Ulrik Rudenschöld, läpikulkuvesitiehanke ja helmenkalastus
Vuonna 1737 kauppakollegion asessori Ulrik Rudenschöld saapui Helsinkiin tarkoituksenaan selvittää ns. läpikulkuvesitien (Durchfahrt) toteuttamismahdollisuuksia. Haasteellisen hankkeen ajatuksena oli rakentaa Päijänteestä vesiyhteys järviä, jokia ja kanavia pitkin mereen Helsingissä. Vesiyhteyttä olisi käytetty puun ja muun raaka-aineen kuljetukseen etelän sahoille ja telakoille ja varsinkin puuta nielevän Viaporin suurtyömaan ja saaristolaivaston käyttöön.
Rudenschöld asui aluksi Helsingissä maaherra Peter Stierncrantzin (k. 1737) kivitalossa Suurtorin varrella mutta lähti pian puolitoista vuotta kestävälle tutkimusmatkalle maan sisäosiin. Asessori kierteli eri puolilla Uuttamaata, Hämettä ja Satakuntaa aina Messukylän Tammerkosken korkeudelle saakka. Matkoillaan hän perehtyi vesiyhteyksiin ja koskipaikkoihin sekä selosti metsiin, metsästykseen ja kalastukseen liittyvien luonnonvarjojen määriä ja saavutettavuutta. Rudenschöld puhuu myös helmenkalastuksesta. Matkoistaan hän laati laajan maantieteellis-taloudellisen selostuksen Ulrik Rudenschölds berättelse om ekonomista o.a. förhållanden i Finland 1738–1741. Se on samalla erinomainen lähde 1700-luvun alkupuolen luonnonoloihin Suomessa.
Raakkujokia Uudeltamaalta Tammerkoskelle
Monessa yhteydessä Rudenschöld kertoo helmisimpukoita olleen ennen enemmän kuin tällä matkallaan. Kanta oli vähentynyt. Uudellamaalla oli kaksi raakkujokea, toinen Porvoon maalaiskunnan Mustijoki, toinen Kirkkonummen Sperrings sund -joki. Näistä on löytynyt ”jokunen helmi”. Hyviä helmenkalastuspaikka oli pohjoisempana Kyröskoski Hämeenkyrössä, jossa ”ikimuistoisista ajoista alkaen on saatu hyviä helmisaaliita tiettynä päivänä vuodessa (på en viss dag af åhret)”. Mihin uskomukseen tietty hyvä saalispäivä sitten perustui, jää epäselväksi. Rudenschöldin mukaan Ylä-Satakunnan kruununvouti Jakob Gadd on saanut haltuunsa joitakin ”kauniita helmiä”. Professori Pehr Kalm kertoo Kainuuta koskevassa historiallis-taloudellisessa julkaisussaan Historisk och Oeconomisk beskrifning öfwer Cajanaborgs-län (1754), että Pyhännänjoelta ja Aittokoskelta on aiemmin saatu hyvin helmisimpukoita, mutta nyt määrät ja helmien koot ovat pieniä.
Maan paras helmenkalastuspaikka oli Tammerkoski, ”josta on löydetty monia kauniita helmiä, mutta tänä vuonna (jokin vuosi aikaväliltä 1738–1741) niitä ei ole montaa löytynyt”, kertoo Rudenschöld, lisäten että kruununvouti Gadd on kutsunut alueelle kaksi helmenkalastajaa Norrlannista. Miehet kalastivat Rudenschöldin läsnä ollessa rautahaaveilla saaden 200 raakkua parissa tunnissa. Niiden joukossa oli vain kaksi pientä helmeä – aika hyvä löytösuhde sillä nykyisin helmi löydetään yhdestä raakusta tuhannesta.
Rudenschöldin mukaan yleinen mutta virheellinen käsitys on, että helmi on simpukan muna ja että jokainen hedelmällinen simpukka munii jossain vaiheessa. Siksi on hänen mukaansa haitallista, että simpukoita avataan niin paljon turhaan. Hänen mukaansa olisikin tärkeää saada tieteellistä tietoa helmisimpukasta. Näin helmisimpukka voisi tuottaa paljon enemmän helmiä, koska maa oli täynnä hyviä raakkujokia. Luonnontutkimus oli tulossa tradition ja uskomusten tilalle.
Carta Marinan raakut
Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539 on Närpiön kohdalla kuva joen varrella olevista raakuista. Pullollaan helmiä olevat jokihelmisimpukat olivat tekijän mielestä niin tärkeä asia, että ne oli syytä ottaa karttaan kansainvälistä lukijakuntaa ajatellen. Raakut olivat turkisten ohella eksoottinen pohjoinen pyyntikohde, jolla oli kysyntää paitsi kotimaassa myös Euroopassa arvovaltaansa korostavien kansallisvaltioiden hallitsijoiden ja vaurastuvan porvariston keskuudessa.
Kuva on ajallisesti ja alueellisesti todenmukainen. Pohjoisen helmenkalastuksesta on tietoa jo 1500-luvulta eli ensimmäisistä voudintileistä saakka. Ne ovat Ruotsin valtakunnan ensimmäinen yhtenäinen lähdesarja. Kustaa Vaasa poikineen ymmärsi pohjoisen luksustuotteen statusmerkityksen. Helmikoristeiset vaatteet habituksen osana olivat erityisen tärkeitä Erikin ja Juhanan kaltaisille renessanssiruhtinaille, jotka lähestyivät diplomaattisesti Euroopan hallitsijoita. Oli myös tärkeää, että helmet olivat kotimaista alkuperää. Juhanan hovissa oli ranskalainen Frans-pärlestickare eli helmenompelija. Pärlestickare teki brodeerauksia helmillä, silkillä ja kullalla.
Helmiä rintamailta ja erämaasta
Helmenkalastusta harjoitettiin 1500-luvulla pääosin maan keski- ja pohjoisosissa mutta jonkin verran myös Uudenmaan läänissä. Kustaa Vaasan tiesi jokihelmisimpukkaa saatavan Pohjanmaalta, jossa ainakin Pyhäjoki oli helmijoen maineessa. Juhana puolestaan hankki helmensä pääosin Ala-Satakunnasta, jonne hän lähetti helmenostajia vuosina 1556 ja 1557. Eurajoki oli helmenkalastusaluetta, mutta niin olivat myös pohjoisen kirkasvetiset joet. Rajavyöhykkeellä syntyi intressiristiriita, kun venäläisiä helmenkalastajia tuli rajan yli Suomen puolella luvattomaan pyyntiin. Venäläiset näyttävät tunteneen suomalaisia paremmin Suomen pohjoisten raakkujokien sijainnit. Kuningas määräsi maanmiehiään menemään mukaan venäläispyytäjien matkaan oppiakseen heiltä pyyntiä. Keskusvalta oli riippuvainen talonpoikien paikallistuntemuksesta varsinkin syrjäisillä erämaa-alueilla. Pohjoisen luonnonrikkauksista kiinnostunut Kaarle IX käski Lapin-voutiaan selvittämään pohjoiset raakkujoet. Talonpoikien oli lähetettävä helmensä voudin kautta hovin käyttöön, koska raakku oli kuninkaallinen yksinoikeus eli regaali.
Suurvaltakauden merkantilismi ja tehostuva pyynti
Suurvaltakaudella täyteen voimaan päässyt merkantilismi pyrki tehostamaan jokihelmisimpukan kalastusta. Vuosisadan alkupuolella valtakunnankansleri Axel Oxenstierna kutsui Ruotsiin skotlantilaisen pärlefiskaren Robert Buchananin, joka alkoi etsiä Pohjois-Ruotsista hyviä raakkujokia. Buchanan oli kunnostautunut Skotlannissa useiden helmisimpukkajokien paikallistajana. Buchanan myös koulutti helmenkalastajia. Työssään hän ei kuitenkaan toivotulla tavalla onnistunut.
Suomesta on tietoa helmenkalastuksesta varsinkin 1600-luvun lopulta. Talonpojilta hankittiin helmiä, mutta määrät jäivät pieniksi. Suomen helmenhankinnan inspehtori hankki vuonna 1695 helmiä seuraavasti: Messukylä 5, Noormarkku 6, Merikarvia 5 ja Eurajoki 2. Eurajoella varsinkin Vuojoessa oli Kirkonkylän kohdalla jokihelmisimpukoita.
Helmenpyynti edellytti taitoa ja onnea. Raakkua pyydettiin makaamalla lautalla ja tähystämällä pohjaa siten että pään päällä oli pimennyskangas joen pohjan näkemiseksi. Syvemmissä vesissä painettiin pohjaan riuku, jota pitkin pyytäjä sukelsi. Tämä oli erikoistaito, jota tarvittiin aivan toisessa, yllättävässä tehtävissä: Kun Vaasa-laivan tykkejä yritettiin 1600-luvun alkupuolella nostaa, saatiin ensimmäiset sukeltajat Käkisalmesta. He olivat raakunpyytäjiä, joiden sanottiin osaavan mennä veden alle.
Helmestä kaksi ruistynnyriä
Helmien rahallinen arvo oli 1500-luvulla talonpojan näkökulmasta melkoisen korkea. Vuosina 1556 ja 1557 Juhana antoi voudilleen rahaa helmenostoon 10 ja 3 markkaa kahta ostokertaa varten. Tiedossa ei ole, kuinka monta helmeä näillä summilla saatiin. Talonpoika sai näihin aikoihin 10 markan palkkiolla kaksi ruistynnyriä. Helmikaupassa liikkui tuntuvia summia, mutta toisaalta tynnyri lohta maksoi 26 markkaa vuonna 1555. Lohitynnyrin aikaansaamisessa oli kuitenkin paljon suurempi ja usean henkilön työ, jossa käytettiin rakennettuja kalastuslaitteita. Löytämällä helmen tai kaksi talonpoika sai viljaa talven yli. Kyseessä oli kuitenkin sivuelinkeino. Raakkuja etsittiin kalastuksen ja metsästyksen ohessa. Helmi oli kokoonsa nähden erittäin arvokas eikä siihen liittynyt kuljetusongelmia, ja siksi pyyntiä harjoitettiin kaukana takamaillakin.
Hinnat nousivat vuosisadan loppua kohti. Ne vaihtelivat helmen koon (karat, myöhempi metrinen karaatti vuodelta 1907 on 200 milligrammaa) mukaan. Rovaniemellä pyöreä ja kirkas 4,5 karaatin helmi arvioitiin 70 taalerin arvoiseksi. Vuonna 1690 luutnantti Henrik Rehbinder maksoi Eurajoelta löydetystä kolmesta helmestä 14 kuparitaaleria. Vuonna 1690 tynnyri ruista maksoi 15 taaleria eli 70 taaleria vastasi 4,5 ruistynnyrin arvoa. Pentti Virrankosken mukaan Lapissa maksettiin jopa yli 200 taalerin hintoja. Tämä oli jo iso summa. Myöhemmiltä ajoilta (1925) on tietoa jopa helmellä ostetuista maatiloista.
Toponymia ja kansanusko
Raakunpyynnin merkityksestä kertovat useat raakku-alkuiset paikannimet. Paikannimien etsintään tarkoitetulla Nimisampo-verkkopalvelulla löytyy 105 raakku-alkuista osumaa. Ne painottuvat Pohjois-Suomeen, mikä tarkoittaa, että ne korreloivat todellisen mutta jo kadonneen levinneisyysalueen kanssa. 1800-luvulla raakku oli digitoidun sanomalahtitietokannan (1771–1951) mukaan usein esillä lehdistössä: hakuosumia on 1680.
Raakulla on ollut myös uskomuksellinen ja lääkinnällinen merkitys: Jokihelmisimpukan on uskottu auttavan synnytyskivuissa ja silmävaivoissa. Svenska litteratursällskapetin Finlands Svenska Folkdiktning sisältää useita viittauksia simpukan ja helmen lääkinnällisiin ja uskomuksellisiin vaikutuksiin.
Lähteitä
Voudintilit
Ulvilan kartanon voutikunnan tilikirja 1556 KA 1988:3.
Ulvilan kartanon voutikunnan tilikirja 1556 KA 1989:27.
Ulvilan kartanon voutikunnan tilikirja 1557 KA 2006:49v.
Renovoidut tuomiokirjat
Eurajoki 1688 mm 16:7.
Eurajoki 1690 mm 20:493–494.
Lähdejulkaisut
Handlingar till upplysning af Finlands häfder af Adolf Iwar Arwidson. Tionde delen. Stockholm 1858.
Kalm, Pehr. Historisk och Oeconomisk beskrifning öfwer Cajanaborgs-Län. Åbo 1754.
Nesselius, Israel. Israel Nesseliuksen mietinnöt. Martti Kerkkonen (toim.). Suomen historian lähteitä VI. Suomen Historiallinen Seura 1949.
Verkkopalvelut
Digitoidut sanomalehdet (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Finlands svenska folkdiktning (SLS)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Jokihelmien pyyntiä Kainuun korpimailla.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Nimisampo (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Simpukoiden pyynti oli aikoinaan erakkomiesten hommaa. Ylä-Kainuu 16.11.2023.
Kirjallisuus
Huhtamies, Mikko. Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä. John Nurmisen Säätiö 2014.
Huhtamies, Mikko. ”Folk som kunde gå under vattnet.” Teknologia, Itämeri ja vedenalainen maailma (1500–1800). Viapori-Suomenlinna. Linnoitus, lähiseutu ja maailma. Piirteitä Suomenlinnan historiasta VIII. Juhlakirja yliopistonlehtori Panu Pulmalle. Helsinki 2012.
Huhtamies, Mikko. ”Olof Rudbeck, hydroteknologin och nyttans tidevarv i Finland (1650–1750)”. Historisk Tidskrift för Finland 2/2012
Jokipii, Mauno. Satakunnan historia IV. Satakunnan maakuntaliitto 1974.
Murdoch, Steve. ”The Pearl Fisher: Robert Buchanan 'de Portlethin' in Sweden, 1642–1653”, Northern Studies, Vol. 40 (2007).
Papunen, Pentti. Rauman seudun historia II. Isostavihasta kunnallishallinnon aikaan. Rauma 1972.
Rudenschöld, Ulrich. Ulrich Rudenschöldin kertomus taloudellisista ym. oloista Suomessa 1738–1741. Todistuskappaleita Suomen historiaan VI. Julkaissut Suomen historiallinen seura. Helsinki 1899.
Ruuth, J. W. Åbo stads historia under medeltiden och 1500-talet. Helsingfors 1916.
Virrankoski, Pentti. Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1600-luvulla. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III. Oulu 1973.
