Talin alue aikojen saatossa

Lukuaika: min.
Puolitoistakerroksinen aumakattoinen kivirakennus, jonka seinustalla istuu pari ihmistä penkillä. Etualalla on golfkärryjä.
Tali on nykyään yhtäältä hieman epämääräinen alue Pitäjänmäen ja Munkkivuoren välissä, toisaalta taas Pitäjänmäen osa-alue. Jälkimmäinen on edellistä pienempi. Talin nimi on sikäli mielenkiintoinen, että kukaan ei tiedä, mistä se on peräisin eikä edes sitä, onko se alkuaan suomea vai ruotsia. Sen sijaan viereisen merenlahden nimi Iso Huopalahti on alkuaan suomea, Huopalahti oli muinoin Haapalaksi. Ruotsalaisten saavuttua 1200-luvulla siitä tuli vähitellen Hoplax, joka taas suomentui myöhemmin Huopalahdeksi.

Talin kylä

Talin kylä oli paikallaan jo 1500-luvulla, ja varmasti kauan sitä ennenkin. Kylän keskus oli suunnilleen nykyisen Talin kartanon paikkeilla, Mätäjoen suun ja Ison Huopalahden tuntumassa. Konalan ja Talin kylien raja lähti Espoon rajalta nykyisen Mäkkylän aseman kieppeiltä koilliseen nykyisen Kehä I:n ja Vihdintien risteyksen kohdalle. Talin länsiraja Munkkiniemeä vasten kulki Mätäjoen itäpuolelta Strömbergin tehtaiden kautta koilliseen nykyisen Kehä I:n luokse, jossa oli kylän pohjoisraja. Sen takana oli Kärbölen kylä. Länsipuolella oli Storhoplaxin kylä, jonka alue oli osapuilleen myöhemmän Leppävaaran alue. Vuonna 1638 se ja Mäkkylä siirrettiin Helsingin pitäjästä Espoon pitäjään, ja Helsingin nykyinen länsiraja syntyi.

Kylässä oli kolme kantataloa, Lassas, Martas ja Reimars. Talot sijaitsivat nykyisen Talin kartanon tienoilla, ja niiden maat sijaitsivat lännestä itään vähän samaan tapaan kuin Pitäjänmäen Martas eli Marttila ja Reimars eli Reimarla sekä Pohjois-Haagan Lassila sijaitsevat nykyään. Kylässä oli myös mylly Mätäjoen varressa. Kylä oli ilmeisen vauras, sillä tiedossa on, että talonpoika Nils Matzon Talista kuljetti 1500-luvulla sotilaita Helsingin ja Tallinnan välillä sekä rahtia aina Tukholmasta asti.

Balttilaissyntyinen soturi ja aatelismies Gerd von Schütz eli Skytte sai vuonna 1629 kuningas Kustaa II Aadolfilta koko Talin ja osan Konalaa omakseen. Sai hän paljon muutakin, muiden muassa Viikin ja Lauttasaaren. Aikaisemmin hän oli saanut myös Munkkiniemen, jonne hän oli perustanut kartanon. Mutta myöhemmin kuningatar Kristiina antoi osan Skyttelle annetuista maista pois. Vaikka Skytten leski panikin vastaan, kuningatar ja kenraalikuvernööri Per eli Pietari Brahe antoivat vuonna 1650 Talin ja viereisen Pikku Huopalahden kylän Helsingin kaupungille. Konala jäi Munkkiniemen tapaan Skytten perheelle. Vuonna 1680 suuressa reduktiossa kuningas Kaatrle XI otti Skytten perheeltä myös Konalan talot ja Munkkiniemen.

Martas ja Lassas siirtyivät kaupungilta talonpoikaisomistukseen vuonna 1683. Maatilat pysyivät talonpoikaisina, kunnes vuonna 1728 helsinkiläiset suurkauppiaat Hans ja Petter Sund ostivat Martaksen. Reimars pysyi talonpoikaistilana, mutta se maksoi verojaan Helsingin kaupungille. Tilan omistusoikeus oli varsin epäselvä, kunnes vuonna 1870 Helsingin kaupunki hankki siihen yksiselitteisen omistusoikeuden. Tila oli vuokralla vuoteen 1920 asti, jolloin vuokrasopimus päättyi ja kaupunki alkoi palstoittaa tilan pohjoisosan maita Pitäjänmäellä.

Vuonna 1701 Talin talonpojat saivat luvan pitää krouvia Turun maantien varressa. Krouvin vieressä oli nykyinen Strömberginkoski, ja siihen taas helsinkiläiset kauppiaat Lars Forsteen ja Hans Sund rakensivat sahan vuonna 1723. Muutaman vuoden päästä saha päätyi kokonaan ja krouvi suurimmaksi osaksi Sundin haltuun. Kun Thomas Mattheizen osti Munkkiniemen kartanon, hän sai myös Talin sahan vuonna 1744. Hänen poikansa Carl Matheizen perusti sinne vielä myllyn 1770-luvulla. Sahan toiminta lakkasi 1780-luvulla. Mylly oli toiminnassa ainakin 1800-luvun lopulla, kenties vielä 1900-luvun alussakin.

Talin kartano

Vuonna 1775 sotakomissaari Gabriel Nyberg osti ensin Martasin ja sitten Lassasin ja muodosti niistä Talin kartanon. Hän perusti kartanon ympärille puiston, ja myös hänen jälkeläisensä olivat innokkaita puutarhaharrastajia. Kartanoon johti suora tie Turun maantieltä ja päärakennuksen takana suora jatkui kahdeksaan suorakulmaiseen kortteliin jaetun maustepuutarhan läpi meren rantaan, jossa oli englantilaistyyppinen puutarha huvimajoineen. Ilmeisesti siellä oli myös pitkä laituri, Ison Huopalahden ranta on matala. Nykyään se on toistasataa metriä kauempana päärakennuksesta kuin silloin. Talin kartanon pihalla on Helsingin paksuin, ympärysmitaltaan yli kuusimetrinen tammi.

Talin kartano pysyi Nybergeillä noin yhdeksänkymmentä vuotta. Gabriel Nybergiä seurasi hänen poikansa, kamarineuvos Fredrik Lorenz Nyberg, joka rakensi kartanon nykyisen komean, kustavilaistyylisen päärakennuksen torneineen. Seuraavaksi tilaa hallitsi leskirouva Katarina Margaretha ja lopulta heidän tyttärensä Fredrika Albertina Lovisan mies, maanviljelysneuvos Evert Karl Axel Rotkirch.

Todellinen valtioneuvos Axel Leonard Ramsay oli eversti ja tsaarin hovin korkea virkamies. Hänen isänsä omisti ja isoveljensä peri viereisen Munkkiniemen kartanon, joten hän osti Talin kartanon vuonna 1871. Hänen jälkeensä Talin kartanoa hallitsi hänen anoppinsa Selma Sofia von Schantz miehensä, amiraali Johan Eberhard von Schantzin kanssa ja sitten hänen poikansa Konstantin Johan Edvard Axel Ramsay ja seuraavaksi tämän poika Axel Eberhard Ramsay. Hänen kuoltuaan vuonna 1918 kartano oli kuolinpesän hallussa, kunnes se myytiin Helsingin kaupungille vuonna 1930.

Osaksi yhdyskuntaa

Turuntien varrella, Mätäjoen kosken kohdalla oli siis mylly ja krouvi. Krouvi toimi paikalla pitkälle 1800-luvulle asti, kunnes sen paikan perivät panimo ja sen krouvi ja myymälä. Asialla oli baijerilainen panimomestari Johan Kasper Kröckel, joka patosi Mätäjoen ja rakensi uuden panimonsa Mätäjoen varteen vuonna 1873. Kröckelillä oli aiemmin ollut panimo Sörnäisissä, mutta nyt hän siirsi toimintansa Taliin. Panimo laajensi valikoimaansa myöhemmin virvoitusjuomiinkin, joukossa oli myös Sorbus-nimnen alkoholiton raittiusjuoma. Vuonna 1919 tulipalo tuhosi panimon päärakennuksen ja oluenpano lakkasi. Vuonna 1921 lopetettiin myös virvoitusjuomien teko.

Talin mylly lienee jäänyt historiaan tekniikan kehittyessä, kun ensin höyry ja sitten sähkö korvasivat vesivoiman.

Vuonna 1903 panimon pohjoispuolelta vedettiin uusi rautatie Turkuun ja paikalle rakennettiin Sockenbackan eli Pitäjänmäen asema. Aseman ympärille kertyi nopeasti asutusta, ja vuonna 1908 Pitäjänmäestä tuli taajaväkinen yhdyskunta. Yhdyskunnan alueeksi määriteltiin Talin ja Konalan kylät. Pitäjänmäkeä käsitellään tällä sivustolla omassa artikkelissaan, joten tässä artikkelissa sitä vain sivutaan. Täytyy kuitenkin mainita, että Pitäjänmäen kaksi osaa, Reimarla ja Marttila, sijaitsevat Reimarsin ja Martasin maiden pohjoisosissa. Haagan puolella taas Lassila on luontevasti Lassasin vanhoilla mailla.

Vuonna 1915, ensimmäisen maailmansodan aikana, venäläiset rakensivat kapearaiteisen radan Munkkiniemestä Pitäjänmäen aseman ohi Kaivokselaan. Se kulki nykyisen Laajalahdentien päästä ja jostain nykyisen Tarvontien alikulun kieppeiltä Munkkivuoren länsireunaa Pitäjänmäen aseman luokse ja siitä kohti Kaivokselaa. Liikenne radalla loppui keväällä 1917 ja rata purettiin vuonna 1919.

Laukkarata ja golfkenttä

Suomen kenttäratsastusseuralla oli ongelma 1920-luvulla, he eivät enää voineet ratsastaa Töölön pallokentän alueella. Ratkaisu ongelmaan löytyi Talin kartanon mailta, jonne mahtui mainiosti yksi laukkarata. Sellainen sinne sitten rakennettiin vuonna 1929. Radasta kehittyi kansainvälisen tason kilpailupaikka, ja kiitolaukkakilpailujen lisäksi siellä harrastettiin muitakin ratsastuslajeja. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen toiminta hiipui, mutta Helsingin olympialaisissa radalla oli kenttäratsastuskilpailut. Vuosikymmenen lopulla laukkaratsastus hiipui ja 1960-luvulla radalla järjestettiin enää vinttikoirakilpiluja. Samaan aikaan laukkarata sai ensin antaa tilaa golfkentälle, ja sen toiminta loppui kokonaan 1960-luvulla.

Suomeen oli tosiaan perustettu maan ensimmäinen golfseura, Helsingin Golfklubi, ja Taliin oli rakennettu Suomen ensimmäinen golfkenttä. Ramsayn suku oli myynyt Talin kartanon Helsingin kaupungille vuonna 1930. Vuonna 1932 golfklubi sai kartanon päärakennuksen ja ympäröivät maat käyttöönsä ja avasi sitten golfkentän ja golfklubin. Golfkenttä oli aluksi vain 9-reikäinen, mutta olympiavuonna 1952 siitä tehtiin täyskokoinen, 18-reikäinen rata. Klubi majoittui luontevasti kartanon komeaan päärakennukseen.

Talissa on pelattu golfia siitä lähtien, vuosikymmenien ajan. Vuonna 2011 Helsingin kaupunki myi suurimman osan Talin kartanon rakennuksista Talin Golfklubille. Kartanon päärakennuksen golfklubi toimii nyttemmin myös tilausravintolana ja talvisaikaan ihan julkisena ravintolana, se siis ei enää ole yksinomaan golfseuran jäsenien käytössä.

Siirtolapuutarha

Siirtolapuutarhojen ajatuksena oli auttaa kaupunkilaisia kasvattamaan itse osan ruuastaan. Niitä oli Helsingissä ja sen ympäristössä jo useampia, kun Talin kartanon pohjoispuolelle, Mätäjoen varteen perustettiin Talin siirtolapuutarha. Palstoja alettiin vuokrata vuonna 1935 ja seuraavana keväänä ryhdyttiin rakentamaan teitä, salaojia, viljelypalstoja ja mökkejä. Talin siirtolapuutarhayhdistys perustettiin vuonna 1937, ja siitä lähtien ase on aluetta hoitanut.

Sota-aikana siirtolapuutarhassa oli myös sikoja ja kaneja, mutta vain sodan aikana. Viljelyn lisäksi puutarhassa on ollut monenlaista toimintaa kautta vuosikymmenten, ja niinpä siirtolapuutarhassa tai sen vieressä on muiden muassa sauna, tanssilava ja tenniskenttä.

Puhdistamo

Helsingin viemäriverkosto rakennettiin silloiseen kaupunkiin 1880-luvulta alkaen. Jätteet valuivat pitkään suoraan mereen, myös Töölönlahteen, ja haitat olivat melkoiset. Ensimmäinen vedenpuhdistamo rakennettiin vuonna 1910 nykyiseen Alppipuistoon ja toinen Töölönlahden rantaan vuonna 1915. Kun kaupunki laajeni toisen maailmansodan jälkeen, rakennettiin viemäreitä ja puhdistamojakin runsaasti eri puolille kaupunkia.

Munkkiniemi, Haaga, Pitäjänmäki ja Konala saivat viemärinsä pääasiassa 1950-luvulla ja Taliin rakennettiin vedenpuhdistamo vuonna 1957. Talin puhdistamon yhteyteen rakennettiin myös jätteiden kompostointilaitos vuonna 1959. Se toimi vain seitsemän vuotta ja vuonna 1966 se suljettiin.

Kun kaupungin jätevesijärjestelmät kehittyivät, alueelliset puhdistamot suljettiin ja purettiin ja vedet puhdistetaan nyt Viikinmäen vedenpuhdistamossa. Talin puhdistamo lopetti toimintansa vuonna 1986 ja sen kaikki rakennukset purettiin seuraavina vuosina.

Lisää urheilua Taliin

Vanhan Talin alue ei ulottunut ihan Huopalahdentielle, mutta kun sen varteen rakennettiin vuonna 1973 keilahalli, tuli siitä Talin keilahalli. Se oli jo valmistuessaan melkoisen mahtava, ja myöhemmin siitä on tullut yhä suurempi ja monipuolisempi keilailustadion. Erilaisten keilailun versioiden lisäksi siellä on muun muassa tikanheittoa, erilaisia pelikoneita, biljardia, baari, sauna ja kokoustiloja.

Muutama vuosi keilahallin jälkeen, vuonna 1976, rakennettiin hieman pohjoisemmaksi, selvästi jo Pitäjänmäen puolelle, Talin tenniskeskus. Siellä on lukuisia tenniskenttiä niin sisällä kuin ulkonakin, kuntosali, erilaisia tennisvälineiden huolto- ja myyntiliikkeitä, kahvila ja tarjolla on myös muun muassa valmennusta.

Talin jalkapallohalli rakennettiin vuonna 1992 Pitäjänmäen viereen, suunnilleen siihen, missä joskus oli ollut laukkaradan pohjoispuoli. Talin keilailuhallin viereen rakennettiin 2000-luvulla Talihalli, jossa voi pelata squashia, sulkapalloa ja pöytätennistä sekä ulkona myös padelia.

Talin alue oli merkitty karttoihin liikuntapuistona jo 1960-luvulla, kun siellä olivat golf-kenttä ja laukkarata. Pitäjänmäen ja Munkkivuoren laitamille ja väliin on kehittynyt vuosikymmenien mittaan todella laaja ja monipuolinen liikuntapuisto. Nykyään, 2020-luvulla, alueella on jo mainittujen lisäksi seikkailupuisto, rugbykenttä, ulkokuntosali ynnä muuta.

Uusia kerrostaloja Talinrantaan ja Taliin

Kun Talin puhdistamo oli poissa, sen alueelle alettiin rakentaa. Rakentaminen tapahtui pääasiassa 1990-luvulla, ja uusi kaupunginosa sai nimekseen Talinranta. Katujen nimet haettiin taidemaailmasta, mukana ovat muusa, mesenaatti, taiteentekijä ja taiteilija. Alueelle rakennettiin enimmäkseen matalia kerrostaloja, keskelle korkeampia ja laidoille myös pientaloja. Näin syntyi uusi kaupunginosa, Talinrantaa on nyt viihtyisä pieni asuinalue Munkkivuoren kupeessa, osana Munkkiniemen kaupunginosaa.

Helsingin kaupungilla oli ilmeisesti 1930-luvulta lähtien taimistoalue nykyisen Talin puistotien pohjoispäässä. Se muutti 1990-luvulla kuitenkin Munkkivuoren toiselle puolelle, uudenTalinrannan asuinalueen ja Turunväylän väliin.

Kun taimisto oli muuttanut Munkkivuoreen, alettiin Talin Puistotien pohjoispäähän ja sen ympärille rakentaa. Vuosituhannen vaihteessa valmistui muutama kerrostalokortteli, jotka todella sijaitsevat Talin osa-alueella. Näitä ovat Talin puistotien länsipuoliset ja Taimistontien talot sekä Talin puistotien itäpuolella numero 6. Viereisissä kortteleissa alettiin samoihin aikoihin purkaa vanhoja teollisuusrakennuksia ja rakentaa tilalle asuntoja. Siihen Pitäjänmäentien eteläpuolelle on syntynyt 2000-luvulla asuntoalue, jota kutsutaan monesti Taliksi, vaikkei se sitä virallisesti olekaan.

Kaatopaikalta Talin huipulle

Ison Huopalahden rannat ovat matalat ja kaislikkoiset, ja Mätäjoen länsipuolella oli ennen laaja suo, johon laski myös Monikonpuro Espoosta. Vuonna 1963 Mätäjoen ja Monikonpuron suiden väliin perustettiin Ison Huopalahden tai puhekielessä Talin kaatopaikka. Vuodesta 1949 lähtien helsinkiläisten jätteet oli viety muun muassa nykyiseen Pohjois-Pasilaan ja upotettu siellä suohon. Nyt Pasilan kaatopaikan toiminta loppui ja jätteitä alettiin viedä Taliin.

Kaatopaikkaa varten poistettiin ensin pintamaata ja jonkin verran täytettiin Ison Huopalahden rantaakin. Kaatopaikka kasvoi muutamassa vuosikymmenessä melkoiseksi mäeksi, joka myös näkyi ohikulkevalle Tarvontielle oikein hyvin. Kaatopaikan täyttäminen loppui vuonna 1979, kun helsinkiläisten jätteitä alettiin kuljettaa ensin Vuosaaren kaatopaikalle ja sittemmin Espoon Ämmässuolle. Kaatopaikan päälle tuotiin maata, alue maisemoitiin ja sinne tehtiin polkuja ihmisten ja hevostenkin kulkea. Ajan mittaan sinne alkoi kasvaa puitakin, kun vanhan kaatopaikan maaperästä ei enää kohonnut kaasuja. Nyt paikan nimenä on Talin huippu ja siellä on muun muassa frisbeegolfkenttä ja koirien koulutuskenttä.

Lähteitä

Alaja, Satu: Viemärilaitos Helsinkiin.

BeerFinland.com.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Harvia, Yrjö: Helsingin esikaupunkiliitos. Ensimäinen nide. Päämietintö (mietintö n:o 1). Helsingin kaupunki, 1936.

Harvia, Yrjö: Erikoisselvitys Pitäjänmäen liitosalueelta. Helsingin Maalaiskunnan Talin, Kånalan ja Kårbölen kylät. Helsingin esikaupunkiliitos. Mietintö n:o 6. Helsingin kaupunki 1936.

Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, Helsinki 1992.

Ison-Huopalahden kaatopaikka. Sivustossa Pääkaupunkiseudun kaatopaikkasivu(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Jokinen, Pauli: Helsingin kartanot: Tali.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Juuti, Petri & Rajala, Riikka ja Katko, Tapio: Metropoli ja meri. 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. HSY:n julkaisuja 6/2010. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut, Helsinki 2010.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia II. Vanhan Helsingin synnystä isoonvihaan 1550–1713. Vantaan kaupunki, Vantaa 1990.

Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713–1865. Vantaan kaupunki, Vantaa 1991.

Leminen, Katarina & Arovaara, Hannu ja Forss, Pertti: Helsingin jätteenkäsittelyalueet. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 11/93, Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Helsinki 1993.

Nikander, Gabriel och Jutikkala, Eino: Säterier och storgård i Finland I. Finska Litteratursällskapet, Helsingfors 1939.

Ramsay nr 215. Sivustossa Adelswapen-Wiki,(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Talin kartano. Hoito- ja kehittämissuunnitelma. Sarja B/36, Liikuntaviraston julkaisusarja. Liikuntavirasto, Rakennusvirasto, Maisema-Arkkitehdit Byman & Ruokonen, Helsinki 2007.

Talin keilahalli sivustossa Helsinki liikkuu(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Talin keilahalli(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Talin siirtolapuutarha.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kaksi kotia, yksi yhteisö. Tali ja Taivallahti.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Alueet