Lasareteista sairaaloihin

Helsingille on pitkään ollut tyypillistä se, että kaupungissa on valtion omistama yliopistollinen sairaala, kaupungin omia sairaaloita ja yksityisiä sairaaloita. Helsingin vanhin hospitaali aloitti toimintansa heti kaupungin perustamisen jälkeen 1550-luvulla. Helsingin lasaretti perustettiin vuonna 1777, mutta se siirrettiin vuonna 1785 läänin pääkaupunkiin Hämeenlinnaan. Suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi korotettu Helsinki joutui tulemaan toimeen ilman siviilipuolen sairaalaa, kunnes yliopiston Kliininen instituutti eli ns. Vanha klinikka valmistui vuonna 1833. Tämä sairaala laajeni lääninsairaalaksi vuonna 1838. 

Uusi klinikka avattiin vuonna 1848 ja sen mukana saatiin 30 uutta hoitopaikkaa. Helsingin yleinen sairaala syntyi edellisten laitosten yhdistyessä 1860-luvulla, jolloin sairaansijoja oli jo 350. Sen kirurgiset osastot eriytyivät omaksi sairaalakseen vuonna 1888, kun uusi Kirurginen sairaala aloitti Kasarmikadulla. Synnytyslaitoskin siirtyi vuonna 1878 omiin tiloihin Kätilöopistona tunnettuun rakennusryhmään, ja uusi lastensairaala rakennettiin vähän myöhemmin sen naapuriin. Jo hieman aiemmin vuonna 1866 oli aloittanut toimintansa myös kaupungin kuumelasaretti, jolle valmistui vuonna 1886 uudisrakennus ja sairaalaa alettiin kutsua Kunnallissairaalaksi. Vuonna 1894 valmistui uusia sairaalarakennuksia, jolloin sairaala otti vastaan myös kulkutautipotilaita. Jo kolme vuotta aiemmin sairaalan nimi muutettiin Venäjän keisarinnan mukaan Marian sairaalaksi. 

Yliopiston Vanha ja Uusi klinikka sekä samoihin aikoihin entisestä venäläisestä koulurakennuksesta sairaalaksi muutettu venäläinen sotilassairaala oli suunniteltu osaksi Helsingin massiivista empiretyylistä keskustaa. Mielisairaala perustettiin jo vuonna 1841 kauniille paikalle meren rannalle, mutta vertauskuvallisesti synkästi hautausmaan toiselle puolelle. Uudenaikaisen sairaalarakennuksen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel, joka vastasi lähes kaikkien muidenkin empiretyylisten julkisten rakennusten suunnittelusta. Tämä Lapinlahden sairaala oli itsenäinen valtion laitos lääkintöhallituksen alaisuudessa.

Sairauksia hoidettiin näiden lisäksi sotilassairaaloissa: Suomen Kaartin sairaalassa ja venäläisissä sotilassairaaloissa Unioninkadulla, Katajanokalla ja Viaporin linnoituksessa sekä Lääninvankilan sairaalassa. Yksityisellä puolella toimi myös sairaaloita, jotka olivat etenkin ylempien yhteiskuntaryhmien suosimia. Säätyläisperheissä sairastapausten ja synnytysten hoito tapahtui suurimmaksi osaksi vanhan perhelääkärijärjestelmän avulla yksityiskodeissa.

Vuonna 1848 helsinkiläisten kirkonkokouksessa käsiteltiin lasaretin perustamista köyhiä sairaita varten, mutta suurten kustannusten pelossa ja vetoamalla siihen, että köyhät sairaat voivat päästä köyhäintaloon, sairaala jätettiin taaskin perustamatta. Helsingin kunnallisen sairaanhoidon vuoden 1879 ohjesäännön mukaan kunnansairaalan ei-epideeminen osasto oli tarkoitettu etupäässä varattomia ja turvattomia henkilöitä ja sellaisia kunnanvaivaisia varten, joita ei voitu hoitaa köyhäintalon lasaretissa. Marian sairaalan uudistetut säännöt vuodelta 1894 määräsivät, että etusija muuten samanlaisista sairaista oli annettava varattomille potilaille. Väitetään, että Helsingin 1800-luvun johtavat lääkärit, etenkin Vilhelm Sucksdorff ja Albert Palmberg, olivat asettaneet terveydenhuollossa pääpainon ehkäisevään terveydenhoitoon, mikä osaltaan hidasti sairaalalaitoksen kehitystä.

Sairaalalaitos laajenee

Vuonna 1890 oli Helsingissä erityyppisissä sairaaloissa yhteensä 859 sairaansijaa. Kunnallisen terveyden- ja sairaanhoidon menot kasvoivat 60 % vuosina 1900–1905 ja lähes 90 % vuosina 1905–1910, mutta jo 125 % vuosina 1910–1912. Tähän on lisättävä vielä uusien sairaaloiden rakentamiskustannukset. Terveyden- ja sairaanhoidon menojen kasvun kiihtymiseen on vaikuttanut etenkin väestönkasvu mutta myös lääketieteen kehitys.

Nykyisin Helsingissä merkittävän Meilahden sairaala-alueen rakentaminen aloitettiin 1910-luvulla. Tätä hidasti kuitenkin alkanut Venäjän vallankumous ja sitten Suomen sisällissota. Lääkintöhallituksen pääjohtaja Taavetti Laitinen perusti aluksi omalla rahoituksellaan Tilkan sairaalan mutta myi sen vuonna 1913 valtiolle. Yksityisten sairaaloiden määrä kasvoi vuoteen 1914 mennessä kolmeentoista. Vuonna 1914 kaupungin sairaaloissa hoidettiin 6 440 potilasta ja yksityisellä puolella 6 181. Hoitopäiviä oli kaupungilla 357 561 ja yksityisissä sairaaloissa 141 892,5. Helsingissä oli vuonna 1920 kunnallisia sairaansijoja 1 700 ja kymmenen vuotta myöhemmin jo 2 360.

1920-luvulla aloitettiin suunnittelu uuden yliopistosairaalan rakentamiseksi kaupungin ja valtion yhteistyönä. Uusi tuberkuloosisairaala valmistui terveelliseen ympäristöön Keskuspuiston eteläosaan Laaksoon 382-paikkaisena vuonna 1929. Töölön kaupunginosassa sijaitsevaa Kivelän sairaalaa ja kaupungin ulkopuolella Sipoossa sijainnutta Nikkilän mielisairaalaa laajennettiin 1930-luvulla. Myös uusi kulkutautisairaala lukuisine rakennuksineen sijoitettiin väljästi silloisen kaupungin pohjoisosan viheralueille 1910-luvulla. Omien sairaalarakennusten lisäksi kaupunki hankki sairaansijoja käyttöönsä sopimuksilla yksityisistä, kuntayhtymien ja valtion sairaaloista. Ensimmäinen tällainen sopimus oli tehty jo vuonna 1903 O. A. Boijen sairaalan ja synnytyslaitosten kanssa.

Valtio ja Helsingin kaupunki sopivat vuonna 1939 Meilahden alueelle rakennettavasta yliopistosairaalaryhmästä, johon kaupunki varasi tietyn määrän sairaansijoja ja osallistui perustamis- ja käyttökustannuksiin puolella. Ensimmäisenä alkoi yhteistyö Naistenklinikalla. Valtion sairaalat korvasivat osittain kaupungin sairaalapaikkojen puutetta, vaikkakin valtion sairaaloiden osuus hoidetuista potilaista ja sairaanhoitopäivistä laski reippaasti maailmansotien välisenä aikana. Sairaalan menojen osuus kaupungin kaikista menoista kasvoi noin 6 %:sta yli 8 %:iin tänä aikana. 

Samaa sopimuslinjaa jatkettiin tuohon 1940-luvulla Suomen Punaisen Ristin sairaalan, Invalidisäätiön ja Allergiatutkimussäätiön kanssa. Alueliitoksen kautta saatiin vuonna 1946 kaupungin haltuun Helsingin maalaiskunnan Malmin sairaala sekä melkoinen määrä liitosalueen kuntien hallussa olleita sairaalapaikkoja. 1950-luvulla valtion omistaman yleisen sairaalan asemassa tapahtui merkittävä muutos, kun Helsingin kaupunki, yliopisto ja 43 Uudenmaan kuntaa sopivat vuonna 1956 Helsingin yliopistollisen keskussairaalan perustamisesta. 

Sairaanhoidon yhteydessä on mainittava huoltolautakunnan alaisten laitossairaaloiden kasvu etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Kaikkien sairaalahoitoisten hoitopäivistä ja paikoista Koskelan sairaalan osuus oli vuonna 1965 enemmän kuin neljännes. Koskelan jälkeen on rakennettu useita uusia laitoksia: Kustaankartano, Riistavuori, Roihuvuori, Suursuo ja Myllypuro mittavine sairaalaosastoineen, joissa vuonna 1970 oli lähes 1 000 sairaansijaa. Kunnallisten laitosten ohessa oli myös yksityisiä vanhenevalle väestölle tarkoitettuja sairaskoteja varsin runsaasti ja niissä noin 400 paikkaa.

Helsingin kaupungin omistamista mielisairaaloista vain yksi oli itse kaupungissa, pääosa paikoista oli naapurikunnissa Sipoossa, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja jopa Tammisaaressa asti. Mielisairaaloiden sijoittamisessa kaupunki oli hyödyntänyt lähistön rauhallisempia maalaisympäristöjä. Hesperian sairaala muodosti selvän poikkeaman toimimalla kaupungin ydinalueella. 

Kansanterveyslain vaikutukset ja 2000-luvun uudistukset

Kokonaan uusi aikakausi terveydenhuollossa alkoi kansanterveyslain myötä vuonna 1972, jolloin luotiin terveyskeskuksia ja toiminta laajeni uusien tilojen ja virkojen myötä. Lailla oli tarkoitus parantaa ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ja avosairaanhoidon laatua ja määrää. Suuri osa terveysasemista rakennettiin 1980-luvulla. 

Vuoden 1984 terveysviraston johtosäännöllä kaupunki jaettiin seitsemään suurpiiriin ja ne edelleen peruspiireihin. Suurpiireistä tuli terveyskeskuksia ja jokaiseen terveyskeskukseen kuului terveyskeskussairaala, terveysasemia ja mielenterveysyksikkö. Terveyskeskusten ja laitossairaaloiden myötä sairaanhoitoa on hajautettu sinne missä potilaatkin ovat. 

Mitattaessa kaupungin sairaaloiden sairaanhoidon hoitopäiviä huippukausi ajoittuu 1970-luvun alkuun, jolloin hoitopäiviä oli noin 2,1 miljoonaa. Vuonna 1986 hoitopäiviä oli 1,8 miljoonaa ja vuonna 1999 enää 1,5 miljoonaa. Monilla aloilla hoitoajat ovat radikaalisti lyhentyneet 1950-luvulta lähtien. 

Helsingin terveyden- ja sairaanhoidosta on keskusteltu paljon 2000-luvulla. Kaupungin täyttäessä 450 vuotta vuonna 2000 sen terveydenhuollossa toteutettiin uudistus, jota on sanottu Suomen sairaanhoidon historian suurimmaksi. Vuoden 2000 alussa Uudenmaan ja Helsingin sairaanhoitopiirit ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalapiirin kuntayhtymä lakkautettiin ja tilalle perustettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien kuntayhtymä HUS. Uudistuksen tavoitteena oli erikoissairaanhoidon ylikapasiteetin purkaminen ja erikoissairaanhoidon päällekkäisyyksien karsiminen, päivystyksen keskittäminen, perusterveydenhuollon vahvistaminen ja hoidon porrastuksen tehostaminen. Pääosa Helsingin sairaanhoitopiiristä siirtyi uuteen kuntayhtymään. Helsingin terveysvirastosta siirtyi toimintojen lisäksi noin 2 500 työntekijää uuden kuntayhtymän palvelukseen. Helsingin kaupungin panos HUS:n hallinnossa kasvoi, osa kaupungin sairaaloista liitettiin yhtymään ja jäljelle jääneiden toimintaa karsittiin. 

Helsinki oli 2000-luvun alussa jaettu seitsemään suurpiiriin ja seitsemään terveyskeskukseen. Jokaisella terveyskeskuksella oli oma sairaalansa ja tällaisina toimivat Herttoniemen, Kivelän, Koskelan, Laakson, Malmin, Myllypuron ja Suursuon sairaalat. Terveyskeskusten alaisuudessa toimi 31 terveysasemaa. Perussairaanhoidon vuodeosastohoitoa annettiin seitsemässä terveyskeskussairaalassa akuuttihoitona ja pitkäaikaishoitona. Akuuttihoidon sairaansijoja oli 759 ja pitkäaikaishoidon paikkoja 1 639. Somaattisen erikoissairaanhoidon poliklinikkatoimintaa oli kaikissa muissa paitsi Suursuon ja Myllypuron terveyskeskussairaaloissa. Jokaisella terveyskeskuksella oli psykiatrian vastaanottotoimintaa ja vuodeosastotoimintaa ja osalla muitakin palveluja. Psykiatrian vuodeosastoja oli 21 ja niillä 313 sairaansijaa Auroran, Hesperian, Laakson, Koskelan ja Malmin sairaaloissa. Vuoden 2004 alusta Helsingin terveydenhuollon organisaatio uusittiin jälleen. 

Teksti on osa laajempaa artikkelia, joka on julkaistu teoksessa Helsinki Helsingfors: Historiallinen kaupunkikartasto. Historic towns atlas (toim. Marjatta Hietala, Martti Helminen, Merja Lahtinen). Helsingin kaupunki, Tietokeskus, 2009 (painopaikka Hämeenlinna, Kariston Kirjapaino).