessa kartanon 1700-luvun lopulla siellä toimi viinanpolttimo ja krouvi.
Vapaaherra Johan von Bonsdorff osti kartanon 1840 ja teki siitä ensiluokkaisen maatilan. Hän jalosti suomalaista maatiaiskarjaa hyvin tuloksin ja järjesti tilallaan maatalousnäyttelyn 1858. Vanhan puisen päärakennuksen tilalle nousi empiretyyliä edustava kivirakennus 1840-luvulla. Kumpula oli yksi Helsingin suurimmista kartanoista 1800-luvulla. Ylioppilaat kokoontuivat kartanon maille viettämään Floran päivää. Vapaaherra Herman Standertskiöld-Nordenstam osti Kumpulan 1885 ja ryhtyi vuokraamaan asuintontteja. Näin syntyivät Hermannin ja Toukolan esikaupungit sekä osa Vallilaa. Kumpula liitettiin Helsinkiin 1906. Vuosina 1905–1960 kartanoa vuokrasi lääkintöhallitus ja rakennukset toimivat sukupuolitautien sairaalana. Nykyisin kartano on Helsingin yliopiston tiedekuntien käytössä ja tilan yhteydessä on kaikille avoin kasvitieteellinen puutarha.
Viikin latokartano, Viks ladugård
Viikin latokartano perustettiin hoitamaan kaupungin maita 1555, ja siitä tuli alueen taloudellinen keskus. Latokartano lahjoitettiin Gert Skyttelle 1629 ja kruunulle 1655. Loistokautenaan 1600–1700-luvuilla se oli Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran asuntona. 1700-luvun lopulla Viikistä tuli sotaväen ylipäällikön virkatalo. Ylipäällikkö Wilhelm Mauritz Klingspor rakennutti uuden päärakennuksen 1700-luvun lopulla, mutta se paloi 1830. Nykyisen, alun perin vain kesäasunnoksi tarkoitetun empiretyylisen päärakennuksen rakennutti maaherra Gustaf Magnus Armfelt vuonna 1832. Pihapiiriin kuuluu myös useita talous- ja asuinrakennuksia. Helsingin kaupunki vuokrasi tilan 1917. Latokartanon tila luovutettiin 1931 Helsingin yliopiston hallintaan opetus- ja koetilaksi. Rakennuksen tämänhetkinen asu on vuodelta 1932. Päärakennus pihapiireineen on kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde.
Kulosaari, Brändö
Tila on tunnettu 1500-luvulta rälssitilana, ja vuonna 1619 siitä muodostettiin säteriratsutila. Kartanolla on ollut monta kuuluisaa omistajaa, kuten rälssimies Erik Filpusson, pormestari Abraham Wetter, sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd, eversti Jakob Gerdes, eversti Lars Johan Jägerhorn ja vapaaherra, pankinjohtaja Johan Cronstedt. Augustin Ehrensvärdin rakennuttama päärakennus oli alkuaan punaiseksi maalattu kaksikerroksinen hirsirakennus. Hän perusti vuonna 1753 kartanon maille vapaamuurareiden lastenkodin, joka lienee lajissaan ensimmäinen maassamme. 1800-luvun alkupuolella eversti Lars Johan Jägerhorn antoi jatkaa päärakennusta molemmista päistä sekä rappautti ja maalautti sen kalkkimaalilla uusklassiseen tyyliin.
Kartanon vanha huonejako on säilynyt melko hyvin. Yläkerran juhlasalit näkyvät julkisivussa korkeampina ikkunoina. Alueella on säilynyt myös pehtoorin talo 1800-luvulta, samoin tupakkalato, joka on siirtolapuutarhayhdistyksen käytössä. Vapaaherra Johan Cronstedt osti Kulosaaren 1875. Hän piti kartanoa kesänviettopaikkana ja saapui illalliselle höyrylaivalla. Vapaaherran kuoltua leski tarjosi Stuguön saarta (Kulosaari) kaupungille, joka ei kuitenkaan katsonut sitä tarvitsevansa. Saari myytiin yhtiölle, joka perusti Kulosaaren huvilakaupungin. Nyt kartano, joka on ollut Helsingin omistuksessa vuodesta 1927, on myynnissä.
Herttoniemi, Hertonäs
Herttoniemen kylä kuului keskiajalta lähtien Jägerhornin suvulle, mutta 1700-luvun alussa suvun tilat siirtyivät tullitarkastaja Petter Wetterin omistukseen. 1700-luvun toisella puoliskolla Herttoniemen kartanoa isännöivät kreivi ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd, kauppaneuvos Johan Sederholm ja tämän vävy, majuri Johan Olander. Vuonna 1756 perustettiin kartanon maille Suomen ensimmäinen fajanssitehdas. Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt omisti kartanon 1793–1799 ja 1813–1820. 1880-luvulla kartanon omistajaksi tuli Johan Bergbom, joka ryhtyi uudistamaan tilaa. Punaiset ampuvat maanviljelysneuvos Bergbomin tämän kartanossa marraskuussa 1917.
1700-luvulla tilan päärakennuksena toimi kaksikerroksinen punamullattu hirsitalo. Nykyinen päärakennus oli alun perin fajanssitehtaan polttouunirakennus. Talon muutospiirustukset teki arkkitehti Pehr Granstedt vuonna 1815. Taloa korotettiin kerroksella ja se sai matalan satulakaton. Molempiin julkisivuihin lisättiin jykevät pylväät. Rakennuksen julkisivua muutettiin lisää 1880-luvulla. Päärakennuksen eteläpuolella on ranskalaistyylinen muotopuutarha ja puiston itäosassa englantilaistyylinen maisemapuisto. Huvimajat, jotka valmistuvat puistoon 1820, ovat Carl Ludvig Engelin käsialaa. Kartanon on omistanut vuodesta 1919 Svenska Odlingens Vänner -yhdistys. Päärakennuksessa toimii museo, pehtoorintalossa ravintola. Alueella on myös Sipoosta 1920-luvulla siirretty talonpoikaistalo Knusbacka.
Tullisaari, Turholm
Tuurholman rälssitilasta tuli kruunun virkatalo 1683. Puustellin haltijat vaihtuivat yhtenään, eikä tilalla ollut kunnon päärakennusta ennen 1790-lukua. Autonomian ajan tila säilyi vuokratilana. 1820-luvulla sen vuokrasi eversti Petter Wilhelm Schwenzon, joka vaimonsa kanssa osallistui vilkkaasti Helsingin seurapiirielämään. Tullisaaressa vietettiin kesäjuhlia, joissa tarjottiin pannukakkua mansikoiden kera, pataljoonan soittokunnan säestyksellä. Kauppaneuvos Henrik Borgström vuokrasi tilan 1838 kesänviettopaikaksi ja laajensi päärakennusta useaan kertaan. Kartanon puisto rakennettiin englantilaiseen tyyliin käytävineen ja merinäkymineen. Alueella oli myös hyötypuutarha, kasvihuone, huvimajoja, pari uimahuonetta ja keilarata. Tullisaari lahjoitettiin kaupungille 1906. Päärakennus paloi 1958, mutta kartanon mailla sijaitsevat edelleen Aino Acktén ja Deckerin perheen huvilat, jotka Henrik Borgström rakennutti 1877 alun perin tyttärilleen.
Degerö
August Svanströmin suku omisti kartanon 1600-luvulla, ja säterivapautta tila nautti vuodesta 1675. 1700-luvulla kartano kuului vapaaherra Otto Armfeltille, everstiluutnantti Otto Taubelle ja Carl Armfeltille. Leskirouva Catarina Armfeltin aikana vuonna 1798 velkaantunut rälssisäteri jaettiin neljään osaan: Holmgård, Stansvik, Jollas ja Villinki. Kartanon päärakennus on yksikerroksinen hirsirakennus, jonka pääosa on vuodelta 1818 ja siivet 1850-luvulta, samoin maisemapuisto. Alueella on myös runsaasti talousrakennuksia. Myöhempiä omistajia olivat komendantti Gustaf Gutofsky, senaattori Johan Magnus Krook, senaattori Wilhelm Hisinger, hovioikeuden auskultantti N. A. Rosenbröijer, vuorimestari Fredrik Tengström ja kenraalikuvernöörin apulainen Platon Ivanovitš Rokassovski. Vuodesta 1879 kartano on pysynyt saman suvun hallussa.
Jollas
Tila perustettiin 1798 Degerön tilan maille vanhan torpan paikalle. Sen nykyinen päärakennus on vuodelta 1919. Talon rakennutti varatuomari, pankkiiri Viktor Alexander Tavaststjerna, ja sen suunnittelivat arkkitehdit Karl Malmström ja Robert Tikkanen. Lehmuskuja johtaa kartanolle, jonka edessä oli aikaisemmin puutarha-arkkitehti Paul Olssonin suunnittelema muotopuutarha. Vuonna 1940 kartano myytiin SOK:lle, joka käytti sitä koulutustiloinaan. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin SOK halusi luopua kartanosta, jolloin Helsingin kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan ja hankki kartanon itselleen. 2000-luvulla kaupunki on vuokrannut kartanoa ravintola-alan yrittäjille.
Stansvik
Alueelta löydettiin rauta- ja hopeamalmia 1700-luvulla. Vuonna 1798 Stansvik erotettiin Degerön rälssisäteristä. Uusklassista tyyliä oleva päärakennus on majuri Fabian Rosvallin ajalta vuosilta 1802–1804. Vuodesta 1805 kartanon omisti taiteilija Emanuel Thelning, joka maalasi siellä kuuluisimman teoksensa Porvoon valtiopäivät (1812). Myöhempien omistajien aikana Stansvikista tuli kesänviettopaikka. Lääkintöhallituksen ylijohtaja Knut von Willebrand osti kartanon 1855, jolloin kauppaan kuului kartanon lisäksi kaksi hevosta ja lehmä, vene ja muuta irtaimistoa. Pihapiiri ja puutarha olivat paronin kiinnostuksen kohteena. Hän istutti kartanolle johtavan tammikujan Fontainebleaun metsästä tuomistaan terhoista. Puistoon rakennettiin keilahuone ja huvimaja. Stansvik pysyi suvun kesäpaikkana vuoteen 1938. Kartanon vuokralaisena on ollut vuodesta 1945 kaupungin virkamiesyhdistys (Jyty Metropoli ry), mutta nyt kartano on saanut uuden omistajan.
Ströms
Majuri Johan Gustav Olander rakennutti kustavilaistyylisen kartanon Strömsin torpan paikalle vuonna 1794. Olander palveli laivastossa ja oli naimisissa Johan Sederholmin tyttären Hedvigin kanssa. Kartano siirtyi kauppias Adolf Sierckin omistukseen 1813 ja senaattori Olof af Brunérin haltuun 1850. Päärakennus sai nykyisen ulkoasunsa 1910, jolloin talon yläkertaa korotettiin ja katto muutettiin mansardikatoksi. Viimeisen yksityisen omistajan, varatuomari Gustaf von Wintherin kuoltua kartano maineen siirtyi Kulutusosuuskuntien Keskusliitolle, joka rakensi talousrakennusten paikalle Osuuskauppakoulun vuonna 1953. Kartanon päärakennus toimi instituutin rehtorin asuntona. Nykyisin kartanon tiloissa toimivat Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Helsingin kuvataidekoulu.
Puotinkylä, Puotila, Botby
Puotilan kartano oli alun perin Råånsin ratsutila, johon 1700-luvun puolivälissä liitettiin Klavisin ja Domarsin ratsutilat. Tilan omistajat tunnetaan 1540-luvulta lähtien, heidän joukossaan muun muassa Jägerhornit ja Cronstedtit. Apteekkari Wilhelm Elg perillisineen omisti kartanon 1779–1844. Myöhemmistä omistajista mainittakoon luutnantti August Melan, kauppaneuvos Carl Tunder sekä kauppaneuvos Johan Lindroos ja tämän perilliset. Helsingin kaupunki osti kartanon 1933. Nykyinen päärakennus ja kaksi siipirakennusta, joista toinen paloi 1900-luvun alussa, ovat apteekkari Wilhelm Elgin rakennuttamat. 1800-luvulla taloa uudistettiin ja Pietarista tuotettiin muun muassa kaksi puuseppää, jotka rakensivat päärakennuksen komean lasiverannan. Päärakennuksessa on toiminut ravintola, kivisessä viljamakasiinissa kappeli. Kansantaru kertoo, että Viaporin antautumissopimus olisi allekirjoitettu viljamakasiinissa.
Rastila, Rastböle
Rastilan rusthollin historia alkaa 1600-luvulta, kun Johan Greek varusti kuninkaan armeijalle ratsusotilaan ja Rastilasta tuli ratsutila. Kuningatar Kristiina myönsi Greekin kuoltua tämän leskelle Märta Reiherille elinikäisen läänityksen. Muutamaa vuotta myöhemmin tila muutettiin perinnölliseksi lahjoitusmaaksi. 1700-luvulla veroratsutila sai asukkaikseen Viaporin upseereita. Omistajat asuivat kartanossa lähinnä kesällä uskoen viljelyn pehtoorille ja hänen johtamalleen työväelle.
Kartanon viimeinen yksityinen omistaja oli tuomari Walter Ahlqvist, joka osti tilan 1912. Jatkosodan aikana vuonna 1944 Neuvostoliiton ilmavoimat pudottivat pommeja myös Rastilan kartanon maille. Ahlqvistin perikunta myi tilan Helsingin kaupungille 1951, mutta maanviljelys jatkui vielä kymmenisen vuotta. Nykyinen päärakennus, pehtoorin talo ja vilja-aitta, joka ei enää sijaitse alkuperäisellä paikallaan, ovat 1800-luvulta. Päärakennuksessa toimii ravintola. Kartanon pohjoispuolella on ulkoilualue ja itäpuolella leirintäalue. Puutarhasta on jäljellä sembramäntyjä, tammia, vaahteroita, lehmuksia ja kuusiaita.
Villinki, Villinge
Villingin alue kuului jo keskiajalla Helsingin pitäjään. Tila kuului alkuaan Degerön kartanolle, mutta se erotettiin omaksi tilaksi 1798. Nykyinen päärakennus ja sitä ympäröivä puisto ovat 1800-luvulta. Tuolloin Villinge Gårds Aktiebolag -yhtiön omistaman kartanon maista erotettiin kymmenittäin pieniä alueita helsinkiläisten kesähuvilatonteiksi. Villinki kuului vuonna 1922 perustettuun Degerön taajaväkiseen yhdyskuntaan, kunnes se liitettiin 1946 Helsinkiin suuressa alueliitoksessa. Villingin kartanon ympäristössä on edelleen nelisenkymmentä vanhaa kesähuvilaa. Villinki on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi. Kartano on ollut pitkään Pellervo-seuran käytössä. Villingin saaren itäosa kuuluu Suomenlinnan linnoitusvyöhykkeeseen ja on valtion omistuksessa.
Yliskylä, Uppby
Tilan historia alkaa 1600-luvulta, jolloin Yliskylässä asui kruununluotsi. Kruununluotsit olivat valtion palkkalistoilla, ja heille annettiin usein viran mukana oma tila. Yliskylän rakennuksista on säilynyt vain pienempi asuinrakennus 1800-luvulta. Varsinainen päärakennus, yksikerroksinen hirsitalo 1700-luvulta, purettiin 1960-luvulla ja tontille rakennettiin päiväkoti. Entisten talousrakennuksien paikalle rakennettiin Laajasalon ostoskeskus.
Vuosaari, Nordsjö
Kartano on entinen Backmannin ratsutila, johon liitettiin 1600-luvulla kaksi muuta taloa. Ratsutila siirtyi 1684 Helsingin pitäjän kirkkoherrana toimineelle Andreas Laurentii Nycopensikselle. 1700-luvulla kartano oli kauppias Matts Enningin omistuksessa. Nykyinen päärakennus ja puisto ovat 1800-luvun lopulta. Kartanon rakennukset sijaitsevat kahdessa eri tasossa, päärakennus ja puisto ylempänä, pehtorin ja työväen asuintalot alempana. Vuonna 1909 kartano alkoi myydä mailtaan huvilapalstoja, ja vuonna 1937 tilan osti tiili- ja kevytbetonitehdas Saseka. Kartanon isännöitsijä, vapaaherra Fabian Wrede, asui kartanossa 1960-luvulle asti. Rapistunut kartano peruskorjattiin vuosituhannen vaihteessa, minkä jälkeen kartanossa toimii päiväkoti ja perhekeskus. Kaupunki myi kartanon yksityiselle omistajalle 2021.
Östersundom
Östersundomin kartano kuuluu Suomenlahden rannikolla sijaitseviin 1600-luvulla muodostettuihin kartanoihin. Kauppaneuvos Henrik Borgströmin poika osti kartanon 1870, ja se on edelleen saman suvun omistuksessa. Kartanon englantilaistyylinen päärakennus vuodelta 1878 on maisemallisesti hallitsevalla paikalla kuusiaidan suojassa. Osa talousrakennuksista on peräisin 1700-luvulta ja osa 1800-luvun puolivälistä. Harmaakivinavetan vanhimmat osat ovat 1700-luvun lopulta, mutta tiilestä muuratut viljamakasiini, viinanpolttimo ja paja ovat 1840-luvulta. Zachris Topeliuksen vanhuudenkoti Villa Björkudden (Koivuniemi) oli ennen osa Östersundomin kartanoa.
Talosaari, Husö
Husön tilasta tuli 1600-luvun lopussa perintötila, jonka omistajat olivat varakkaita talonpoikia. 1800-luvulla uuden päärakennuksen ja porvarillisten omistajien myötä Husöstä alettiin käyttää nimitystä kartano. Husön omistajat vaihtuivat kuitenkin usein 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Kartanon alueella on 21 rakennusta, joista 16 sijaitsee keskeisessä pihapiirissä. Vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvun puolivälistä. Kartanon päärakennus on rakennettu 1840–50-luvuilla, ja sitä korotettiin ja muutettiin merkittävästi 1910-luvulla arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnitelmien mukaan. Päärakennuksen lähellä sijaitsevan talouspihan vanhat maatalousrakennukset ovat pääosin 1800-luvulta.
Viimeiset yksityiset omistajat olivat Bertel ja Dolores Huber vuosina 1921–1966. Kartano on ollut Helsingin kaupungin omistuksessa vuodesta 1966, ja sitä on 1960-luvulta asti vuokrattu hevosurheiluyrittäjille. Nykyään tilalla toimii Husön ratsastuskeskus. Husö sijaitsee Sipoossa Östersundomin alueella, joka liitettiin osaksi Helsingin kaupunkia 2009. Husön alue on laaja ja koostuu pihapiirin lisäksi pelto- ja metsäalueista sekä hevosten laitumista ja ulkoilutarhoista. Alue tai rakennukset eivät ole suojeltuja, mutta matalat lahdet ovat lintujensuojelualueita.
Lähteet ja kirjallisuus
Ilmakunnas, Johanna: Kartanot, kapiot ja rykmentit. Erään aatelissuvun elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2011.
Jutikkala, Eino: Suomen kartanot ja suurtilat I–III, WSOY 1941.
Lönnqvist, Bo: Vanhoja kartanoita Helsingin seudulla. Kulttuurihistoriallisia ajankuvia. Schildts 1995.
Riksman, Elina: Håkansbölen kartanossa. Vantaan kaupunginmuseo 2019.
Schauman, Marianne & Lönnqvist, Bo: Finländskt herrgårdsliv. En etnologisk studie över Karsby gård i Tenala ca 1800–1970. Svenska Litteratursällskapet i Finland 1978.
Snellman, Alex: Suurtilat ja Suomen aateli 1800- ja 1900-luvuilla. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat Vol 12 Nro 2 (2012).
Ulfäng, Göran: Start – Svenska herrgårdar(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Åström, Anna-Maria: ”Herrskapsfolk och underlydande”, Kansa kuvastimessa, SKS 1989.
