Vallila laidunmaana
Vallila eli Vallgård on nimensä mukaisesti ollut alun perin karjalaidunaluetta. Osa Vallilasta kuului tuolloin suoalueeseen, jonka keskellä sijaitsi 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla kuivatettu Sörnäisten järvi. Kaupungin kasvaessa asutus levisi Kalliosta ja Sörnäisistä pohjoiseen muodostaen uuden asuinalueen, Vallilan.
Työväen kaupunginosa
Teollistumisen myötä yhä kasvava työntekijöiden joukko tarvitsi asuntoja kaupungista. Vallilaan rakennettiin 1910-luvulla puutaloalue, joka tarjosi pieniä ja käytännöllisiä työväenasuntoja lähellä teollisuutta.
Arkkitehti Gustaf Nyström esitti vuonna 1907 kaupunginvaltuustolle, että tulisi perustaa komitea, joka tutkisi ”mistä syistä kaupungissa nykyään vallitsevat epätyydyttävät asunto-olot johtuvat, sekä koettaa keksiä keinoja, jotka olisivat omansa niiden korjaamiseen”. Nyström nimitettiin “Vallila-komitean" jäseneksi. Se sai aikaan mietinnön, jossa todettiin Vallilan alueen soveltuvan hyvin työväenasuntojen rakentamiseen. Tämän seurauksena kaupunginvaltuusto rakennutti Puu-Vallilan ensimmäiset rakennukset.
Puu-Vallilan talot ovat hirsirakennuksia, joissa on yleensä sisäpiha ja sitä ympäröiviä talousrakennuksia. Monessa talossa on komea nelisivuinen mansardikatto. Puu-Vallila edustaakin aikansa rakennusihanteita erinomaisesti.
Uuden aikakauden teollisuutta
Suomen ensimmäisen rautatieyhteyden rakentaminen Hämeenlinnasta Helsinkiin vuosina 1857–1862 merkitsi uuden aikakauden alkua. 1800-luvun lopun lähestyessä rautateistä tuli uudenlaisen talouden, teollisuuden ja liikkuvuuden edellytys ja symboli. Junien ja rautateiden rakentamiseen ja huoltoon tarvittiin yhä kasvavissa määrin tiloja pääkaupunkiseudulla. Valtionrautateiden Pasilan konepaja – joka nimestään huolimatta sijaitsee Vallilassa – päätettiin rakentaa vuonna 1898, ja siihen valmistui osia pitkin 1900-luvun alkua. Rakentamisensa aikana alue oli vielä kantakaupungin ulkopuolista aluetta, mutta ajan saatossa kantakaupunki kasvoi ja sulki myös konepajan alueen sisäänsä. Teollisuuden syntyminen vanhan kantakaupungin ulkopuolelle oli avainasemassa myös uusien asuinalueiden, kuten Vallilan, synnyssä.
Toiminta konepajalla alkoi vuonna 1903, ja pian Pasilan konepaja nousi yhdeksi kaupungin suurimmista teollisuuslaitoksista. Vuonna 1913 Pasilan konepaja oli yksi neljästä Helsingin yli 500 työntekijän teollisuuslaitoksesta, ja konepajan ollessa suurimmillaan 1950-luvulla siellä työskenteli noin 1500 työntekijää. Pasilan konepajan lähes satavuotinen taival päättyi lopulta vuoteen 2003 mennessä. Nykyään alueella on muun muassa toimisto- ja ravintolatiloja, ja konepajan eteläosien punatiiliset teollisuusarkkitehtuuria henkivät rakennukset ovat suosittuja tapahtumapaikkoja.
Vallilassa on sijainnut merkittävä määrä muitakin teollisuusrakennuksia, kuten tekstiilialan yritysten tiloja, Orionin ja Medican lääketehtaat sekä Meiran Vallilan paahtimo. Suomalaisten suosikkielintarviketta kahvia on paahdettu paahtimon tiloissa vuodesta 1919 lähtien. Edelleen toiminnassa olevasta paahtimosta leijailevan kahvin tuoksun voi haistaa Vallilassa käyskennellessään.
Rakennuskannan laajeneminen
Puu-Vallilan ensimmäisten talojen rakentamisen jälkeen huomattiin, että tarve työväenasunnoille oli edelleen suuri. Vallilaan rakennettiin uutta rakennuskantaa pitkin 1900-luvun alkupuoliskoa, sekä puutaloja että kivitaloja. Niin kutsuttu Uusi Vallila kattaa alueen Mäkelänkadun ja Sturenkadun ympäristössä. Katuja reunustavat kiviset kerrostalot, kun taas puutalot jäävät niiden suojaan Mäkelänkadun ja Sturenkadun melskeeltä. Vallilakaan ei kuitenkaan täysin säästynyt vuoden 1944 suurpommituksilta, joissa osa työväenasunnoista tuhoutui. Tuhoutuneiden rakennusten paikalle rakennettiin pian uusia taloja, jotka eivät juuri erotu nykyisessä katukuvassa.
Eurooppalainen kirkko
Vallilan maamerkki Paavalinkirkko (Paulus kyrka) on Bertel Liljequistin suunnittelema, ja se on valmistunut vuonna 1930. Kirkon paikka osoitettiin asemakaavassa jo 1910-luvulla, kun Vallila alkoi muotoutua omaksi asuinalueekseen. Alueella asuville työläisille haluttiin rakentaa tarpeellisina pidettyjä palveluja, joihin kirkon ajateltiin kuuluvan.
Arkkitehti Liljequistin sanotaan olleen kiinnostunut antiikin ja keskiajan arkkitehtuurista. Paavalin kirkon torni onkin selvästi saanut vaikutteita eteläeurooppalaisesta keskiajasta ja muistuttaa esimerkiksi firenzeläisiä kellotorneja. Myös kirkon sisällä on 1900-luvun alkupuoliskon taidonnäytteitä, kuten kuvataiteilija Antti Salmenlinnan lasimaalauksia. Kirkko on nimetty apostoli Paavalin mukaan ja on aktiivisessa käytössä edelleen.
Puu-Vallila kiistakapulana
1960-luvulle tultaessa Puu-Vallilan rakennukset olivat rappeutuneet ja selvästi korjauksen tarpeessa. Helsingin kaupunki halusi käyttää Puu-Vallilan alueen tonttimaata uusien elementtikerrostalojen rakentamiseen. Vallilalaiset päättivät kuitenkin ryhtyä vastatoimiin rakennusten säilyttämiseksi. Taistelu puutaloalueen säilyttämisestä kesti vuosia, ja 1970-luvulla Puu-Vallilan alueesta tehtiin lukuisia erilaisia selvityksiä, tärkeimpänä selvitys, joka osoitti, että vanhojen talojen korjaaminen olisi halvempaa, kuin uusien rakentaminen. Lopulta vuonna 1979 kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan, jossa puutalot päätettiin säilyttää. Historiallisesti arvokas Puu-Vallila pelastui.
Kirjallisuutta ja linkkejä
Varvikko, Kari: Puutalojen Vallila. Kustantaja Laaksonen 2019.
MyHelsinki: Vallila(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
MyHelsinki: Puu-Vallila(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yle Areena: Puu-Vallilalle Europa Nostra -palkinto 1991(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yle Areena: Uutisjuttu Puu-Vallilan saneerauspäätöksestä 1979(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yle Areena: Millaista on elämä Vallilassa ollut?(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
