Hyppää pääsisältöön

Mitä 1500-luvun laivoissa syötiin

Pohjoismainen seitsenvuotinen merisota käytiin vuosina 1563–1570. Siinä Ruotsia vastassa olivat Tanska-Norja sekä Puola-Liettua ja hansakaupunki Lyypekki – taistelu käytiin Itämeren kauppareittien herruudesta ja pääosassa olivat avomerisotalaivat. Niitä tarvittiin turvaamaan väylät Ruotsin kauppalaivoille. Suuret koristellut sotalaivat olivat samalla kansallisvaltion mahdin ilmentäjiä. Sadat, jopa tuhannet merimiehet matkasivat sotalaivojen mukana, minkälaista ravintoa he saivat?

Kustaa Vaasan vanhimman pojan Erik XIV:n (kuoli 1577) avomerisotalaivoissa (skipzflotan) oli jokaisessa satojen henkien miehistöt, jotka kuluttivat paljon provianttia eli muonaa ja juomaa. Kokonaisuudessaan Ruotsin laivaston miesvahvuus oli vuosien 1563–70 merisodissa noin 8000 henkeä. Määrä vastasi pääkaupunki Tukholman asukaslukua. Laivasto piti muonittaa keväästä syksyyn. Tietoa sotalaivojen muonituksesta saa 1500-luvun voudintileistä, joihin sisältyy proviantin hankinnasta kertovaa tiliaineistoa.

 

Tilit kertovat, että laivamiesten ravinto koostui oluesta, leivästä ja kalasta sekä vähemmässä määrin lihasta kuten naudan ja sianlihasta. Kaloista tarjolla oli nykytermein ”kotimaista lähikalaa”: silakkaa, haukea, lohta, särkeä, siikaa, nahkiaisia ja säynävää. Vaikka Helsingin vesiltä saatiin turskaa, ei sitä tämän ajan tileissä mainita. Tämä kertonee turskan ja samalla Itämeren suolapulssien tilasta. Silakkaa oli hyvin tarjolla ja sitä saatiin varsinkin Suomen rannikolta mutta ei juuri Viron puolelta. Leipä oli niin kutsuttua laivaleipää (skeppsbröd) eli oli kovaa säilyvää ruisleipää. Laivamiehet söivät lisäksi kaurapuuroa, herneitä, papuja ja juustoa mutta tarjolla oli myös hanhea ja lammasta – ne oli mahdollisesti varattu päällystölle.

 

Vettä ei merellä voinut juoda koska se pilaantui nopeasti. Sen sijaan tarjolla oli laivaolutta (skeppsöl) sekä vähän vahvempaa voutiolutta (fogdeöl). Olut oli yleisesti ottaen melko laimeaa, noin 2-4 prosenttista. Juomaa kului paljon, sillä säilyvyyden takia kala ja liha olivat kuivattua tai suolattua.  Myös etikkaa käytettiin säilöntään. Tuon ajan kylmä ilmastovaihe suosi säilyvyyttä mutta toisaalta lisäsi energiantarvetta ja heikensi satoja.

 

Suuri sotalaiva pystyi toimimaan merellä omavaraisesti jopa kaksi kuukautta ja täydennystä voitiin hankkia kalastamalla. Sotalaivojen muonitus oli kuitenkin suuri ja maantieteellisesti laaja operaatio, joka pystyttiin toteuttamaan huomattavan nopeasti. Provianttia hankittiin myös Suomesta. Hankintoja tehtiin Ahvenanmaalta, Turusta, Maskusta, Korsholmasta, Köyliöstä (Saris gård), Porista, Helsingistä ja Pernajan Latokartanosta (Näse gård).

 

Ruoka kerättiin maaseudulta satamiin tai lastauspaikoille ja kuljetettiin pienillä kuljetusaluksilla (fetalieskepp) eri puolilta valtakuntaa Tukholmaan tai sieltä eteenpäin esimerkiksi Kalmariin, silloiseen rajakaupunkiin. Tuotannon ytimen muodostivat valtakunnan kuninkaankartanot eli kruunun suurtilat mutta myös talonpoikaisväestö ja saaristolaiset osallistuivat. Porvaristo puolestaan toimi välittäjänä ja rahtaajana. Oman haasteensa toi se, että muonat tarvittiin alkukeväällä, jolloin ruokaa maatalouden tuotantosykleistä johtuen oli vähän. Kalansaaliit olivat kuitenkin keväisin hyvät.

 

Sotalaivasto oli valtakunnan suurin investointi, minkä takia myös sen muonitus oli hyvin hoidettu: Miehistön toimintakunto haluttiin varmistaa. Työ sotalaivalla oli fyysistä, märkää ja kylmää. Suurten laivasto-operaatioiden suurin uhka oli tautikuolleisuus. Vatsatautien syy oli usein pilaantuneessa ruuassa tai juomassa.

 

Muona ja ylläpito motivoivat miehiä hakeutumaan keväisin laivoihin ja myös pysymään niissä. Purjehduskauden alkaminen oli saariston laivamiehille tervetullut vaihe pitkän talven jälkeen.

Saaristotilojen perheen päät eivät kuitenkaan välttämättä itse lähteneet sotapalvelukseen – heitä tarvittiin varsinkin luotseina – vaan lähtijä saattoi olla poika, veli tai ehkä ulkopuolinen palkattu sijainen. Karkuruuttakin esiintyi, varsinkin sotajoukkoja kootessa. Esimerkiksi Helsingistä oli helppo karata tavanomaisen muuttoliikkeen tai talonpoikaislaivurin mukana Viron suurkartanoiden työvoimaksi. Rekrytointia eli sotaväen miehistönhankintaan täydennettiin kaapatuista laivoista saaduilla vangeilla. Ruotsin laivoissa, kuten lippulaiva Marsissa, palveli jopa palkattuja tanskalaisia ja saksalaisia vankeja laivamiehiä. Tykistö oli uusi aselaji, joka yleistyi merisodassa juuri näihin aikoihin, ja tykkimiehiä sekä muita erikoismiehiä tarvittiin lisää eikä kansallisuus tai isänmaa olleet noihin aikoihin mitään relevantteja käsitteitä. Miehet olivat enemmän tai vähemmän palkkasotilaita vailla kotimaata.

 

Öölannin pohjoispuolelta 2011 löydetty Mars on ainutlaatuinen meriarkeologinen tutkimuskohde maailmassa. Kuvan dokumentti onkin erityisen kiinnostava siksi, että se kertoo proviantista, joka kerättiin Marsiin toukokuussa 1564. Alus upposi samassa kuussa, joten on hyvin mahdollista, että juuri tämän muonan tai sen säilytysastioiden jäänteitä on hylyssä.