Drummensön nimen alkuperä
Nimi Drömensöö (tämä on tarkka 1540 maakirjassa käytetty muoto) esiintyy kirjallisessa lähteessä ensi kertaa vuonna 1540, koska silloin tehtiin ensimmäinen maakirja eli luettelo veroa maksavista kylistä ja maatiloista Suomessa. Nimi on siis ollut käytössä jo paljon ennen vuotta 1540. Sen jälkeen se esiintyy eri muodossa, kuten Drummensö, jota käytän tässä. Lauttasaari-nimi tuli käyttöön vuonna 1919. Drummensön on tulkittu olleen lisänimi ja tarkoittavan ”lihavan miehen saarta”. Tulkinta on vakiinnuttanut asemansa aina viime aikoihin asti. Toisen, kiinnostavamman selityksen mukaan Drummensö tulee viikinkiaikaisesta sanasta drum, joka tarkoittaa moreeniharjua. Tästä tulkinnasta ovat kirjoittaneet Lauttasaari-lehdessä 1980-luvulla Olavi Suomalainen ja 1994 Seppo Väisänen. Drum viittaisi Katajaharjuun ja sen maaperään, moreeniharjuun. Tämä selitys sopii paremmin siihen, mitä tiedetään saarten nimistä ja nimeämisperusteista yleensä.
Drummensö oli myös navigoinnin kannalta tärkeä saari. Väylä saaren kylään meni pohjoisen kautta ja siksi Katajaharju oli tärkeä erottuva kiintopiste – moreeniharju, joka ohjasti saaren pohjoispuolelle. Liikanimi Drumme olisi saaren tunnistuksen ja navigoinnin kannalta hyödytön. Jos edellä esitetty tulkinta on oikea, ulottuu Drummensön historia viikinkiaikaan saakka.
Sijainniltaan varhainen Drummensö oli kaukainen ulkosaari. Mutta kaukainen mistä? Helsinkiä ei vielä ollut. Keskiajan Drummensön lähimmät keskukset olivat 1400-luvulla perustettu Raaseporin linna läntisellä Uudellamaalla, mutta varsinkin Rääveli eli Tallinna. Yhteys Tallinnaan toi drummensöläisille kosketuksen Eurooppaan. Tallinna oli tanskalaisten 1200-luvulla perustama linnoitus ja myöhempi hansakaupunki. 1300-luvulla se päätyi saksalaisen ritarikunnan omistukseen. Lauttasaari ei siten ollut periferiaa vaan liikenteellisesti valtakunnan keskusalueita, saari tärkeän Narvaan johtavan merireitin varrella. Harvasta paikasta Suomessa oli yhtä hyvät ja helpot liikenneyhteydet kansainväliseen kaupunkiin. Tanska oli 1200-luvulla Naissaaren omistuksensa takia vain viiden tunnin matkan päässä Drummensöstä. Merkittävän kaupungin läheisyydestä oli hyötyä ja haittaa. Tallinnassa oli helppo käydä tai jopa muuttaa sinne kokonaan työn perässä, mitä monet uusmaalaisten talojen tyttäret tekivätkin hakeutuessaan sinne palvelusväeksi. Nykyinen Baltia, silloinen Liivinmaa, oli sotatoimialuetta. Tallinna veti puoleensa vihollisen piiritysjoukkoja ja kaappareita sen edustalle. Silloin Drummensöstä tuli vihollisen silmissä sotilaallinen kohde.
Kaksi taloa 1500-luvulla
Viimeistään 1500-luvulla Drummensö oli asuttu, mikä voidaan todentaa ensimmäisten saarta koskevien kirjallisten lähteiden avulla. Elämä Drummensössä pysyi asutuksen näkökulmasta samanlaisena. Saaren taloluku ei lisääntynyt 1500-luvun jälkipuoliskolle tultaessa, sillä vuonna 1576 Drummensössä oli edelleen kaksi taloa. Poikkeus on vuosi 1558, jolloin saarelle on merkitty kolme savua. Savu oli varmuudella asutun talon veroyksikkö. Talo, jonka räppänästä (savupiippuja ei vielä ollut) tuli savua, oli asuttu. Vouti näki nämä talot kätevästi talvella yhdellä kertaa. Talojen isäntinä olivat vuonna 1576 Lars Larsson ja Anders Olsson. Asiakirjoissa esiintyy isäntänä myös Erik Larsson Larsin poika. Larsin talo oli varakkaampi kuin Andersin. Kummassakin talossa oli maakirjan mukaan kaksi täysi-ikäistä ihmistä, mutta tämä johtui kirjaamiskäytännöstä.
Kuinka paljon Drummensössä sitten oli muita ihmisiä, alaikäisiä, muita lähisukulaisia ja palvelusväkeä? Vantaan keskiaikaa perusteellisesti tutkineen Tapio Salmisen mukaan Helsingan eli nykyisen Vantaan ja sen lähialueiden taloissa asui 1500-luvun puolivälissä 7–11 henkeä. Saarella asui siis noin parikymmentä ihmistä. Lisäksi saarella asui varmaan ainakin kausiluonteisesti kalastajia ja hylkeenpyytäjiä, sillä varsikin nuottakalastus edellytti lisätyövoimaa.
Voudintileissä mainituilla taloilla tarkoitetaan oikeastaan maatiloja, joihin kuului myös viljelysmaata. Missä tilat tarkalleen ottaen sijaitsivat ja minkälaisia yhteyksiä saarelta oli mantereelle? Kylien keskeiset viljelysmaat ovat sijainniltaan yleensä pysyviä vuosisadasta toiseen, vaikkakin uudisraivausta ja peltojen metsittymistäkin toki tapahtuu, mikäli siihen on mahdollisuuksia. Kaksitaloinen kylä on sijainnut nykyisen Lauttasaaren kartanon paikkeilla. Kylälahti (Byviken) oli saaren pohjoisosassa, josta oli lyhyin matka Huopalahteen (Hoplax), jonka neljänneskuntaan Drummensö hallinnollisesti kuului. Saari avautui liikenteellisesti pohjoiseen ja vasta myöhemmin siltojen ja Helsingin länsilaajentumisen takia itään Salmisaaren suuntaan. Seurasaaren (Fölisö) selkä muodosti liikenteellisesti suojaisen pienoismeren eri suuntiin itään ja pohjoiseen.
Drummensön talojen varallisuus
Vuodelta 1571 on poikkeuksellisen tärkeä lähde, ns. hopeaveroluettelo, joka laadittiin Älvsborgin linnan lunastamiseksi takaisin Tanskalta, jolle Ruotsi menetti ns. seitsenvuotisessa merisodassa (1563–1570) tämän tärkeän linnoituksen ja Pohjanmeren ainoan satamansa. Älvsborgista jouduttiin maksamaan huikeat 150 000 hopeataaleria. Lunnaiden kokoamiseksi kerättiin valtakunnan asukkailta – aatelistoa ja papistoa lukuun ottamatta – mainittu vero, joka oli 10 prosenttia irtaimesta omaisuudesta. Hopeaveroluettelo on julkaistu toimitettuna nykytekstinä. Tältä poikkileikkausvuodelta tiedetään kaikkien Suomen asukkaiden irtain omaisuus, joksi laskettiin kotieläimet, metallit ja raha. Myös laivaosuudet otettiin huomioon. Vero kerättiin myös Drummensöstä.
Hopeaveroluettelon mukaan Lars Larssonilla oli kaksi hevosta, 11 lehmää, 10 lammasta ja kaksi sikaa. Hänen irtain metalliomaisuutensa oli leiviskä (8,5 kg) kuparia, mikä tarkoitti kupariastioita. Irtaimen omaisuuden arvo oli 212 markkaa. Lars oli styrman eli perämies, ja hänellä oli kolmasosan eli 100 markan omistus laivasta (skepp). Skepp tarkoitti yleensä kolmimastoista laivaa, mutta kyseessä saattaa olla tässä tapauksessa pienempikin alus, sillä 100 mk on kuparitaalereissa vain 25 taaleria ja aluksen 300 markan kokonaisarvo siis vain 75 taaleria, mikä on melko vähän aluksen ja varsinkin kolmimastoaluksen hinnaksi. Köyhemmällä isännällä, Anders Olofsonilla oli hevonen, kaksi lehmää sekä neljä lammasta, ja hänen irtain metalliomaisuutensa oli 3 naulaa (425 g) eli noin 1,2 kg. Andersin tila oli välillä merkitty köyhyyden takia autioksi (öde af fattigdom), mikä tarkoitti veronmaksukyvytöntä taloa. Tällaisessa öde-talossa yleensä asuttiin, mutta vouti oli merkinnyt sen autioksi, koska se ei voinut maksaa veroja. Jos talo oli kolme peräkkäistä vuotta autio, menetti isäntä sukuoikeutensa tilaan, joka joutui kruunun omistukseen.
Isäntien varakkuuserot eivät johtuneet maaomaisuudesta, sillä sitä kummallakin oli saman verran. Heidän viljelystensä veroarvoksi on merkitty 9 kyynärää, mikä merkitsee, että he maksoivat vakinaista maaveroa yhteensä yhden veromarkan verran. Pinta-alana tämä teki 1,5 hehtaaria viljelyksiä per isäntä kylän kolmen hehtaarin kokonaisalasta, josta lienee ollut puolet kesantona.
Drummesön kahden isännän viljelykset ovat olleet siinä missä Lauttasaaren viljelykset myöhemminkin aina 1930-luvulle saakka, saaren keskiosassa nykyisestä metroasemasta noin 200 metriä länteen. Isännät ovat olleet jo pelkästään viljelysten takia läheisessä tekemisissä keskenään. Pellot olivat noihin aikoihin vielä ns. sarkajaossa, eli kummallakin talolla oli kapeita sarkoja eripuolilla viljelylohkoja. Tällä pyrittiin varmistamaan, että kummallakin olisi sekä hyvää että huonompaa maata yhtä paljon. Peltotyöt tehtiin samaan aikaan naapurin kanssa.
Jäätyneen meren vaara
Lars (tai Lasse) Larssonin varallisuuden perusta oli hänen laivuritoiminnassaan. Vuonna 1558 hän sai 20 markkaa palkkiota (styrmans penningar) siitä hyvästä, että oli kuljettanut kruunun voita ja muita elintarvikkeita Helsingin kuninkaankartanosta Tukholmaan (ks. artikkelit Lauttasaaren Lasse ja Jääsotaa). Matkoja hän teki kaksi kauden aikana. Hän oli pätevä laivuri, joka osasi mutkikkaan mutta paljon käytetyn reitin Tukholmaan. Tallinnassa käynti ei ollut mitään Tukholman matkaan verrattuna. Ylitys oli yleensä riskitön ja kesti vain 5–6 tuntia. Tosin vanha kansanviisaus sanoi: älä heitä eväitä pois ennen kuin Toompean tornit näkyvät. Meri toi vaurautta Lars Larssonille, mutta siinä piili vaaransa.
Uhkaavin tilanne oli silloin, kun meri jäätyi. Ruotsin vihollisella Moskovalla ei ollut laivastoa, minkä takia se hyödynsi jäätä hyökkäyksissään Suomen puolelle. Tammikuussa 1577 Tallinnaa piirittävän Iivana Julman 1200 tataarin osasto hyökkäsi Uudenmaan rannikolle tuhoten ja ryöstäen Helsingin ja Sipoon kyliä. Yksi näistä oli Drummensö. Hyökkäys oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä ”jäätynyttä konfliktia”, jota oli käyty rajaseuduilla Pähkinäsaaren rauhasta 1323 asti. Suomenlahti oli Karjalan ohella rajaseutua ja Drummensö tämän rajasodan etulinjassa.
Kolme luotoa avomerellä
Helsingin merialue näytti 8000–6000 vuotta sitten aivan toiselta kuin nykyään. Tuleva Helsinki oli veden alla, ja näkyvissä oli vain kolme pientä luotoa: Taivaskallio, Linnanmäki ja Tähtitorninmäki. Rannikko alkoi vasta Kontulan ja Myyrmäen kohdalta. Tuleva Lauttasaari oli sekin avomerta, ja siitä näkyi aluksi vain kolme kalliota: Myllykallio, Vesitorninmäki (Kotkavuori) ja Vattuniemi. Katajaharjun moreeniharju alkoi sekin vähitellen kohota näkyviin. Helsingin seutu kaupunginosineen nousi maankohoamisen seurauksena vähitellen merestä.
Keskiajalla näistä luodoista muodostui nykyisen Lauttasaareen edeltäjän Drummensön kolmen saaren ryhmä. Merenpinta oli keskiajalla 2,5–3 metriä nykyistä korkeammalla. Kolme saarta ovat olleet korkeita kallioita. Saarten välistä meni kapea salmi, joka mataloitui ja johon myöhemmin muodostui viljelylle otollinen maa-alue vanhan merenpohjan päälle. Tässä kohtaa oli vielä 1930-luvulla Lauttasaaren kartanon viljelysalueet, myöhemmin urheilukentät ja nykyiset leikkipuistot. Historia näkyy maisemassa. Viljelyalueet ja niille muodostuneet puistot ovat pysyviä, varsinkin Lauttasaaren kaltaisella kallioisella saarella, jossa viljelymaata on rajallisesti.
Keskiajan satamat olivat usein kahden tai useamman saaren ryhmiä, joissa oli suojaisia lahtia ankkurointiin, ja mikä tärkeintä, niihin pääsi joka tuulella sisään ja ulos. Tärkeää oli nimittäin myös pakomahdollisuus merirosvojen uhatessa. Merirosvous oli keskiajalla hyvin tavallinen osa merenkulkua. Merirosvot ryöstelivät yleensä salmissa ja kävivät ankkuroitujen alusten kimppuun. Harvemmin kaappauksiin oli mahdollisuuksia avomerellä, jossa aluksen entraaminen eli valtaus alukseen kiinni ajaen oli hankalampaa. Kolmen saaren muodostama Drummensö soveltui hyvin satamaksi, koska sieltä pääsi uhkatilanteessa pakoon.
Drummensön asutuksesta keskiajalla ei ole varmaa tietoa. Asiaa valaisevia kirjallisia lähteitä ei ole. Saaren vesillä on varmasti ollut hylkeenpyytäjiä ja kalastajia sekä näillä vähintäänkin kausiluonteisia asumuksia. Lauttasaaren nimistössäkin kalastus ja varsikin lohenkalastus ovat näkyvästi esillä: Lohiapajanlahti, Vatakuja ja Särkiniemi. Helsingin ja Lauttasaaren vesiltä on saatu lohen lisäksi turskaa, mikä kertoo siitä, että suolapulsseja on tullut riittävästi Tanskan salmista. Myös hylkeenpyyntiin viittaavaa nimistöä on lähialueilla, kuten Halliluoto (ent. Gråsälsbådan, myös muodossa Gråskärsbådan) saaren ulkopuolella avomerellä. Viime mainittu on laaja matalikkoalue Lauttasaaren ulkopuolella. Siellä haaksirikkoutuneista aluksista on ajelehtinut hylkytavaraa Lauttasaaren rantaan. Se oli yksi saariston perinteisistä tulonlähteistä. Hylkytavaran keruu oli laillista puuhaa, laivojen houkuttelu karille esimerkiksi väärien merkkitulien avulla sen sijaan ei (ks. artikkeli Vaarallinen Hiidenmaa). Sellaisesta ei kuitenkaan ole tietoa Drummensöstä.
Lähteet
Jutikkala, Eino. Suomen talonpojan historia. Porvoo 1942.
Kuisma, Markku. Helsingin pitäjän historia II. Vanhan Helsingin synnystä isoonvihaan 1550–1713. Vantaan kaupunki 1990.
Mäkiaho, Jari-Pekka. Helsinki Itämeren tytär: Paikkatietomenetelmät rannansiirtymistutkimuksessa. Terra. Maantieteellinen aikakauskirja 1/2009.
Salminen, Tapio. Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki 2013.
Soikkeli, Kaarle. Uudenmaan hopeavero ja hopeaveroluettelo vuodelta v. 1571. Suomen Historiallinen Seura. Helsinki 1912.
Särmäntö, Terhi. Plan öfver Drumsö. Lauttasaaren alueen vuoden 1913 asemakaavaluonnoksen nimistö. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, suomen kieli 2017.
Uudenmaan voutikuntien tilejä. Porvoon läänin maakirja 1540. KA 2920:87v-88.
Uudenmaan voutikuntien tilejä 1558. Helsingin kartanon tilikirja 1558–1558. KA 3095:57v-58.
