Staffansbyn takamaata
Nykyisen Suurmetsän alue oli vuosisatojen ajan Staffansbyn eli Tapaninkylän takamaata. Eteläpuolella oli Malmin kylä ja pohjoispuolella Skomakarböle eli Suutarinkylä, Dickursby eli Tikkurila ja Fastböle eli Kuninkaala. Itäpuolella oli Häkansbölen kartano ja kylä. Tapaninkylän talot olivat Vantaanjoen tuntumassa, ja nykyisen rautatien itäpuoli oli enimmäkseen metsää, jota kutsuttiin nimellä Storskog. Metsän eteläpuolella oli suuri Tattarisuo, ja idässä kohosivat Jakobackan kalliot. Nimi Jakobacka tulee nimestä Jakob ja sanasta backa (mäki).
Alueen länsirajalle valmistui vuonna 1862 rautatie, ja alueen itäosan läpi kulki vanhastaan maantie Helsingistä suurelle rantatielle ja Porvooseen. Henriksdalenissa eli Heikinlaaksossa oli 1810-luvulta vuoteen 1884 asti kestikievari. Maiden omistaja oli Henrik Johan Sohlberg, siitä nimi kievarille. Kievarin paikalla, Vanhan Porvoontien ja Kääpätien kulmassa, on nykyään puinen virstanpylväs kievarin muistona. Vanha Porvoontie ylittää Jakomäen ja kievarinpaikan välissä korkean mäen, joka sai viereisten kallioiden mukaan nimen Jaakkopakan ahde tai mäki. Mäen pohjoisrinne on erityisen pitkä ja jyrkkä, ja seudun pojat tienasivatkin taskurahoja auttamalla hevoskuormia mäkeä ylös.
Nykyisen Puistolan alueella oli muutama torppa tai pientila pienine peltoineen ja niittyineen. Aurinkomäen kohdalla oli yksi, Solbacka, ja siitä itään nykyisen Maamiehenpolun varressa toinen, Gubbäng eli Ukonniitty 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Puistolantien pohjoispäästä koilliseen oli ilmeisesti myös torppa tai talo, ja Porvoontien varressa oli torppa sielläkin. Myöhemmin torpat itsenäistyivät ja niistä tuli taloja.
Hieman Heikinlaaksosta etelään, hiekkakuopissa nykyisen Alppikylän kieppeillä, oli romanien leiripaikka. Toinen leiri oli ainakin toisen maailmansodan jälkeen Aurinkomäellä, Solbackan tilan lähellä. Alppikylässä on Vanhan Porvoontien varressa, nykyisellä Alppikyläntiellä, vanha kilometripylväs, jonka Puistola-seura on kunnostanut. Pylväästä voi lukea, että silloista tietä etelään päin oli 14 kilometriä Helsinkiin ja 275 kilometriä Viipuriin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset linnoittivat Helsingin ympäristöä ja ulommaisin linnoitusketju ulottui nykyisen Jakomäen eteläosaan asti. Linnoituslaitteiden jäännöksiä on edelleen Kaivantopuistossa ja Porvoontien eteläpuolella, Kivikossa.
Vanda-Parkstad-suunnitelma
Staffansbyn kylä oli 1800-luvun lopulla päätynyt lähes kokonaan yhdelle omistajalle, ja Åsmuksen tilasta oli jo aiemmin tullut Staffansbyn eli Tapaninkylän kartano. Seuraavan vuosisadan alussa kartanon maat osti Konrad eli Konni Zilliacuksen ja eräiden muiden perustama A.B. Parkstad-Vanda-Puistokylä O.Y. -yhtiö. Sen tarkoituksena oli myydä palstoja ja luoda uudenaikaisen puutarhakaupunkiaatteen mukainen yhdyskunta, Vantaa. Yhtiö laati useammankin asemakaavan alueistaan, mutta lopputulokset muotoutuivat hieman toisin. Radan varteen syntyi kaksi yhdyskuntaa, etelämmäs Mosabacka eli Tapanila ja siitä hieman pohjoiseen Parkstad eli Puistola.
Palstojen myyminen alkoi vuonna 1906. Vuonna 1907 perustettiin Vanda-niminen seisake suunnilleen nykyisen Tapanilan urheilukentän kohdalle, jossa silloinen tie ylitti radan. Näillä tienoin olivat Solbackan tilan maat, joita Vanda-Parkstad-yhtiö ei ollut saanut ostettua. Yhtiö myi siis tontteja Solbackan molemmilta puolilta, seisakkeen eteläpuolella enimmäkseen radan länsipuolelta ja seisakkeen pohjoispuolella radan itäpuolelta. Vandan pysäkki lakkautettiin ja sen eteläpuolelle rakennettiin Mosabackan asema vuonna 1908. Kaksi vuotta myöhemmin (1910) perustettiin Fastbölen asema hieman pohjoisemmaksi, Dickursbyn kylän kaakkoiskolkkaan.
Vanhan seisakkeen molemmin puolin, uusien asemien ympärille muodostui näin kaksi yhdyskuntaa. Pohjoisemman nimeksi tuli Fastböle, joka käännettiin usein suomeksi muotoon Puisto tai Puistola. Fastbölen kylä sijaitsi itse asiassa hieman pohjoisempana, nykyään sen nimi on suomeksi Kuninkaala. Vuonna 1925 Fastbölen aseman nimeksi tuli suomeksi Puistolan asema, ja vasta vuonna 1954 alueen ruotsinkieliseksi nimeksi vahvistettiin virallisesti Parkstad. Vuonna 1961 se tuli aseman ruotsinkieliseksi nimeksi.
Yhdyskunta kehkeytyy
Uudelle alueelle alettiin rakentaa taloja, ja 1920-luvulla rakentaminen vilkastui kovasti. Taloja nousi alusta alkaen koko nykyisen Puistolan ja Heikinlaakson alueelle ja radan länsipuolellekin, aseman luokse. Alkuun taloja ja kortteleita oli harvakseen, mutta ajan mittaan yhdyskunta tiivistyi, kun yhä useammalle tontille rakennettiin.
Puistolaan muutti etupäässä työläisiä mutta monenlaista muutakin väkeä. Esimerkiksi Vanha Puistolantie 11:ssä olevassa huvilamaisessa talossa asuivat 1920-luvulta 1960-luvulle konttoristi, lääkäri, kansakoulunopettaja, työnjohtaja, autonkuljettaja, turkiskauppias ja nuohooja. Sitten siitä tuli vasemmistojärjestöjen Tarmola, kunnes se 1990-luvun alussa myytiin taas asuinkäyttöön. Tontille on sittemmin rakennettu lisää asuintaloja.
Suuntimotiellä, näkyvällä paikalla radan tuntumassa, on komea vanha talo. Se rakennettiin vuonna 1934 muutamaa vuotta aiemmin puretun, Hakaniemessä sijainneen Kovinin talon hirsistä. Talon nimeksi annettiin Puistolinna, mutta pian se sai nimekseen Lutikkalinna talossa muutaman kerran käyneiden tuholaistorjujien takia. Talo oli niin sanottu vuokrakasarmi, siinä oli siis lukuisia vuokra-asuntoja. Vuosituhannen vaihteessa uusi omistaja kunnosti sen ja teki siitä omakotitalon.
Toisin kuin naapureissa, Tapanilassa ja Tikkurilassa, Puistolaan ei tullut tehtaita eikä suurempaa teollisuutta. Sen sijaan alueelle syntyi monen alan pienyrityksiä, kuten puusepänverstaita, metallipajoja, kotileipomoita, lihansavustamoita ja myös hattutehdas, laukkutehdas, limonaditehdas ja muutama makeistehdas. Ne eivät mitään suuria tehtaita olleet, eivätkä niiden rakennukset eronneet ulkonaisesti tavallisista asuintaloista. Solbackan tila ei vuosikymmenten saatossa kadonnut mihinkään, vaan se on toiminnassa vieläkin, nyt hevostilana.
Työväen urheilua, palontorjuntaa ja muita aatteita
Vuonna 1913 uuden yhdyskunnan asukkaat perustivat Fastbölen yhdyskuntayhdistyksen kehittämään aluetta ja puolustamaan sen etuja. Fastböle tai Puistola ei ollut oma taajaväkinen yhdyskuntansa, vaan sen alue kuului ensin Tapanilan ja sitten Malmin-Tapanilan taajaväkiseen yhdyskuntaan. Yhdistyksen toiminta laantui ajan mittaan ja loppui 1930-luvulla.
Vuonna 1914 alkoi Sipoon Österkullasta tulipalo, joka levisi aina Porvoon tielle, nykyiselle Tattariharjuntielle asti. Tulipalo herätti huolen paloturvallisuudesta, ja vuonna 1915 perustettiin Tapanilan ja Puistolan yhteinen palokunta, Mosabackan-Fastbölen Vapaaehtoinen Palokunta. Palokunnan nimestä jäi Fastböle pois vuonna 1919, mutta puistolalaiset kuuluivat siihen edelleen.
Suurin osa yhdyskunnan asukkaista oli työläisiä. Vuonna 1918 perustettiin Puistolaan oma työväenyhdistys, Puistokylän työväenyhdistys. Kaksi viikkoa perustamisen jälkeen syttyi kuitenkin Suomessa sisällissota. Työväenyhdistyksen aktiivit kuuluivat Malmin punakaartiin ja joko kaatuivat rintamalla tai teloitettiin sodan jälkeen. Työväenyhdistyksen toiminta jäi siis siihen. Muuten sisällissota kosketti Puistolaa sen verran, että sodan loppuvaiheessa saksalaiset katkaisivat siellä punaisten ratayhteyden pohjoiseen.
Puistolaan perustettiin myös urheiluseura vuonna 1923, Fastbölen Yritys nimeltään. Seura muutti nimensä Puistolan Yritykseksi vuonna 1927, ja kahden vuoden päästä seuran sisällä nousi vakavia ristiriitoja radikaalin ja maltillisen vasemmiston välillä. Sosiaalidemokraatit perustivat uuden seuran, Puistolan Urheilijat.
Vuonna 1927 perustettiin uusi, lähinnä vasemmistososialistinen Puistolan työväenyhdistys. Se rakensi Puistolaan työväentalon vuonna 1928 nykyiselle Ylermintielle, jos kohta talo rakennettiin vahingossa väärälle tontille. Samoihin aikoihin alkoi äärioikeisto nostaa päätään Suomessa ja vuonna 1930 säädetiin Tasavallan suojelulaki, jonka perusteella kiellettiin kaikki kommunistisiksi katsottavat järjestöt. Uuden lain nojalla lakkautettiin Puistolan työväenyhdistys vuonna 1930 ja Puistolan Yritys vuonna 1931.
Puistolan työväki ei kuitenkaan vähästä lannistunut. Vuonna 1931 perustettiin Puistolan sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys, joka otti vastavalmistuneen työväentalon ensin vuokralle ja sitten omakseen. Työväenyhdistys järjesti iltamia ja tansseja, mutta ajan mittaan talon ylläpito kävi sille liian kalliiksi. Vuonna 1935 yhdistys myi talon Puistolan Urheilijoille.
Työväentalosta tuli nyt Urheilijain talo. Puistolan Urheilijoissa harrastettiin pääasiassa yleisurheilua, voimistelua ja hiihtoa. Varojen hankkimiseksi järjestettiin iltamia ja vuonna 1945 talossa avattiin elokuvateatteri, Kino Puistola. Teatteriharrastus taas johti Puistolan Urheilijoiden näyttämön perustamiseen vuonna 1947. Elokuvateatteri toimi 1960-luvun lopulle asti.
Vuonna 1925 puistolalaiset yrittivät perustaa omaa palokuntaa, mutta miesten yritys meni myttyyn radikaalin ja maltillisen vasemmiston ristiriitojen takia. Sen sijaan naiset saivat aikaan VPK:n tueksi tarkoitetun Puistolan Wapaan Palokunnan ompelukerhon. Puistolan miehet saivat lopulta perustettua vapaapalokunnan vuonna 1929. Paikka kalustosuojaa ja palokaivoa varten saatiin koulun tontilta ja pian saatiin myös koppi palomiehille ja letkujen kuivaustorni. Vuonna 1947 VPK sai lämpimän autotallin Puistolan torin vierestä, ja lopulta vuonna 1952 Puistolan VPK sai oman paloaseman nykyisen Puistolan raitin varrelta. Vuonna 2018 valmistui VPK:n talon laajennus, jolla saatiin lisää tilaa paloautoille ja muullekin kalustolle.
Sekä Puistolan Urheilijat että Puistolan Työväenyhdistys rakensivat toimintansa tueksi tanssilavat, VPK paloaseman vieressä olleeseen hiekkakuoppaan, työväenyhdistys taas Vanhan Porvoontien varteen, hiekkakuoppaan nykyisen Alppikylän huipun tietämille. Työväenyhdistyksen tanssit ja lava siirtyivät pian Puistolan Urheilijoiden järjestettäviksi. Tanssit ja myös juhannusjuhlat jatkuivat vilkkaina 1950-luvulle, jolloin urheilijoiden lava purettiin vuonna 1958. VPK:n lavalla tanssit hiipuivat hiljalleen, kunnes ränsistynyt lava purettiin 1980-luvulla.
Vuosikymmenien mittaan urheilijoiden talo soveltui urheiluun aina vain huonommin ja ajan mittaan toiminta talossa hiipui ja loppui. Vuosituhannen vaihteessa Urheilijoiden talo vuokrattiin yksityiselle yrittäjälle, joka teki siitä Tuulen Tuvan, talon, jota vuokrataan juhlia, kokouksia ja kaikenlaisia muitakin kokoontumisia varten.
Koulu, kaupunki ja kirkko
Vuonna 1920 Puistolaan saatiin kansakoulu. Koulu toimi aluksi Puistolan aseman länsipuolella lähellä Arttolantietä. Se siirtyi pian radan itäpuolelle Viitasuontielle, ja vuonna 1924 saatiin kansakoululle oma rakennus nykyiselle Läksyrinteelle. Se taas paloi maan tasalle vuonna 1929, juuri kun koulun tiloissa oli perustettu Puistolan Vapaapalokunta. Uusi koulu rakennettiin kivestä ja valmistui vuonna 1930. Vuonna 1964 valmistui uusi koulurakennus vanhan kansakoulun viereen, Puistolanraitin varrelle. Koulu toimi myös vanhassa rakennuksessa vuoteen 2015 asti, jolloin kaupunki halusi luopua tästäkin vanhasta koulurakennuksesta. Jostain syystä rakennukselle ei ole löytynyt uutta käyttöä.
Väestön kasvaessa vanha koulu osoittautui 1970-luvulla riittämättömäksi, ja lopulta vuonna 1990 saatiin aikaiseksi uusi koulurakennus Koudantielle. Kun oppilasmäärät aina vain kasvoivat, koulua laajennettiin vuonna 2002. Koulurakennus oli monitoimitila, se palveli myös urheiluseurojen ja muun liikunnan tarpeita. Vuonna 2025 koulu on purettu ja paikalle ollaan rakentamassa uutta.
Radan varteen Suuntimopuiston laitaan valmistui 2020-luvun alussa koulurakennus. Se toimi väistötilana, kun Tapulikaupungissa sijaitsevan, vuonna 1980 rakennetun Maatullin koulun rakennus purettiin ja uusi rakennettiin. Maatullin koulu valmistui vuonna 2024, ja seuraavaksi rakennus toimii Puistolan koulun väistötilana.
Vuonna 1946, kun suuri osa Helsingin maalaiskunnasta liitettiin Helsingin kaupunkiin, kuntien raja tuli kulkemaan nykyisen Suurmetsän pohjoislaitaa. Fastbölen eli Kuninkaalan kylä jäi maalaiskuntaan, mutta Fastbolen tai Puistolan yhdyskunta sekä Jakobacka liitettiin kaupunkiin. Lisäksi kaupunkiin liitettiin Dickursbyn eli Tikkurilan kylän eteläosa. Puistolan asemakin liitettiin siis Helsinkiin ja sen ympäristöä pidettiin Puistolana, vaikka kartoissa radan länsipuoli olikin Ala-Tikkurilaa.
Kuntaliitoksen jälkeen Helsingin pitäjän seurakunnasta erotettiin suuri Malmin seurakunta vuonna 1953. Seurakunnasta erotettiin hieman myöhemmin laajoja alueita muualta Helsingistä ja seurakunnan alueeksi vakiintui Koillis-Helsinki. Vuonna 1960 rakennettiin Puistolaan kirkko ja vuonna 1975 Jakomäkeen. Suurmetsässä on siis Malmin kuudesta kirkosta peräti kaksi.
Rakentaminen jatkuu kaupungissa
Radan länsipuolelle perustettiin Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouskoeasema vuonna 1925. Alue miellettiin Puistolaksi, samoin kuin aseman ympäristö radan länsipuolella, vaikka jälkimmäinen kuuluikin Tikkurilan kylään, vuoden 1946 jälkeen Ala-Tikkurilaan.
Sotien aikana Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat Malmin lentokenttää ja pommeja putoili myös Puistolaan. Sotien jälkeen monet rintamamiehet saivat edullisen tontin ja lainaa sekä tyyppipiirustukset oman talon rakentamiseen. Puistolassa asevelikylä tuli Heikinlaaksoon, Kalkkikallion eteläpuolelle, Puunkaatajantien tuntumaan. Helsingin maalaiskunnan puolella olivat Kuninkaalan kylän Markusasin (Markkulan) ja Påkarsin tilat lahjoitettu Åbo Akademin säätiölle, joka taas maanhankintalain mukaisesti möi palstoja rintamamiehille. Osa palstoista oli aivan kaupungin rajan tuntumasta, Puistolan vieressä. Vuonna 1982 tämä Sirkkalanmäen alue liitettiin asukkaiden toivomuksesta Helsinkiin.
Rakentaminen jatkui vuosikymmenestä toiseen, tyhjille tonteille tuli uusia taloja, ja vanhoja taloja korvattiin uudemmilla. Tontit oli rakennettu väljästi, ja kaupunkilaiset tarvitsivat aina vain lisää asuntoja ja taloja. Niinpä Puistolaan laadittiin vuonna 1971 uusi kaava, jossa annettiin tonteille lisää rakennusoikeuksia, ja rakentaminen sai taas uutta vauhtia. Uuden kaavan varjopuolena oli se, että paljon vanhoja rakennuksia purettiin, eikä Puistolassa ole vanhoja puutaloja kuin siellä täällä, muodostamatta missään yhtenäistä aluetta.
Heikinlaaksossa rakennettiin ennen pitkää myös Vanhan Porvoontien ja Lahdenväylän väliselle alueelle. Sinne syntyi 1970-luvulta alkaen pienteollisuusalue mutta myös asuntoja rakennettiin. Sienitien, Rouskun ja Vanhan Porvoontien välisellä alueella kokeiltiin 1980-luvun alussa rakennustapaa, jossa asuntosäästäjät osallistuivat mahdollisimman suuressa määrin itse talojensa suunnitteluun. Tuloksena syntyi Säästökyläksi kutsuttu taloryhmä. Toisenlainen uutuus olivat niin sanotut laatikkotalot (tai stidarit tai tulitikkutalot) Puistolassa, Läksyrinteen ja Sepeteuksentien välissä. Ne ovat elementtitaloja, jotka rakennusliike kokosi laatikkomaisista elementeistä paikan päällä, ja näin syntyi kahden osakeyhtiön ja runsaan viidenkymmenen paritalon asuntoalue.
Kun sikatalouskoeasema oli muuttanut pois, alettiin radan länsipuolelle suunnitella Puistolan uutta keskustaa. Sikalan pelloille rakennettiin 1970-luvulla uusi lähiö, josta ei lopulta tullutkaan uusi Puistolan keskusta, vaan oma lähiönsä, Tapulikaupunki. Puistolan asema siirrettiin hieman etelämmäs ja aikanaan Puistolan terveysasema perustettiin aseman viereen, Tapulikaupungin puolelle.
Alppikylä ja Jakomäki
Alppikylä oli taloryhmä Jakomäen kallioiden vieressä, Porvoon valtatien varressa. Valtatien toisella puolella olivat Tapanilan tiilitehtaan hiekkakuopat, niiden paikalla on nyt täyttömäkiä. Tien tuntumassa oli vanhastaan romanien leiripaikka, ja sotien jälkeen sinne syntyi Karjalasta evakuoitujen ja muidenkin romanien hökkelikylä. Oli siellä kunnollisiakin taloja, ja sinne rakennettiin myös rintamamiestaloja. Harvakseen rakennettu alue jatkui hieman etelämpänä Hakunilaan johtavaa tietä itään, ja rintamamiestaloja rakennettiin sinnekin, nykyisen Jakomäen eteläosiin.
Jakomäkeen alettiin 1960-luvulla suunnitella uutta lähiötä, joka rakennettiin vuosina 1967–1969. Jakomäen talot rakennettiin väljästi kallioiseen maastoon, ja autoliikenne ohjattiin aluetta kiertävälle kehämäiselle tielle. Alueelle rakennettiin lähes yksinomaan vuokra-asuntoja, mikä antoi alueelle oman leimansa. Hieman yllättävästi Jakomäessä asui harvinaisen paljon syntyperäisiä helsinkiläisiä. Tämä johtui siitä, että asuntoja anoivat ja saivat myös kantakaupungin laidoilla ja Pitkänsillan pohjoispuolella ahtaasti asuvat ihmiset. Asukkaiden kaupunkilaisuus ei seutua rauhoittanut, vaan vähävaraisen väestön lähiölle kertyi hurja maine. Voinee ehkä arvailla, että uusi miljöö ei ollut sen tutunoloisempi kantakaupungista kuin maaltakaan muuttaneelle.
Helsingistä rakennettiin 1950-luvulta alkaen uusi valtatie Lahteen. Se rakennettiin ensin kaksikaistaiseksi valtatieksi, ja vuonna 1973 valmistui moottoritie Järvenpäähän asti. Vuotta aikaisemmin valmistui uusi Porvoonväylä, joka erkanee Lahdentiestä juuri Jakomäen eteläpuolella. Valtatiellä oli ollut Jakomäen kohdalla pysäkki, mutta moottoritieltä ei ollut liittymää Jakomäkeen. Jakomäki jäi nyt kahden moottoritien väliseen kiilaan, ja vasta vuonna 1979 valmistui liittymä Jakomäestä Porvoonväylälle.
Muun Jakomäen pohjoispuolelle alettiin 1970-luvulla rakentaa kerrostaloja, joihin tuli vain omistusasuntoja. Kun Jakomäen maine oli mikä oli, eivät asukkaat mielellään sanoneet asuvansa Jakomäessä vaan kutsuivat monesti kotikortteleitaan Suurmetsäksi.
Uuden vuosituhannen myötä Jakomäen talot alkoivat olla korjauksen tarpeessa ja miljöö muutenkin rapistunut. Vuosituhannen vaihteessa peruskorjattiin Jakomäen ostoskeskus ja muutamia muitakin tiloja, mutta kymmenen vuoden päästä päädyttiin radikaalimpaan ratkaisuun. Jakomäentie 6:n kerrostalot purettiin 2010-luvun alussa, ja pian purettiin myös ostoskeskuksen viereiset koulu, päiväkoti ja muutamia muita rakennuksia. Vuonna 2013 valmistui ostoskeskuksen laajennus osana Jakomäen keskustan uudistusta, jossa rakennettiin uusi suuri kauppa vanhaa ostoskeskusta vastapäätä. Näiden väliin muodostui Jaakobintoriksi nimetty aukio. Vuonna 2020 valmistui uusi Jakomäen sydämeksi nimetty monitoimitila, johon tulivat koulu, päiväkoti, leikkipuisto ja nuorisotalo samaan rakennukseen. Purettujen asuinrakennusten tilalle rakennettiin uusia, kuten muillekin vapautuneille tonteille.
Uudistuksien myötä ja muutenkin Jakomäen asukkaiden sosiaalinen rakenne on monipuolistunut, korkeastikin koulutettuja asuu siellä enemmän kuin koskaan ennen. Jakomäen vanha leima hurjana kaupunginosana onkin vanhentunut, ja Jakomäen kurjuutta kuvaava elokuva Nousukausi (2003) kuvattiin suurelta osin muualla. Toki Jakiksessa on edelleen oma rosoisuutensa, mutta kuten monessa muussakin 70-luvun lähiössä, todellisuus on menneisyyttä ja myyttejä valoisampi.
Alppikylään rakennettiin uusia kerrostalokortteleita 2000-luvulla samalla kun vanhat omakotitalot säästyivät. Alueen menneisyyttä on kunnioitettu romanien perinteistä ammennetuilla kadunnimillä, kuten Reppukatu, Telttakuja, Hevosmiehenkatu ja Pitsinvirkkaajankatu.
Tattarisuo oli laaja suo Malmin itäpuolella, jota oli aikojen kuluessa kuivattu pala palalta. Tattarisuolta löytyi 1930-luvulla ihmisen käsiä, jalkoja ja muita ruumiinosia, ja siitä syntyi yhä edelleen kuuluisa mediatapahtuma ja murhamysteeri. Erään Sörnäisissä sijainneen sylttytehtaan epäiltiin sekaantuneen asiaan, mutta jäljet eivät johtaneetkaan sinne. Syylliseksi paljastui Noita-Kalliona tunnettu mies ja hänen kaverinsa, jotka olivat pihistäneet ruumiinosat Malmin hautausmaalta saadakseen yhteyden henkimaailmaan ja tehdäkseen taikoja.
Tattarisuo kaavoitettiin vuonna 1960, ja kun suo oli kuivatettu vuosikymmenen lopulla, sinne syntyi virkeä pienteollisuusalue. Alueella on ennen kaikkea autoalan yrityksiä mutta toki monenlaista muutakin verstasta, romuliikettä, antiikkiliikettä ja rakennusliikettä. Karting-ratakin on alueen kupeessa. Alueen kadut ovat kuvaavasti saaneet nimensä autonosista, kuten Akkutie, Kytkintie ja Tuulilasintie.
Aiheesta muualla
Jakomäen pelkoa, inhoa ja suurta rakkautta synnyttäneet vuokratalot purettiin – tilalle rakennettuihin taloihin haetaan nyt 200 uutta asukasta (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Onko Jakomäki slummilähiö? (18 min) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Suurmetsä – Jakomäen kahdet kasvot ja Tattarisuon hylätty Moskvitsh (12 min) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lähteet
Harakka – Ratavartijan mökki Puistola-Päivien 1981 tunnus. Puistolan ja Puistolan ja Pohjois-Helsingin alueopas 1981–82. Jokamiehen tuoretta, tiivistä käyttötietoa Pohjois-Helsingistä. Puistola-Seura ry, Helsinki 1981.
Holmberg, Jimi: Vanha Jakomäki katosi. Yle 20.8.2023. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Jakomäen historiaa osa 1 Storskog Index(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Mannila, Matti: Ukonniityn torppa. Puistolan alueopas 1998–1999. Jokamiehen käyttötietoa Puistolasta. Puistola-Seura ry, Helsinki 1998.
Mannila, Matti: Vapaaehtoinen palokunta syntyi pakon sanelemana. Puistolan alueopas 1999–2000. Jokamiehen käyttötietoa Puistolasta. Puistola-Seura ry, Helsinki 1999.
Mannila, Matti & Uotila, Ilkka: Eduskuntatalo sijoilta nahkaverstaaksi Puistolaan. Puistolan alueopas 1989. Jokamiehen käyttötietoa Puistolasta. Puistola-Seura ry, Helsinki 1989.
Mannila, Matti & Uotila, Ilkka: Rintamamiesten Heikinlaakso. Puistolan alueopas 1996–1997. Jokamiehen käyttötietoa Puistolasta. Puistola-Seura ry, Helsinki 1996.
Mannila, Matti & Piilonen, Juhani & Uotila, Ilkka: Porvarishuvilasta vasemmistolaisuuden tukikohdaksi. Puistolan alueopas 1993–1994. Jokamiehen käyttötietoa Puistolasta. Puistola-Seura ry, Helsinki 1993.
Mielikäinen, Kaarina: Alussa oli kenttä, kuusikko ja karjuniitty. Puistolan alueopas 2010–11. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2010.
Matapupu-alue: Kansalaishistoria.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Piilonen, Juhani: Sodasta rauhaan – Sirkkalanmäen rintamamiesasutuksen synty. Puistolan alueopas 2008–09. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2008.
Puistolan demarit. Historiaa.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Puistolan historiaa. Puistolan kotisivut, Puistola-seura 2003.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Puistolan VPK. Historia.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Uotila, Ilkka: Sodan varjossa – jatkosodan elämää Puistolassa. Puistolan alueopas 2008–09. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2008.
Uotila, Ilkka: Puistonlinna – Kovinin talon uusi elämä. Elämää Lutikkalinnassa. Puistolan alueopas 2009–10. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2009.
Vahde, Juhani: Puistolan tanssilavoilla pyörähdeltiin 50 vuoden ajan. Välähdyksiä Puistolan Urheilijain ja VPK:n tanssilavoilta 1930–1980-luvuilla. Puistolan alueopas 2015–16. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2015.
Vasara, Marjatta: Yli 60 vuotta koulua Puistolassa. Puistolan ja Pohjois-Helsingin alueopas 1980–81. Jokamiehen tuoretta, tiivistä käyttötietoa Pohjois-Helsingistä. Puistola-Seura ry, Helsinki 1980.
Vähätalo, Vesa: Säästökylän tarina. Puistolan alueopas 2017–18. Puistola-Seura 40 vuotta. Tuoreinta käyttötietoa alueen palveluista. Puistola-Seura ry, Helsinki 2017.
