Mielisairaanhoidon historiaa Helsingissä

Vuonna 1840 annettiin keisarillinen asetus, jossa erotettiin mielisairaiden hoito yleisestä köyhäinhoidosta ja määriteltiin, että mielisairaaksi todettu henkilö tulisi järjestään mahdollisimman pian hoitoon. Eurooppalaisen esikuvan mukaan hoito pyrittiin keskittämään tätä varten rakennettuihin sairaaloihin. Asetuksen seurauksena alettiin suunnitella Suomen ensimmäistä mielisairaalaa, joka valmistui vuonna 1841 Helsingin Lapinlahteen Carl Ludvig Engelin suunnittelemana.

Lapinlahden sairaala kertoo aikansa hoitokäsityksistä: sairaala sijoitettiin kaupungin ulkopuolelle, luonnonkauniiseen ympäristöön, jolla uskottiin itsessään olevan rauhoittava ja parantava vaikutus. Potilashuoneet olivat hyvin pelkistettyjä ja niiden seinät paljaat, minkä myös uskottiin vaikuttavan rauhoittavasti. Lapinlahdessa käynnistyi psykiatrinen koulutus, mutta pitkään alasta kiinnostuneet lääkärit opiskelivat ulkomailla tutustumalla sikäläisiin mielisairaaloihin.

1900-luvun alussa Helsingissä toimi myös yksityisiä psykiatrista hoitoa tarjoavia laitoksia. Tunnetuin oli lääkärinleski Sofie Louise Lybeckin perustama hermo- ja mielitautisten sairaskoti, joka sijaitsi 1888–1904 Töölössä Kammion alueella. Kammiossa hoidattivat ongelmiaan mm. kirjailijat F.E. Sillanpää ja Mika Waltari. Kammion sairaalasta tuli Hesperian sairaalan osasto 1950-luvulla ja 1962 sen toiminta loppui. Myös Eirassa toimi vuosina 1906–1940 yksityinen laitos, jota johti Sigmund Freudin luentoja Wienissä kuunnellut Jalmari Ludvig Lydecken.

1930-luvulla kaupungin toisen kaupunginlääkärin tehtävä keskitettiin akuuttien mielisairauksien hoidon organisointiin. Lääkärin toimipaikaksi tuli Pengerkadun huoltopoliisin asema Pengerkadulla. Huoltopoliisi haki sairastuneet, he saivat ensiavun, kunnes kohtaus meni ohi tai potilaalle järjestyi hoitopaikka. 

Nikkilän sairaala

Hoitopaikkojen tarve lisääntyi Helsingin väkiluvun kasvaessa voimakkaasti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Lapinlahden sairaala oli tarkoitettu koko Suomen käyttöön, joten kaupunki tarvitsi oman psykiatrisen sairaalan. Vuonna 1912 kaikki Kivelän sairaalan rakennukset otettiin mielisairaalakäyttöön ja samaan aikaan osa potilaista sijoitettiin Sipooseen kotihoitoon.

Jo 1907 oli ehdotettu uuden hoitolaitoksen rakentamista maaseudulle lähelle Helsinkiä ja tarkoitusta varten kaupunki hankki sairaalaa varten tontin Nikkilästä läheltä Sipoon kirkonkylää. Nikkilän sairaala valmistui vuonna 1914, minkä jälkeen Kivelään sijoitettiin vain akuuttia hoitoa tarvitsevat potilaat. Nikkilän sairaalasta tuli Suomen suurin mielisairaala ja siellä oli enimmillään 1960-luvulla noin 1500 potilasta. Sairaalan toiminta päättyi 2000-luvun alussa, kun mielisairaiden laitoshoito ajettiin alas koko maassa.

Diagnoosit ja hoidot

1900-luvun alussa yleisimpiä diagnooseja olivat lievimmästä päästä erilaiset neuroosit, neurastenia, hysteria, traumaattinen neuroosi ja hermostuneisuus sekä vakavammasta päästä skitsofrenia, maanis-depressiivisyys ja aivokuppa eli neurosyfilis. Mielisairaaloihin sijoitettiin myös kehitysvammaisia, dementikkoja ja alkoholisteja.

Pitkälle edennyt kuppa eli neurosyfilis oli yksi yleisimmistä syistä joutua mielisairaalaan 1900-luvun alussa. Neurosyfiliksen hoitoon kehitettiin malariahoito, jossa potilaaseen istutettiin malariavirus. Korkea kuume paransi tai ainakin vähensi taudin oireita. Lapinlahdessa hoito otettiin käyttöön 1920-luvulla. Kuppa alkoi vähentyä 1940-luvulta lähtien, kun antibiootit saatiin käyttöön.

Tehokkaita hoitokeinoja ei juuri ollut. Hoitona käytettiin mm. vuodelepoa, erilaisia kylpyjä, käärehoitoja ja hierontaa. Siisteys ja ruokavalio tukivat hoitoa. Vaikeimmissa tapauksissa käytettiin myös lääkeaineita, mm. oopiumia ja morfiinia käytettiin unilääkkeinä. Pakkokeinoina olivat esimerkiksi pakkopaita ja korkealaitainen hoitosänky, johon potilas laitettiin painavan verkon alle rauhoittumaan. Lapinlahden sairaalassa käytettiin sairaalan toiminnan alusta asti levottomien potilaiden hoitomuotona vuodelevon ja tunteja kestävien kylpyjen yhdistelmää. Kylvyt alkoivat kadota hoitovalikoimasta vasta 1930-luvulla. 

1900-luvun alkupuolella mielisairaaloissa alettiin käyttää hoitona työterapiaa. Se tarkoitti yksinkertaisten työtehtävien hoitamista. Työterapia tarjosi kaivattua ajanvietettä ja mielekästä tekemistä sairaalassa pitkään olleille potilaille. Myöhemmin työterapiasta maksettiin myös pientä korvausta.

Ennen toimivien lääkkeiden löytymistä vakavien mielisairauksien hoidossa käytettiin erilaisia sokkihoitoja. Insuliinisokkihoidot aloitettiin 1937 ja sähköshokki 1940-luvun lopulla. Sokkihoidot olivat runsaasti käytettyjä 1950-luvun lopulle saakka, jolloin lääkehoito alkoi korvata niitä. Sähköhoitoa käytetään nykyisinkin mm. vaikean masennuksen hoidossa.

Pahamaineisin mielisairauksien hoitomuoto oli lobotomia, jonka tarkoitus oli rauhoittaa potilasta katkaisemalla otsalohkon alueella olevia hermoratoja. Nikkilän sairaalassa ensimmäinen lobotomia tehtiin vuonna 1954. Toimenpiteen vaikutukset saattoivat olla invalidisoivia ja osa potilaista kuoli toimenpiteen seurauksena. Tästä huolimatta lobotomioita tehtiin Nikkilässä vuoteen 1964 saakka kaikkiaan 90 potilaalle.

Varsinaisia psyykenlääkkeitä ei ollut ennen 1950-lukua. 1954 otettiin Lapinlahdessa käyttöön klooripromatsiini (kauppanimikkeenä Largactil), jolla on antipsykoottinen vaikutus. Valitettavasti lääkkeellä oli ulkonäköön vaikuttavia sivuoireita: se heikensi ihon auringonsietoa, vaikutti lihaksiin tehden potilaista kömpelöitä ja kasvojen ilmeiltä passiivisia. 1970-luvulla lääkkeestä saatiin vähemmän haittavaikutuksia aiheuttava versio, joka on edelleen käytössä.

Taideterapian uranuurtajia Suomessa oli taidemaalari Rafael Wardi, joka alkoi vuonna 1959 vetää Nikkilässä taidekerhoa vapaaehtoisena ja jatkoi siinä yli 20 vuotta. Hänen ajatuksensa oli vahvistaa taiteen keinoin ihmisen itsetuntemusta ja itsetuntoa. 

Toisen maailmansodan aiheuttamat ongelmat mielisairaaloissa

Toisen maailmansodan aikana mielisairaiden tilanne oli erittäin huono. Neuvostoliiton miehittämän Karjalan alueelta evakuoitiin myös mielisairaaloiden potilaita ja heistä osa sijoitettiin Helsingin hoitopaikkoihin. Suurin osa evakkopotilaista tuli Viipurista. Mielisairaalat ajautuivat vaikeuksiin ruokahuollon kanssa ja mm. Nikkilässä noin neljännes potilaista kuoli joko kulkutauteihin tai suoranaiseen nälkään. Näiden joukossa oli Helsingin kaupunginmuseon entinen valokuvaaja Signe Brander, joka oli joutunut Nikkilään Kivelän sairaalasta, kun potilaat evakuoitiin Sipooseen turvaan pommituksilta. Kivelä ei enää tässä vaiheessa ollut mielisairaala eikä Brander ollut mielisairas.

Sotien jälkeen potilaina oli paljon sodassa mielenterveytensä menettäneitä. Lisäksi monia sotilaita oli rintamalla ja sotasairaaloissa hoidettu huumausaineiksi luokiteltavilla lääkkeillä. Näin Nikkilässä ja Kivelän sairaalan mielisairasosastolla jouduttiin myös antamaan vierotushoitoa.

1900-luvun loppupuoli Helsingissä

1955 Helsingin mielisairaanhoitopiirin keskusmielisairaalan muodostivat Nikkilän sairaala ja Kivelän sairaalan mielitautien osasto, josta 1959 tehtiin Hesperian sairaala.

Sielullisesti sairaiden huoltotoimistosta tuli vuonna 1959 Psykiatrinen huoltotoimisto. Sen alaisuudessa toimi hoitokoteja mm. Pukinmäessä ja Kauniaisissa sekä ns. B-mielisairaalat Salossa ja Nurmijärvellä. Nurmijärvellä sijaitseva Nummelan sairaala eli Röykän sairaala,oli alun perin keuhkotautilaparantola, mutta 1932 se muutettiin mielisairaalaksi, jollaisena se toimi vuoteen 1989.

1950-luvulla alettiin vähitellen kyseenalaistaa isojen mielisairaaloiden rakentaminen. Ajatus avohoidon kehittämisestä oli omaksuttu eurooppalaisen esikuvan mukaan ja 1970-luvulta lähtien pitkäaikaispotilaita alettiin kouluttaa itsenäiseen elämään. Samaan aikaan lääkehoito ja muut hoitomuodot kehittyivät. Alun perin kulkutautisairaalaksi 1913–1914 rakennettu Auroran sairaala muutettiin vuonna 2000 kokonaan psykiatriseksi sairaalaksi. Isot laitosmaiset mielisairaalat suljettiin kaikkialla Suomessa vuosituhannen vaihteessa.

Lähteet

Achté, Kalle: 150 vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Jyväskylä. Recallmed, 1991.

Paloheimo, Pirkko: Nikkilän sairaalan historiikki 1914–1989. Nikkilä. Nikkilän sairaala, 1989.

Pietikäinen, Petteri: Hulluuden historia. Helsinki. Gaudeamus 2014.

Pietikäinen, Petteri: Kipeät sielut. Hulluuden historia Suomessa. Helsinki. Gaudeamus 2020.

Tuovinen, Sirkka Liisa: Inhimillinen Nikkilä: Helsingin suurin mielisairaala Sipoossa 1914–1999. Helsinki. Helsingin kaupungin terveyskeskus, 2009.