Hyppää pääsisältöön

Taloyhtiöt ja Helsingin rakentaminen 1900-luvun alussa

Lukuaika: min.
Monet suomalaiset ovat nykyisin osakkaina tai asukkaina taloyhtiöissä. Taloyhtiöitä on perustettu 1800-luvun lopulta alkaen etenkin sen jälkeen, kun vuonna 1895 astui voimaan osakeyhtiölaki, joka helpotti uusien yhtiöiden perustamista. Aikaisemmin asuinkerrostalon omisti pääasiassa yksi henkilö tai perhe, joka ylläpiti taloa ja vuokrasi huoneistoja muille. Osakeyhtiömuotoisen taloyhtiön tarkoitus oli alun perin kerätä pääomaa myymällä osakkeitaan ja näin hajauttaa talon rakentamisen ja ylläpidon vastuuta osakkeenomistajiensa kesken, antaa osakkailleen käyttöön huoneistoja vuokraa vastaan ja vuokrata huoneistoja ulkopuolisille sekä jakaa voittoja osakkailleen. Lisäksi taloyhtiöt antoivat osakkailleen mahdollisuuden vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen ja ylläpitoon.

Taloyhtiöt rakensivat kasvavaa kaupunkia

1900-luvun alussa syntyi pohja nykyiselle suomalaiselle asunto-osakeyhtiöjärjestelmälle, jollainen on muissa maissa harvinainen. Helsingin nopeaa kasvua 1900-luvun alussa ja 1920-luvulla helpotti yhtiömuotoinen asuintalorakentaminen, jonka mahdollistivat vuoden 1895 osakeyhtiölaki ja vuoden 1926 asunto-osakeyhtiölaki. Taloyhtiöissä helsinkiläiset saattoivat aktiivisesti osallistua oman taloyhteisönsä, kotinsa ja asuinympäristönsä suunnitteluun ja rakentamiseen. 

Taloyhtiöt vastasivat 1900-luvun alussa pitkälti Helsingin uusien asuinalueiden asuintalorakentamisesta ja sitä kautta myös kaupunkikuvan muodostumisesta. Kaupungin tehtävänä oli lähinnä vastata kaavoituksesta, myydä tontteja ja valvoa rakentamista. Ratkaiseva ero nykyiseen olikin, että asuintalorakentaminen ei ollut kaupungin ja rakennusyhtiöiden yhteistyötä. Taloyhtiöiden keskeisen roolin asuinrakentamisessa mahdollistivat erityisesti alhaiset rakennuskustannukset.

Helsinki kasvoi nopeasti 1870-luvulta alkaen: kaupungin asukasluku nelinkertaistui muutamassa vuosikymmenessä, niin että vuonna 1910 helsinkiläisiä oli jo yli 130 000. Kasvu oli pitkälti seurausta siitä, että kaupunkiin muutti maaseudulta väkeä teollisuuden ja palveluelinkeinojen työntekijöiksi. Myös rakennusala työllisti ihmisiä, sillä vuosina 1890–1910 Helsingin keskustaan rakennettiin 740 uutta asuintaloa. Niiden rakentamista joudutti uusi osakeyhtiömuoto, ja näistä asuintaloista lähes puolet olikin osakeyhtiöiden rakentamia.

Uuden osakeyhtiölain voimaantulon jälkeen Helsinkiin perustettiin useita kiinteistöosakeyhtiöitä ja työväenasunto-osakeyhtiöitä, joiden tavoitteena oli oman tontin hankkiminen ja asuinkerrostalon rakentaminen. Aluksi taloyhtiöt olivat pääasiassa helsinkiläinen ilmiö, sillä esimerkiksi Turussa ja Viipurissa uudet asuinkerrostalot olivat lähes täysin talonomistajien käsissä vielä 1900-luvun alussa.

Erityisesti kasvavalla työväestöllä oli huutava pula asunnoista 1900-luvun alussa. Kun säätyläiset perustivat pääasiassa kiinteistöosakeyhtiöitä, työläiset perustivat osakeyhtiöitä tai työväenasunto-osakeyhtiöitä rakentaakseen itselleen asuintaloja ja parantaakseen näin asuinolosuhteitaan. Tällaisia työläisten yhtiötaloja nousi erityisesti Pitkänsillan pohjoispuolelle ja Kamppiin mutta myös Ullanlinnaan, joka tuolloin oli vielä uutta aluetta, jossa oli edullisia tontteja.

Kolme erilaista taloyhtiötä

Tässä esimerkkeinä 1900-luvun alun taloyhtiömuotoisesta asuintalorakentamisesta Helsingissä ovat Olofsborgin talo (Kauppiaankatu 7–Katajanokankatu 1, Katajanokka), joka valmistui vuonna 1902, Sydvästin puutalo (Tehtaankatu 21–Laivurinkatu 33, Ullanlinna), joka valmistui vuonna 1903 ja sen tilalle rakennettu nykyinen Sydvästin kivitalo vuonna 1928, sekä Wesan talo (Vuorimiehenkatu 16, Ullanlinna), jonka työläiset rakensivat omaksi talokseen vuosina 1905–1906. Nämä kolme vuosisadan alussa valmistunutta taloa edustavat 1900-luvun alun uutta arkkitehtuurityyliä, jota on myöhemmin kutsuttu suomalaiseksi art nouveauksi tai jugendtyyliksi. Myöhemmin valmistunut Sydvästin kivitalo edustaa 1920-luvun klassismia.

Olofsborgin talo sijaitsee Katajanokan Leppä-korttelissa. Korttelin taloyhtiöt rakensivat asuinkerrostalonsa vuosina 1901–1911. Korttelin seitsemälle tontille rakensi talonsa kiinteistöosakeyhtiö ja kahdelle tontille työväenasunto-osakeyhtiö. Nämä kaksi alun perin työläistaloa sijaitsevat korttelin itälaidalla vankila-alueen läheisyydessä. Katajanokan alue oli erityisen suosittua keskiluokan ja säätyläistön keskuudessa, sillä se sijaitsi lähellä kaupungin keskustaa ja arvostetun Kruununhaan kaupunginosan vieressä. 

Sydvästin ja Wesan talot sijaitsevat Ullanlinnan Kolibri-korttelissa. Uusi Ullanlinnan kaupunginosa oli vielä 1900-luvun alussa kaupungin laidalla kaukana keskustasta ja lähellä kaavailtuja mutta vain osittain toteutuneita teollisuusalueita. Tämän vuoksi 1900-luvun alussa myyntiin tulleet Ullanlinnan tontit eivät olleet kovin suosittuja. Niinpä kun Kolibri-korttelin kymmenen tonttia myytiin vuosina 1900–1904, suurimman osa myynnissä olleista tonteista osti työväenasunto-osakeyhtiö tai osakeyhtiö, jonka nimestä saattaa päätellä kyseessä olleen työläisten omistama taloyhtiö. Näin ollen ylemmän keskiluokan kiinteistöosakeyhtiön rakentama ja omistama Sydvästin talo Tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmassa oli epätyypillinen Kolibri-korttelin asuinrakennus 1900-luvun alussa. 

Taloyhtiö säädyn mukaan

Taloyhtiöiden osakkaat olivat usein sukulaissuhteiden tai joidenkin muiden suhteiden kautta jo entuudestaan tuttuja tai kuuluivat samaan yhteiskuntaluokkaan. Talojen yhtenäinen osakasjoukko takasi sen, että osakkaat saivat juuri omalle tulotasolleen sopivan ja säädynmukaisen asuinympäristön: säätyläistöön ja keskiluokkaan kuuluvat osakkaat saivat tilavia huoneistoja ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoisia ja edustavia huoneistoja, ja työläiset saivat omissa taloissaan pienet mutta uudenaikaiset asunnot.

Osakeyhtiö Wesan ensimmäisiä osakkaita oli Kaarlo Borg, joka oli rakennusmestari. Hän laati Wesa-talon piirustukset ja johti talon rakentamista. Monien muiden työväen asunto-osakeyhtiöiden ja osakeyhtiöiden tavoin Wesan osakkaat osallistuivat itse oman kotitalonsa rakentamiseen. Wesan talossa on oikeastaan kaksi erillistä kaksi rakennusta, joista sisäpihalla sijaitseva rakennus valmistui vuonna 1905 ja kadunpuoleinen rakennus valmistui vuonna 1906. Ne edustavat eräänlaista pelkistettyä jugendtyyliä. 

Työläisten perustaman Osakeyhtiö Wesan talon ensimmäiset asukkaat muodostivat yhtenäisen joukon. Kun Wesa valmistui vuonna 1906, talossa asui noin 220 asukasta eli noin 6 asukasta jokaisessa 36 huoneistossa, joista kukin on noin 52 neliömetrin suuruisia kaksioita. He olivat lähes kaikki tavallisia työläisiä kuten ulkotyömiehiä, rappareita, muurareita, pyykkäreitä, palvelijoita, puuseppiä, kirvesmiehiä, kauppa-apulaisia, räätäleitä, sähkötyömiehiä, maalareita, putkimiehiä, pesijöitä ja ompelijoita. Talossa asui myös jonkin verran alempia virkamiehiä ja toimistotyöntekijöitä kuten kaksi poliisikonstaapelia ja muutama konttoristi sekä yksi postinjakaja.

Vuonna 1900 perustetun kiinteistöosakeyhtiö (Bostadsaktiebolaget) Olofsborgin kaikki osakkaat kuuluivat ruotsinkieliseen säätyläistöön tai keskiluokkaan, ja monet heistä olivat entisiä upseereita.  Kiinteistöosakeyhtiö Sydvästin kaikki osakkaat olivat myös ruotsinkielisiä. Heistä suurin osa kuului sivistyneistöön eli he olivat esimerkiksi oppikoulu- tai yliopisto-opettajia.

1900-luvun alussa herrasväen perheiden asunnot olivat suuria, jopa 200–300 neliömetrin huoneistoja, joiden suuruus vaihteli samassa talossa. Työläistaloissa huoneistot puolestaan olivat yleensä samassa talossa lähes samankokoisia kaksioita eli salin ja keittiön asuntoja, joiden pinta-ala oli noin 50–60 neliömetriä. Herrasväen ja työläisten asuntojen kokoerosta huolimatta näissä asunnoissa asui yleensä keskimäärin saman verran asukkaita eli noin 6–8 asukasta, sillä yhdessä työläisasunnossa saattoi asua kaksikin perhettä, ja toisaalta herrasväellä oli palvelijoita samassa taloudessa.

Asunto-osakeyhtiölaki vauhditti rakentamista

1900-luvun alun jälkeen toinen vilkas rakentamiskausi Helsingissä oli Suomen itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla. Valtio ja kaupunki tukivat tuolloin asuntorakentamista halpakorkoisilla lainoilla. Uusia asuintaloprojekteja helpotti erityisesti vuonna 1926 voimaan tullut asunto-osakeyhtiölaki. Se oli yksi vuoden 1918 sisällissodan jälkeen tehdyistä keskeisistä kansakunnan eheyttämiseen tähdänneistä yhteiskunnallista reformeista, eräänlainen maaseutuväestön hyväksi samaan aikaan tehtyjen uudistusten urbaani vastine. Asunto-osakeyhtiölain tarkoitus oli helpottaa taloyhtiöiden rahoitusta ja erityisesti sitoa taloyhtiön osakkeiden omistusta huoneistojen hallintaan ja näin turvata osakkaiden asemaa. Aiemmin kiinteistöosakeyhtiöissä osakkeiden omistus ei liittynyt suoranaisesti asunnon hallintaan. Uuden asunto-osakeyhtiölain myötä etenkin yhä useampi alemman keskiluokan edustaja pääsi taloyhtiöiden osakkaiksi ja näin sai mahdollisuuden vaurastua.

Olofsborg muuttui asunto-osakeyhtiöksi vuonna 1926. Osakeyhtiömuoto vaikutti omalta osaltaan siihen, että 1930-luvulla taloa voitiin modernisoida ja taloon asennettiin hissit. Keskuslämmitys tuli Olofsborgin taloon vasta toisen maailmansodan jälkeen. 

Sisällissodan jälkeisen rakentamisen huippuvuosi Helsingissä oli 1928 juuri ennen lamakautta. Samana vuonna valmistui myös Sydvästin uusi kivitalo. Muutamaa vuotta aikaisemmin Sydvästin puutalon osakkaat olivat myyneet osakkeensa gryndereille, jotka purkivat alle 30-vuotiaan talon, muuttivat yhtiön asunto-osakeyhtiöksi, myivät sen osakkeet ja rakensivat vanhan talon paikalle arkkitehti T. E. Elon suunnitteleman 20-luvun klassismin mukaisen kivitalon. Sydvästin puutalon kohtalo ei ollut poikkeuksellinen Kolibri-korttelissa, sillä 1920-luvulla siellä purettiin kahden muunkin taloyhtiön puutalot ja myöhemmin 1960-luvulla lähes kaikki loputkin puutalot uusien kivikerrostalojen tieltä.