Fregatit ja parkit tunnettiin yleisnimellä skepp
Espanjankävijät olivat kaupungin suurimpia aluksia, fregatteja. Fregatti on kolmimastoinen raakapurjetakiloitu alus. Raakapurje oli laivan kulkusuuntaan nähden poikittain ripustettu, kahvelipurje pituussuuntaan. Fregatissa on jokaisessa mastossa raakapurjeet ja taaimmaisessa vielä kahvelipurje. Kaupungin ensimmäinen espanjankävijä oli 1748 matkalleen lähtenyt fregatti General Gouverneuren von Rosen. Sen elinkaari oli peräti yhdeksän vuotta. Alus ajoi karille Kuressaaren luona 1756.
Fregatti-nimitys vakiintui vasta myöhemmin, ja Helsingin merimieshuoneen miehistöluetteloissa kolmimastoalukset ovat nimellä skepp (laiva, jota nimitystä käytän tästä eteenpäin). Tyypiltään fregattia lähellä on parkki. Sekin oli kolmimastoinen ja siihen alettiin siirtyä Ruotsin kauden lopulla. Fregatti ja parkki erosivat toisistaan jonkin verran vain takilan suhteen. Parkkitakilassa ei ollut taaimmaisessa mastossa raakapurjetta. Parkki oli siis vähän yksinkertaisempi ja vähäisemmällä miesmäärällä hoidettava alus. Verrattuna myöhempiin fregatteihin ja parkkeihin nämä alukset olivat 1700-luvulla pienempiä, vain vähän päälle 20–30-metrisiä, ja 40-metrinen laiva oli jo poikkeuksellisen suuri. Laivat olivat vetoisuudeltaan yleensä 200–300 lästiä (lästi on 2,4 t).
Helsinkiläisfregatti käy Havannassa 1769
Pienin Helsingin espanjankävijä oli 120 lästin Augustin Ehrensvärd II (n. 26 m, tämän nimisiä oli kaksi). Se myytiin jossain ulkomailla. Osa fregateista jatkoi Iberian niemimaata pidemmälle. Anders Johan Nordenskiöld oli 191 lästin fregatti, jonka omistivat kaupungin johtavat porvarit Gustav Bock, Johan Sederholm ja Jobst Dobbin. Se purjehti Cadizista Havannaan vuonna 1769 ja oli näin ensimmäinen Atlantin ylittänyt helsinkiläislaiva.
Helsingin laivat kelpasivat vientiinkin
Helsinki rakensi pääsääntöisesti itse omat espanjankävijänsä. Kaupungin tärkeimmät telakat olivat Ullanlinnassa, Munkkiniemessä ja Puotilassa. Osaamista löytyi, ja varsinkin Pohjanmaalta saatiin kaupungin telakoille laivanrakentajia. Heitä oli myös laivoissa timpureina. Laivat olivat myös itsessään myyntiartikkeli. Laivojen rakentaminen Helsingissä myyntiin oli kannattavaa, koska työvoima oli halpaa ja varsinkin materiaalia, kuten puuta, tervaa ja buldaania eli purjekangasta, oli saatavilla omasta takaa. Ruotsista saatiin kuparia, jonka päätuottajia se oli Euroopassa. Järeää ja arvokasta, muualla jo harvinaista mastopuuta saatiin Helsingin suuriin laivoihin Mäntsälän korkeudelta. Laivat olivat metsän korkein jaloste, jonka kysyntää lisäsi myös Iberian niemimaan metsäkato.
Ulkomaisia haaksirikkoaluksia kaupungin omaan käyttöön
Helsinki hyötyi karikkoisista lähivesistään. Haaksirikkoutuneiden alusten lasteja, takilan osia ja irtaimistoa pelastettiin merestä ja huutokaupattiin Helsingin huutokauppakamarin järjestämissä huutokaupoissa. Kaupungin laivanravustajat saivat näin edullisesti köysiä ja purjeita omiin laivoihinsa. Joskus saatiin koko laivakin, jos se oli säilynyt ehjänä haaksirikoissa. Näistä tapauksista ensimmäinen sattui 1730 Uuninsuunsalmessa, jossa Amsterdamista Pietariin matkalla ollut St Simeon -kaljuutti ajoi rantakiville. Alus oli kuljettamassa arvotavaraa Pietarin hoville. Tavara päätyi Venäjän vastustelusta huolimatta helsinkiläisille, ja mikä parasta, koko alus saatiin kaupungin omaan käyttöön. Se sai uuden nimen, Die Stadt Helsingfors. Fregatti Augustin Ehrensvärd I:n tapaus on vastaavanlainen. Se oli alun perin Porkkalassa 1753 karille ajanut norjalaisalus Concordia, jonka kaupungin porvarit kunnostivat omaan käyttöön ja nimesivät uudelleen. Haaksirikko oli vain pohjakosketus, ja alus oli uusi ja tasakylkinen tammialus – siis paras mahdollinen. Matalikko on tapauksen mukaan edelleen nimeltään Bergensgrund. Aluksesta tehtiin kaupungin suolantuoja. Sen taloudellinen merkitys oli suuri, kun suola voitiin tuoda kaupungin porvarien omalla laivalla. Haavereita sattui omillekin laivoille vierailla vesillä. Helsinkiläisiä laivoja haaksirikkoutui ulkomailla. Tällä tavoin niitä päätyi ulkomaisille omistajille joko kunnostettuina tai osina.
Itämeren liikenteen snaut, kaljuutit ja brigantiinit
Tyypillinen pääasiassa Itämerellä käytetty alustyyppi 1700-luvun jälkipuoliskolla oli snau. Se oli alkujaan hollantilainen kaksimastoinen alustyyppi, jossa oli huomaamaton kolmaskin ns. snaumasto. Se oli kiinni isomastossa sen takapuolella. Snau oli vetoisuudeltaan 50–80 lästiä. Helsinkiläinen snau St Andreas oli 51 lästiä, Fred och Lycka 80 lästiä ja snau Enigheten oli 68 lästiä. Pääasiassa Itämerellä liikkuneilla snau-aluksilla käytiin Välimerelläkin, kuten teki helsinkiläinen Enigheten vuonna 1769. Välimerelle meno edellytti ns. turkkilaista meripassia, joka suojasi Algerian merirosvoilta. Turun ulkosaaristossa vuonna 1771 haaksirikkoutunut meriarkeologisesti arvokas hollantilainen Vrow Maria on sekin snau. Sen lästiluku oli 77, mikä on tonneiksi muutettuna 154.
Itämerellä liikkui myös helsinkiläisiä kaljuutteja (galliot). Ne olivat pienen snaun kokoluokkaa, noin 60 lästin aluksia. Kaljuutti oli yleensä kolmimastoinen pullearunkoinen ja pyöreäperäinen alus. Kaljuutti tarkoitti nimenomaan rungon mallia, aluksen takilassa saattoi olla vaihtelua.
Flöitti oli 1700-luvulla yleinen alus Itämerellä. Niitä ei kuitenkaan rakennettu Helsingissä luultavasti siksi, ettei osattu. Aluksen runko edellytti vahvaa taivutusta ja oli ehkä siksi lian vaikea rakentaa. Flöittejä kuitenkin haaksirikkoutui Helsingin lähialueella, ja niiden miehistöjä oli kaupungin maistraatissa antamassa meriselityksiä. Helsinki sai ainakin yhden flöitin haaksirikon kautta. Hollantilainen De Vrede ajoi 1796 karille Lehtisaaren luona Espoon saaristossa. Tamminen 262 lästin alus kunnostettiin, sai nimen Freden ja purjehti Espanjaan.
Lähellä snauta on harvinaisempi mutta vuosisadan loppua kohti yleistyvä brigantiini. Se oli kaksimastoinen avomerialus, jonka etummaisessa mastossa oli raakapurjeet ja taaimmaisessa kahvelipurjeet. Brigantiini Hedvigissä oli lastitilaa 60 lästiä. Alus kävi useita kertoja mm. Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa. Brigantiini oli riisuttu versio vuosisadan lopulla yleistyneestä prikistä, jonka takamastossakin oli raakapurjeet, eli ero on vähän sama kuin fregatin ja parkin. Priki yleistyy 1780-luvulta alkaen ja korvaa snaun ja brigantiinin. Tämä on tyypillinen piirre laivatyyppien evoluutiossa.
Lasteista ja alusten nimistä
Helsingin fregatit olivat lastitilaltaan suuria, koska niillä kuljetettiin tilaa vievää bulkkia, kuten palkkeja, sahatavaraa ja suolaa. Itämeren liikenteen snaut sen sijaan olivat paljon pienempiä kuin laivat, koska niillä kuljetettiin pääasiassa kappaletavaraa, kuten viiniä, hedelmiä, sokeria, kahvia, brasilianpuuta (punaisen värin aine), tupakkaa, piippuja, kankaita, mausteita, lääkeaineita ja muuta arvokasta kappaletavaraa. Tämän tyyppistä tavaraa tuotiin Lyypekistä, Aabenraasta, Sonderborgista, Flensborgista ja Amsterdamista. Amsterdamiin, Lyypekkiin ja Flensborgiin oli kaupallinen yhteys Karibialta. Flensborgista tuotiin Suomenlahdella sokeria ja myöhemmin rommia. Kaupungista tuotiin myös keltaista tiiltä, joka oli sen erikoisuus.
Vapauden ajalla (1719–1772) kuninkaan valta oli olematon ja arvostus päättyneen ja vihatun yksinvaltiuden takia aallonpohjassa. Valta oli säädyillä. Siksi tänä aikana ei yhdellekään laivalle annettu valtionpäämiehen nimeä. Kuvaavaa on esimerkiksi, että linjalaiva Adolf Fredrik kastettiin uudelleen saaden nimen Riksens Ständer eli Valtakunnan Säädyt. Aikakauden alusten nimet olivat aatteellisia, korkealentoisia ja yhtenäisyyttä kuvaavia, kuten edellä mainitut Enigheten tai Fred och Lycka. Hedvig sai nimensä Johan Sederholmin toisen vaimon Hedvig Sofia Hästeskon mukaan. Merkittäville laivoille annettiin myös maaherrojen, komendanttien ja korkeiden virkamiesten mukaan, kuten Anders Johan Nordenskiöld, Augustin Ehrensvärd ja Hans Henrik Boije (puoluevehkeilijä, maahera ja valtionkonttorin presidentti). Kun Kustaa III 1772 kaappasi vallan säädyiltä, näkyi se heti laivojen nimissä. Helsingissä rakennettiin aikansa suurin laiva, 317 tonnin fregatti, joka sai nimekseen Konung Gustav III. Sen vetoisuus oli 317 lästiä, ja jo eurooppalaisittain alus oli harvinaisen iso, noin 40 m pitkä. Se oli myös poikkeuksellisen kallis eikä vähiten siksi, että sen pohja oli suojattu laivamatoa vastaan kuparilevyillä. Alus myytiin Cadizissa 1775. Hornborgin mukaan se rakennettiin alun perinkin myyntiin, koska se oli liian suuri Helsinkiin.
Rannikkoliikenteen jahdit, skuutit ja pienveneet
Jahdit ja skuutit olivat rannikkoliikenteen aluksia. Jahti oli yksimastoinen alus, skuutti kolmimastoinen, ilman märssypurjeita takiloitu alus. Rannikkoliikenne jatkoi keskiajan merenkulun ja navigoinnin perinnettä. Rannikkoaluksilla käytiin Tukholmassa, Räävelissä ja Gotlannissa. Lasken Gotlannin liikenteen vielä rannikkoliikenteen ryhmään. Jahti ja skuutti olivat samankokoisia. Jahti Sofia oli 40 lästiä, skuutti Förstinnan 42 lästiä. Dufvan-jahti oli 13 lästiä. Näillä aluksilla kuljetettiin lihaa, kalaa, voita, nahkoja ja halkoja kaupunkeihin ja tuotiin pieniä määriä suolaa, viljaa, kappaletavaraa, rihkamaa ja rautaa eri muodossa. Jahdit ja skuutit soveltuivat saaristoreiteille. Gotlannista tuotiin lähes pelkästään kalkkia Helsingin ja Viaporin rakennustyömaille. Merimieshuoneen miehistöluetteloissa mainitaan myös erikoinen alustyyppi Speljakt. Se oli pieni alus ja nimensä perusteella huvialus. Tällainen oli merikapteeni Olof Skärgårdin Flygande Mercurius, jolla hän lähti 10-vuotiaan laivapojan kanssa Helsingistä Haminaan. Speljakt on käytöltään ja nimeltään tulkinnanvarainen. Luettelon pienin alus on vailla nimeä oleva min öppna båt, jolla Hinrick Halleen lähti Helsingistä Viipuriin 30.10.1764. Mukana oli matruusi Johan Biörkell ja gosse Johan Paulson, 15 vuotta.
Miehistöt
Helsingin merimieshuoneen miehistöluetteloon kirjattiin laivan tyyppi ja nimi, vetoisuus ja määränpää sekä miehistön jäsenet ja heidän ikänsä, syntymäpaikkansa, asuinpaikkansa, asemansa laivalla, siviilisäätynsä sekä palkkansa. Luettelot kertovat, millaisilla laivoilla mihinkin mentiin ja paljonko niissä tarvittiin miehistöä. Fregateissa oli noin parikymmentä miestä. Snau Fred och Lyckassa oli kapteeni Petter Heidenstrauchin lisäksi kahdeksan miestä. Saman verran oli brigantiini Hedvigissä. Heistä peräti kolme oli laivapoikaa (kocks gosse, kajuts gosse ja gosse). Favorit-jahdissa oli Gotlannin matkalla lokakuussa 1764 viisi miestä kapteeni Ericus Dahlin komennossa. Andreas Classen kipparoimassa snau Enighetenissä oli seitsemän miestä lokakuussa 1764. Määränpäänä oli Helsingör ja ”sieltä eteenpäin” – ilmaisua käytettiin, kun jatkettiin Pohjanmerelle. Gabriel Mg. Brennerin anonyymissä skuutissa oli hänen lisäkseen kolme matruusia. Pienessäkin veneessä oli aina laivapoika. Vain keskisuurissa ja suurissa laivoissa oli laivatimpuri ja kokki erikseen. Mukana olleista matkustajista ei ole tietoa. Yhtäkään naista ei merimieshuoneen miehistöluetteloissa mainita. Laivoissa oli usein rottien takia kissa ja koira vahtina. Myös elävää karjaa ja hevosia kuljetettiin.
Merimiesten ikä oli 20 vuoden kummallakin puolella, nykynäkökulmasta he olivat hyvin nuorta väkeä. Laivapojat olivat 14–18-vuotiaita, ja suurin osa miehistä oli naimattomia. Heillä ei ollut samaa pakottavaa tarvetta palata kotiin kuten naimisissa olevilla. Styrmannit ja puosut olivat yleensä naimisissa. Miesten kotipaikka oli useimmiten Helsinki, Espoo, Inkoo ja Sipoo, mutta muutama oli kotoisin Hämeestä, esimerkiksi Hollolasta, Tammelasta ja Urjalasta. Suurin piirtein tällainen oli Helsingin meriväen rekrytointialue. Useimmiten ulkopaikkakuntalaiset olivat muuttaneet asumaan Helsinkiin. Kaiken kaikkiaan merenkulkuala telakoineen, satamineen, luotseineen, varustamoineen ja miehistöineen oli kaupungin suurimpia työllistäjiä.
Lähteet
Helsingin merimieshuone, nimiluettelot 1764–1773 ja päästökatselmukset 1764–1773
Aalto, Seppo, Gustafsson, Sofia ja Granqvist, Juha-Matti. Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808. Helsinki 2020.
Hornborg, Eirik. Helsingin kaupungin historia II osa. Helsinki 1950.
Huhtamies, Mikko 2019. “Kolme mailia Helsingin pookista merelle”. Onnettomuus ja onni. Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600-1800-luvuilla. Historiallisia Tutkimuksia 279. Helsinki.
Kaukiainen, Yrjö 2008. Ulos maailmaan! Suomalaisen merenkulun historia. SKS toimituksia 1155.
