Vähittäiskauppa

Suurkauppiaiden kaupunki 

Vähittäiskauppaa sai 1870-luvulle asti lain mukaan harjoittaa vain kaupungeissa ja vain kauppiasoikeudet saanut kauppias, porvari. Vähittäiskauppa, varsinkin elintarvikekauppa, oli 1800-luvulle asti vähäistä, sillä ihmiset olivat pitkälti omavaraisia eli tuottivat itse sen, mitä tarvitsivat. Monet helsinkiläiset omistivat viljelysmaata kaukana Töölössä ja pitivät possuja ja kanoja takapihan eläinsuojassa. Syysmarkkinoilta ostettiin tuotteita, joita ei omasta maasta tai kotieläimistä saatu, esimerkiksi kalaa ja villoja tai lankaa. Kauppaliikkeitä oli vain vähän. Käsityöläiset myivät omia tuotteitaan verstaissaan ja maalaiset tuotteitaan torilla – ainakin periaatteessa.  

Helsingissä torikauppa oli pitkään vähäistä, koska maalaiset kauppasivat omat tuotteensa useimmiten tutulle kauppiaalle. Suurkauppiaat nimittäin hoitivat muiden liiketoimiensa ohessa myös ruokakaupan. He ostivat elintarvikkeet talonpojilta, joka tulivat kaupunkiin vilja- ja ruokatavarakuormansa kanssa. Useimmilla maanviljelijöillä oli vakiintunut kauppasuhde helsinkiläisen kauppiaan, niin sanotun majamiehen kanssa. Majamies tarjosi talonpojalle yösijan, ruokaa ja ryypyn tai pari ja osti hänen elintarvikkeensa. Ne maksettiin osittain vaihtotavaroilla, useimmiten suolalla ja kaupunkitavaroilla, osittain käteisellä rahalla, jota talonpoika tarvitsi verojen maksamiseen. Kauppias antoi tavaraa mielellään velaksi, silla velkasuhde takasi, että talonpoika kävi toistekin kauppaa majamiehensä kanssa. Majamieslaitos siis hyödytti sekä talonpoikaa että kauppiasta. 

Majamieslaitos oli oikeastaan laiton, sillä kaikki kaupunkiin tuotavat kauppatavarat oli lain mukaan asetettava julkisesti myyntiin torilla. Kun tuotteet eivät päätyneet torille, kaupunkilaiset joutuivat ostamaan ruokavaransa kauppiaan puodista. Siellä hinnat olivat korkeammat kuin torilla, koska kauppiaan oli tietenkin saatava katteensa. Pelkkä elintarvikekauppa ei kannattanut Helsingin kokoisessa kaupungissa. Suurin osa kauppaliikkeistä oli sekatavarakauppoja. Niissä myytiin käyttötavaroita, kuten työkaluja ja elintarvikkeita.

Kivijalkakauppojen kaupunki 

Kaupankäynti muuttui vähitellen, kun Aleksanteri II:n myöntämä elinkeinovapaus astui voimaan 1860-luvulla. Sen ansiosta maaseudulla sai alkaa käydä kauppaa. Samalla kaupankäynti vapautui kaupungeissakin, ja kuka tahansa saattoi perustaa kauppapuodin pelkästään ilmoittamalla siitä maistraatille. Helsingissä oli 1800- luvulta 1960-luvulle erikoistuneita ruokakauppoja, kuten maitokauppoja, leipomoita ja lihakаuррoja. Asiakkaalla oli yleensä mukanaan oma astia, johon mitattiin tai punnittiin haluttua tuotetta.   

Lisäksi oli Iyhyttavarakauppoja, joissa myytiin tavaroita kappaleittain tai tusinoittain.  Nämä olivat käyttö- ja ylellisyystavaroita kuten napреја, rihkamakoruja, neuloja ja laukkuja. Siirtomaatavarakaupassa myytin nimensä mukaisesti siirtomaista tuotuja eksoottisia tuotteita, kuten appelsiineja, pähkinöitä, mausteita, kahvia, kaakaota ja rommia. Lisäksi oli räätälinliikkeitä miehille ja ompelimoja naisille sekä erillisiä hattu-, kangas- ja kenkäkauppoja. Koska nämä sijaitsivat yleensä monikerroksisen kivitalon pohjakerroksessa, niitä alettiin kutsua kivijalkakaupoiksi. 

Torilla kalastajat, maanviljelijät, karjatilalliset ja käsityölaiset myivät edelleen omia tuotteitaan. Etenkin viljelystuotteita ja kalaa ostettiin Kauppatorilta, joka oli tärkeä elintarvikkeiden ostospaikka pitkälle 1900-luvulle. Pohjoisesplanadi oli vilkas kauppapaikka, koska Kauppatorilla torikauppaa käyvät maalaiset saattoivat helposti piipahtaa Esplanadin kivijalkaliikkeissä. Sijainti oli hyvä myös Viaporin upseerien perheille, sillä Viaporin laivat kulkivat aivan läheltä.  

Elannon kaupunki 

1900-luvun alussa Helsingin väestö kasvoi nopeasti ja kaupunki laajeni. Uusille työväenasuinalueille tarvittiin ennen kaikkea elintarvike- ja sekatavarakauppoja, jotta pitkää työpäivää tekevät ihmiset saivat hankittua päivittäistavaransa nopeasti ja läheltä kotia. Vuonna 1905 perustettu Osuusliike Elanto sai lisää jalansijaa ensimmäisen maailmansodan aikana, koska se onnistui hankkimaan elintarvikkeita myytäväksi pahimpanakin pula-aikana. Elannolla oli omaa elintarviketuotantoa, muun muassa leipätehdas, meijeri ja kahvinpaahtimo. Menestyksen takana oli Elantoa vuodesta 1915 luotsannut Väinö Tanner, jolla oli yhteiskuntasuhteita ja uusin tieto osuustoiminnan periaatteista. Katso video Väinö Tannerista ja osuustoimintaliikkeestä Väinö Tannerin säätiön sivuilla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Elanto laajensi myymäläverkostoaan 1920- ja 1930-luvuilla niin, että sanonta ”leviää kuin Elanto” näkyi kaupunkikuvassa lähes vierekkäisinä Elannon liikkeinä. Kivijalkakauppojen määrä alkoi laskea 1980-luvulla, kun naisten työssäkäynti yleistyi. 

Suomen ensimmäinen myymäläauto oli Osuusliike Elannon auto. Se aloitti toimintansa 1932. Liikkuvat lähikaupat toivat elintarvikkeet lähemmäs kuluttajia myös Helsingin laitamilla. Vielä 2010-luvulla Helsingissä, esimerkiksi Haagassa, liikkui myymäläauto, jonka asiakkaita olivat etenkin vanhukset ja autottomat lapsiperheet. Uudempaa myymäläautokulttuuria edustavat tiettyihin tuotteisiin, kuten jäätelöön tai äyriäisiin erikoistuneet myymäläautot, joilta voi tilata tuotteita ennakkoon. Lue lisää myymäläautojen historiasta Yhteishyvän artikkelista. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tavaratalojen kaupunki 

Helsingin keskustan maamerkkejä ovat tavaratalot. Maailman ensimmäinen moderni tavaratalo perustettiin Pariisiin vuonna 1852. Ideana oli tarjota naisille kuluttamisen iloja ja samalla turvallinen julkinen tila, jossa he voivat tavata toisiaan ja viettää aikaa. Suomen ensimmäinen tavaratalo, Stockmannin tavaratalo, avattiin Helsingissä 1880 Kiseleffin talona tunnetussa rakennuksessa Senaatintorin ja Unioninkadun kulmauksessa. Nykyisiin tiloihinsa se muutti 1930, jolloin uudet tilat Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmauksessa valmistuivat. 

Tavaratalot ovat myös osa kaupunkikuvaa. Moni helsinkiläinen sopii edelleen tapaamispaikan ”Stockan kellon alla”, vaikka ei aikoisi edes pistäytyä sisällä tavaratalossa. Myös Sokoksen vuonna 1952 valmistunut tavaratalo Rautatieaseman ja Lasipalatsin välillä on paikka, jonka osoitetta ei tarvitse erikseen mainita. Verkkokaupan yleistyminen on vähentänyt tavaratalojen suosiota ja muun muassa Aleksi 13:ssa sijainnut tavaratalo on lopettanut toimintansa. Samoin Elannon entinen tavaratalo Hakaniemessä on saneerattu toimistotiloiksi.  

Valintamyymälät  

Vuonna 1950 Helsinkiin avattiin aivan uudenlainen vähittäistavarakauppa, jota kutsuttiin pikamyymäläksi. Muutamien vuosien kuluessa pikamyymälöitä avattiin kymmeniä lisää. Pikamyymälöissä asiakas valitsi itse tuotteet hyllystä ja maksoi ne kassalla. Pikamyymälöitä alettiin sittemmin kutsua valintamyymälöiksi. Asioinnin nopeus ja mahdollisuus itse valita tuotteet viehättivät asiakkaita. Kauppias taas tarvitsi pikamyymälään vähemmän henkilökuntaa kuin perinteiseen kivijalkaliikkeeseen. Uusin itsepalvelun muoto ovat itsepalvelukassat ja viivakoodiskannerit. 

Kauppakeskusten kaupunki 

Suomen vanhin kauppahalli perustettiin Helsinkiin vuonna 1889 kauppatorin viereen. Kauppahallit olivat eräänlaisia kauppakeskusten edeltäjiä, sillä saman katon alla oli erilaisia elintarvikeliikkeitä ja joissain kauppahalleissa, kuten Hakaniemen hallissa, myös lyhyttavaraliikkeitä. Valintamyymälöissä asiointi oli nopeampaa, ja 1960–70-luvuilla osa Helsingin kauppahalleista suljettiin ja purettiin.  

Samoihin aikoihin automarketeiksi kutsutut liikkeet saivat jalansijaa. Ne olivat suuria valintamyymälöitä, joiden yhteydessä oli laaja pysäköintialue. Myös keskustan ulkopuolella sijainneet ostoskeskukset, joissa oli useampia liikkeitä, yleistyivät. Lähes kaikkiin lähiöihin rakennettiin 1960–1970-luvuilla kauppakeskus. Nykymittapuulla mitattuna ne olivat kooltaan vaatimattomia.  

Suurten kauppakeskusten aika alkoi 1980-luvulla, jolloin elintaso nousi nopeasti. Forumin ja Itäkeskuksen kauppakeskukset valmistuivat peräkkäisinä vuosina 1984 ja 1985. Uusia kauppakeskuksia rakennettiin kauemmas keskustasta, jolloin niihin pääsi helposti autolla ja tarjolla oli paljon pysäköintitilaa. Julkinen keskustelu on syyttänyt niitä keskustan näivettymisestä ja vaatinut keskustaan enemmän pysäköintitilaa. Toisaalta Pasilan aseman yhteyteen rakennettu kauppakeskus Tripla on avaamisestaan asti ollut hyvin suosittu erinomaisten julkisen liikenteen yhteyksien ansiosta. 

Lue lisää: 

Petra Gyllenberg: Tuoksuja ja tunnelmia. Kauppahallit Suomessa. Multikustannus 2007. 

Kortelainen, Anna: Päivä naisten paratiisissa. WSOY 2005.  

Markku Kuisma, Anitra Komulainen, Sakari Siltala, Teemu Keskisarja: Kapinallinen kauppa. Helsingin Osuuskauppa Elanto 1905–2015. Helsinki. Siltala 2015. 

Sarantola-Weiss, Minna ym. (toim.): Kulman takana Elanto!. Helsinki. Helsingin kaupunginmuseo 2005. 

https://hok-elanto.fi/hok-elannon-pitka-historia/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 

https://www.stockmanngroup.com/fi/historia(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)