Kaupungista pois johtavat Itäinen Viertotie (nyk. Hämeentie) ja Läntinen Viertotie (nyk. Mannerheimintie) olivat vilkkaita liikenneväyliä, joita pitkin saapui elintarvikekuormia maaseudulta. Hakaniemen ns. Hämeentullista ajoi 1880-luvulla päivittäin jopa 2000 kuormaa kaupunkiin. Hevosliikennettä lisäsivät kaupungin omat kuorma- ja vuokra-ajurit, joiden määrä vuosisadan vaihteessa oli noussut jo yli tuhannen.
Viertotiet oli rakennettu vuosina 1863–64 sepelikivistä. Niille rakennettiin jalkakäytävät 1890-luvulla. Viertotiet eivät kuitenkaan kestäneet liikenteen lisäystä, vaan niitä jouduttiin jatkuvasti korjaamaan.
Helsinkiin oli saatu rautatieyhteys sisämaahan jo 1862, mutta vain pieni osa Helsinkiin tuotavista elintarvikkeista tuotettiin rautatien läheisyydessä. Niinpä elintarvikkeet kuljetettiin Helsinkiin enimmäkseen hevoskärryillä ja veneillä. Helsingin niemeä kiertävä satamarata valmistui 1890-luvulla, ja se helpotti kaupungin teollisuuden kasvua. Teollisuuden raaka-aineista kolme neljäsosaa oli ulkomaisia ennen ensimmäistä maailmansotaa. Helsinki kasvoi maan suurimmaksi tuontisatamaksi.
Helsinki oli jo vanhastaan merkittävä hallintokeskus, jossa oli suuri venäläinen varuskunta, ja nyt siitä muodostui siis merkittävä kaupan ja merenkulun keskus. Helsingin väkiluku kasvoi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kaksi kertaa nopeammin kuin muiden Suomen kaupunkien asukasluku. Vuosina 1880–1920 Helsingin väkiluku kasvoi nelinkertaiseksi, 43000 asukkaasta 160000:een.
Viaporin varuskunta kaupungin edustalla vilkastutti kesäistä vesiliikennettä ja talvista jäätieliikennettä. Osa oli huoltoliikennettä, mutta osa oli henkilökunnan liikkumista kasarmien ja kaupungissa sijainneiden asuntojen välillä.
Talvisin ja iltaisin pimeys rajoitti liikkumista kaupungissa. Katuja oli alettu valaista kaasuvaloilla vuodesta 1861 alkaen, mutta vielä vuosisadan vaihteessakaan valaistus ei kattanut koko Helsingin niemeä. Muualla käytettiin öljylyhtyjä, joiden valaisuteho oli paljon huonompi. Sähkövalo tuli käyttöön 1880-luvulla, mutta sitä käytettiin aluksi pääasiassa sisätilojen valaisuun.
Ensimmäiset liikennöitsijät
Vuokra-ajurit olivat oman aikansa takseja. Vuonna 1843 kaupungissa oli noin sata vossikkaa, vuonna 1875 heitä oli 184, vuonna 1890 yli 400 ja 1910-luvun alussa jo yli 850. Vuokra-ajurien tuli noudattaa kaupungin luomia järjestyssääntöjä. Vuoden 1908 säännöissä liikennelupa haettiin maistraatilta ja ennen luvan myöntämistä poliisiviranomainen tutki hakijan ajokykyä ja paikallistuntemusta. Lisäksi annettiin määräyksiä hevosista ja vaunuista. Vuokra-ajurien määrä alkoi laskea muiden liikennevälineiden kehittyessä, ja viimeistään 1920-luvulla vossikkaliikenne alkoi muuttua kannattamattomaksi. Vossikoiden tilalle tulivat vuokra-autot.
Seuraava askel liikenneolojen kehityksessä olivat diligenssit ja hevosomnibussit, joilla tarkoitettiin hevosten vetämiä vaunuja, joissa oli istumapaikat noin kymmenelle hengelle. Diligenssit tulivat käyttöön 1830- ja 40-lukujen vaihteessa ja liikennöivät etenkin Seurahuoneen ja Kaivohuoneen välillä. Liikennettä harjoitettiin kuitenkin vain muutamana kesänä. Vastaavaa liikennettä kokeiltiin myöhemmin talvella 1866–67 Kauppatorin ja Viaporin välillä. Vähän myöhemmin liikennöitiin keskustan ja Eläintarhan Alppipaviljongin välillä. Diligenssi liikennöi reittiään tietyin vuorovälein, esimerkiksi puolen tunnin välein.
Hevosomnibussi oli diligenssiä suurempi, hitaampi ja vähemmän mukava kulkuneuvo, jolla liikennöinti aloitettiin 1878, kun kauppias Silfverblad ryhtyi kuljettamaan väkeä keskustasta Vanhaankaupunkiin. Matka Kaisaniemen puiston portilta Vanhaankaupunkiin maksoi 60 penniä ja Sörnäisiin 30 penniä, mutta nämäkin taksat olivat liian kalliita työväestölle, joille reitit oli tarkoitettu, ja niinpä matkustajat voitiin luokitella lähinnä huviretkeläisiksi.
Liikemies Ulrik Palmu, kauppiaat P.E. Färlander, Julius Tallberg ja Karl Herman Renlund perustivat Helsingin Omnibussiosakeyhtiön, joka aloitti liikennöinnin Töölön ja Kaivopuiston välillä vuonna 1888 ja loppuvuodesta myös Sörnäisten ja Kauppatorin välillä. Aluksi oli käytössä kolme 11-paikkaista omnibusvaunua. Yhtiön hevostalli oli Itäisen Viertotien varrella Sörnäisissä Harjun huvilan tontilla ja siirtyi myöhemmin Ruusulan tontille Töölöön. Seuraavana vuonna kokeiltiin liikennöintiä Vanhaankaupunkiin, Laivurinkadulta Kauppatorille ja Pohjoisrantaa Katajanokalle, mutta nämä linjat eivät kannattaneet. Vuonna 1889 yhtiöllä oli 89 hevosta ja 15 vaunua. Kesällä 1890 kauppias Nordin ryhtyi kuljettamaan matkustajia Vanhankaupungin linjalla 20 markan päiväkorvausta vastaan. Talvisin omnibussireet liikennöivät Viaporiin. Yhtiö kuljetti vuonna 1888 noin 261000 henkeä ja seuraavana vuonna jo 627000 henkeä, mutta tämän jälkeen matkustajamäärä ei enää kasvanutkaan. Yhtiön tulos jäi tappiolliseksi.
Lähteet
Herranen, Timo: Hevosomnibusseista metroon. Vuosisata Helsingin joukkoliikennettä. Helsingin kaupungin liikennelaitos 1988.
