Vuodesta 1920 alkoi Suomessa matkailun nousukausi, joka jatkui talvisotaan asti. Kotimaanmatkailu nuoressa tasavallassa katsottiin nuorisoa henkisesti ja ruumiillisesti kasvattavaksi toiminnaksi, jolla oli kansakuntaa yhdistävä vaikutus. Matkustamalla kotimaassa koululainen tai opiskelija oppisi paremmin tuntemaan sen maantiedettä ja väestöä. Kansainvälisen matkailun katsottiin edistävän kansojen välisiä suhteita ja hälventävän käsitystä Suomesta syrjäisenä takapajulana. Matkailun piti tehdä Suomea tunnetuksi, mutta sen toivottiin myös piristävän talouselämää. Matkailuun liitettiin isänmaallisia ja kasvattavia funktioita, sitä ei niinkään nähty individualistisena mielihyvän tavoitteluna.
Kotimaanmatkailu lisääntyy
Suomalaisten kotimaanmatkailusta ei ole tarkkoja tilastoja, mutta 1920- ja 1930-luvuilla matkailu moninkertaistui. Matkailu oli pitkään herraskaista huvia, jota tavallinen kansa ihmetteli ja piti turhana. Matkailu vaati paitsi rahaa myös aikaa, ja niistähän suurimmalla osalla väestöä oli puutetta. Valtion virkamiehet saivat Suomessa ensimmäisinä vuosiloman, ja vuonna 1919 liikealalle tuli viikon vuosiloma. Työväkeä koskeva vuosilomalaki tuli vasta vuonna 1939. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on Suomessa uudehko asia, eikä se ole vieläkään yleinen käytäntö Euroopan ulkopuolella.
Suomen maantieverkosto laajeni 1920- ja 1930-luvuilla huomattavasti, ja hevostiet muutettiin mahdollistamaan autoilu. Junayhteydet paranivat, ja kieltolain kumoamisen jälkeen (1932) tärkeimmille junareiteille tuli ravintolavaunut. Kattava linja-autoliikenne herätti alueellisen matkailuinnostuksen, ja linja-automatkailusta tuli junamatkailun varteenotettava kilpailija. Tärkeimpiin matkakohteisiin rakennettiin tietysti ajanmukaiset hotellit ja matkailumajat, jotka edustivat usein muodikasta funkkistyyliä. Vuonna 1934 lanseerattiin Rautateiden rengaslippu, jolla saattoi tehdä kotimaan kiertomatkan junalla ja höyrylaivalla 30 päivän aikana. Rengasmatkalle tarjottiin useita eri reittejä, ja siihen saattoi sisällyttää myös linja-automatkoja, vaikka se kehitettiin vastaamaan kiristyneeseen kilpailuun matkustajista.
Panostus ulkomaisiin matkailijoihin
Itsenäisen Suomen piti tietysti järjestää rajavalvonta eli passi- ja tullijärjestelmä. Vuonna 1925 alettiin virallisesti tilastoida Suomeen saapuneet ulkomaalaiset.
Matkailijat lumoutuivat yöttömästä yöstä ja muista luonnon ihmeistä, mutta alkeelliset majoitusolot eivät ilahduttaneet. Kieltolaki ja sen tuhoisa vaikutus ravintolakulttuuriin herättivät myös ihmetystä ulkomaalaisissa. Onneksi Helsingissä sentään oli hienoja, perinteisiä paikkoja, joissa voitiin elää kuin kieltolakia ei olisikaan eli tarjota tasokkaisiin palveluihin tottuneille matkailijoille eräänlaiset kulissit. Karu totuus paljastui syrjäisemmissä paikoissa, mikäli matkailija suuntasi niihin.
Valtio alkoi tukea Suomen Matkailijayhdistyksen (perustettu 1887) toimintaa, jotta maahamme saataisiin sellaiset matkailun edellyttämät liikenneyhteydet sekä majoitus- ja ravitsemispalvelut, että niitä kehtaisi esitellä ulkomaalaisille. Vuonna 1930 tavoite katsottiin saavutetuksi, ja nyt piti alkaa markkinoida. Niinpä Suomen Matkailijayhdistys, valtio, keskeiset matkailujärjestöt ja liikenneyhtiöt perustivat Suomen Matkat -yhdistyksen, jonka tehtäväksi tuli ”tehokkaan matkailupropagandan aloittaminen maailman tärkeimmissä kolkissa”.
Suuret matkailumaat Saksa, Ranska, Italia ja Espanja käynnistivät matkailupropagandakilpailun, johon pienempienkin maiden kannatti liittyä. Suomessa perustettiin useita matkailuyhdistyksiä, julkaisutoiminta oli vilkasta ja matkailugrafiikka kehittyi. Eniten matkailuoppaita julkaisi Helsinki ympäristöineen, ja vuonna 1936 Helsingissä järjestettiin ensimmäiset matkailumessut. Yritykset julkaisivat jo aiemmin aineistoa matkailun edistämiseksi, mutta kunnat ja kaupungit heräsivät matkailun merkitykseen vasta 1930-luvulla. Suomen ensimmäinen matkailukongressi järjestettiin vuonna 1938.
Suomessa (ja Pohjoismaissa) oli rauhalliset poliittiset olot vuosina 1935–1938, toisin kuin Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, ja lisäksi täällä oli edulliset hinnat. Yhteispohjoismainen markkinointi – ajan kielellä matkailupropaganda – suuntautui etenkin Yhdysvaltoihin.
Värifilmi oli 1930-luvulla kallista ja harvinaista, mutta ulkomaille suunnatussa matkailumainonnassa sitä käytettiin. Oheinen Helsinkiä esittelevä mainoselokuva on vuodelta 1938, mutta siitä puuttuu ääni, koska se oli tarkoitettu kansainväliseen levitykseen, jolloin kussakin kohdemaassa käytetään eri ääniraitaa. Alla olevassa versiossa on välitekstit suomeksi ja ruotsiksi.
Värilyhytelokuva vuodelta 1938
Suomi-kuva maailmalla: luonto, Sibelius ja Saarinen
Suomi ei ollut matkan varrella vaan tänne piti tulla varta vasten. Vetonauloja olivat jo 1800-luvulla kaunis luonto, yötön yö ja tuhannet järvet. Suomen hintataso oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan alimpia, mikä osaltaan houkutteli matkailijoita. Helsinki ei ollut mikään ykköskohde vaan portti muualle Suomeen: Petsamoon, Lappiin, Kolille, Imatralle, Kuusamoon, Ahvenanmaalle, Aulangolle sekä Karjalan kannaksen Valamoon ja Terijoelle. Ennen talvisotaa Petsamo oli Suomen suosituin matkakohde, koska siellä oli jylhä luonto ja sieltä pääsi Jäämerelle.
Kylpylät ja näkötornit viihdyttivät matkailijoita jo 1800-luvulla, mutta 1930-luvulla ne eivät enää riittäneet vaan tarvittiin muutakin. Muotiin tuli aktiivinen lomailu ja ulkoilmaelämä eli uiminen, kanoottiretket, purjehdus, kalastus ja telttailu, ja näiden harrastusmahdollisuuksiin panostettiin.
Myönteistä Suomi-kuvaa maailmalla edistivät olympiaurheiluvoitot, Sibeliuksen musiikki ja Eliel Saarisen arkkitehtuuri. Yhdysvalloista 1919 saadun hätäapulainan takaisinmaksu toi Suomelle poikkeuksellisen maineen, sillä Suomi oli ainoa maa, joka ei halunnut 1930-luvun alun lamavuosina maksuhelpotuksia vaan maksoi takaisin ihan kaiken.
Matkakertomukset olivat suosittuja 1900-luvun alkupuolella, ja niitä ilmestyi aikakauslehdissä ja kirjoina. Ulkomaisten kirjoittajien matkakirjat esittelivät ja kehuivat saunoja, ja vasta 1930-luvun lopulla niistä alettiin puhua myös suomalaisten laatimissa matkaesitteissä. Sauna, sisu, poro ja pulkka mainittiin tavallisesti ulkomaisissa matkakirjoissa, ja sisun arveltiin selittävän maamme urheilumenestystä. Sekä Paavo Nurmella että Hannes Kolehmaisella oli urheiluvälinekauppa, jossa neuvottiin pistäytymään. Kulttuurisaavutuksiakin esiteltiin, esimerkiksi Kalevala, Runeberg ja Kivi, joiden teoksia oli jo silloin käännetty monille eri kielille, sekä arkkitehtuuri ja kuvataide.
Pohjolan valkea kaupunki
Iskulause Helsinki, Pohjolan valkea kaupunki lanseerattiin vuonna 1932. (Sen niminen mustavalkoinen dokumenttilyhytelokuva tehtiin vuonna 1939. Elokuvassa ei ole selostusta vaan Helsingin kaupunginorkesterin säestys.) Helsingin profiilia haluttiin kohottaa, jotta Suomen pääkaupunki ei olisi vain kauttakulkukohde matkalla eksoottisiin erämaihin tai rantakohteisiin, kuten Hanko ja Terijoki. Helsingistäkin tuli rantalomakohde, sillä ainakin Hietaniemeen, Pihlajasaareen ja Uunisaareen rakennettiin tai kunnostettiin uimaranta.
Vuonna 1937 Helsinkiin saapui 23 valtamerihöyryä, jotka toivat 4500 pikavierailijaa. Alukset viipyivät satamassa vain kahdeksan tuntia, ja matkustajat kuljetettiin laiturilta ostos- ja nähtävyyskierroksille Ateneumiin, Kansallismuseoon, Eduskuntataloon ja Seurasaareen. Lounaalla käytiin joko Kulosaaressa tai Tuusulassa.
Vilkkain matkailuvuosi oli 1938, jolloin Suomeen saapui lähes 94 000 ulkomaalaista. Matkailijoita saapui eniten Ruotsista, Virosta, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Ylivoimaisesti suosituin matkailukuukausi oli heinäkuu, jolloin Suomeen saapui Yli 26 572 matkailijaa. Hiljaisin kuukausi oli tammikuu, jolloin ulkomaisia matkailijoita saapui 2136.
Vuonna 1931 matkailija vietti Suomessa keskimäärin 19 vuorokautta. Seuraavina vuosina täällä vietetty aika lyheni mutta oli vuonna 1938 kuitenkin keskimäärin 10,7 vuorokautta.
Yhdysvalloista saapuneiden joukossa oli runsaasti siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään. Suomi-Seura ry julkaisi Suomen silta -nimistä lehteä yhteensä 12 numeroa 1937–1939. Lehden tarkoitus oli toimia kotimaan ja ulkosuomalaisten yhdyssiteenä. Lehdessä muun muassa pohdittiin siirtolaisuutta ja matkustamista yleisemmin, kerrottiin Suomen matkakohteista sekä mainostettiin Suomessa vierailevien siirtolaisten mahdollisesti tarvitsemia palveluja.
Vuonna 1938 alettiin mainostaa Suomen tulevaa olympiaisännyyttä. Matkailun kehittämisen tähtäin oli vuoden 1940 olympialaisissa, joiden piti tuoda tänne 100 000 ulkomaista turistia. Vuonna 1938 Helsingin satamiin saapui lähes 61 000 matkustajaa, joista ulkomaalaisia oli noin 65 %. Lentäen Helsinkiin saapui Tallinnasta samana vuonna yhteensä 6177 matkustajaa ja Tukholmasta 4825 matkustajaa.
Matkailuvuosi 1939 alkoi hyvin, mutta matkailijoiden määrä väheni kasvavan sodan uhan takia nopeasti. Vuosikymmenten määrätietoisen puurtamisen tulokset valuivat sotavuosina hukkaan.
Lähteet
Ariadnen asiakaslehti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja 1939.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Markkanen, Erkki: Harvojen harrastuksesta kansan huviksi. Matkailun vaiheet 1887–1987. Teoksessa Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Toimittaneet Hirn, Sven & Markkanen, Erkki. Matkailun edistämiskeskus & Suomen matkailuliitto 1987. 147–376.
Matkailumaailma 1937. Suomen Matkatoimisto.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Matkareittejä Suomessa 1931. Suomen Matkailijayhdistys.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Rautateiden rengasmatkat takaisin?(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Suomen silta, kotimaan ja ulkosuomalaisten yhdysside(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
”15 minuuttia, leskirouva ja ravintola”. Suomen Rautatiemuseo.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
