Suomen messut – yli sata vuotta markkinahumua

Messualueena oli Johanneksenkirkkoa ympäröivä kenttä lähikortteleineen. Läheisiä rakennuksia, kuten kouluja, oli otettu näyttelytiloiksi, ja tienoolle oli rakennettu väliaikaisia näyttelypaviljonkeja. Näytteilleasettajia oli Suomesta 760 ja ulkomailta 218. Kysymys ulkomaisista näytteilleasettajista oli kimurantti, sillä messujen tarkoitus oli nimenomaan tukea ja edistää kotimaista tuotantoa. Koska Suomi ei ollut omavarainen, ulkomaiset näytteilleasettajat hyväksyttiin, mikäli ne esittelivät sellaisia tuotteita, joita ei Suomessa valmistettu. Joukkoon oli tosin livahtanut myös ainakin yksi ruotsalainen keittoastiain valmistaja, mikä herätti suomalaisissa näytteilleasettajissa närkästystä.

Oheistapahtumia joka makuun

Vuoden 1920 messujen aikana koko kaupunki kuhisi tapahtumia. Oli ulkoilmakonsertteja, teatteriesityksiä, elokuvia, esitelmiä, konsertteja yliopiston juhlasalissa ja oopperaa. Messut olivat sangen juhlallinen tapahtuma: ne avasi presidentti K. J. Ståhlberg, ja avajaisten ohjelmasta vastasivat Suomen arvostetuimmat runoilijat, säveltäjät ja esittävät taiteilijat, kuten Eino Leino, Jean Sibelius, Robert Kajanus, V. A. Koskenniemi ja Urho Somersalmi. Arvovaltaiset henkilöt, kuten kauppa- ja teollisuusministeri, pitivät paatoksellisia puheita, ja jokaisen päivän avasi erityinen airutkulkue.

Messujen alussa ja lopussa pidettiin myös jumalanpalvelus, mikä kaiketi lohdutti niitä, jotka olivat saapuneet maaseudulta pääkaupunkiin siinä luulossa, että messut olisivat hengellinen suurtapahtuma.

Messut erikoistuvat ja ammattimaistuvat

Jo 1920-luvulla alettiin järjestää messuja muillakin paikkakunnilla, kuten Viipurissa, Turussa ja Tampereella. Messujen tehtävä oli edistää elinkeinoelämää myymällä mahdollisimman paljon mutta myös kohottaa kansallista itsetuntoa osoittamalla, että täälläkin osataan valmistaa kaikkea, mitä kuluttajat keksivät kaivata. Messujen tehtävä oli myös valistaa kansaa tarjoamalla tehokkaita ja rationaalisia vaihtoehtoja. Näin ollen messuilla kävijä ei leimautunut pelkästään hedonistiseksi huvittelijaksi vaan saattoi olla vaikkapa taloudellinen perheenemäntä tai vastuullinen perheenisä. Järkevä kuluttaja vertailee tarjontaa ja vaatii korkeaa laatua, ja ennen se tapahtui kätevästi messuilla.

Aluksi messujen ulkoilme oli sekava ja epäyhtenäinen, koska niiden järjestäjillä ei ollut kokemusta. Teollisuuden edustajien lisäksi tuotteitaan esittelivät kotiteollisuuden harjoittajat vähän kuten keskiajan markkinoilla. Vuosina 1920–1925 järjestettiin yleisiä messuja, sen jälkeen alettiin järjestää "määrätyn tuotannonalan käsittäviä erikoismessuja", kuten auto-, kutomateollisuus- sekä ravinto- ja nautintoainemessut vuonna 1926 ja auto-, radio- ja reklaamimessut vuonna 1928. 

Uusi hieno Messuhalli

Messut järjestettiin 19 kertaa Johanneksenkirkon tienoilla ennen kuin Töölöön saatiin Messuhalli, jota elinkeinoelämän edustajat ja arkkitehdit olivat joitakin vuosia vaatineet. Messuhallin suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, ja hallin suunnittelivat arkkitehdit Aarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen funktionalistiseen tyyliin. Ensimmäiset messut uudessa Messuhallissa olivat Suurmessut 1935. Jälleen esiteltiin kotimaisen teollisuuden laajaa kirjoa, ja tasavallan presidenttikin oli paikalla. Suurmessuilla esiteltiin kaikkea mahdollista, mutta lisäksi jo 1920-luvulla järjestettiin pienempiä messuja, jotka olivat erikoistuneet vaikkapa kankaisiin, elintarvikkeisiin tai huonekaluihin. Uudessa Messuhallissa järjestettiin alusta alkaen monenlaisia tapahtumia, kuten missikisoja, koiranäyttelyjä, konsertteja ja konferensseja. 

1930-luvun jälkipuolisko oli taloudellisen toimeliaisuuden ja messujen kulta-aikaa, ja pian uusi hieno Messuhalli alkoi käydä pieneksi.

Messutoiminnan suvantovaihe

Vuosina 1939–1945 ei järjestetty varsinaisia messuja mutta sentään joitakin erikoisnäyttelyitä. Messutoiminta elpyi sotien jälkeen, kuten muukin taloudellinen toiminta. Joulukuussa 1945 järjestettiin Turkismessut, sillä talvet olivat tuohon aikaan kylmiä, turkikset muodikkaita ja asenteet turkistarhausta kohtaan myönteiset. Lisäksi päällysvaatteista ja muista tekstiileistä oli pulaa. Tarhoilla kasvatettiin lähinnä kalliita "jaloturkiksia" vientiin, arkikäyttöön kelpasivat lammas ja kani. Luonnonvaraisia eläimiä, kuten oravia, piisameja ja kettuja, metsästettiin runsaasti turkkinsa takia, mikä onkin johtanut kantojen romahtamiseen ja sukupuuttoihin. Tunnetuin esimerkki maailmassa lienee tiikeri(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Keväällä 1946 Helsingissä järjestettiin ruotsalais-suomalaiset messut. Niille osallistui 150 näytteilleasettajaa Suomesta ja 60 Ruotsista. Ilmeisesti ankaraa pulaa poteva Suomi tarvitsi vauraan länsinaapurinsa vetoapua. Toisaalta pula-aika oli tehnyt suomalaisista kekseliäitä ja uusien innovaatioiden odotettiin kiinnostavan ruotsalaisia. Kävijämäärien kannalta messut ainakin olivat suuri menestys.

Messutoiminta laajenee

Pula-aika ja säännöstely jatkuivat 1.3.1954 saakka, jonka jälkeen kahvia, suklaata ja tuontihedelmiä oli taas vapaasti saatavilla. Syksyllä 1950 järjestelyillä suurmessuilla oli kuitenkin jo tarjolla maistiaisia sillisalaatista, cola-juomasta, suklaasta ja savukkeista, joita mustiin verkkosukkiin ja lyhyisiin hameisiin pukeutuneet savuketytöt tarjoilivat. Heidän lisäkseen huomiota herättivät messuilla vieraillut Saudi-Arabian konsuli, Suomen Trikoon uimapukunäytös, Suomen ainoa teepensas, kahviplantaasi sekä Valion ”puhuva” lehmä.

Huomiota näytti herättävän melkoisesti Helvarin esittelemä radio johon on yhdistetty mangnetofoni, ja joka niinollen voi soitella musiikkia teräslangalta. – Likipitäen samanlainen laite kuin esim. Laatokan toimituksessa, jossa monet lukijat ovat käyneet kuuntelemassa omaa ääntään teräslangalta.

Messuvieras sai ilmaiseksi prässäyttää hattunsa – valitettavasti ei housujaan – ja kiillotuttaa kenkänsä, ja saipa hän eräällä osastolla niskaansa hajuvesisuihkunkin. Messuilta raportoinut toimittaja toivoi, että tämä hyvän yleisvaikutelman antanut suurtapahtuma jäisi myös ulkomaisten vieraiden mieliin ja edistäisi Suomen kauppasuhteita. Ainakin hän oli itse vaikuttunut runsaasta tarjonnasta. Uusi Messuhalli B oli jo saatu käyttöön, näyttelyalaa oli 3000 hehtaaria ja näytteilleasettajia arviolta 600.

Vuoden 1952 Kevätmessut olivat nekin yleisömenestys. Helsingin Sanomien mukaan nämä olympiavuoden huolella valmistellut messut "laajuuden, monivivahteisuuden ja uutuuksien runsauden puolesta ylittävät kaikki aikaisemmat jokakeväiset teollisuuskatselmukset."

Messuhallin viereinen kenttäkin oli alusta alkaen messukäytössä. Sinne rakennettiin tilapäisiä paviljonkeja ja siellä esiteltiin kulkuneuvoja ja isoja koneita. Vuosina 1962–1975 nykyisen pysäköintialueen kohdalla sijaitsi Messuhalli C eli Kansojen halli(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joka monien mielestä oli Helsingin rumin rakennus.

Töölön Messuhallin tilat havaittiin 1970-luvun alussa riittämättömiksi, ja sijainti oli liikenteen kannalta hankala, sillä messuliikenne haittasi valtaväylän muuta liikennettä. Niinpä Itä-Pasilaan rakennettiin uusi Messukeskus ja vanhasta Messuhallista tehtiin Kisahalli. Käyttötarkoituksen muutos ei ollut kovin radikaali, sillä hallissa oli vuosikymmenten aikana järjestetty monia urheilukilpailuja, myös Helsingin kesäolympialaisten aikana vuonna 1952.

Messut oman aikansa kuvastimena

Messujen historiasta näkyy yhteiskunnan rakennemuutos eli siirtymä maatalousyhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskuntaan, elintason nousu ja kulutuksen laajeneminen. Suomi oli 1950-luvulla vielä maatalousmaa ja messuilla esiteltiin kilvan traktoreita ja muita maatalouden tarvekaluja. Kulloinenkin poliittisyhteiskunnallinen ilmapiiri, kuten yltiöisänmaallisuus tai suomettuminen, on näkynyt messujen historiassa. Tuskinpa Neuvostoliiton tai DDR:n kulutustavaroita aikoinaan esiteltiin nimenomaan laatunsa tähden.  

Agraarinen Suomi kaupungistui ja teollistui nopeasti 1960-luvulla. Ennen Neuvostoliiton hajoamista ja sen mukanaan tuomaa idänkaupan romahtamista sekä 1990-luvun suurta lamaa Suomessa oli runsaasti tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja kenkäteollisuutta. Suomen liittyminen Euroopan unioniin, sääntelyn purkaminen ja globalisaatio viimeistelivät kotimaisen kulutustavarateollisuuden alasajon. 

Kulloisenkin ajan muoti ja arvomaailma näkyvät myös messujen tarjonnassa. Kotiin ja sisustamiseen liittyvät messut ilmentävät paitsi aikansa sisustusmuotia myös kotiin, perheeseen ja sukupuoleen liittyviä asenteita. Enää ei pidettäisi turkismessuja eikä esiteltäisi ja tarjottaisi tupakkaa. Elävää karhua ei esiteltäisi messutivolissa eikä laitettaisi vähäpukeisia naisia jakamaan tuotenäytteitä miehille. Jos messudokumentin kuvaaja seuraisi kamerallaan naisten sääriä ja kommentoisi niitä kuten vuonna 1952, nousisi äläkkä. Toisaalta vuodesta 1992 lähtien järjestettyjä Sexhibition-messuja ei olisi voinut kuvitellakaan 1950-luvulla – ja näidenkin messujen profiili on vaihdellut, kuten ihmisten suhtautuminen aiheeseen.

Suhtautuminen kuluttamiseen on myös vaihdellut ja näkyy messujen historiassa. Pula-aikana kuluttaminen on ollut välttämätön paha, joka on edellyttänyt kekseliäisyyttä ja materiaalien kierrättämistä. Kuluttaminen on aina ollut toivottavaa, koska se edistää työllisyyttä ja talouskasvua, mutta siihen on aina liittynyt myös moraalisia ulottuvuuksia. Vaatimattomuutta ja työteliäisyyttä korostavassa yhtenäiskulttuurissa turhamaisuutta ja nautinnonhalua ilmentävä kulutus oli moraalisesti paheksuttavaa. Ympäristö- ja luonnonsuojelunäkökohdat eivät menneinä vuosikymmeninä olleet keskeisiä. Mutta kulutuskeskeinen elämäntapa on suistanut ihmiskunnan viheliäisten ongelmien eteen, eikä luonnonvarojen tuhlaaminen ja ympäristön turmeleminen voi jatkua kuten ennen. Olemme joutuneet muuttamaan suhdettamme kuluttamiseen, ja tämä tietysti näkyy teollisuudessa, kaupankäynnissä ja messutoiminnassa.

Lähteitä

Elokuvauutiset: Tällainen oli Suomen ensimmäinen elokuvateatteri(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin Sanomat 3.11.2022: Lama-Helsingin laidalla syntyneet seksi­messut olivat maltilliset – Pian jokin muuttui

Helsingin Sanomat 6.2.2015: Venemessut tukkivat koko Mannerheimintien – Messukeskus otti riskin ja siirtyi Pasilaan 1975

Helsingin Sanomat 4.2.1975: Enso messujen suurin maksaja

Helsingin Sanomat 4.2.1975: Uusi Messukeskus Helsingissä on Pohjolan nykyaikaisin näyttelytila

Helsingin Sanomat 18.9.1959: Kukkaisloistoa ja kasvukauden jättiläisiä Messuhallin suojissa

Helsingin Sanomat 27.3.1952: Kevätmessut avataan huomenna Messuhallissa

Helsingin Sanomat 26.10.1947: Turkismessut avattiin eilen Messuhallissa

Helsingin Sanomat 16.12.1945: Turkismessut

Helsingin Sanomat 5.10.1935: esim. Suurmessut, valtava tunnustuksen osoitus suomalaiselle yritteliäisyydelle

Holopainen, Orvokki: Suomen ensimmäiset messut – Finlands första mässa – The First Finnish Fair 1920. Helsingin kaupunginmuseo 1990.

Kotimainen tuotanto nro 12, 15.12.1936(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laatokka nro 77, 3.7.1940, sivu 3(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laatokka nro 14 17.1.1946, sivu 1(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laatokka nro 89, 16.4.1946(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laatokka nro 225, 3.10.1950, sivu 1(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sisämaa-Laatokka nro 172, 2.8.1947, sivu 2(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)