Vantaankoski oli kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta niin kutsutun regaalioikeuden perusteella. Luovuttamalla oikeutensa kuningas paikkasi talouttaan ja vahvisti liittosuhdettaan vaikutusvaltaiseen Padisen luostariin. Keski-Euroopasta Baltiaan levinnyt luostarilaitos sai näin jalansijan Helsingin pitäjän rannikolta. Luostarilla oli Vantaankosken lähialueilla myös maaomaisuutta muun muassa Munkkiniemessä, mistä johtuu kaupunginosan nimi. Luostarin työntekijät kalastivat Vantaankosken alueella omilla kalavesillään. Kalariidoiltakaan ei Forsbyn kylän talonpoikaisväestön kanssa vältytty. Vuonna 1417 laamanni Klaus Fleming (lagman, tuomari) tuomitsi kalariidan koskelalaisten eduksi.
Kustaa Vaasan noustua valtaan katolinen keskiaika päättyi. Luostarien omaisuus siirtyi kruunulle, niin myös Padisen luostarin maaomaisuus Helsingissä. Kalastus kuitenkin jatkui aktiivisesti vuonna 1550 tapahtuneen kaupungin perustamisen jälkeenkin. Kruunu otti lohenkalastusoikeuden itselleen. Uudeksi kalastuskeskukseksi muodostui Helsingin kuninkaankartano, Kustaa Vaasan perustama kruunun mallitila, joka sijaitsi Vantaanjoen suun kahden haaran välisellä saarella. Siellä tarvittiin myös kalastustyövoimaa. Kalansaaliit olivat osa kruunun tarkkaa kirjanpitoa. Oheisessa kuvassa on kuninkaankartanon vuodin laatima asiakirja, jossa on kalansaaliiden vuositilitys Helsingistä vuodelta 1558.
Lohta saatiin kahdella kiinteällä merralla Vantaankoskesta. Kun tynnyrit (noin 125 kg) muutetaan kiloiksi, voidaan laskea, että kalaa saatiin useita satoja kiloja vuodessa. Silakkaa vedettiin Sipoon Massbystä nuotalla. Viron vesiltä silakkaa ei saatu, se oli Suomen puoleisen rannikon kala. Turskaa tuli myös – runsaat turskasaaliit kertovat siitä, että suolapulsseja on tullut 1500-luvun puolivälissä Pohjanmereltä Itämereen riittävästi ja ne ovat ulottuneet Suomenlahdelle saakka.
Helsingin lisäksi turskaa kalastettiin neljällä turskasiimalla (torske snör) Pohjan pitäjän (Pojo fjärd) merialueella. Vuonna 1558 turskasaalis oli yhteensä 19 tynnyriä eli noin 2,4 tonnia (KA 3095:22). Kalaa myös kuivattiin perinteiseen tapaan. Krampsill tarkoitti aurinkokuivattua silakkaa. Muita dokumentissa mainittuja kaloja ovat siika, lahna, säynävä, hauki ja ahven. Haukea tuotiin Helsingin kuninkaankartanoon veroina Sääksmäeltä ja Sysmästä asti. Helsingin kuninkaankartanon tilien mukaan käytössä oli ahven- ja silakkaverkot sekä nuotat. Lohta kalastettiin vanhaan tapaan verkoilla, merroilla ja haaveilla.
Helsingin kuninkaankartano oli aikansa tehokalastamo – sitä suurempi oli vain Pyhtään Ahvenkoski, jossa Padisen luostarilla oli niinikään kalastusoikeus. Tehokalastusta oli harjoitettu dokumentoidusti 200 vuotta jo ennen Helsingin perustamista. Lohisaaliit eivät ehtyneet myöhemminkään. ”Lax-fånget warit rätt lyckeligt i Gammelstads forssen”, kirjoitti turkulainen kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija Per Kalm Helsingin paikalliskuvauksessaan vuonna 1757. Vaikka kirjoitus on kaksisataa vuotta myöhempi, kuvaa se aiempaakin tilannetta. Kalmin mukaan Vanhankaupunginlahdelta sai myös runsaasti nahkiaisia (nejongögon), ja onpa Helsingin vesillä hänen mukaansa joskus tavattu sampiakin (stör).”Vanha kansa tietää kertoa ettei sammen leviäminen ollut hyvä asia”, kertoo Kalm.
Lähteet ja kirjallisuus
Alkuperäislähteet
Diplomatarium fennicum http://df.narc.fi/document/1492(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kansallisarkisto, Helsinki (KA). Helsingin kartanon tilikirja 1558–1558. KA 3095:21v-22.
Kirjallisuus
Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki 2013.
Kalm, Pehr: Historisk och oekonomisk beskrifning öfwer stapale-staden Helsingfors uti Nyland, sednare delen. Åbo. Jacob Merckell 1757.
