Lauttasaaren Lasse, laivuri ja luotsi

Lasse Larsson oli yksi Helsingin luotseista. Tilikirjoissa häntä kutsutaan nimellä Lasse i Dromssöö. Hän oli paikkakunnalla tunnettu henkilö ja tärkeä myös ammattinsa takia. Luotsina hän ohjasi laivoja Lauttasaaresta kohti Helsinkiä, jonne oli näihin aikaan pitkä matka hänen kotisaareltaan. Hänen vastuualueensa päättyi jossain Kruunuvuoren selällä. Tällä matkalla piti varoa ainakin Uunisaaren kapeaa salmea, jossa tuulet pyörivät – jo silloin.  Helsingin luotseja oli lisäksi Laajasalossa ja Santahaminassa. Viimeksi mainittu oli kaupungin varhainen luotsiasema, jossa 1600-luvulla oli kaksi luotsitilaa.

Lauttasaaren Lassen lisäksi  Lauttasaarella oli yksi toinen tilallinen, Anders Olofson. Lassella oli vuoden 1555 verotietojen mukaan kolme lehmää ja Andersilla kaksi (Helsingin kartanon ja voutikunnan tilikirja 1555–1556 (KA 3048:47). Karjaa kummallakin oli Helsingin pitäjän yleiseen tasoon nähden vähän. Lasse oli kuitenkin varakas, kuten luotsit yleensä olivat. Sivuelinkeinona Lasse on varmasti harjoittanut myös hylkytavaran keräilyä ja haaksirikkoalusten pelastustoimintaa. Tästä Lassen toisesta tulonlähteestä ei ole jäänyt asiakirjalähteitä, koska hylkytavaran keruuta ei verotettu. Hylkypelastus kuului silti luotsin ja ylipäätään saaristolaisten toimenkuvaan.

Lasse harjoitti päätoimisesti tuottavaa kuljetustoimintaa vieden Helsingin kuninkaankartanon maataloustuotteita Tukholmaan asti. Näistä matkoista maksettiin hyvin. Lasse hallitsi siis lähivesien ohella myös aika vaivalloisen matkan pääkaupunkiin. Vuodelta 1555 peräisin oleva tilitieto kertoo, että Lasselle maksettiin 20 taaleria rahaa perämiehen palkkana kahdesta Tukholmaan tehdystä matkasta. Lastina oli ollut kuninkaankartanon voita ja muita tavaroita. Palkkio oli kolmasosa siitä, mitä alueen suurin jauhatusmylly Vantaankoskessa tuotti kruunulle verotuloja vuodessa käyttömaksuina, ns. tullina.

Kaksi Tukholman-matkaa tuotti hyvin. Todennäköisesti Lasse kuljetti myös omaa lastia pääkaupunkiin, kuten tapana oli. Lasse oli varakas talonpoikaislaivuri. Vuonna 1571 tuli kuitenkin paha takaisku, mikä ei näinä rauhattomina aikoina ollut epätavallista. Tuolloin tataarit hyökkäsivät jään yli Tallinnasta Uudenmaan rannikolle ryöstellen ja tuhoten. Lauttasaari oli yksi ensimmäisistä kohteista, sijaitsihan se hyökkäyksen etulinjassa. Naapuri Hans Olofson menetti viljaa, karjaa, vaatteita, työkaluja, ja kaksi henkeä vietiin vankeina pois. Mukaan lähtivät myös härkä ja ori. Lassen kohdalla lukee, että hän menetti kaiken minkä omisti.

 

 

Lähde:

Helsingin kartanon ja voutikunnan tilikirja 1555–1556. KA 3048:47.

Lue lisää merellisestä historiasta osiossa "Merelle ja maailmalle"