Vironkävijäin veljeshautaan ei kerätty yhteen kaikkia retkellä kaatuneita, vaan ne, joita omaiset eivät halunneet omaan perhehautaansa tai kotipitäjänsä sankarihautaan. Veljeshautaan haudattiin 16.2. ja 5.3.1919 yhteensä 31 kaatunutta, joista 11 oli kotoisin Helsingistä.
Vuonna 1921 Viron suurlähetystö ilmoitti Helsingin kaupunginvaltuustolle, että Viron hallitus on päättänyt pystyttää kustannuksellaan muistomerkin Viron vapaussodassa kaatuneille vapaaehtoisille suomalaisille Vanhaan kirkkopuistoon. Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi toimikunnalle luvan muistomerkin pystyttämiseen 5.10.1919. Ilmoitus kilpailusta ja sen vaatimuksista julkaistiin suomalaisissa sanomalehdissä 1.12.1921. Kilpailuohjelman mukaan: ”Kilpailu oli tarkoitettu suomalaisille ja virolaisille taitelijoille, kilpailijat voisivat vapaasti ehdottaa muistomerkin aineen, puistossa jo aiemmin olevat muistokivet eivät muotonsa puolesta tarvitse esiintyä tätä kilpailua rajoittavina ja että muistomerkki oli tarkoitetun kaikille Eestissä vapaussodassa kuolleille suomalaisille, ei ainoastaan kyseiseen paikkaan haudatuille”.
Kilpailuun jätettiin määräaikaan (15.2.1922) mennessä 93 luonnosta. Viron hallitus valitsi suunnittelun pohjaksi kuvanveistäjä Into Saxelin ja arkkitehti J. S. Sirénin ehdotuksen. Valittu kivimateriaali oli Taivassalon himmeäksi hiottuun punaista graniittia, joka poikkesi puiston vuoden 1920 muistomerkkien tummasta värityksestä. Vanhankirkon puiston saksalaisten ja suojeluskuntalaisten muistomerkit oli paljastettu vuonna 1920.
Muistomerkki oli määrä paljastaa 24.2.1923 Viron itsenäisyyden 5-vuotispäivänä. Vallitsevat jääolosuhteet estivät kuitenkin virolaisten saapumisen, joten paljastus tapahtui lopulta 27.5.1923.
Paikalla olivat Viron hallituksen edustajat, Tallinnan, Tarton ja Narvan kaupunkien edustajat sekä Englannin, Italian ja Puolan Tallinnan-lähettiläät, virolainen eri aselajeista koottu kunniakomppania ja soittokunta. Suomalaisten kutsuvieraiden joukossa oli Tasavallan Presidentin puoliso, rouva Ester Ståhlberg, valtiovallan, sotalaitoksen, Helsingin kaupungin ja eri laitoksien edustajat sekä kunniakomppaniaksi järjestäytyneet Viron-kävijät ja runsaasti kaatuneiden omaisia.
Muistomerkistä oli tarkoitus tuolloin luoda sisällissodan jälkeisen Suomen ja vapaussodan jälkeisen Viron ”yhteisen heimotyön muistomerkki”. Tarkoitus oli ”sitoa Suomen ja Viron kansat toisiinsa sittenkin paljon lujemmin kuin yhteinen alkukoti ja samansukuinen kieli”. Heimoajatuksen pohjalta tällaista ”Suomen siltaa” rakennettiinkin tiiviisti niin suomalaisten kuin virolaisten intellektuellien keskuudessa.
Viron ja Suomen välinen valtiollinen yhteistyö ei kuitenkaan saavuttanut sille toivottua voimakkuutta, vaikka keskusteltiinkin mahdollisuudesta eräänlaiseen valtioliittoon. Maiden väliset suhteet viilenivät 1920-luvun lopulla. Aallonpohja suhteissa koettiin, kun marraskuun viimeisenä päivänä 1939 Suomea pommittaneet lentokoneet lähtivät liikkeelle Neuvosto-Venäjän tukikohdista Virosta.
Viron miehityksen jälkeen 1940 Vanhan kirkkopuiston muistomerkki sai uuden arvon. Siitä tuli ulkovirolaisille arvostettu maan itsenäisyyden jatkuvuuden tunnus lähimmän läntisen maan pääkaupungissa. Sen äärelle Viron pakolaiset kokoontuivat Helsingissä aina entisen Viron tasavallan vuosipäivinä.
Kansainvälistä huomiota patsas sai 27.8.1985 ETYK-juhlakokouksen aikana Helsingissä, kun ”Baltian rauhan ja vapauden risteilyn” pakolaiset marssivat Viron, Latvian ja Liettuan lippujen alla Länsisatamasta Vanhankirkon puistoon. Viron itsenäistyttyä uudelleen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen 1991 käynnit muistomerkillä ovat palautuneet myös valtiollisella tasolla.
Koko muistomerkin olemassaolon ajan se on toiminut Viron-kävijöiden veteraanijärjestöjen muistamisen paikkana. Tänä päivänä muistomerkillä on Suomen poikien perinneyhdistyksen, Suomen Viron-yhdistysten liiton ja Tuglas-seuran seppeleet.
Lähteet
Forsblom, J. Suomalaiset Viron vapaussodassa. https://www.suomenfilatelistiseura.fi/wp-content/uploads/2020/06/SFS-01062020-pitk%C3%A4-2.pdf(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Heikkinen, S. Sankarillisia heimoveljiä vai murheenmuiston arvoisia. Suomalaisten vapaehtoisten kokemukset ja muistot Viron vapaussodasta vuosina 1918–1919 muistelmakirjallisuudessa. Historian laitos. Oulun yliopisto 2022.
Helsingin Vanhan kirkon puistikossa olevalle Eestin vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten haudalle pystytettävän muistomerkin aikaansaamista tarkoittavan kilpailun ohjelma. Helsingin Sanomat 1.12.1921
Hovi, O & Joutsamo, T. Suomen heimosoturit Viron vapaussodassa ja Itä-Karjalan heimosodissa vuosina 1918–1922. Turun yliopiston historian laitos. Eripainos IX. Turku 1971.
Impola, S. Vanhan kirkon varjossa. Ulrikan kirkkomaalta Vanhaan Kirkkopuistoon. Helsingin kaupunki 1987.
Leskinen, J. Vaiettu Suomen silta. Helsinki. Suomen Historiallinen Seura 1997. Saatavilla https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/170133/BH020_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lindberg, C. Vironkävijäin hauta Helsingissä. Arkkitehti N:o 8/1923.
Linnainen, P. Nimet graniittipaasilla – Viron vapaussodan suomalaisten sankarihaudat Helsingissä 7.3.2009. https://estofennia.eu/viron-vapaussodan-veljeshaudat(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Roselius, A. Vapaussodan muistomerkit kertovat voittaneen puolen historiaa. https://www.kirkkonummensanomat.fi/neo/?app=NeoDirect&com=6/159/41798/2befcf875b(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Sepp, H. Suomen silta kohtalon siltana 1919‒1940. Kirjassa Haataja, Lauri & Seppänen, Heikki & Roiko-Jokela, Heikki (toim.): Etelän tien kulkija – Vilho Helanen (1899–1952). Atena 1997.