Terveyslähde ja sotasairaalat
Kustaa III:n Venäjän kanssa vuosina 1788–90 käymän sodan aikana tuli tarve perustaa sotilassairaaloita ja Helsingin kaupungin johto “maan tukalassa tilanteessa” luovutti tähän tarkoitukseen Töölöstä “vähäisen ja sen lisäksi karun alueen”. Siellä sotilassairaala aloitti toimintansa joulukuussa 1789.
Paikan valintaan saattoi vaikuttaa se, että lähistöllä eli tien toisella puolella Töölönlahden rannalla ja tiiliruukin eteläpuolella oli terveyslähde, joka kaivohuoneineen oli ollut käytössä kesästä 1759 alkaen. Tuolloin esimerkiksi Helsingin pormestari oli saanut virkavapautta hoitaakseen terveyttään Töölössä. Kymmenen vuotta myöhemmin kuitenkin todettiin, että Töölön lähteen käyttö oli lopetettu veden liejuisuuden vuoksi, ja vuonna 1774 kaivohuonerakennus kuvattiin rappeutuneeksi ja lähes arvottomaksi. Pari vuotta myöhemmin terveyslähde kuitenkin aloitti toimintansa uudelleen. Aiempaa pienempi kaivohuone oli käytössä 1790-luvun alkuun, jolloin se osoittautui viimeiselle vuokraajalleen kannattamattomaksi.
Kustaa III:n sodan jälkeen sairaalarakennukset jäivät silleen. Niistä puhuttiin varastorakennuksina esimerkiksi kesällä 1796, kun Helsingin kaupungin hallinnossa pohdittiin sitä, kannattaisiko rakennukset siirtää Töölöstä varsinaisen kaupungin alueelle sotilaiden majoitustarpeisiin. Tuolloin päätettiin jättää rakennukset paikoilleen, ja Suomen sodan alkuvaiheessa ne olivat jälleen 200–300 potilaspaikan sotasairaala.
Suomen sodan jälkeen vuoden 1809 lopussa tontilla oli kaksi edellisessä sotatilassa pikaisesti tehtyä kolmikerroksista puurakennusta ja samalla mallilla äskettäin valmistunut kolmas. Nämä kolme rakennusta ovat talleentuneet muutamiin Kruununhaan kallioilta tehtyihin kuviin 1800-luvun alkupuolella.
Venäjän armeija käytti rakennuksia sotilaiden sairaalana, kunnes toiminnot vuonna 1832 siirrettiin Unioninkadun varteen, alun perin kantonistikoululle tehtyihin rakennuksiin. Ruotsin ajan puurakennukset purettiin 1830-luvun lopulla.
Kasarmialue
Töölöön oli ainakin 1830-luvun lopulla sijoitettuna ns. invalidikomppania, jonka miehien kunto riitti varuskuntapalvelukseen, vaikka iän tai vammojen takia he eivät olisi pärjänneet kentällä.
Krimin sodan (1854–55) aikaan Töölön armeija-alueen kiviseen rakennukseen sijoitettiin Helsingin ensimmäinen lennätinasema, josta muistelijan mukaan viestejä veivät eteenpäin ratsastavat kasakat, joiden entiseksi kasarmiksi paikkaa kutsuttiin 1860-luvun lopulla. Vuosina 1859–1861 siellä oli sijainnut sapööri- eli insinöörijoukkojen kanslia.
Vuonna 1878 sanottiin tontilla olevan “rakennuksia täkäläistä kasakkakomennuskuntaa sekä tulittelijakoulua varten”. Osoitekalentereissa mainitaan Töölössä kasakkakomennuskunta vuosina 1878–1882. Sen lähdettyä Töölössä oli ilmeisesti vuosisadan loppuun asti vain tykistöä, vuonna 1884 tarkemmin sanottuna 24. tykistöprikaatin 3. patteri. Tykistön mukaan alue sai pitkäaikaisen ja virallisen nimen Tykistöpiha (Artillerigård), ja suomeksi sitä kutsuttiin myös Tykkiväen alueeksi.
Syksyllä 1900 alueesta tuli uudestaan kasakkakasarmi, jollaisena se esiintyy 1900-luvulla tallennetussa muistitiedossa. Helsingissä kasakoiden tuloon keskellä sortokautta suhtauduttiin epäilyksellä: “Tarkoitus kuuluu olevan asettaa kasakat tekemään patrulli-palvelusta kaupungin kaduilla. Missä kaupungin-osissa he tulevat liikkumaan ja millainen heidän ohjesääntönsä on, siitä ei liene vielä tietoa edes sikäläisillä poliisiviranomaisillakaan.” Taipaleen asukkaiden keskuudessa kasakat saivat konkreettisesti ikävää mainetta jo elokuussa 1901, kun kasarmin pihalla kasakka Ivan Peramonoff humalapäissään löi sapelillaan suomalaista työmiestä kasvoihin useamman kerran, niin että haavoja piti hoitaa kirurgisessa sairaalassa.
Poliisistakaan ei olisi ollut välttämättä apua, sillä vuoden 1905 lopussa uutisoitiin, että “Töölön piirin poliisit ovat valittaneet, että kasakat nyttemmin ovat ruvenneet heitä ahdistelemaan, kun heillä ei ole sapeleita. Konstaapeli Silfwerbergiä yritti muuan kasakka iskeä sapelilla, mutta hän väisti iskun heittäytymällä pitkäkseen maahan. Läntisellä viertotiellä ovat poliisit saaneet turvautua keppeihinsä kasakkain varalta.” Kasakkojen arvaamattomuutta voitiin julkisesti kommentoida pilalehden piirroksella, jonka kuvateksti kuului ”Kuinka eräs kuorma-ajuri juuri ystävällisesti kasakoille: hei hei! ja kuinka hänen sitten kävi.”
Töölössä todistettiin toisenlaisiakin kontakteja suomalaisten ja kasakoiden välillä.
Yhä uutta ja parempaa näin kuitenkin edelleen käveltyäni ja ehdittyäni Töölön kasakkain ja santramien kasarmien kohdalle. Kova harmoonikan räminä, venäläiseen tapaan, kuului jo kauvas maantielle. Oli näet perintöruhtinaan syntymäpäivä ja sotamiehet kasarmissaan tanssivat, sen johdosta panneet tanssit toimeen. Tästä ei mitään sanottavaa olisi, jos sotamiehet kasarmissaan tanssivat, mutta se herättää omituisia tunteita, kun näkee sinne suomalaisten naisten kiiruhtavan suurissa joukoissa tanssihaluaan tyydyttämään kasakkain ja santramien kanssa. Kyllä siinä avoimesta ikkunasta näkyi kadulle monta “maatuskaa” ja “ryssäin morsianta”, joita suuri joukko yleisöä oli varta vasten seisahtanut katselemaan ja ihmettelemään.
Ohikulkijoiden mieleen jäi portilla pitkään seissyt “otsatukkainen ja villinnäköinen kasakka”. Kansakoulua käyvälle tytölle koulumatkan pahin paikka oli
venäläisten kasakkain kasarmi vastapäätä entistä Hesperian puistoa. Päivällä siitä jotakuinkin vain kohtalaisesti peläten kykeni luiskahtamaan ohi, mutta kun iltahämärissä palattiin koulusta, oli portinpielessä seisovan vartiokasakan sivuuttaminen aina yhtä henkeäsalpaavan pelottavaa. Siinä eivät auttaneet mitkään omat järkitodistelut, aina pelotti yhtä kovasti, ja vaikka koetti kävellä aivan levollisen näköisenä rauhallisesti, joukossa tai yksin, aina oli aivan hengästynyt, kun pääsi ohi. Siihen ei voinut tottua. – Joskus pyysi joku minua rohkeampi toverini seisomaan kaupunkiin kuormineen ajavan maalaisen reen jalaksille. Silloin kelpasi, tultiin kasakkakasarminkin ohi ilman pienintäkään ahdistusta.
Kasakoista saattoi jäädä, ainakin lapsille, myös hyviä muistoja.
Kasakat olivat kilttiä väkeä lapsille. Me kävimme usein uittamassa heidän hevosiaan Taivallahdessa ja kysyimme venäjäksi saammeko ratsastaa ja kyllä he mielellään nostivat meidät hevosten selkään, jotka eivät olleet kovin korkeita.
Silloin meihin lapsiin tuli liikettä, kun kasakkakasarmilta alkoi kuulua soittoa. Tiedettiin, että siellä saatetiin lepoon jotain upseeria. Jonon edellä kulki pitkäkaapuinen pappi, joka heilutti edestakaisin hyvälle tuoksuvaa mirhamia. Jäljessä seurasivat upseerit ja muu saattoväki. Eipä silloinkaan jääty pihoihin, kun kasakkakasarmilta alkoi kuulua kasakkain laulua. Se oli näky, kun ratsun selässä istuva kasakka ilmestyi näkyviin. Hän lauloi kovalla äänellä alkusäkeen ja perässä ratsastavat kasakat yhtyivät loppusäkeeseen. Kasakat olivat komeita poikia, karvamyssy vinosti toisella korvalla.
Lähteet
Helsingin kaupunginarkisto. Helsingin kaupunginvaltuusto. Ea:5 Komiteamietinnöt 1909:31. Selvitys alueen N:o 60:a Tykistöpiha sekä Taivallahdenrannalla olevan ruutikellarialueen omistusoikeudesta, 14
Bonsdorff, Bertel von. Tölö lasarett. Helsinki-seura vuosikirja 1969. 1969, 23–40
Koskinen, Juha. Terveyslähde ja kaivohuone Helsingin Töölössä 1758–1793. Hippokrates 16. 1999, 10–32
Kyläkoski, Kaisa. Töölön Taipaleesta. 2024
