Missä asuivat ensimmäiset "helsinkiläiset"?
Varhaisimmat asutuksen jäljet nykyisen Helsingin alueella ovat peräisin neoliittiseltä ajalta, noin 5000–4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tämä oli kampakeraamista aikaa, jolloin ihminen alkoi työstää esimerkiksi savesta keraamisia esineitä. Pitäjänmäestä on löydetty Helsingin vanhin tunnettu asuinpaikka.
Asutus levittäytyi pääkaupunkiseudulla kuitenkin ensin pohjoisemmille alueille. Kun jääkausi päättyi Suomessa noin 9500 vuotta sitten, oli koko nykyinen Helsinki vielä syvällä veden alla, paikoin jopa sadan metrin syvyydessä. Kilometrien paksuisen jäämassan alta vapautuneen maan kohoaminen ei ollut tasaista, ja eri vesistöjen vaikutuksesta meren pinnassa esiintyi voimakasta vaihtelua.
Pääkaupunkiseudulle muodostui metsästäjä-keräilijäyhteisöissä elävää asutusta mesoliittisella kivikaudella, kun nopean maan kohoamisen ansiosta seutu alkoi muodostua sirpaleisesta saaristomaisemasta pysyvämmäksi mantereen rannikoksi. Vantaalta on löydetty alueen varhaisin asuinpaikka, joka on radiohiiliajoituksen perusteella vuosilta 7400–7100 eaa. Tuolloin merenpinta oli 35 metriä nykyistä korkeammalla ja nykyisen Helsingin alue olikin lähinnä repaleista ulkosaaristoa. Merkkejä asutuksesta on löytynyt erityisesti Huopalahteen laskevan Mätäjoen alueelta, jonka rannat olivat kivikaudella vielä saaristoista merenlahtea. Alueelta onkin löytynyt esimerkiksi kivisiä työkaluja.
Pääkaupunkiseudun kivikautiset asukkaat elivät erityisesti metsästäen. Alueella oli hylkeitä ja muuta riistaa, jonka perässä liikuttiin, ja asutus oli usein väliaikaista. Tukevampia asuinrakennelmia ja pysyvämpää asutusta alkoi muodostua kampakeraamisella kaudella (n. 3500–3100 eaa.), mutta Helsingistä näiden asumusten jäänteitä ei ole löydetty. Voidaan kuitenkin olettaa, että 3000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Helsingin seudulla oli jo hylkeenpyyntiin keskittyvää taloutta, ihmiset kävivät kauppaa ja ainakin talvet asuttiin paikoillaan talomaisissa asumuksissa, joista muodostui pieniä kyliä. Ajalta on säilynyt myös esinelöytöjä, kuten keramiikkaa, jota on voitu käyttää esimerkiksi hylkeenrasvan säilyttämiseen.
Pääkaupunkiseutu ei myöskään ollut eristyksissä muusta maailmasta, vaan ihmiset matkustivat Itämeren ympäristössä. Vantaalta on löydetty esimerkiksi kampakeraamiselta ajalta peräisin olevaa meripihkaa ja esineitä, joita ei esiinny Suomessa vaan etelämpänä Baltiassa.
Nuorakeraamisena aikana (n. 3200–2300 eaa.) Helsingissä tehtyjen asuinpaikkalöytöjen sijainnit viittaavat karjanhoidon ja jopa alkeellisen maanviljelyn saapumiseen. Asutus ei enää ole ollut sidoksissa rannikkoon, ja siitepölytutkimuksen perusteella on päätelty, että puustoa on raivattu laiduntamisen tieltä. Tältä ajalta on tehty keramiikkalöytöjä esimerkiksi Oulunkylästä. Niin sanotun Kiukaisten kulttuurin ajalta (2300–1500 eaa.) taas on tehty esimerkiksi esine- ja siemenlöytöjä, jotka osoittavat maanviljelyn alkaneen alueella.
Metallikirveet ja hautaröykkiöt
Helsingin nykyinen tunnistettava karttakuva alkoi muodostua samoihin aikoihin, kun alueen ihmiset oppivat työstämään metalleja. Vuonna 1000 eaa. Mätäjoen ja Vantaanjoen laaksojen merenlahdet olivat kuivuneet ja nykyinen keskustakin alkoi nousta esiin merestä.
Pronssikaudelta (n. 1500–500 eaa.) on löytynyt vähän todisteita ihmisten oleskelusta Helsingissä, lähinnä satunnaista esineistöä. Ajanjakson nimestä huolimatta pronssiesineet olivat ilmeisen harvinaisia, ja kivityökalujen käyttö jatkui. Merkittävimmät aikakauden jäänteet ovat kiviröykkiöt, jotka ovat toimineet ilmeisesti hautapaikkoina ja joita Helsingissä on useita. Näitä meren äärellä sijaitsevia, korkeilla kalliolla sijaitsevia leposijoja on Lehtisaaressa, Meilahdessa, Kulosaaressa, Herttoniemessä ja Östersundomissa. Haudoista kaivauksissa löytyneiden palaneiden luiden avulla niiden ikä on voitu ajoittaa myöhemmälle pronssikaudelle, noin vuosiin 1000–500 eaa.
Asutus ja elinolot jatkuvat varhaismetallikaudella (500 eaa. – 300 jaa.) ilmeisesti samanlaisena, mutta kiviesineiden käytöstä luovuttiin. Aikakaudelta on löydetty keramiikkaa Mätäjoen alueelta. Rautakauden (400–1300) aikana Helsingin seutua pidettiin pitkään tutkimusten perusteella liki asumattomana, sillä asuinpaikkojen tai kalmistojen jäänteitä ja esinelöytöjä ei juurikaan ole. Uusi siitepölytutkimus on kuitenkin horjuttanut tätä ajatusta, ja seutu onkin voinut olla ainakin jonkinlaista hämäläisten eräseutua, jolla on metsästyksen lisäksi esiintynyt myös ainakin ajoittaista maanviljelyä.
Keskiaika toi kuitenkin mukanaan mullistuksen Helsingin seudun asutuksessa. Ristiretkien myötä itään laajentuva Ruotsin valtakunta alkoi tuoda Suomenlahden pohjoisrannikolle ja Uudellemaalle uudisasukkaita 1200-luvulla, jolloin Helsingin seutu alkoi saada pysyvää asutusta ja muodostua hallinnolliseksi kokonaisuudeksi.
Kirjallisuutta
Leskinen, Sirpa & Pesonen, Petro: Vantaan esihistoria. Vantaan kaupunki 2008.
