Ruutimakasiinin räjähdys Helsingissä 17.12.1866 | Helsingin kaupunki

Suomettaressa 17.12.1866 raportoitiin tuoreeltaan ja hieman epätarkasti, että “Kauhea pamaus herätti viime yönä k:lo 2 aikana kaupunkilaiset sikeimmästä unestaan ja kylmä tuuli puhalsi särkyneistä akkunoista sisään useimmissa huoneissa ainakin suuressa osassa kaupunkia.” Kyseessä oli suuri onnettomuus, jota muisteltiin vielä 50 vuotta myöhemmin, mutta tapahtuma on unohtunut, kun vahinkoa kärsineiden rakennusten tilalle on rakennettu kiviset kerrostalot.

Kirjoittaja:

Kaisa Kyläkoski

31. elokuu 2026

Räjähdys

Todennäköisesti kaikki Helsingissä nukkuneet heräsivät joulukuisena yönä vuona 1866 viisi minuuttia vaille kaksi aamulla pamaukseen, jonka paineaalto tärisytti rakennusten seiniä ja kattoja sekä rikkoi ikkunalaseja laajalla alueella. Kuten Suomettaressa todettiin, ikkunoiden rikkoutuminen laski asuinhuoneiden lämpötilaa, sillä oltiin keskellä talvea. Onnekkaasti edellisenä päivänä pakkanen oli hellittänyt aamun -12 asteesta vain kahteen pakkasasteeseen iltayhdeksältä ja räjähdyksen jälkeisenä aamuna mitattiin seitsemältä -4 astetta.

Aamuyöllä uuteen tilanteeseen heränneet eivät tietenkään heti tienneet, mitä oli tapahtunut. Maanjäristys, kaasuräjähdys, Viipurin pamauksen toisinnos vai viimeinen tuomio? Monien ensimmäinen säikähdys purkautui huutoon: varkaita! murhaajia! ja etsittiin ensimmäistä parasta puolustusasetta; toiset taas luulivat talojen sortuvan ja ryntäsivät siksi ulos yöpuvuissaan. Mutta osa oli nähnyt kirkkaan ja voimakkaan loisteen Punavuoren suunnalla ja saattoi tämän perusteella arvata syyksi sikäläisen ruutimakasiinin räjähdyksen.

Unioninkatua talvella 1866. Kuvaaja: Helsingin kaupunginmuseo / Carl Eugen Hoffers

Kaksi ruutivarastoa

Punavuoressa oli tuolloin kaksi ruudin säilytyspaikkaa. Vanhemman pystytyksestä ei löydetty asiakirjoja, mutta sen muistettiin olleen paikallaan kolmisenkymmentä vuotta. Muistitietoa oli myös se, että varaston olisi rakennuttanut jonkun pataljoonan päällikkö ja myöhemmin rakennusta oli valtion kustannuksella korjattu ja parannettu. Rakennuksella ei ollut katuosoitetta, vaan sen sanottiin sijainneen Punavuorten kalliokukkulalla noin sata metriä Jääkärinkadusta etelään ja noin 50 metriä itään Suomen kaartinpataljoonan puutarhasta ja ampumaradasta, joiden jäänteet ovat osa nykyistä Tehtaanpuistoa.

Karta öfver Ulrikasborgs och Rödbergergs Trakten

Sanallisten kuvausten mittoihin sopii vuonna 1862 piirretyn kartan punainen suorakulmio puutarhan itäpuolella, nykyisen Vuorimiehenkadun länsipäässä. Kuvaaja: Helsingin kaupunginarkisto

Ruutimakasiini oli puinen, ja se oli hirsiseinin jaettu kolmeksi säilytystilaksi, joiden välillä ei ollut yhteyttä. Jokaisella oli pohjoisseinällä oma ovensa, jossa oli vahva lukko, ja eteläseinällä oli korkealla luukku, johon ei ylettänyt ilman tikapuita. Luukkuja pitivät kiinni sisäpuolen messinkihaat. Näitä varustuksia kaupungin ruudinmyyjä, kauppias Feodor Tschetschulin, piti riittävinä, joten hän ei pitänyt makasiinilla vahtia. Muita käyttäjiä makasiinilla ei ollut, sillä maistraatin huolestuttua ruutivarastoa lähestyvästä asutuksesta, Suomen kaarti oli teettänyt puutarhansa alueelle kesällä 1866 uuden ruutikellarin, jonne oli viety viimeiset erät puisesta makasiinista syksyn alussa.

Tschetschulin oli muutamia vuosia aiemmin tuonut Suomeen sotaväen tarpeisiin laivalastin ruutia ja saanut luvan säilyttää sitä makasiinin itäosastossa. Ruudista oli joulukuussa 1866 jäljellä 10–12 sentneriä eli vähintään 420 kiloa. Sen voimalla makasiinin puuosat pirstoutuivat täysin ja perustuskiviä lensi jopa 300 metrin päähän.

Räjähdyksen ihmisuhrit ja todennäköiset syypäät

Räjähdyksen jälkiä makasiinin ympäristössä tarkastaneet löysivät rakennusmateriaalien osien lisäksi ihmisjäänteitä, joiden perusteella arveltiin kahden ihmisen kuolleen. Raajojen osissa kiinni olleet vaatekappaleet viittasivat siihen, että molemmat miehet kuuluivat kaartinpataljoonaan. Näin ollen heidät oli helppo nimetä, sillä nimenhuudossa oli kaivattu kolmannen pataljoonan sotilaita Johan Michelsson Hagel (s. 1841) ja Adolf Zefanias Adolfsson (s. 1845). Molemmat olivat saaneet lomaa ja Hagelin puheiden perusteella arveltiin, että he olivat yrittäneet varastaa ruutia huvitellakseen sillä kotimatkallaan tai kotipuolessa.

Hagelin osalta tunnistusta vahvisti käden jäännöksen yhteydessä löytynyt sormikas. Sen hän oli lainannut morsiameltaan Hilda Lovisa Antintyttäreltä edellisenä iltana, kun sekä Hagel että Adolfsson poikkesivat Merimiehenkatu 18:ssa, jonka yhdessä kamarissa asui Adolfssonin äiti, suutarinleski Johanna Gustava Helander, ja Hagelin morsian.

Kaartin rippikirjan merkintä Johan Michelsson Hagelin kuolinsyystä. Kuvaaja: Kansallisarkisto

Kärsineet ja heidän auttamisensa

Hagel ja Adolfsson olivat räjähdyksen ainoat kuolonuhrit. Loukkaantuneita kaupunkilaisia oli 36, mutta vain kaksi heistä tarvitsi sairaalahoitoa. Toinen vakavasti loukkaantunut oli jäänyt välikaton alle, ja hänet piti kaivaa esiin raunioista.

Lähimpänä räjähtänyttä makasiinia olivat Jääkärinkadun rakennukset, jotka tuhoutuivat lähes täysin. Ikkunoita rikkoutui Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa sekä Punavuoren alueella. Kaartinkasarmista rikkoutui tuhat ikkunaruutua, eikä Grönstrandin kolmikerroksiseen kivitaloon Korkeavuorenkatu 25:ssä jäänyt yhtään ehjää ikkunaa. Jopa Sörnäisistä raportoitiin särkyneitä ikkunoita.

Suurin osa ikkunansa menettäneitä ei kuuluneet kaupungin varakkaimpaan osaan, joten viivytyksettä tavallisiin paikkoihin toimitettiin keräyslistat lahjoituksia varten. Lisäksi läänin kuvernööri järjesti kodittomaksi jääneille parille sadalle hengelle lämpimän yösijan Katajanokan kasarmeissa. Majoitustiloja järjestettiin myös alempaan alkeiskouluun ja Roobertinkadun kolerasairaalaan.

Kaupungin lasimestarit olivat toimessa jo räjähdystä seuranneena päivänä ja koska he eivät ehtineet joka paikkaan, osa kaupunkilaisista opetteli tarvittavia taitoja itsekseen. Hämeenlinnasta, Porvoosta ja muista kaupungeista hälytettiin apuun lasimestareita lennättimellä. Pian olisi ollut pula myös ikkunalasista, mutta onni onnettomuudessa oli jäihin kiinni jäänyt ulkomainen alus, jossa oli suuri määrä ikkunalasia.

Helsinkiläiset lahjoittivat keräyslistoihin yhteensä 1759 markkaa, joista 775 markkaa ehdittiin jakaa 91 tarvitsijalle jo ennen joulua. Auttamiseen oli käytettävissä myös muita varoja. Senaatti myönsi 5000 markkaa, Helsingin kaupunginhallinto 500 markkaa, kenraalikuvernööri Adlerberg lahjoitti 200 markkaa ja Pietarista saatiin 531,75 markkaa. Yksityishenkilöiden lahjoitusten käytön julkisesta raportoinnista helmikuun lopussa näkyy, että vahingot keskittyivät Kasarmikadulle, Korkeavuorenkadulle, Punavuorenkadulle, Merimiehenkadulle, Pursimiehenkadulle, Tarkk’ampujankadulle sekä Jääkärinkadulle.

Lista yksityisten varoista apua saaneista julkaistiin Suomalaisen Wirallisen Lehden lisälehdessä 1.3.1867. Koko lista on nähtävissä verkko-osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/417882?page=5. Kuvaaja: Kansalliskirjaston digitaaliset kokoelman