Vuoden 1944 ensimmäinen ratkaisutaistelu käytiin Helsingissä kolmena iltana ja yönä 6.–7, 16.–17. ja 26.–27. helmikuuta 1944. Tuolloin Neuvostoliitto pyrki pakottamaan Suomen rauhaan Kaukotoimintailmavoimien (ADD, Aviatsija Dalnego Deistvija) ilmaoperaatiolla, joka kohdistui Helsingin lisäksi helmikuussa Kotkaan, Raaheen, Rovaniemelle, Turkuun sekä Ouluun. Helsinki oli tärkein kohde. Kyseessä oli Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien eli ADD:n ensimmäinen keskitetty operaatio toisessa maailmansodassa.
14. lokakuu 2021
Helsingin ilmapuolustus onnistui tehtävässään – ainakin jos tuloksia vertaa kaupunkien pommituksiin muissa Euroopan maissa. Ihmisiä toki kuoli ja haavoittui pommituksissa, rakennuksia tuhoutui ja vaurioitui, mutta tuhot olisivat olleet moninkertaiset, jos ilmapuolustus olisi epäonnistunut.
Ilmatorjuntarykmentti 1 kantoi suurimman vastuun pääkaupungin puolustuksesta. Lisäksi kaupungin ilmapuolustukseen osallistui suojeluskuntalaisia, lottia ja sotilaspoikia. Heidän ansiostaan Helsinki säästyi pahemmilta tuhoilta.
Katso
Helsingin yliopiston päärakennus kärsi pahoin helmikuun 26.–27. yön pommituksista vuonna 1944.
Finlandia-katsaus 57. Elonet.finna.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yliopiston päärakennukseen osui helmikuun pommituksissa useita ilmapommeja. Yliopiston vanhan puolen katto romahti, ja suurin osa sen alkuperäisestä sisustuksesta sekä yliopiston arkistosta tuhoutui. Erityisen pahasti kärsi vanha juhlasali. Päärakennus restauroitiin 1944–1948. Kuvaaja: SA-kuva / E. Hedenström
Palava Helsinki 27.2.1944, näkymä hotelli Tornin yläterassilta. Kuvaaja: SA-kuva / E. Sundström
Jatkosodan aikana ylin sotilasjohto kiinnitti lisääntyvää huomiota Helsingin puolustukseen. Pääkaupunki ja sen kohtalo ovat aina koko valtakunnalle tärkeitä. Maailmallakin oli lähiajan esimerkkejä mm. Lontoon, Berliinin, Moskovan, Bukarestin ja Tokion pommituksista.
Suomen ylin johto havahtui puutteelliseen kykyyn havaita ja torjua hyökkääviä koneita pimeällä, kun vihollinen aloitti syksyllä 1942 Helsingin yöpommitukset. Hävittäjillämme ei ollut kykyä toimia pimeässä. Kuulosuuntimilla ja valonheittimillä ei kyetty tuottamaan tarpeeksi tarkkoja maalipisteitä ilmatorjunnalle.
Puolustuksen tehostamistarvetta vauhditti lisäksi keskellä päivää 8.11.1942 tapahtunut yllätyspommitus, jolloin yksi pommi surmasi 51 henkilöä. Näiden tapahtumien seurauksena aloitettiin ponnistelut tutka- ja tykkikaluston hankkimiseksi Saksasta. Samaan aikaan myös Saksasta hankituilla uusilla 88-millisillä RMB- ilmatorjuntakanuunoilla saatiin tehostettua torjuntaa oleellisesti.
Saksasta ostettiin uusinta ilmatorjuntakalustoa. Puolustuksen kannalta tärkeimpiä olivat 88 mm:n RMB-ilmatorjuntatykit. Tykkipatterit sijaitsivat kaupungin ympärillä ja edustan saarilla. Kuvassa laukeava kakkostykki Käpylän Taivaskalliolla. Myös Kaivopuistossa oli tärkeä tykkipatteri, jonka peitenimi oli "Kaivo". Kuvaaja: SA-kuva / Otso Pietinen
Tutkien hankkimisella Saksasta vuonna 1943 oli oleellinen ja ratkaiseva merkitys Helsingin puolustukselle. Nyt viholliskoneet voitiin havaita kymmenien kilometrien päästä. Kuvassa Lauttasaaressa sijainnut tulenjohtotutka. Kuvaaja: SA-kuva / Leo Vepsäläinen
Helsingin ilmapuolustuksen tilanne helmikuussa 1944
Helsingin ilmapuolustukseen kuului helmikuun alussa 1944 ilmatorjuntajoukkojen lisäksi ilmavoimien hävittäjälentolaivue sekä kuukauden puolivälissä Malmille saapunut Saksan ilmavoimien yölentotoimintaan kykenevä lentue.
Ilmasuojelulla oli suuri merkitys hyökkäysten aikana tappioiden pienentämisessä ja vahinkojen korjaamisessa. Ilmasuojelukomppaniat, palokunnat, lääkintähenkilöstö ja poliisit onnistuivat tehtävissään.
Helsingin ilmapuolustuksen torjuntakeskus "Torni"
Peitenimellä "Torni" kutsuttiin paikkaa, josta johdettiin Helsingin ilmapuolustusta.
Ilmatorjuntapattereiden aseita, tutkia, valonheittimiä ja kuulosuuntimia sekä yöhävittäjiä käytettiin keskitetysti vihollisen ilmahyökkäysten torjunnassa. "Tornilla" oli myös keskeinen rooli hioa yhteistoimintaa vihollisen ilmavoimista saatujen kokemusten perusteella pommitusten välilläkin. Se järjesti useita sulkuammuntaharjoituksia sekä kehitti mm. yöhävittäjien ja valonheittimien yhteistyötä.
Helsingin torjuntakeskus oli alkujaan perustettu Olympiastadionin tiloihin. Stadionin tornin mukaan keskus sai peitenimen "Torni".
Vuoden 1944 alussa torjuntakeskuksen henkilöstöön kuului 4 upseeria, 8 aliupseeria, 1 tykkimies, 2 lottaa sekä lähetti.
Ilmatorjuntarykmentti 1
-
Vahvuus 4 600 henkilöä joista naisia yli 100 ja yli 200 sotilas- ja suojeluskuntapoikaa
-
Esikunta, torjuntakeskus ja 1. ilmantorjunnan varasto-osasto
-
Kaksi viestijoukkojen ilmavalvontatutkaa ("Raija")
-
Neljä raskasta ilmantorjuntapatteristoa: 13-15 raskasta ilmantorjuntapatteria ja 77 raskasta ilmantorjuntatykkiä (75-88mm)
-
Neljä tulenjohtotutkaa ("Irja")
-
Yksi kevyt ilmatorjuntapatteristo
-
Kymmenen jaosta ja kuusi it-konekiväärijoukkuetta
-
Yhteensä 41 it-tykkiä (20-40mm)
-
Valonheitinpatteristo: 4 valonheitinpatteria, 36 valonheitintä ja 13 kuulosuunninta
-
Lisäksi Helsingin edustan saarilla kolme rannikkoilmantorjuntapatteria (alistettuina torjunnallisesti rykmentille)
-
Myös merivoimien aluksilla it-aseita 12.2.1944 alkaen torjunnan tukena 12 kpl
Pekka Jokipaltio (1901–77)
Everstiluutnantti Pekka Jokipaltio määrättiin Ilmatorjuntarykmentti 1:n komentajaksi maaliskuun 12. päivänä 1943.
Rykmentin komentajana Jokipaltio oli aivan keskeisessä roolissa hiottaessa Helsingin ilmapuolustus monista organisaatioista ja toimijoista kokonaisuudeksi, josta tuli sodan kiivaina hetkinä tehokkaasti toimiva torjuntaorkesteri. Rykmentti oli juuri kokenut suuren organisaatiouudistuksen sekä saanut merkittäviä kalustovahvistuksia, joten tehtävää oli paljon.
Kuvaaja: SA-kuva / Esko Suomela
Sulku- ja seuranta-ammunta
Sulkuammunnassa tavoitteena oli ampua hyökkäävän koneen eteen mahdollisimman monella tykillä "räjähtävä tulimuuri", jonka tarkoituksena oli pelotusvaikutuksella estää hyökkääjän pääsy pomminpudotusalueelle. Seuranta- eli tuhomisammunnassa pyrittiin tarkoilla maalinmittaustiedoilla ampumaan tuhoava osuma hyökkäävään koneeseen.
Tutkat olivat keskeisessä roolissa torjunnan onnistumisessa ja Helsingin pelastumisessa suurtuholta.
Sulkuammuntamenetelmä osoitti tehonsa Helsingin suurpommitusten torjunnoissa vuonna 1944. Kuten tavoitteena oli, pelästyi suurin osa lentäjistä eteen rävähtänyttä tulimuuria. Tämän seurauksena kone useimmiten pudotti pomminsa ennen pomminpudotusvyöhykkeelle tuloaan ja kaartoi pois.
Ilmahälytykset pommitusten aikana. Varoitusaika (eli aika hälytyksen soimisesta pommien putoamiseen) vaihteli 11 minuutista 66 minuuttiin. Viimeisen pommituksen aikana hälytystilanne jatkui läpi yön.
Torjunnan saavutus
Helsinkiin suunnatussa operaatiossa pudotettiin yhteensä noin 16 500 erikokoista pommia. Pudotetuista pommeista noin 670 osui silloisen Helsingin alueelle ja noin 130 lähiympäristöön. Kantakaupungin alueelle osui vain 530 pommia. Tästä voidaan päätellä, että ilmapuolustus onnistui torjumaan yli 95 % pommeista.
ADD:lle määrättyihin maaleihin osui alle 100 pommia, siis alle prosentti koko pommikuormasta. Eräiden tilastojen mukaan 52 % pommeista putosi kaupungin itä-kaakkoispuolelle, joka siis oli painopistesuunta, 16 % eteläpuolelle, 21 % pohjoispuolelle ja vain 4 % länsipuolelle. Pääosa pommikuormasta meni mereen.
Toisen ja kolmannen suurpommituksen torjuntaan osallistuivat myös saksalaiset hävittäjät, jotka toimivat Malmin kentältä.
Mikäli Helsingin suurpommitusten tuhoja verrataan Euroopassa toteutettujen kaupunkien pommitustuhoihin, Helsinki selvisi sittenkin vähällä.
Vuoden 1944 ensimmäinen torjuntavoitto oli saavutettu kotialueella. Ilmatorjuntarykmentti 1:n päiväkäskyssä n:o 11/28.2.1944 julkaistiin ilmavoimien komentajan puhelinsanoma: "Suomen Marsalkka Mannerheim on tänään käskenyt minua välittämään tunnustuksensa ja kiitoksensa Helsingin ilmatorjuntaan osallistuneille upseereille, aliupseereille ja miehistölle heidän ansiokkaasta toiminnastaan."
Kartta Helsingin pommituksesta 26.–27.2.1944. Kuvaaja: Ilmatorjuntamuseo
Numerotietoja helmikuun pommituksista
Pommitusten jälkeen
Kolmannen pommitusyön jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto lienee arvioinut Helsingin tuhoamistavoitteen saavutetun, eikä Helsinkiä pommitettu enää helmikuun jälkeen. Tähän johtopäätökseen vaikuttivat mm. Ruotsin lehdistön kautta syötetty informaatio "Suomen pääkaupungin täydellisestä tuhosta" sekä Moskovaan samaa viestiä välittänyt desantti, jonka suomalaiset olivat saaneet vangiksi ja taivutelleet yhteistyöhön.
Hyökkäyksien jälkeen puna-armeijan suorittamaa kohteen ilmavalokuvausta vaikeuttivat pimeys ja tulipalojen aiheuttama savu.
Liittoutuneiden valvontakomission venäläisille jäsenille Helsingin suhteellisen pienet vauriot syksyllä 1944 olivatkin melkoinen yllätys. Kun tieto kerrottiin Stalinille, hän suuttui aiemmin annetuista vääristä tiedoista, mistä seurauksena oli ADD:n "alentaminen" tavalliseksi ilma-armeijaksi 6.12.1944. Ilmamarsalkka Aleksandr E. Golovanov joutui myös epäsuosioon.
Meritullinkadun alkupäätä 27.2.1944
kolmannen pommitusyön jälkeen Kuvaaja: SA-kuva / E. Sundström
Sadat ihmiset menettivät kotinsa ilmapommituksissa
Yhteensä 637 ihmistä menetti kotinsa kokonaan, 850 tilapäisesti. Väestön evakuointi helpotti asuntotilannetta. Pommitusten jatkumista pelättiin ja siltä varalta suunniteltiin väestön pakkoevakuointiakin. Suoritetussa laskennassa todettiin, että kaupungissa oli vielä yli 15 500 ala- tai yli-ikäistä, sairasta tai työkyvytöntä ihmistä, jotka voitaisiin vielä evakuoida. Pommitukset eivät onneksi jatkuneet.
Ratakatu 27.2.1944, kadun vasemmalla puolella Suomalainen sittemmin Helsingin normaalilyseo eli Norssi, joka vaurioitui pahoin suurpommituksissa. Kuvaaja: SA-kuva / E. Hedenström
Kruunuvuorenkatu 11–13. Kuvaaja: SA-kuva / Aavikko
Inarintien pommitustuhoja Puu-Vallilassa 27.2.1944. Kuvaaja: SA-kuva / E. Hedenström
Tilastoja asuntonsa menettäneiden määristä
Helmikuun ensimmäisen pommituksen 6.V7.2. jälkeen koulut suljettiin ja alle 16- ja yli 60-vuotiaita kehotettiin poistumaan Helsingistä. Kehotusta noudatettiin kiitettävästi, millä oli merkitystä jatkossa pommitusuhrien määrän kannalta. Jonotusta Helsingin asemalla 7.2.1944. Kuvaaja: SA-kuva / Esko Manninen
Pommitusvaurioita 7.2.1944, Fredrikinkatu 32. Helmikuun ensimmäisen pommitusyön jälkeen lasten määrä kaupunkikuvassa väheni, kun erityisesti alaikäisiä ja vanhuksia alettiin lähettää turvaan maaseudulle. Kuvaaja: SA-kuva / N. Verronen
Valopommeja Tehtaankadun yllä 6.2.1944, vasemmalla Tehtaankatu 5. Ennen pommien pudottamista viholliskoneet pudottivat valopommeja valaistakseen täysin pimeän kaupungin kohteet. Kaupungissa valitsi sota-aikana pimennysmääräys, jonka rikkomisesta rangaistiin. Kuvaaja: SA-kuva / Leo Vepsäläinen
Jonotusta Helsingin asemalla ensimmäisen pommitusyön jälkeen 7.2.1944. Kuvaaja: SA-kuva / N. Verronen
Artikkeliin liittyvää materiaalia muualla verkossa
Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944. Kolmen yön ihme – Kun Helsinki pelastui 1944. Näyttely, Virka galleria, Helsinki, 21.2.–25.5.2014.
Helsingin ilmatorjutavoitto. Dokumentti, toteutettaneet yhteistyössä EVTEK ammattikorkeakoulu, Ilmatorjuntamuseosäätiö ja Helsingin ilmatorjuntarykmentti.
Lähde
Helminen, Martti ja Lukander, Aslak: Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944. Helsinki: WSOY, 2004.
Lisää aiheesta
Jalovaara, Ville: Helsinki 1944: Taistelu Pääkaupungista. 2023. SKS Kirjat, 2023.
Lappi, Ahti, ja Jorma Lahtinen: Helsingin Ilmapuolustuksen Taistelupaikat 1939-1944. Ilmatorjuntasäätiö, 2019.
