Vieraita valtameren takaa – laivastovierailu Helsingissä 1866

Syksyllä 1866 Helsinkiin saapui Yhdysvaltain laivaston kolme alusta, joiden kunniaksi kaupungissa järjestettiin juhlia ja seurapiiritilaisuuksia. Vierailu oli osa Yhdysvaltain laivaston laajempaa Euroopan-kiertuetta. Tiettävästi kyseessä oli ensimmäinen amerikkalainen laivastovierailu Suomeen.

Helsingissä vieraili Yhdysvaltain laivaston kolmen sota-aluksen laivue syksyllä 1866. Näiden valtameren takaisten vieraiden kunniaksi Uudenmaan läänin kuvernööri, vapaaherra Vladimir Alfons Walleen järjesti Kaivohuoneella päivälliset kyseisen vuoden elokuun ensimmäisenä lauantaina. Tilaisuuden kunniaksi päärakennuksen juhlasali koristeltiin muun muassa Suomen vaakunalla sekä Venäjän ja Yhdysvaltain lipuilla. Pitoihin oli kutsuttu noin 60 kaupunkilaista, jotka pääsivät seurustelemaan valtiosihteeri Foxin, kuunari USS Augustan komentaja Murrayn ja monitorialus USS Miantonomohin päällikkö Beaumontin sekä muun amerikkalaisen laivapäällystön kanssa. Tilaisuuteen kutsuttiin myös kaksi englantilaista tykistöupseeria, jotka sattuivat olemaan tuolloin Helsingissä matkallaan Pietariin.

Lehtitietojen mukaan vieraiden ja isäntien välisestä keskustelusta ei ollut tulla aluksi mitään, sillä he eivät osanneet kovinkaan hyvin toistensa kieltä. Lopulta tästäkin ongelmasta selvittiin ja vieraiden keskinäinen seurustelu vilkastui. Kun samppanjat oli saatu päivällispöytään, kuvernööri Walleen tervehti ranskaksi amerikkalaisten laivojen tuloa Suomen vesille ja esitti maljan Amerikan jalolle kansalle. Malja juotiin useiden hurraahuutojen saattelemana. Valtiosihteeri Fox vastasi Walleenin tervehdykseen englanniksi, ja hänen puheensa tulkkasi ruotsiksi ministerivaltiosihteerin apulainen, vapaaherra Emil Stjernvall-Walleen. Fox kertoi vastauspuheessaan, että amerikkalaisten läsnäolo johtui Venäjän keisarin murhayrityksestä ja Venäjän Yhdysvaltain sisällissodan aikana osoittamasta ystävyydestä.

Vastauksensa päätteeksi Fox esitti ensinnä maljan keisari Aleksanteri II:lle, ja tämän jälkeen vielä keisarinnalle ja koko Venäjän keisarihuoneelle. Maljojen nostelu jatkui seuraavaksi vuoron perään: vapaaherra Stjernvall-Walleen nosti maljan Yhdysvaltain presidentille, konsuli Frenckell Yhdysvalloille ja sen menestykselle, ja amiraali Nordman Amerikan laivastolle, ja viimeksi mainittuun komentaja Murray vastasi. Vastauksen jälkeen vapaaherra Walleen nosti maljan ensiksi läsnäolleille englantilaisille upseereille ja sitten vielä Amerikan naisille, herra Fox vapaaherra Walleenille ja niin edelleen.

Päivällisen jälkeen amerikkalaiset vieraat kävivät vielä tervehtimässä Yhdysvaltain konsuli Frenckelliä ja hänen rouvaansa heidän huvilallaan Kaivopuistossa. Vierailua säesti huvilan edustalle saapunut Suomen sotaväen soittokunta. Illemmalla nuorten amerikkalaisten upseerien kunniaksi järjestettiin tanssit, jotka jatkuivat aina puoliyöhön saakka. Seuraavana aamuna amerikkalaiset sota-alukset irrottautuivat Helsingin satamasta, josta laivue suuntasi kohti Pietarin edustan Kronstadtia. Siellä laivueen oli määrä viipyä yli kuukauden, vastaanottajinaan keisari, keisarillisen perheen jäseniä ja lukuisia korkeita venäläisiä upseereita. 

Helsingissä vieraillut Yhdysvaltain laivaston laivue oli lähtenyt pitkälle Euroopan-purjehdukselle vuoden 1866 toukokuun alkupuolella. Mainittu valtiosihteeri Gustavus Fox oli Yhdysvaltain apulaislaivastoministeri, jonka tehtävänä oli toimittaa keisarille kopio eräästä kongressin julkilausumasta ja presidentti Andrew Johnsonin henkilökohtainen tervehdys keisarille. Ennen Helsinkiä laivue oli vieraillut muun muassa Ranskassa ja Tanskassa, joissa vieraat oli ottanut vastaan keisari Napoléon III ja kuningas Kristian IX. Paluumatkalla sota-alukset kulkivat muun muassa Tukholman ja Kielin kautta tehden vierailuja Ranskan, Portugalin, Espanjan ja Italian satamiin. Laivueen purjehdus päättyi vasta vuoden 1867 heinäkuussa, jolloin se saapui Yhdysvaltojen itärannikon Philadelphian satamaan.

Helsingissä järjestetyt pienemmät juhlat ja tanssiaiset ovat jääneet Venäjällä amerikkalaisten kunniaksi järjestettyjen suureellisten juhlallisuuksien varjoon. Valtiosihteeri Fox seurueineen kiersi Venäjän Euroopan puoleisessa osassa laajasti, muun muassa Pietarissa, Moskovassa, Nižni Novgorodissa, Kostromassa, Tverissä ja useilla muilla pienemmillä paikkakunnilla. Fox tapasi vierailuillaan sotilaiden ja aristokraattien lisäksi myös tavallisia kauppiaita, maanviljelijöitä ja työläisiä. Moskovassa kaupunki järjesti amerikkalaisille näyttävät illalliset, ja Sokolnikin puistossa järjestetyssä kansanjuhlaan kerrotaan vieraita saapuneen katsomaan yli 60 000 henkeä.