Monet itsenäisen Suomen valtiolliset symbolit ja juhlatavat ovat syntyneet suuriruhtinaskunnan aikana. Myös nykyisten itsenäisyyspäivän linnan juhlien juuret ovat valtiopäivätanssiaisissa. 1800-luvulla tanssiaiset olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia ja eräänlaisia tiedotusvälineitä, sillä niissä saattoi kuulla viimeisimmät kuulumiset ja juorut.
Tanssiaiset olivat myös osa valtionhallintoa ja keisarillista hovia eli vallan näyttämöitä, jotka esittivät vallan pitäjiä ja vallan hierarkioita. Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto omaksui Venäjän hovihallinnon 1800-luvun alussa, ja suuriruhtinaskunnan pääkaupungista Helsingistä muodostui ”Pikku-Pietari”, jonka seurapiiri toimi hovin kaltaisesti ja jossa tanssiaiset olivat olennainen osa säätyläisyhteisöä.
Ensimmäiset valtiopäivätanssiaiset 1809 ja 1863
1800-luvulla säätyvaltiopäivien avajaisten yhteydessä oli tapana järjestää tanssiaiskutsut, johon osallistuivat valtiopäivämiehet sekä korkein virkamiesjohto ja sotilasjohto puolisoineen ja tyttärineen. Ensimmäiset valtiopäivätanssiaiset olivat Porvoon säätykokouksen avajaisten yhteydessä maaliskuussa 1809, jolloin kunniavieraana oli keisari Aleksanteri I.
Koko keisarikunnan merkittävimmät tanssiaiset olivat keisarin vuotuiset hovitanssiaiset Pietarin Talvipalatsissa, joista myös Suomen valtiopäivätanssiaiset saivat mallinsa. Keisari illallistanssiaiset olivat erityisen loistokkaat Aleksanteri II:n aikana. Ne pidettiin tammikuussa, ja ne aloittivat Pietarin karnevalistisen juhlakauden, joka alkoi vuoden alussa ja päättyi paastonaikaan. Hovitanssiaisiin oli kutsuttu valtakunnan merkittävimmät virkamiehet, ja niihin osallistui kaiken kaikkiaan noin 3 000–4 000 vierasta.
Porvoon säätykokouksen jälkeen Suomen säätyjen edustajat kokoontuivat seuraavan kerran vuonna 1863 Helsingin valtiopäiville. Sen avajais- ja päättäjäisjuhlallisuuden olivat Keisarillisessa palatsissa eli nykyisessä Presidentinlinnassa. Keisari Aleksanteri II osallistui valtiopäivien avajaisiin syyskuussa 1863. Avajaispäivän iltana kello 20 alkaen oli tanssiaiset vastavalmistuneella Helsingin rautatieasemalla, jossa oli riittävän suuri sali. Rautatieaseman suuri jonosali oli koristeltu tanssisalongiksi. Tanssiaiset olivat helsinkiläisten lahja keisarille ja Helsinkiin saapuneille valtiopäiväedustajille. Kutsuvieraista tärkeimmät olivat keisarin lisäksi suuriruhtinaat Aleksanteri ja Vladimir sekä muu keisarillinen seurue, senaatin jäsenet ja valtiosäätyjen edustajat. Tanssiaisiin osallistui noin 1 500–2 000 helsinkiläistä.
Hovitanssiaiset valtiopäivätanssiaisten esikuvana
Vuoden 1863 jälkeen valtiopäivätanssiaiset pidettiin keisarin kutsumana seitsemän kertaa Keisarillisessa palatsissa eli nykyisessä Presidentinlinnassa vuosina 1867, 1872, 1877, 1885, 1888, 1894 ja 1897. Isäntänä oli kenraalikuvernööri. Valtiopäivätanssiaisista muodostui suuriruhtinaskunnan tärkeä seurapiiritapahtuma, jota seurasi suuri joukko ihmisiä palatsin ulkopuolella ja josta sanomalehdet kirjoittivat. Tanssiaisiin kutsuttiin alkuvuosina noin 600 vierasta eli pääasiassa senaattorit, korkein virka- ja sotilaskunta, Aleksanterin-Yliopiston edustajat sekä valtiopäiväedustajat puolisoineen ja tyttärineen. 1800-luvun lopulla vieraita oli jopa noin 1 500, heidän joukossaan myös talouselämän, lehdistön ja kulttuurin edustajia.
Valtiopäivätanssiaiset noudattivat keisarillisen hovin etikettiä, ja niihin tuli kutsu keisarin nimissä. Helsingin keisarilliset tanssiaiset myös muistuttivat Pietarin Talvipalatsissa pidettyjä keisarin vuotuisia hovitanssiaisia: molemmat tanssiaiset olivat merkittäviä valtiollisia seurapiiritapahtumia, ja niiden kohokohtina olivat esittelypoloneesi ja puolilta öin nautittu illallinen. Lisäksi Helsingin valtiopäivätanssiaisiin tuli pukeutua Venäjän keisarillisen hovin etiketin mukaisesti: naisten tuli pukeutua vaaleaan ”paljaskankaiseen” iltapukuun, ja niiden miesten, jotka olivat virkamiehiä tai sotilaita tai jotka kuuluivat ritaristoon ja aateliin, tuli pukeutua juhlaunivormuun, muiden miesten siviilijuhlapukuun eli frakkiin. Univormun, frakin ja iltapuvun kanssa käytettiin kunniamerkkejä. Hovietiketistä poiketen Suomen keisarillisissa tanssiaisissa hyväksyttiin myös talonpoikainen perinteinen pukeutuminen eli miesten tummat talonpoikaistakit eli ”sarkanutut” ja naisten yksinkertaiset tummat pyhäleningit.
Kättelyä, tanssia, illallisia ja kortinpeluuta
Valtiopäivätanssiaiset alkoivat illalla kello kahdeksan ja yhdeksän välillä. Niiden ensimmäinen kohokohta oli vieraiden saapuminen Keisarilliseen palatsiin. Ratsupoliisit pitivät järjestyksessä kansaa, joka seurasi palatsin lähistöllä vaunujen tai rekien saapumista palatsin etupihalle. Vieraat tulivat palatsiin Esplanadin puoleisen pääsisäänkäynnin kautta. Etupihalle oli usein pystytetty portilta pääovelle johtava katettu käytävä, joka oli koristeltu vaakunoilla, lipuilla ja viherkasveilla. Sisääntuloaulasta yläkertaan menevillä portailla oli punainen matto, ja porrashuone Valtaistuinsali (nykyinen Peilisali) oli koristeltu laakeripuilla ja viherkasveilla. Ennen sähkövalaistusta salissa oli jääkekoja, jotka viilensivät kynttilöiden ja vieraiden lämmittämää ilmaa. Tanssiaismusiikkia soitti Henkikaartin 3. Suomen Tarkk’ampujapataljoonan Soittokunta eli nykyinen Kaartin Soittokunta.
Aluksi vieraat esiteltiin useimmiten toisen kerroksen Keltaisessa salissa illan isännälle eli kenraalikuvernöörille. Ensin vieraille tarjoiltiin teetä. Tanssit aloitti poloneesi, joka oli kunniavieraiden esittelytanssi. Siinä kenraalikuvernööri tanssi yleensä vuorotellen säätyjen puhemiesten rouvien kanssa ympäri Valtaistuinsalia. Tanssien aikana oli kolmannessa kerroksessa tai alakerrassa herroille oma salonkinsa, jossa oli tarjolla ruokaa ja juomia, kuten boolia, toteja, viinejä, olutta ja limonadia ja jossa herrat polttelivat tupakkaa ja pelasivat korttia. Illan päätti Valtaistuinsalin viereisiin saleihin katettu seisovan pöydän illallinen, jossa ruokajuomana oli yleensä samppanjaa ja ruokana harvinaisia ruokalajeja, kuten fasaania ja sampea.
Juhlatavat siirtyivät tasavaltaan
Valtionhoitaja Mannerheimin kaudella vuosina 1918–1919 muodostuivat monet itsenäisen Suomen valtiolliset tavat, ja hän myös aloitti itsenäisen Suomen linnan juhlien perinteen. Mannerheim isännöi 4. huhtikuuta 1919 valtiopäivien avajaisten jälkeen eduskuntatyöskentelyn alkamisen kunniaksi tanssiaisia noin 800 hengelle nykyisessä Presidentinlinnassa, jota tuolloin kutsuttiin Valtionhoitajanpalatsiksi. Tämä juhla oli erityisesti monarkistien mieleen, mutta sosiaalidemokraattien kansanedustajat protestoivat ”valkoisen kenraalin” juhlia eivätkä saapuneet tanssiaisiin.
Tasavaltalaisen hallitusmuodon hyväksymisen jälkeen Suomi sai ensimmäisen tasavallan presidentin K. J. Ståhlbergin, jonka kaudella tasavallan hallitsemismuodot vakiintuivat. Ståhlbergin aikana alkoi myös itsenäisyyspäivän juhlinta joulukuun 6. päivänä vuonna 1919. Tasavallan presidentti piti itsenäisyyspäivän vastaanoton ensimmäisestä itsenäisyyspäivästä alkaen. Ensimmäisinä vuosina aina presidentti Relanderin kaudelle asti Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotto oli yleensä lyhyt iltapäivävastaanotto lähinnä diplomaateille, hallitukselle ja korkeimmille virkamiehille, jotka kävivät onnittelemassa tasavallan presidenttiä itsenäisyyspäivän johdosta.
Presidentti Ståhlbergin ensimmäiset valtiopäivätanssiaiset ja samalla ensimmäiset tasavallan linnan juhlat olivat vuoden 1920 valtiopäivien avajaisten yhteydessä 20. maaliskuuta. Ståhlbergin kaudella valtiopäivätanssiaisia oli myös vuosina 1921 ja 1924.
Ensimmäiset itsenäisyyspäivän iltajuhlat vuonna 1922
Vuonna 1922 Suomi vietti itsenäisyytensä 5-vuotisjuhlaa, jolloin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto oli ensimmäistä kertaa valtiopäivätanssiaisten kaltainen suuri iltajuhla. Se toteutti kansakunnan yhtenäisyyden ideaa paremmin kuin itsenäisyyspäivän iltapäivävastaanotot, sillä iltajuhlan kutsuvieraina oli eri kansalaisryhmien edustajia eikä vai korkeinta poliittista johtoa, kuten aikaisemmin oli ollut itsenäisyyspäivän iltapäivävastaanotoilla.
Itsenäisyyspäivän iltakutsut alkoivat kello 21. Vastaanotolla oli läsnä noin 1 200 vierasta. Aluksi presidentti Ståhlbergin vanhempi adjutantti esitteli vieraat presidentille ja nuorempi adjutantti rouva Ester Ståhlbergille. Esittelyn jälkeen alkoi tarjoilu kello 22. Presidentti Ståhlberg vei kahvipöytään eduskunnan puhemiehen puolison rouva Vuolijoen ja puhemies Vuolijoki rouva Ester Ståhlbergin.
Kahvin jälkeen oli musiikkiesityksiä ja sitten tanssia. Tanssit aloittivat presidentin tytär Aino Ståhlberg ja eduskunnan puhemies Vuolijoki – tasavallan presidentin ei sopinut tanssia. Tanssien lomassa vieraat nauttivat voileipäillallisen. Juhlat kestivät kello 1:15:een, jolloin soittokunta soitti lopuksi Kolmikymmenvuotisen sodan marssin, jolloin vieraat tiesivät poistua.
Valtiopäivien avajaiset pidettiin viimeisen kerran Presidentinlinnan Valtiosalissa vuonna 1927 presidentti Relanderin kaudella. Sen jälkeen valtiopäivien avajaiset siirtyivät uuteen Eduskuntataloon ja samalla päättyivät valtiopäivätanssiaiset. Näin vuotuiset linnan juhlat siirtyivät pysyvästi itsenäisyyspäivään. Itsenäisyyspäivän iltajuhla noudatteli lähes samaa juhlakaavaa aina presidentti Kekkosen kaudelle asti, jolloin juhla alkoi saada nykyisen muotonsa televisioinnin vaikutuksesta.
Kirjallisuutta:
Halonen, Tero: Elämää Helsingin Keisarillisessa palatsissa. Rauno Endén (toim.): Presidentinlinna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2017. s. 96–151.
Halonen, Tero: Elämää Presidentinlinnassa 1918–1946. Rauno Endén (toim.): Presidentinlinna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2017. s. 96–151.
