Andreas von Bell asui Solbackenissa Toukolassa, suunnilleen siinä kohdassa, jossa linjan 6 raitiovaunu kääntyy Hämeentieltä Arabian suuntaan heti sillan jälkeen. Hänen työpaikkansa sijaitsi Katajanokalla, ja hän kulki työmatkat polkupyörällä. Hän kirjoittaa:
"Todistukseni (Suunnilleen)
Perjantaina 18. päivänä, kun palasin klo ½4:n aikaan i.p. työpaikaltani Katajanokalta lähteäkseni kotiin Toukolaan kaupungissa vierailun jälkeen, näin, Aleksanterinkadulle saapuneena, ratsastavan poliisin Lääninhallituksen lähettyvillä. Polkupyörälläni ajoin hänen ohitseen senaatintoria kohti. Tultuani lähemmäksi Katariinankadun kulmaa näin paljon väkeä kokoontuneena, poliisilaitoksen portin ulkopuolella seisoi poliisi asettuneena pitkään riviin ja kauempana torilla ryhmä kasakoita hevosilla. Hurraa huutoja sekoittuneina yhteen jos toiseenkin vihellysääneen kuului väkijoukosta. Kun arvelin, että polkupyörällä tulisi vaikeaksi päästä eteenpäin Aleksanterinkatua pitkin, käännyin ympäri, hyppäsin alas ja kysyin ratsastavalta poliisilta suomeksi: Mitä siellä tapahtuu. Hän vastasi ihan lyhyesti: no, siinä pidetään semmoista rähinää vaan.
Päätin silloin kulkea senaatintorin pohjoispuoletta. Ohitin ritarikadun ja pitkin hallituskatua Nikolainkadulle saapuneena senaatintorille hyppäsin alas satulasta ja näin silloin että paljon ihmisiä kumpaakin sukupuolta ja kaiken ikäisiä koululaisista lukien seisoi ja käveli jalkakäytävillä torin ympärillä, senaatin yliopiston ja Nikolaikirkon portailla ihan kuin paraatin aikana. Ainoa ero oli, että väki osin hurrasi, osin vihelsi ja poliisi, sen sijaan että kuten tavallista olisi asettunut katujen varteen, seisoi pitkässä rivissä poliisilaitoksen portin ulkopuolella. Siinä torin kulmassa, jossa minä seisoin, en saattanut nähdä poliisimiestä lähettyvillä.
Olin tuskin ehtinyt luoda silmäystä yli kaiken, kun kasakkajoukosta kuului komentohuutoja, minkä jälkeen noin neljäsosa joukosta jakaantui pienempiin osastoihin, yksi osasto hajaantui kulmaan, jossa minä seisoin. Epäselvää vielä mitä manööveriin sisältyi, vetäydyin kadun keskeltä lähemmäs jalkakäytävää antaakseni tilaa sotilaille. Mutta tietämättömyyteni sotilain aikomuksista ei jatkuisi pitkään. Yksi kasakoista kääntyi oikealle ja ryntäsi jalkakäytävälle suurin piirtein senaatinportaan ja seisomapaikkani välissä ja alkoi piiskata siinä seisovaa ihmisjoukkoa joka… Sydäntäraastavia huutoja kuului ja poislyötyjä hattuja nähtiin putoavan kadulle. enempää en ehtinyt nähdä sillä muu kasakkain parvi oli jo aivan ylläni ja ilman minkäänlaista astaloa tai asetta kun olin, minun olisi mahdotonta puolustautua hyökkäykseltä, kiirehdin polkupyörälläni karkuun pitkin Kirkkokatua. Ritarikatua ja rauhankatua pitkin saavutin jälleen Nikolainkadun päästäkseni sitä pitkin pitkällesillalle. Nikolainkadulla kohtasin vaimoni matkalla kaupunkiin vailla aavistustaan siitä, kuinka barbaarista rykmenttiä siellä piti puolivilli venäläinen sotilasjoukko."
"Kaikilla kaduilla jotka mainitsin ohitin ei näkynyt poliisia paitsi mainittu ratsastava poliisi Aleksanterinkadulla. Eikä myöskään siviilejä varoittajia ollut asetettu näille kaduille lähimpänä toria varoittamaan rauhanomaisia kansalaisia jotka vaarasta tietämättöminä lähestyivät meillä ennen näkemättömäin yhteenottojen näyttämöä. Kun ajattelen sitä vaaraa johon vaimoni, tapauksessa etten olisi häntä kohdannut, olisi saattanut joutua, koska viranomaiset jotka sallivat nämä, kuten myöhemmin kuulin, kymmenittäin toistuneet naisten ja lasten piiskaamiset, eivät millään tavoin pyrkineet varoittamaan rauhanomaisia kansalaisia, niin en voi enää tuntea vähintäkään luottamusta näiden henkilöiden kykyyn ja tahtoon joiden velvollisuus on ennakoiden suojella viatonta kansaa väkivallalta ja epäoikeudelta, vaan se on minun eläväinen toivomukseni niille joita se koskettaa…"
Kirjoittaja on selvästi ollut mielenliikutuksen vallassa, sillä hänen tekstinsä on jäsentelemätön purkaus. Hänellä on ollut tarve kirjoittaa nopeasti ylös epätavalliset ja järkyttävät tapahtumat.
Käsin kirjoitettu teksti jatkuu selkeämpänä. Kenties se on sekoitus lehdistä luettua ja itse koettua.
"18. huhtikuuta 1902
Senaatintorilla
- Herra ja rouva olivat paenneet kirjastorakennuksen seinäsyvennykseen, jossa he luulivat olevansa turvassa, mutta ratsastavat kasakat huomasivat heidät ja ratsastivat luokse sekä alkoivat piiskata heitä armottomasti, kuinka rouva pääsi pakoon, en tiedä, mutta herra hyppäsi alas paikaltaan ja karkuun juosten kohtasi venäläisen upseerin, joka yritti ottaa hänet kiinni. Parilla kepiniskulla hän vapautti itsensä, mutta joutui kasakan tavoittamaksi, joka piiskallaan veti hänet kumoon, jolloin hän vahingoittui hyvin pahasti.
- Kasakkain hyökkäyksessä jäi nainen jälkeen, koska hän kaatui, puolittain makaavassa asennossa häntä piiskasi mitä julmimmin kasakka, mutta hänet pelasti herrasmies, joka rohkeasti juoksi takas ja löi kasakkaa kasvoihin kepillään.
- Harmaapartainen isomahainen herrasmies käveli vaaraa aavistamatta pitkin Katariinankatua. Siinä samassa kasakat tulivat ja yksi alkoi piiskata vanhusta. Eräs henkilö, jonka toimintatarmosta on ennen nähnyt esimerkin, sattui tulemaan ulos kaupasta samalla kadulla, näki miehen vaaran, ryntäsi siihen, veti kasakan ratsailta, neljä muuta kasakkaa oli lähistöllä ja mies joutui kiireesti peräytyen pakoon.
- Työläinen lähetettiin rakennustyömaalta Kruununhaasta Stockmannin kauppaan ostoksille, kun hän oli päässyt keskelle senaatin toria, lähetettiin jälleen kasakat liikkeelle ja mies piiskattiin veriseksi.
- Vanhempi työläinen jolla oli kori käsivarrellaan tuli rauhanomaisesti kävellen Unioninkatua vailla aavistusta vaarasta. Yhtäkkiä kasakat ryntäsivät esiin ja ukko makasi piiskaniskusta nurin lyötynä. Mitään varoittavia julisteita ei ollut näytteillä poikkikaduilla vaan ihmiset saivat varoittamatta lähestyä itämaisten ystävällisyysosoitusten temmellyskenttää. Raitiovaunuliikenne jatkui keskeytyksettä koko päivän."
"Yhden kasakkain hyökkäyksen aikana he alkoivat hyökätä vaunun päälle ja yrittivät piiskoillaan lyödä rikki vaunun ikkunoita siinä onnistumatta. Telefoneeraamalla poliisikamarille, jossa joku korkeampi venäläinen sotilashenkilö viipyi, saatiin siitä pois enempi pahanteko. Illalla kun viimeinen vaunu Töölöön ohitti Henrikinkadun, joutui se kasarmille palaavien kasakkain kohteeksi. Näiden alkoivat jälleen hyökätä vaunua vasten. Kuljettaja ehti tosin sulkea portit niin että villien elukoitten piiskat eivät ulottuneet hänen paikalleen, mutta konduktööriin vaunun perässä osui useita piiskaniskuja – tosin ei vaarallisesti-.
Kaikki nämä julmuudet, jotka kohdistuivat myös rauhallisiin ukkoihin ja naisiin, ärsyttivät lopulta kansaa siinä määrin että alettiin käydä vastatoimiin, silloin yhtä kasakkaa lyötiin veitsellä selkään, toista raudalla niskaan niin että hän putosi ratsailta, hevoselta tuli vatsa puhkottua veitsellä, ainakin kolme hevosta, joista yksi kasakkaupseerin alla, tuli kirjaimellisesti vedetyksi nurin ihmismassalta. Ja kun kasakat rynnivät ylös Nikolainkirkon korkeita rappusia, veti herrasmies kasakan alas ratsailta, jonka seurauksena hevonen ja mies vierivät alas portaita – loukkaantumatta vakavasti. Jonkinlaista nestettä sai kasakka kasvoihinsa, kun he ryntäsivät pohjoismaisen pankin talon portin läpi. Kepiniskut, kivet ja jääpalat haavoittivat monia kasakoita päivän aikana."
"19. huhtikuuta
19. päivän vastainen yö oli rauhallinen. Päivällä, kun vierailin Katajan luona, oli mieliala työläisten keskuudessa mitä suurimmassa määrin ärtynyt ja esitettiin uhkauksia, että illalla leikki muuttuisi vallan toiseksi. Puhuttelin monia ja yritin selvittää heille niitä yhteiskunnalle vahingollisia seuraamuksia, jotka eilisen tapahtumien toistaminen ehdottomasti toisi muassaan. Kaikeksi onneksi vaikutti H:gin kaupunginvaltuuston kehotus rauhallisuuteen ja järkevyyteen (kehotusta jaettiin koko päivän tuhansin painetuin kappalein ja tavattiin puhelinpylväissä meidän puoleltamme aina vanhaankaupunkiin asti) hyvin ja illalla oli useampi urhea herra liikkeellä kaduilla kehottaen levotonta kansaa kaikkialla missä se kokoontui yhteen hajaantumaan – Sotilaat eivät näyttäytyneet ja kaikki sujui hyvin."
"Epäpoliittinen mellakka tosin tapahtui myöhemmin yöllä alkaen Henrikinkadulta, kun poliisi otti kiinni joitakin juopuneita tappelupukareita, jotka kuljetettiin Eerikinkadun vahtikonttoriin. Samaa maata olevaa kansaa kokoontui enemmän ja enemmän, ja kun pidätetyt vietiin sisään, joukko hyökkäsi poliisilaitokseen, heitti ikkunat sisään, ja syntyneessä metakassa haavoittui komisario Pekonen päähän kahdesta kivestä niin että hänet piti viedä Kirurgiin. Metelöitsijäin hajaannuttua saapuivat kasakat paikalle klo 4:n aikoihin sunnuntaina."
Tästä raportoi Hufvudstadsbladet 21.4.1902.
"Sunnuntai 20. huhtikuuta
Aamupäivä sujui rauhallisesti. Iltapäivällä klo … tuli humalainen kauppias senaatintorille, alkoi hurrata ja keräsi parven katupoikia kanssaan hurraamaan – 20 minuutin kuluttua torilla oli niin paljon väkeä, että raitiovaunuliikenne pysäytettiin toviksi. Väitetään, että kaarti oli komennettu ulos – kun joukot saapuivat oli väkijoukko järjestäytynyt sen verran, että se seisoi jalkakäytäviä pitkin Aleksanterinkadulla tiheissä riveissä 4 tai 5 miehen vahvuisina toisella jalkakäytävällä yhteen suuntaan ja toisella toiseen suuntaan.
Henkilö joka raitiovaunulla hieman myöhemmin ohitti kasakkatallit näki että kasakat satuloivat hevosiaan. Älköön pahan vallan kätyrit ja esimiehet löytäkö syytä puuttua.
6) Nuori Tri Ehrström on kertonut, että uudella klinikalla kasakat ryntäsivät sisään ja piiskasivat potilaan (selkäydinvaivaisen) sekä sairaanhoitajattaren.
Huom. Yksi täti Modénin tuttavia
Kansan suuttumuksesta todistaa, että kun kasakkajoukko klo 10 aikaan ratsasti kotiin koko matkan Henrikinkatua kasarminportilleen Töölöön, kivet kuin rakeet satoivat koko joukon päälle."
Sanomalehdet tuomitsivat joitain päiviä myöhemmin väkivaltaisuudet ja vetosivat yleisöön, että jokaisen pitää käyttäytyä kunnolla ja auttaa pitämään yllä yleistä järjestystä. Työläislehdet muistuttivat, että tavalliset kunnolliset työläiset eivät syyllisty moiseen.
Antero, oikeastaan Andreas Otto Evert Nicolaus, von Bell syntyi Helsingissä 1859 ja kuoli Puotinharjussa 1935. Hän oli melkein valmis arkkitehti, mutta hänet kutsuttiin 1881 asepalvelukseen, eikä hän sen jälkeen jatkanut opintojaan. Hän käytti titteliä rakennusmestari, mutta esimerkiksi muistokirjoituksissa hänet mainitaan arkkitehtina. Hän oli myös kauppapuutarhamestari.
