Vallisaari, Kuninkaansaari ja Lonna – sotilassaarista retkikohteiksi

Vallisaari ja Kuninkaansaari – Helsingin puolustuksen lukot

Suomenlinna ja sen eteläpuolella sijaitsevat Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahamina muodostavat historiallisen sotilassaarten ketjun, joka on suojannut Helsingin rantoja mereltä saapuvilta vihollisilta jo vuosisatoja. Vallisaari ja Kuninkaansaari olivat pitkään suljettuja sotilasalueita, mutta vuonna 2016 saaret avattiin yleisölle retkeilykohteiksi. Erityisesti Vallisaari tunnetaan nykyään luontoarvoistaan ja saaressa järjestetään muun muassa joka toinen kesä toistuvaa Helsinki biennaali -taidetapahtumaa. 

Saaret ovat kokeneet moninkertaisen muodonmuutoksen 1700-luvulta lähtien. Ruotsin vallan aikana saaret hakattiin liki paljaiksi puista Suomenlinnan rakennustöiden tarpeisiin. 1800-lukua taas määrittivät venäläisten toteuttamat jatkuvat linnoitustyöt. Saariin rakennettiin bunkkereita, tykistöpattereita, ruutikellareita ja tarkkailuasemia. Saaret joutuivat myös tositoimiin kaupungin puolustuksessa, kun vuonna 1855 osana Krimin sotaa ranskalais-englantilainen laivasto-osasto pommitti Vallisaarta. 

Räjähdyksiä saaristossa

Dramaattisiin hetkiin ei aina tarvittu hyökkäävää vihollista. Epäonni on kohdellut sotilassaaria kahdesti. Vuonna 1907 Viaporin kapinan yhteydessä Kuninkaansaaren ruutivarastossa räjähti sen jouduttua kapinallisten haltuun. 57 tonnia ruutia sisältänyt varasto vei mukanaan viereisen kasarmirakennuksen, muutti rantakallion sepeliksi ja jätti jälkeensä ammottavan montun rantaviivaan. 

Itsenäistymisen jälkeen saarten hallinta siirtyi Venäjän armeijalta Suomen puolustusvoimille. Saaret olivat yhä täynnä ampumatarvikkeita, joiden ylläpito oli paikoin jäänyt retuperälle. Varastot olivat huonokuntoisia, räjähteistä oli tullut ikänsä vuoksi epävakaita ja venäläisten ampumatarvikkeiden asiantuntijoista oli pulaa. 

9. heinäkuuta 1937 koko Helsinki kuuli valtavan pamauksen. Vallisaaren ammuslaboratoriossa tarkistettiin tykistökranaatteja, kun räjähteiden käsittelyssä sattui ilmeisesti jonkinlainen haaveri. Syntynyt räjähdysten ketjureaktio levisi rakennukseen, johon oli varastoitu 12 tonnin edestä merimiinoja. Valtava jysäys vei mukanaan 16 rakennusta, ja kaksitoista ihmistä kuoli. Saaren asukkaat pakenivat paniikissa veneillä pois saaresta tai piiloutuivat kallionkoloihin. Kranaatteja ja maa-ainesta lensi aina Suomenlinnan varusmiesten niskaan asti. 

Vallisaaressa kävijän tulee yhä liikkua merkityillä teillä ja poluilla. Osin kyse on herkän luonnon ja kasvillisuuden suojelemisesta, mutta niin kutsutussa Kuolemanlaaksossa on yhä löytämättömiä räjähteitä vuoden 1937 pamauksen jäljiltä.  

Suljettu yhteisö

Vallisaari tunnettiin 1700-luvulta lähtien luotsien saarena. Meriliikennettä ohjaavat luotsit asuivat pienissä mökeissään saaren avomeren puoleisilla rannoilla aina 1920-luvulle asti. Saaren siirryttyä  itsenäistymisen myötä Puolustusvoimien hallintaan jäi saarelle kuitenkin myös siviilejä. He työskentelivät pääosin meriliikenteeseen liittyvissä valtion toimissa. Enimmillään Vallisaaren asukasluku oli 1950-luvulla noin 300 henkeä. 

Siviilien ja sotilaiden suhde oli välillä myös kitkainen. Ajoittain pätevien vartiomiesten puutteessa tehtäviin palkattiin paikallisia siviilejä, joille sotilaskuriin alistuminen oli vaikeaa. Kieltolain aikana vartijat hankkivat myös salaisia lisäansioita tekemällä yhteistyötä viinan salakuljettajien kanssa. Alkoholi olikin aiheuttanut järjestyshäiriöitä jo 1700-luvulta asti, kun saareen perustettiin viinanpolttimo. 

Arki Vallisaaressa ei ollut helppoa. Suljetulta sotilassaarelta ei noin vain matkusteltu mantereelle ja takaisin: rantautuja sai kulkea vain päälaiturin vartiokopin kautta henkilöpapereiden kanssa. Saaren asunnot olivat hyvin pieniä ja oli tavallista, että kokonainen perhe asui yhdessä huoneessa. Ankarassa meri-ilmassa talojen lämmittäminen oli vaikeaa ja talvisin asunnot olivat jääkylmiä. 

Lonna – miinavarastosta kesäparatiisiksi

Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä sijaitseva pieni Lonnan saari on nykyään kesäinen virkistäytymispaikka, jossa järjestetään tapahtumia ja ravintolatoimintaa. Puolustusvoimille kuulunut saari avautui yleisölle vuonna 2014. 

Pieni saari on saanut toimia merkittävänä historian näyttämönä: Lonna tunnettiin Venäjän vallan aikana myös "Neuvottelusaarena". Kun Viaporin eli Suomenlinnan merilinnoitus antautui venäläisille Suomen sodassa vuonna 1808, käytiin neuvotteluja antautumisen yksityiskohdista juuri Lonnan saaressa. 

Merisodankäynti määritti pitkään Lonnan käyttöä. 1800-luvun lopulla Lonnassa koottiin ja säilytettiin merimiinoja. Toisen maailmansodan aikana saarelle ja sitä ympäröivään merenpohjaan rakennettiin saksalaisten toimesta demagnetisointiasema, jolla omia laivoja suojattiin miinoilta: Metallirunkoisiin laivoihin johdettiin sähkövirtaa, joka poisti rungon magneettisuuden ja esti merimiinojen aktivoitumisen. 

Kirjallisuutta

Nieminen, Jarmo. Keisarin perintö. Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta. Gummerrus, 2016 

Enqvist, Ove; Eskola, Taneli. Kruunun jalokivet. Vallisaari ja Kuninkaansaari. Moreeni, 2011.