Löwenin puolustusmietintö aloittaa Helsingin nousun sotilaskaupungiksi
Vuonna 1723 laadittiin ensimmäinen Suomea koskeva kenraalimajuri Axel von Löwenin puolustusmietintö. Tässä luonnoksessa vedettiin Suomen puolustuksen päälinjat, joiden mukaan Helsingillä oli keskeinen asema puolustuksessa. Mietinnön ideana oli varikkolinnoituksen (place d’armes) ja merilinnoituksen perustaminen Helsinkiin. Laajemmin ottaen nämä kummatkin ja Kruunuvuorenselkä muodostivat sen yhdessä.
Helsingin varikkolinnoitus oli mietinnössä saaristolaivaston tukikohta, varusvarasto sekä Ruotsista tulevien täydennysjoukkojen maihinnousupaikka. Varikkolinnoitusta suojaamaan tarvittiin merilinnoitus. Kaksoislinnoituksen suojissa olisi saaristolaivasto, joka koostui soutualuksista eli kaleereista. Kaleerien rakentamiseen ja käyttöön hankittiin oppia ruotsalaisupseerien opintomatkoilta Välimerelle, jossa perehdyttiin alueen merivaltojen soutulaivastoihin ja telakoihin. (Ks. Tiedonhankintaa Välimereltä Viaporiin).
Löwenin suunnitelma oli luonnos, eikä sitä muutenkaan voitu alkaa toteuttaa valtakunnan varattomuuden takia. Ruotsi oli ilman liittolaisia ja tukijoita, eikä Venäjää haluttu provosoida aloittamalla suuria mutta pitkäkestoisia linnoitushankkeita. Itärajan rappioituneita linnoituksia kuitenkin korjattiin.
Vehkalahden rajalinnoitus sai kaupunkioikeuden ja nimen Hamina (Fredrikshamn). Haminan uusi asemakaava (1723) oli säteittäinen radiaalikaupunki. Se oli erikoinen ratkaisu ja arkkitehtoninen ihannekaava – suoraan linnoitusopin käsikirjasta – sillä vastaavia on Euroopassa vain kymmenen. Haminan linnoittamisesta vastasi Carl Fredrik Nordenberg (aateloituna Nordenskiöld), jolla oli oma hanke Sipoon Fagerössä. Saari oli tarkoitus muuttaa ruutukaavoitetuksi kauppakaupungiksi (ks. Sipoon Atlantis). Myös Hämeenlinna ja Lappeenranta linnoitettiin uusien oppien mukaisesti.
Helsingin puolustussuunnitelma jäi sikseen aina vuosien 1738–1739 valtiopäiville saakka. Linnoittaminen oli valtakunnan siihenastisen historian suurin hanke, joka koski koko väestöä ja edellytti Tukholmassa kokoontuvien säätyvaltiopäivien suostumusta. Valtiopäivillä vasta Suomen puolustussuunnitelma sai uutta vauhtia. Lisättäköön, että von Löwen otti näihin aikoihin esiin erään kiinnostavan sotateknisen yksityiskohdan. Kaleerien heikon tulivoiman takia hän ehdotti raskaiden tykkiproomujen rakentamista (ks. Kelluva bastioni) Helsingin puolustukseen ja kaleerieskaaderien tueksi. Näitä rakennettiinkin Katajanokalla.
Helsinki oli hyvä paikka merelliseksi keskuslinnoitukseksi. Sen satama oli suojaisa, mutta vain sinne johtavan väylän tuntevalle. Kaikilla tuulilla kaupungista ei päässyt ulos mutta ei sisäänkään. Tämä oli sekä hyöty että haitta. Kruunuvuorenselkä oli luonnollinen redi eli ankkuripaikka saarten ja suljettavissa olevien salmien suojissa. Heti eteläpuolelta alkoi avomeri, jota kuitenkin suojasi jonkin matkaa merelle luotojen ja karien vyöhyke. Hattujen sodan aikana Ruotsin kaleerien mukana liikkunut sotilaspappi Tiburtius kirjoittaa: ”Satama on melkoisen hyvä, sillä heti kun tullaan ulos satamasta ollaan avomerellä.” Tiburtius piti siis Kruunuvuorenselkää itsessään kaupungin satamana. Paikka oli hyvä puolustuksen lisäksi yllätyshyökkäystä ja revanssisotaa ajatellen.
Yleisenä käsityksenä oli, että uhka tuli mereltä ja saariston suojissa, niin kuin se Pohjan sodassa oli Helsinkiin tullutkin, mikä nosti saaristolaivaston ja Helsingin uuteen asemaan sotilasdoktriinissa. Mietintö oli puolustuksellinen mutta toisaalta myös vahvasti revanssihenkinen. Revanssisota edellytti sotilaallisesti ja logistisesti riittävän vahvaa tukialuetta ja saaristolaivastoa, joka voisi tukea rannikolla liikkuvaa maa-armeijaa. Maa-armeijan ja saaristolaivaston yhteistoiminta oli tärkeää. Revanssihenki sai vauhtia, kun sotaa kannattavat hatut nousivat valtaan 1738–1739 valtiopäivillä. Löwenin puolustusmietinnön linjauksia alettiin toteuttaa käytännössä.
Wilhelmsin ja Kullenbergin linnoitussuunnitelma ja kartta 1739
Löwenin suunnitelmaa alkoi toteuttaa Helsinkiin määrätty linnoituskomissio. Sen toimeksiannosta Helsinkiin saapuivat kesällä 1739 linnoitusupseerit G. Wilhelms ja M. Kullenberg perehtyäkseen Helsingin alueen maantieteeseen. Heidän suunnitelmassaan Katajanokalle tulisi tähden muotoinen neljän bastionin linnoitus ja Susisaarelle toinen. Suunnitelma näkyy heidän vuonna 1739 tekemästään kartasta, joka perustuu yksityiskohtaiseen maastotiedusteluun ja satoihin merialueen luotauksiin Kruunuvuorenselällä. Miehet kiertelivät polkujen ja kärrypolkujen Helsingissä muistiinpanoja tehden. Vene on ollut välttämättömyys, koska tuon ajan Helsingissä ei ollut siltoja. Kartoitus ja mittaukset tehtiin korkeilta paikoilta, kuten Kaivopuiston mäeltä tai Siltavuorelta. Kartan nimi on pitkä mutta informatiivinen:
Situations Charta öfwer Helsingfors Stad med des Hamn, Inlopp och Redd som som den af Amiralitets Capitanen Wilhelm till Festnings Comissionen åhr 1739 ingiven är som därhos wisar Dhe af samma Comission projecterade Fortifications och Defensionswerck och Försänkningar warande A Projeterade Place dÀrme på Tullskatan B och C Defensionwerk wid Wargskär och Långören D Försänkningar.
Situations charta on topografinen eli maastoa kuvaava sotilaallinen kartta. Erotuksena verotuksellisiin tai hallinnollisiin karttoihin siitä puuttuvat rajat, koska niillä ei tässä kartassa ollut merkitystä. Kartta ei myöskään ole merikartta, vaikka se tavallaan sopi siihenkin tarkoitukseen. Kaikki sotilaallisesti ja linnoitussuunnitelman kannalta epäoleellinen on karsittu. Tässä kartassa topografia eli maaston muodot on piirretty varjostuksin. Kartta on varhaisin tämän tyyppinen kartta Helsingin alueelta. Korkeuserot olivat sotilaallisten topografiakarttojen tunnusomainen piirre, ja ne muuttuivat varjostuksista korkeuskäyriksi aikojen saatossa. Korkeat paikat ja katvealueet olivat niin puolustajan kuin hyökkääjänkin kannalta tärkeää tietoa. Strategisesti tärkeimmät paikat olivat mäet ja salmet, jotka nyt puheena oleva kartta kuvaa tarkasti.
Tärkeä osa puolustusta olivat Helsingin salmiin tehdyt upotukset (försänkningar). Vedenalaisia esteitä oli Hevossalmesta aina Länsi-Mustasaareen asti. Kartan kuvauskohteina ovat, kuten vasemmanpuoleisessa selitteessäkin sanotaan, satama, sisääntulot ja redit eli satamanedustat. Tärkein redi oli Kruunuvuorenselkä itsessään ja Helsingin ulkopuolella Isosaaren redi. Oikeanpuoleisessa selitteessä on maantieteellinen kuvaus Helsingin alueen puustosta ja maaston tyypistä. Erittäin suuri työ on ollut merialueen luotauksissa, joista on tehty satoja. Syvyydet on ilmoitettu syleinä (famn).
Kruunuvuorenselälle tulevat väylät ovat kartan tärkeä kohde. Siinä kuvataan neljä väylää, jotka risteävät suurin piirtein Valkosaaren (Klippan) itäpuolella. Tätä merialuetta voi pitää silloisen Helsingin liikenteellisenä keskuksena (ja miksei matkustajalaivojen takia paljolti nykyäänkin). Lännestä tuli mutkikas ja hankala reitti Uunisaaren kautta. Edellä mainittu Tiburz Tiburtius kuvailee Uuninsuun salmea hankalaksi. Kaupunkia hän piti vielä vuonna 1741 mereltä tullessa avoimena (suojaamattomana) ja häpeällisen huonosti linnoitettuna. Kruunuvuorenselällä näkyi hänen mukaansa hajanaisia vartiopaikkojen jäänteitä:
Noin neljännesmailin päässä Helsingistä on ahdas ja kiemurainen sisääntulo (inlopp) nimeltään Uuninsuunsalmi, jossa alus taas otti pohjaan kiinni ja pääsimme mitä suurimmassa vaarassa ja vaivalla sitä läpi. Helsinki on avoin häpeätahra (fläck), jossa tosin siellä täällä näkyy vanhojen maavallien jäänteitä, joissa on ollut vartiopaikkoja.
Susisaaren kautta kulki kaupungin pääväylä ja Hevossalmesta kolmas. Neljäs reitti kulki Herttoniemen ja Laajasalon välisen kapean salmen kautta. Tätä reittiä pitkin Pietari Suuren kaleerit olivat yllättäneet Helsingin Pohjan sodan aikana. Operaatio on edellyttänyt paikallista luotsia. Kapea reitti on kartassa ilman puolustusesteitä.
Hattujen sota katkaisee suunnittelun
Wilhelmsin ja Kullenbergin suunnitelman jälkeen tehtiin vielä kaksi linnoitussuunnitelmaa vuosina 1740 ja 1743. Vuonna 1740 tehtiin kenraali Carl Cronstedtin ja J. A. Blässingin johdolla suunnitelma, joka oli edellisen kaltainen, paitsi että Katajanokan linnoitus olisi siinä suurempi.
Suunnitelman katkaisi hattujen aloittama revanssisota vuosina 1741–1743. Sodan aikana tehty kapteeni B. J. Virginin suunnitelma (1743) poikkesi edellisistä. Siinä Kaivopuiston mäelle olisi rakennettu päälinnoitus. Sen alapuolelta kulki Uunisaaren väylä, joka olisi voitu tällä tavoin sulkea. Satama olisi tullut Särkän ja Harakan rajaamalle alueelle. Paikalla on nykyisin Särkän linnoitus ja ravintola sekä Merenkävijät-pursiseuran satama – tavallaan suunnitelma siis toteutuikin. Muuten kaikki edellä mainitut suunnitelmat korvasi vuonna 1747 julkaistu Augustin Ehrensvärdin toteutunut Viaporin linnoitussuunnitelma. Siinä linnoitteet koottiin Viaporin saarille Särkkä mukaan lukien. Näin syntyi nykyinen Viapori eli Suomenlinna ja samalla Helsingin suosituin turistinähtävyys.
Lähteet ja kirjallisuus
Aalto, Seppo & Gustafsson, Sofia & Granqvist, Juha-Matti: Linnoituskaupunki: Helsinki ja Viapori 1721–1808. Minerva Kustannus Oy 2020.
Hornborg, Eirik: Helsingin kaupungin historia II, ajanjakso 1721–1808. Helsingin kaupunki 1950.
Juvelius, Einar W.: Suomen puolustuskysymys vuosina 1741–1747 ja G. Fr. Rosenin määrääminen Suomen kenraalikuvernööriksi. Historiallisia Tutkimuksia II, 2. Porvoo: O.-Y Uusimaan kirjapaino 1921.
Knapas, Rainer: Linnoitusten rakentaminen ja sotilasarkkitehtuuri 1721–1808. Teoksessa Ars. Suomen taide 2. Weiling+Göös 1988.
Lilius, Henrik: Kaupunkirakentaminen 1617–1856, Teoksessa Päiviö Tommila (päätoim.) Suomen kaupunkilaitoksen historia 1. Keskiajalta 1870-luvulle. Suomen kaupunkiliitto 1981.
Situations Charta öfwer Helsingfors Stad med des Hamn, Inlopp och Redd. Riksarkivet, Stockholm. Utländska stads- och fästningsplaner 1550–1989 Helsingfors 005A.
Tiburz. Tiburtius, Historia om finska kriget åren 1741 och 1742. Stockholm: Elméns och Granbergs tryckeri 1817.
