Miten Hermanni sai alkunsa?
Alueelle kohosi 1890-luvulla uusi esikaupunki kauas Helsingin keskustasta, kun maaseudulta alkoi virrata väkeä pääkaupunkiin työnhakuun. Hermanni muodostui 1800-luvun lopussa kahdesta alueesta, jotka saivat nimeksi Hermanstad I ja Hermanstad II. Itäinen Viertotie – nykyisin Hämeentie – oli tärkeä kulkuväylä Helsingin keskustasta pohjoiseen ja jakoi Hermannin alueet eri puolille tietä.
Helsingin kaupungin rakennus- ja terveydenhoitosäännöt eivät rajoittaneet Hermanstad I:n rakentamista, koska alue kuului vielä tuolloin Helsingin maalaiskuntaan. Alueelle nousikin jyrkkien kallioitten rinteille ja harjanteille erimallisia puisia asuinrakennuksia. Vuonna 1900 alueella asui lähes 3000 henkilöä. Vasta 1906 alue liitettiin Helsinkiin, ja tällöin kaupunki rakennutti alueelle vesijohtoja ja vesiposteja korvaamaan pahoin saastuneita kaivoja. Kylminä vuodenaikoina talot olivat vetoisia ja epäterveellisiä. Taloissa asui paljon vuokralaisia, jotka etenkin Hermannissa ja Toukolassa vaihtoivat usein asuntoa. Sanottiin, että ”saahan sillä tavalla edes jonkin aikaa asua puhtaassa huoneessa”.
Hermannin asukkaat olivat pääsääntöisesti työläisiä, torikauppiaita, vuokra-ajureita, palvelijoita, ompelijoita ja kauppa-apulaisia. Ahtaat asuintilat ja niukka toimeentulo toivat mukanaan sosiaalisia ongelmia suhteessa Helsingin muihin kaupunginosiin. Orioninkatua ja Vellamonkatua pidettiin myös salakuljettajien tyyssijoina vielä 40-luvulla. Milda Blomberg asui vuosina 1904–1910 Hermannissa ja kertoo, että heidän kuusihenkinen perheensä asui yhdessä huoneessa, koska ei ollut varaa useampaan, ja ruoka valmistettiin kaakeliuunissa. Hän jatkaa, että elämä ”ei aina ollut köyhää ja ankeaa…”. Pihoille ilmestyivät venäläiset jäätelönmyyjät, lumppurit, joilla oli prennikoita eli piparkakkuja, akrobaatit ja posetiivarit aaseineen ja simpansseineen.
Teollisuutta Hermannissa
Hermanniin syntyi 1800-luvun lopulla teollisuutta. Konepaja ja valimo perustettiin 1886, ja 1890-luvulla se oli jo Helsingin kolmanneksi suurin konepaja. Tulipalo tuhosi konepajapuolen vuonna 1895. Vuonna 1905 valimon tiloihin perustettiin säilyketehdas Aktiebolaget G. J. Sundberg, joka valmisti anjovista kilohailista ja silakasta. Vuonna 1911 työntekijöitä oli jo 200, ja suurin osa viennistä meni Venäjälle. Toiminta lakkasi vuonna 1956.
Tervetuloa nuorisoseuraan
Maisteri Aleksanteri Salava perusti Hermannin nuorisoseuran 1898. Hänellä oli tapana tervehtiä paikallisia toivottamalla ”Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan”. Nuorisoseuran yhteydessä toimi raittiusyhdistys Toimela, Hermannin työväenyhdistys ja voimistelu-urheiluseura Kullervo. Seuraan kuului mm. näytelmäkerho, torvisoittokunta, sekakuoro, mies- ja naisvoimisteluseura, veistokurssi, hiihtoklubi, ompeluseura ja painijaosto. Kesäisin Hermannin edustalla Kyläsaaressa järjestettiin kansanhuveja kaikenikäisille. Tammikuussa vuonna 1899 aloitti Hermannin nuorisoseuran iltakoulu, jossa annettiin koulutusta kaunokirjoituksessa, laskennossa ja piirustuksessa. Seura lopetti toimintansa 1907 ja lahjoitti suurimman osan omaisuudestaan Hermannin työväenyhdistykselle.
Sörnäisten vankila
Sörnäisten vankila sijaitsee nimestään huolimatta Hermannissa. Suomen suurin vankila rakennettiin aikoinaan kaupungin laitaan, mutta sijainti on kaupungin kasvaessa muuttunut varsin keskeiseksi. Vankilan tiilirakennukset on rakennettu 1880-luvun lopulla ja edustavat Hermannin vanhinta rakennuskantaa. Ennen vuotta 1900 alueella oli kaikkiaan 12 joko punatiilistä tai puista rakennusta. Arkkitehdit A. H. Dahlström ja L. I. Lindqvist suunnittelivat rakennukset vuosina 1877–1881. Hermanniin muutti vankilan työntekijöitä, kuten vanginvartijoita.
Hermanni muutoksen kourissa 1950- ja 60-luvuilla
Virallisen asemakaavan Hermanni sai vasta viime sotien jälkeen. 1950- ja 1960-luvuilla alkoi puutalojen purkaminen ja tilalle rakennettiin kerrostaloja. Sisustus- ja mukavuusstandardit olivat aivan toista kuin puutalojen työläisasunnoissa: asuntoihin rakennettiin parvekkeita, saatiin kylpyhuoneita ammeineen, ja hanoista tuli lämmintä vettä. Muutamia puutaloja on Hermannissa vielä tallella.
Asuinkerrostalojen lisäksi Etelä-Hermanniin rakennettiin 1950-luvulla Eläinlääketieteellinen korkeakoulu ja Valtion eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos, mutta kun ne siirtyivät 2006 Viikkiin, rakennettiin tilalle uusia kerrostaloja, jolloin Hermannista tuli yksi Helsingin suurimmista uudisrakentamisalueista.
Asuinrakennuksia rakennettiin 2010-luvulla myös Hermannin itäosaan Hermanninrantaan ja Kyläsaareen. Kyläsaaressa oli 1962–1982 jätteenpolttolaitos, mutta se lopetettiin kansalaisliikkeen painostuksen ja ympäristöhaittojen vuoksi ja tilalle perustettiin Pääkaupunginseudun kierrätyskeskus. Teurastamon – entisen teurastuslaitoksen – alue on muuttunut urbaaniksi ravintolakeskittymä- ja kaupunkikulttuurialueeksi.
Hämeentie (1962)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lähteet
Blomberg, Milda, Narinkka 1979. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja vuodelta 1979.
Elävä perintö: Posetiivin soittaminen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Hackzell, Kaija & Toppari, Kirsti. Oihonnankadulta Kumpulantielle Helsingin vanhoja kortteleita 4. Jyväskylä: Gummerus, 1991.
Helka-sivusto: https://kaupunginosat.fi/heva/alueen-historiaa/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Pörssitieto: Aktiebolaget G. J. Sundberg (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Waris, Heikki. Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. 2. tarkistettu painos. Helsinki: Weilin +Göös, 1973.
Turpeinen, Oiva, Herranen, Timo & Hoffman, Kai. Helsingin historia vuodesta 1945.1Väestö, kaupunkisuunnittelu ja asuminen, Elinkeinot. Helsingin kaupunki: Edita, 1997.
Varvikko, Kari. Puutalojen Hermanni. Hermanni-Vallila Seura ry. Kustantaja Laaksonen, 2017.
