Katajanokka – häpeäpilkusta jugendhelmeksi

Köyhien törkyinen hökkelikylä

1600-luvun lopulla Helsingin kaupunki koostui neljästä korttelista, joista kaakkoinen oli kalastajien asuttama ”Fiskarback qwarteret” Katajanokan länsipuolella. Kalastajien mökkien lisäksi Katajanokalla oli tiiliruukki sekä kruunun vero- ja viljamakasiinit. Alueelle perustettiin myös 1700-luvun puolivälissä kruununvankila, joka oli kuusiaidan ympäröimä viisi huonetta ja eteisen käsittävä puutalo. Sieltä karkaaminen ei ollut vaikeaa eikä tavatonta.

Katajanokan sijainti kahden sataman välissä oli strategisesti merkittävä, ja kaupunginosan linnoittamista suunniteltiin ennen kuin päädyttiin Suomenlinnaan. Helsingin pääkaupunkiasema 1812 vauhditti myös Katajanokan rakentamista, mutta vielä 1800-luvun alkupuolella Katajanokka oli kaupungin laitaa ja puuhökkeleistä koostuva kaavoittamaton köyhien meri- ja työmiesten asuinalue. Helsingin uuden monumentaalikeskustan vieressä alueen rähjäinen ilme korostui. Katajanokalla oli vain pari suurempaa rakennusta, Engelin piirtämä Merikasarmi (1825), joka liittyi Viaporin sotilasalueeseen, sekä Ernst Bernhard Lohrmannin suunnittelema rahapaja (1864). Satamat yhdistävä kanava rakennettiin 1844, jolloin Katajanokka muuttui niemestä saareksi.

Sanomalehdissä kauhisteltiin Katajanokan siivottomuutta ja vaadittiin toimenpiteitä. Suomalaisen Wirallisen Lehden Helsingin-kirjeenvaihtaja nimimerkki I. S-la kirjoittaa 29.9.1873, että Katajanokka on tämän kauniin kaupungin viheliäisin osa, vaikka sijaitsee seudun luonnonkauneimmalla paikalla ja ”sen juurella on uusi ja kaunis Kreikan-uskolaisten kirkko, jota wastapäätä eteläpuolella katua on Suomen pankin rahapaja.” Katajanokalla on kirjoittajan mukaan vain muutama julkinen rakennus mutta yksi ainoa yksityinen kunnollinen kivitalo, jonka eräs kauppias on rakennuttanut ja jossa asuu hyyryläisinä (vuokralaisina) parempaa väkeä. Muut asuintalot ovat röttelöitä, joissa vietetään rietasta ja siivotonta elämää. Sateisina päivinä niistä leviää ”kauhea likaisuus ja pahahaisu kulkupaikoille”. Kun maistraatti on hävittänyt hökkeleitä, köyhät ovat joutuneet kodittomiksi ja majoittuneet likaisiin makasiineihin ja liitereihin, kenties myös talleihin. Silmiinpistävää on myös joidenkin pahantapaisten naisten salakauppa, joka edistää monenlaista pahennusta. Kirjoittaja toivoo, että huoneiden omistajat valikoisivat näinä asuntopulan aikoina vuokralaisiksi ihmisiä, jotka elättävät itsensä rehellisin ja luvallisin keinoin.

Tämä luonnollisen asemansa ja ulosnäkönsä puolesta kaunis Katajanokka muuttunee wielä kerran nykyisestä muodostansa. Se, mikä nykyjään on Helsingin kaupungin häpeäpilkku, tulnee wielä kerran mereltä päin tulijoille olemaan ihanin kaunistus täällä. Alku on tehty ; kaupungin hallitus on pannut tähdellisen häwitys-järjestyksen toimeen entisille lahonneille ja mitättömille rakennuksille. Muutaman wuosikymmenen kuluessa on jo Katajanokalle kohonnut kauniita tiilimuuria uuden rakennusjärjestyksen mukaan – silloin ei se enään ole siiwotoin Katajanokka, jota kaikki puhdastuntoiset ihmiset nykyjään kammoksuwat.

Julkisia punatiilirakennuksia: vankila, katedraali ja makasiinit

Uusi vankila kohosi Katajanokalle vuonna 1837. Vankilaa laajennettiin 1880-luvulla, kun siirryttiin yhteissaleista selleihin. Silloin vankila sai ristimäisen muotonsa. Vankilassa oli tutkintovankeja, irtolaisina tuomittuja, rikollisia ja poliittisia vankeja. Kaikki Suomen tunnetuimmat rikolliset, kuten pankkiryöstäjä Volvo-Markkanen ja avioliittohuijari Ruben Oskar Auervaara, ovat istuneet Helsingin lääninvankilassa eli Nokalla odottaessaan tutkintavankeina oikeudenkäyntiä, jonka jälkeen heidät on saatettu passittaa muihin Suomen vankiloihin. Oskar Auervaaran maine oli saavuttanut myyttiset mittasuhteet, ja etukäteen kohistun huijarin saapuessa Nokalle muut vangit hämmästyivät hänen pientä kokoaan ja vaatimatonta ulkonäköään. Silti hän onnistui pian hurmaamaan vankilan kanslistin ja monen muun.

Helmikuussa 1944 vankilaan osui pommi, jolloin vankilan leipomo syttyi tuleen ja vangit piti päästää selleistään, jotta eivät kuole niihin. Vankilan toiminta loppui 2002, tilat remontoitiin, ja niissä avattiin hotelli vuonna 2007.

Vankilan työntekijöille oli työsuhdeasuntoja vankilan välittömässä läheisyydessä. Vahtimestari Winbladin hyyryläisenä asui 12-vuotias Alexis Stenvall, joka oli muuttanut Nurmijärveltä kaupunkiin oppia saamaan. Hän kävi merimiehen uralta koulunpitoon siirtyneen perämies Carl Johan Granbergin köyhäinkoulua, jossa vallitsi ankara kuri ja akkakin oli pahansisuinen. Ukko Granberg lienee toiminut esikuvana lukkarille, jonka koulusta Jukolan seitsemän veljestä karkaavat. Näin muistelee itsekin Granbergin koulua käynyt toimittaja, kirjailija Victor Pettersson (1849–1919):

Ukko Granberg ei ollut mikään etevä opettaja, mutta kasvattamaan lapsia ”kurituksessa ja nuhteessa”, siihen hän oli mies paikallaan. Toukokuun 26. päivänä 1868 kuoli ukko käytettyään aina viimeiseen asti patukkaa ja läyskää valistuksen palveluksessa.

Perämies Granberg kuoli 81-vuotiaana, ja hänen hautajaisissaan oli Victor Petterssonin mukaan runsaasti entisiä oppilaita ja merimiehiä. Ainakin tammikuussa 1903 Pettersson järjesti hotelli Fenniassa koulutoveritapaamisen koulunsa entisille oppilaille, myös navigoinnissa oppia saaneille. 

Arkkitehti Carl Ludvig Engel oli ehdottanut keisarillista palatsia Katajanokan korkeimmalle kalliolle vuonna 1836, mutta keisari ei pitänyt ideasta. Paikalle rakennettiinkin ortodoksinen Uspenskin katedraali,(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) jonka suunnitteli Aleksei M. Gornostajev ja jonka rakentaminen kesti kuusi vuotta. Kirkko vihittiin käyttöön 25.10.1868. 

Helsingin kaupunginvaltuusto linjasi vuonna 1878, että Katajanokan eteläpuoli tulisi varata pelkästään kaupan ja merenkulun tarpeisiin ja siellä oleville tonteille tulisi rakentaa vain makasiineja. Niitä rakennettiin vuosina 1867–1903 aluksi Katajanokan pohjoisrantaan, myöhemmin eteläiseen rantaan. Pohjoismaiden suurimpiin varastorakennuksiin kuuluva Warranttitalo täyttää kokonaisen korttelin ja rakennettiin vaiheittain vuosina 1913–29. Kieltolain päättymisen jälkeen perustetun Oy Alkoholiliike Ab:n keskusvarasto sijoitettiin sinne. Varastotyö oli raskasta, ja niinpä henkilöstöön kuului maineikkaita urheilijoita, kuten nyrkkeilijä Gunnar Bärlund, keihäänheittäjä Matti Järvinen sekä uimari ja urheiluselostaja Pekka Tiilikainen. Warranttitalo eli makasiini K 12 muutettiin hotelliksi arkkitehtitoimisto Gullichsen – Kairamo – Vormalan piirustusten mukaan 1990-luvun alussa.

Katajanokan etelärantaan on täyttömaan avulla saatu ainakin kuusi hehtaaria lisäalaa. Saaren ja entisen niemen muotoa onkin huomattavasti muokattu aikojen saatossa.

Lue lisää: Katajanokan täyttö- ja toimintahistoria(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Muodikas urheilukeskittymä

Katajanokka oli 1800-luvulla urheilukeskus, jonka mäkinen maasto houkutteli talvella hiihtäjiä ja mäenlaskijoita. 1870-luvulla perustettiin luisteluseura Helsingfors Skridskoklubb, jonka ylläpitämä luistinrata oli suosittu kohtaamispaikka. Luistelu oli noihin aikoihin muodikas harrastus. Helsingin ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Katajanokan pohjoisrannassa 1880-luvulla.

Uimisesta tuli muodikas harrastus 1800-luvun lopulla, mutta sen kuului tapahtua sukupuolen mukaan erotelluissa uimalaitoksissa eikä esimerkiksi laitureilta. Uimataito oli harvinaisuus, ja uintiseurat järjestivät opetusta uimalaitoksissa. Lars Krogius ja Viktor Heikel perustuvat vuonna 1883 uimakoulun lähelle nykyistä kasinoa. Uimala vahingoittui syysmyrskyssä 1890 mutta korjattiin. Kun merivesi saastui ja laivaliikenne vilkastui, toiminta hiipui.

Lue lisää Helsingin uimakulttuurista:

Aija Kaartinen: "Uiminen on liikkumalla kylpemistä"(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sataman hyörinää

Katajanokalle oli pitkään leimallista vilkas satamatoiminta. Katajanokan kautta kulki paljon matkustajalaivoja ja rahtia, ja siellä toimi Valmetin telakka vuosina 1919–1975. Telakan muutettua Vuosaareen alue siirtyi ulkoministeriön haltuun. Koska tuonti- ja vientitavaraa kulki Katajanokan sataman kautta, alueelle keskittyi tukkukauppojen varastoja, joissa hyödykkeitä säilytettiin, jalostettiin ja pakattiin. Jakeluautoliikennettä oli paljon, ja kasvavan liikenteen takia kanavan täyttämistä harkittiin 1940–60-luvuilla. Kuljetuksia hoidettiin pitkään myös junalla: Satamarata Katajanokalle valmistui 1895, ja rataverkostoa laajennettiin 1930–60-luvuilla. Tavaraliikenteen aikana sattui toisinaan onnettomuuksia, kuten jakeluauton ja junan yhteentörmäyksiä ja junan alle jäämisiä. Satamaradan purkaminen aloitettiin 1970-luvulla.

Aikaisempien Kruununhaassa sijaitsevien tulli- ja pakkahuoneiden jäätyä pieniksi Katajanokalle rakennettiin punatiilestä uusi. Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema suurrakennus valmistui 1901. Sen tyyliä pidettiin silloin vanhanaikaisena, mutta ajallinen perspektiivi on tuonut sille arvostusta.

Arvostettu asuinalue

Katajanokan länsiosaan, Uspenskin katedraalin taakse, alettiin rakentaa näyttäviä kivitaloja 1800-luvun lopussa. Kauppaneuvos Julius Tallberg(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) osti kaupungilta tontin, jolla oli ollut viereisen diakonissalaitoksen puutarha, ja järjesti arkkitehtiyhdistyksen kanssa arkkitehtuurikilpailun. Ensimmäisen ja toisen palkinnon voittivat nuoret arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen, sillä he olivat osallistuneet kahdella eri työllä. Tallbergin rakennuttama talo valmistui 1897, ja sen ensimmäisiä vuokralaisia oli Albert Edelfelt. Taloa alettiin myöhemmin kutsua Pauligin taloksi, koska siinä toimi Pauligin myyntikonttori. Kahdessa viereisessä talossa oli Pauligin kahvipaahtimo ja varasto.

Katajanokan länsiosaan rakennettiin lyhyessä ajassa arvostettujen arkkitehtien suunnittelemia koristeellisia ja jykeviä kivitaloja, jolloin siitä tuli vauraan väen asuinalue. Arkkitehti Gustaf Estlanderin piirtämä Luotsikatu 4 valmistui vuonna 1906. Talossa oli kolme ateljeehuoneistoa, joten talossa on asunut monia taiteilijoita. Yhteen ateljeehuoneistoista muutti Hugo Simbergin jälkeen taiteilijapari Viktor Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson, joille syntyi vuonna 1914 tytär. Sata vuotta myöhemmin viereinen puisto – pitkään Katajanokan ainoa – nimettiin Tove Janssonin puistoksi.

Helmikuun 1944 ilmapommitukset aiheuttivat tuhoja Katajanokalla. Traagisin tapaus oli asunto-osakeyhtiö Alanko, jonka kellarin pommisuojaan kuoli kymmeniä ihmisiä. Vuonna 1905 rakennettu talo tuhoutui täysin mutta rakennettiin uudelleen kaupungin vuokrataloksi.

Myös Selim A. Lindqvistin piirtämä, vuonna 1907 valmistunut Sailors’ Home tuhoutui, ja tontille rakennettiin 1950–60-luvuilla ympäristöön huonosti sopivat talot, joka purettiin rapistuneisuuden ja homevaurioiden takia vuonna 2014.

Katajanokan itäosa eli kärki vapautui rakennuskäyttöön, kun Valmetin telakka siirrettiin Vuosaareen ja merivoimien varuskunta Upinniemeen. Alueesta järjestettiin asemakaavakilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Vilhelm Helander, Pekka Pakkala ja Mikael Sundman. Uusi asuinalue rakennettiin vuosina 1977–86.

Lue lisää: Merimiespalvelukeskus (MEPA): Linnankatu 3(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lähteitä ja kirjallisuutta

Aalto, Seppo: Kruununkaupunki. Vironniemen Helsinki 1640–1721. SKS 2015.

Halonen, Tero:  Olofsborg. Katajanokan jugendlinnan vuosisata. Plataani 2002.

Helkama, Iris (toim.): Enen. Aikamatka Katajanokalla. En tidsresa på Skatudden. SKS 2022.

Helsingin Sanomat 3.12.1930, sivu 4: Vankila pois Katajanokalta?(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin Sanomat 19.8.1936, sivu 6: Kuorma-auto ruhjoutui täydelleen ja paloi romuksi veturin edessä eilen Katajanokalla.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin Sanomat 29.1.1939, sivu 7: Kuorma-auto törmäsi junaan Katajanokalla.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin Sanomat 8.2.1848, sivu 5: Auto työnsi vaihdemiehen junan alle.

Hufvudstadsbladet 8.2.1903, sivu 5(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Katajanokka – Skatudden. Toimittanut Lauri Putkonen. Play-Off Oy 2010.

Klinge, Matti: Pääkaupunki. Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863. Otava 2012.

Nykänen, Harri & Tervo, Jouni: Nokka. Kiven sisällä. Johnny Kniga 2010.

Ollila, Kaija & Toppari, Kirsti: Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita. Kahdeksas painos. Helsingin Sanomat 1998.

Pettersson, Victor: Piirteitä Helsingin elämästä 1895. Teoksessa Uusi Suomi nro 258, 25.9.1938, s. 36–37.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Pettersson, Victor: Styrman Granberg och hans skola. Veckans Krönikas Helsingforsnummer 13.4.1912, sivut 22–24.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Suomala, Jussi: Luotsikatu neljä 1906–2006: vuosisata katajanokkalaisen jugendtalon elämää. Multikustannus 2006.

Suomalainen wirallinen lehti nro 117, 2.10.1873, sivu 2(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Välikangas, Martti: Katajanokka – ”Eastend”? Arkkitehti 2/1931, sivut 16–17.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)