Liikemiehen monet hankkeet
Varakkaan Suurkadun kauppiaan Mathias Enningin kaksikerroksinen puutalo sijaitsi Suurkadun itäpäässä, sataman ja Laivasillan kupeessa. Nykyisin osoite olisi Aleksanterinkatu 2. Mathias Enning ei koskaan noussut Helsingin suurimpien rahamiesten kuten Sunnien, Heidenstrauchien tai Sederholmien kastiin, mutta hänen taloutensa oli vakaa ja menestyksensä hyvä. Liiketoimissaan hän oli suorastaan oppikirjaesimerkki oman sukupolvensa helsinkiläiskauppiaasta.
Enningillä oli hyvin varustettu sekatavarakauppa sekä Suurkadulla että Viaporin Uudessakaupungissa ja alihankintasopimuksia linnoituslaitoksen kanssa. Hän omisti kolmanneksen Villingin tiiliruukista, oli fregatti Sveaborgin rakennuttajaosakas ja omisti pienen kauppasahan Janakkalasta. Kartanonherraksikin Enning oli päässyt, sillä hän vietti vanhoilla päivillään yhä enemmän aikaa ostamallaan Backmansin ratsutilalla, jota myös Vuosaaren kartanoksi kutsuttiin.
Tavallinen helsinkiläinen näki perheen vakavaraisuuden heidän kauppapuodissaan. Enningien sekatavaramyymälä oli Suurkadun parhaiten varustettuja. Pojista Mathias Emanuel Enning otti 1790-luvun alussa hoitoonsa perheen liiketoimet. Hän kuoli kuitenkin äkillisesti vuonna 1795, ja kauppapuodin sisältö luetteloitiin perunkirjoitusta varten. Siksi jälkipolville on jäänyt seikkaperäinen kuva myöhäiskustavilaisesta helsinkiläispuodista ja sen kauppatavaroista.
Teetä, teekannuja ja teekuppeja
Vaikka Helsingin ruokakauppiaat olivat järjestäytyneet ruokakauppaseuraksi, suurkauppiaat myivät myös elintarvikkeita. Enningin puodissa oli tarjolla tynnyreistä kauhottavaa suolaa, kaura- ja ohraryynejä, kapakalaa ja suolattua silliä mutta myös hienompia elintarpeita kuten riisiryynejä, luumuja ja rusinoita sekä runsas valikoima erilaisia mausteita.
Koko valtakunnassa kuuluisia Arbogan rinkeleitä oli puoli tynnyrillistä. Kaupassa oli myös hyvä valikoima alkoholijuomia: tynnyrillinen ranskalaista punaviiniä sekä pulloittain espanjalaista Málaga-viiniä, ranskalaista Pontaque-viiniä, arrakkia ja rommia. Etenkin arrakilla oli menekkiä, sillä siitä tehtiin teen, sokerin ja sitruunan kanssa punssia, 1700-luvun juomista muodikkainta. Myös punssin valmistamiseen tarvittavan teen sai Enningin kaupasta, ja valita saattoi vihreää tai mustaa teetä, joita Itä-Intian kauppakomppania oli tuonut. Kahvia ei ollut ainakaan julkisessa myynnissä, sillä tuohon aikaan Ruotsissa oli voimassa yksi aikakauden monista kahvikielloista.
Ruokien ja juomien lisäksi Enningiltä saattoi ostaa myös astioita. Inventaarioon luetteloitiin keittoastioita ja ruokailuvälineitä, posliininen punssimalja, viisi teekannua ja monta tusinaa teekuppia sekä lasisia karahveja ja ryyppylaseja. Joukossa oli sekä luulasia että käsinmaalattua lasia. Ne olivat luultavasti peräisin oman kaupungin lasitehtaasta Mariedalista, sillä tehdas oli vainajan velkojien joukossa.
Merenvahapiippuja ja tykkimyssyjä
Tupakkahyllyssä oli sekä kaupungin oman tupakkatehtaan tuotteita että turkulaista ja venäläistä tuontitupakkaa. Kalliita merenvahapiippuja valikoimassa oli vain pari kappaletta, edullisempia posliinipiippuja oli sen sijaan varastossa viisitoista tusinaa ja kaikkein halvimpia savipiippuja toistasataa. Konttoritavaravalikoimassa oli eri kirjepaperilaatuja, sinettilakkaa, mustetta ja lyijykyniä.
Enningin puodin kangasosasto oli edustava: taftia, silkkiä, damastia, satiinia, hollantilaista ja böömiläistä palttinaa, pellava- ja puuvillakankaita sekä luultavasti oman kaupungin purjekangastehtaan valmistamaa buldaanikangasta. Rouvien hiusten peitoksi myytiin arkisia puuvillaisia ja pellavaisia huiveja, ylellisiä silkkihuiveja ja mustia kreppikankaisia suruhuiveja. Tarjolla oli valmiiksi paloiksi leikattua myssykangasta ja liivikangasta rouvien muodikkaiden tykkimyssyjen ja herrojen liivien ompelemista varten. Hienostelijat saattoivat ostaa Tukholmasta tuotuja silkkisukkia, muut kotitekoisia villasukkia Töölöstä. Ompelutöitä varten myytiin neuloja ja lankaa, nappeja ja nauhoja, puvunhakasia ja kengänsolkia.
Uuninluukkuja ja päivänvarjoja
Rautatavaraosastolla oli lapioita, kuokkia, sahoja, hohtimia, vasaroita, puukkoja, nauloja, uuninluukkuja ja uunipeltejä, saranoita, heloja ja hakoja, kahvoja ja lukkoja. Myytävänä oli anturanahkaa suutareille, siveltimiä ja maalia. Kauppiaat olivat pitäneet sinnikkäästi kiinni oikeudestaan myydä maalia maalareille, piilukkoja asesepälle, ruutia ja hauleja metsästäjille, valmiita kynttilöitä sekä sydänlankaa ja talia kynttilöiden valmistamista varten, silitysrautoja, lattiaharjoja ja rikkalapioita. Hevosmiehet saivat puodista kaiken tarvitsemansa hevosenkengistä ja valjaista piiskoihin ja kannuksiin. Puodissa oli myös pieni musiikkiosasto, jossa myytiin huuliharppuja, rumpuja sekä saksalaisia ja ruotsalaisia viuluja ja viulunkieliä. Pelureille oli pelikortteja ja arpanoppia, taiteilijoille värilaatikoita.
Enningin puoti palveli monipuolisesti niin kaupunkirahvasta kuin eliittiäkin. Tavallinen helsinkiläinen sai sieltä suolaa ja silliä, tupakkaa ja villasukkia. Viaporin aatelinen upseeri löysi sieltä raaka-aineet ja maljan punssin valmistamiseen, pelikortit peli-iltaa varten tai viulun musiikkiharrastukseensa. Upseerin rouvalle Enning myi vaikkapa Tukholmasta tuodun päivänvarjon tai pullon ulkomaista hajuvettä. Linnoituskaupungin yläluokan hienostunut maku ei elättänyt kauppiasta, joka sai päivittäisen leipänsä tavallisia kaupunkilaisia palvelemalla. Hänen kannatti silti selvästi pitää tarjolla ylellisyystuotteita ja houkutella niillä arvovaltaisia asiakkaita.
Lue lisää:
Teksti on katkelma teoksesta Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808 (Seppo Aalto, Sofia Gustafsson, Juha-Matti Granqvist.) Helsinki. Minerva Kustannus 2020.
Mathias Enningin koko perukirja on painettu Marja-Liisa Lehdon artikkelissa Inventaario kauppias Matts Enningin puodissa vuonna 1795. Narinkka 1981, s. 75–97. Helsingin kaupunginmuseo 1982.
