Saapuminen mereltä
Meritse Helsinkiin tultiin joko Susisaaren ja Vallisaaren välistä eli nykyisen Kustaanmiekan kautta tai Uunisaaren ja Harakan välisestä salmesta (Ungsmun). Kaksi muuta väylää menivät itään, toinen Hevossalmen ja toinen hyvin kapeaa väylää Tammisalon ja Herttoniemen välistä. Kruunuvuorenselkä oli Helsingin liikenteellinen keskus. Helsingin pääsatama oli Kruununhaassa Katajanokan takana ja toinen satama oli nykyisen Kauppatorin luona. Kolmas satama oli kaupungin ulkopuolella Hietalahdessa. Avomereltä katsottuna Helsingin alueen rannikko oli luonnontilaista saaristoa, josta ei erottunut selvästi sisääntuloväyliä eikä mitään rakennelmaa, joka olisi kohonnut rannikkoprofiilin yläpuolelle. Vasta Harmajan kohdalla nähtiin ensimmäinen rakennelma, puinen tunnistemajakka eli valaisematon pooki (1600-luvulla se oli kivikummeli). Harmajan paikkeilta alkoi näkyä 1750-luvulla rakennettu Thunbegin tuulimylly Viaporissa ja Kustaanmiekan keskeneräisiä bastionirakennelmia. Viaporin jälkeen alkoi näkyä kaupunkia ja sen rantamakasiineja sekä kirkon torni. Kaupungin silhuetti oli matala. Katajanokan korkeimmalla paikalla oli tuulimylly. Satamassa olevien laivojen mastohuippuja alkoi näkyä.
Polkujen halkoma tuulinen ulkosaariston niemi
1700-luvun Helsinki oli vaikeakulkuista kallioiden ja soiden halkomaa maastoa. af Klerckerin karttaan on merkitty alueen korkeimmat paikat: Linnanmäen, Temppeliaukion ja Meilahden kalliot. Järviä Helsingin niemellä oli kolme, Huopalahden, Töölön ja Sörnäisten järvet, jotka olivat purojen välityksellä yhteydessä toisiinsa ja laskivat Sörnäisten järven kautta mereen. Purossa oli riittävästi virtausta pyörittämään helsinkiläisporvari Jacob Teschen tiiliruukkia. Tiilen kova kysyntä alkoi Viaporin linnoitustyömaan myötä vuonna 1747.
Helsinki oli nykyisen Senaatintorin ja Kauppatorin alueella lähes saarella Vironniemellä, jonne se vuonna 1638 siirtyi Vanhastakaupungista. Sen yhdisti muuhun alueeseen kapea kannas Kluuvin ja meren välissä nykyisen ravintola Kappelin kohdalla. Alkuperäinen vesiyhteys sulkeutui 1500-luvulla. Tässä kohtaa oli myös tulliasema. Eteläinen Helsinki oli vielä 1700-luvun lopulla asumatonta kallioista ja tuulista ulkosaaristoa. Kävelyä siellä voisi verrata samoiluun nykyisen Porkkalan niemen kallioilla. Helsingin niemen äänimaisemaan on kuulunut haahkat sekä Viaporin työmaan räjäytysten äänet.
Maantiet Turkuun ja Porvooseen
Vielä 1700-luvulla kaukana toistaan olevien kylien ja talonpoikaistilojen kärrypolkujen yhdistämä kokonaisuus. Kaupungissa liikkuminen edellytti suunnistustaitoja. Alueen tieverkoston muodostivat af Klerckerin luokituksen mukaan maantiet, pienemmät kärrypolut, ratsu- ja kävelypolut sekä talvitiet. Maanteitä oli kaksi. Toinen johti Sörnäisten ja Kumpulan säterin (aateliskartano) ohi Vanhankaupungin kautta Porvooseen ja toinen Töölönlahden länsipuolitse Humallahden ja Meilahden itäpuolitse Pikku-Huopalahden suurkylän kautta kohti Turkua. Huopalahtea ja Vanhaakaupunkia yhdisti itä-länsi-suuntainen maantie nykyisen Taka-Töölön korkeudella jatkuen kohti Tuomarinkylää.
Nykyisen Erottajan alue on kartassa jo hahmottunut alueen tärkeimpänä risteyskohtana. Tässä oli Helsingin tulevan katuverkon alkukohta. Siitä lähti tie viiteen suuntaan: suurin piirtein Etelä-Esplanadia seuraava tie kohti toria, toinen Mannerheimintien suuntaisesti kohti Töölöä ja sen terveyskylpylää (surbrunn). Ohitettaessa Kluuvia (Gloet), umpeenkasvanutta Töölönlahden eteläpäätä, on ilmassa ollut ummehtunut haju, koska vesialuetta käytettiin kielloista huolimatta kaatopaikkana. Kluuvi olisikin haluttu kuivattaa ja laittaa viljelykseen, mutta Viaporin komendantti Augustin Ehrensvärd halusi pitää sen kaupungin puolustuksen kannalta tärkeänä vesiesteenä. Kolmas reitti meni Bulevardin suuntaisesti kohti Hietalahtea (Sandwik) ja Ruoholahtea (Gräswik). Reitti länteen kulki nykyisen Vanhankirkon puiston kohdalla olleen saksalaissyntyisen köydenpunojan Martin Mannen köydenpunontaradan (Rebarban) ohi ja ohitti sen jälkeen kauppias Anders Byströmin tupakkaplantaasit (plantage), myöhemmän Sinebrychoffin puiston.
Hietalahden suunta oli tärkeä, koska siellä oli kaupungin läntinen ulkosatama. Laivan ei tarvinnut lännestä tullessaan kiertää koko Helsingin niemeä. Kevyempi lasti ja varsinkin matkustajat voitiin jättää sinne jatkamaan matkaa maitse. Raskas tavaralasti piti kuitenkin saada Kruununhaan pääsatamaan. Viides haarautuva tie keskustasta lähti Lapinlahden suuntaan suurin piirtein nykyisen Arkadiankadun suuntaisesti. Yhteys Lapinlahteen oli tärkeä, koska sinne tuli merireitti Espoon ja Lauttasaaren suunnasta. Neljäs tie meni kohti silloista Ullanlinnaa ja sen satamaparakkeja (Baraquer) ja telakkaa, joka oli nykyisen Olympiaterminaalin kohdalla ja vastapäisillä saarilla (Warfs holmarna).
Talvitiet
Pakkastalvina saatiin käyttöön talvitiet, jotka parhaimmillaan nopeuttivat liikkumista merkittävästi. Keskustasta lähti talvireitti Töölönlahtea pitkin pohjoiseen kääntyen Taivallahden suuntaan ja ylittäen Turkuun johtavan maantien suurin piirtein paikassa, jossa nykyisin on Kansallismuseo. Taivallahdesta matka jatkui jään yli haarautuen jäällä Albergan (Leppävaara) ja Kirkkonummen suuntaan. Muualla talviteitä meni Viaporiin, Sipooseen sekä Vanhankaupungin ja Laajasalon suuntaan. Vanhaankaupunkiin menevä talvitie meni Sörnäisten nimen kautta. Niemen pohjoisrannalla oli kapakka (krog). Siinä voitiin lämmitellä ja vaihtaa hevosta. Jos talvi oli oikein kylmä, saattoi koko Suomenlahti jäätyä. Virolaisen historioitsija Raimo Pullatin mukaan Suomenlahdella oli jäällä Helsingin ja Tallinnan välillä tilapäisiä anniskelukojuja matkaajille. Vastaavia kojuja näkyy myös hollantilaisissa 1600-luvun maalauksissa.
Lähteet
Situations Charta öfwer Helsingfors Stad med belägenhet där omkring. Krigsarkivet, Stockholm.
Trakten omkring Helsingfors. Rekognoserad af C. N. Klerck 1776. Krigsarkivet, Stockholm.
Aalto, Seppo, Gustafsson, Sofia ja Granqvist, Juha-Matti 2020. Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808. Minerva. Helsinki.
Månsson, Johan. Een Siö-Book. Som innehåller Om Siöfarten i Östersiön aff Johan Månsson. Stockholm 1644. Med efterskrift, ortnamnsregister, ordlista och sjökort utgiven av Herman Richter. Namn och Bygd. Häfte 3.
Pullat, Raimo 2009. History of Old Tallinn. Tallinn. Estopol.
