Hyppää pääsisältöön

Mjölö eli Isosaari – iso metsäinen saari avomeren reunalla

Isosaari eli Mjölö (Stora Mjölön) on Helsingin edustalla oleva nimensä mukainen saari avomeren reunalla. Se on ollut tärkeä maamerkki ja tuulensuoja sen pohjoispuolella olevalle redille eli ankkuripaikalle (Mjölö redd), jonka suojissa on odoteltu sopivaa tuulta Kustaanmiekan läpi Kruunuvuorenselälle ja kaupungin satamaan Kruununhakaan. Myös ulkomerelle lähtöä on odoteltu Mjölön redillä.

Nimi Mjölö tulee vallitsevan tulkinnan mukaan sen rantakallioiden vaalean jauhomaisesta väristä. Merikartoittaja Jonas Hahnin mukaan Mjölö oli 1700-luvulla tärkein suuntamerkki tultaessa Tallinnasta Helsinkiin. Kun kurssi otettiin Naissaaren pohjoiskärjestä kohti Helsinkiä, muutaman tunnin jälkeen nousi horisontissa näkyviin ”helposti tunnettava korkea, metsäinen saari, jossa kasvaa tasainen metsä ja jolla on valkoinen kivikkoranta”. Helsingin historiaa tutkinut Eirik Hornborg toteaakin osuvasti: koska Isosaari on kaikkein uloimpana sijaitsevia metsäisiä saaria (-) se erottuu Helsinkiä kohti mereltä purjehdittaessa suhteellisen aikaisin saariston tasaisesta ääriviivasta ja soveltuu siten maamerkiksi. Lue lisää saarten nimistä artikkelista Helsingin merellinen nimistö navigoinnin apuna

Ennen Mjölön tasalle pääsyä ei kuitenkaan vielä oltu selvillä vesillä, sillä ennen sitä oli useita pikkuluotoja. Yksi niistä oli kallioluoto Länsi-Tonttu (nykykartassa myös nimellä Länsi-Toukki), jonka ulkopuolella oli vaarallinen matalikko Blinda-Tokan eli Sokea tonttu (nykykartassa myös Sokkotoukki). Sokea tarkoitti tässä vedenalaista pinnalle näkymätöntä matalikkoa. Vuosisatojen ajan se on ollut haaksirikkopaikka. Monen laivan haaksirikosta on ajelehtinut hylkytavaraa Mjölöhönkin. Esimerkiksi myrsky-yönä joulukuussa 1831 karille ajoi koivistolaiskippari Christian Peipån (Peippo) kuunari Anna Maria. Alus upposi lasteineen päivineen, mutta miehet pelastautuivat ajelehtimalla kansilankkujen varassa Sipoon ulkosaariston Krämarölle. Riippui vuorokaudenajasta, huomattiinko Mjölössä haaksirikko. Osaa merionnettomuuteen joutuneista oli päästy auttamaan, osaa ei.

Mjölö oli pitkään asumaton ja kartoittamaton. Saarelta ei ole maakirjakarttaa, koska saarta ei asuttu eikä viljelty. Elokuussa 1780 maaherra Anders de Bruce antoi Uudenmaan ja Hämeen läänin maanmittari C. P. Westermarckille tehtäväksi Mjölön kartan tekemisen. Kartta on taloudellinen vailla topografisia piirteitä. Siitä siis puuttuu sotilaallisesti tärkeä ”kolmiulotteisuus” eli korkeuskäyrät. Kartta selostaa maastotyypit: missä on metsää, missä kaskea, suota, niittyä tai viljelyn kannalta hyödytöntä kalliota tai mikä alue voidaan ottaa viljelykseen.

Kartan laatimisen aikoihin kalastajia asettui saarelle vakituisesti asumaan. Yksi kalastajatorppa oli saaren koillisosassa lähellä nykyistä venesatamaa, ja siitä länteen oli toinen. Rakennuksista vähän matkaa lounaaseen on kartalle merkitty kaivo. Se ei ollut merenkulkijoille elintärkeä, koska pohjoispuolisessa Vallisaaressa oli järvi.

Tärkein resurssi olivat saaren metsät. Mjölö oli kruunun saari ja siksi myös tärkeä ja helppo puureservi Helsingille ja varsinkin läheiselle Viaporin linnoitukselle 1700-luvun rakennuskaudella. Westermarckin kuvauksen mukaan saaren puusto oli pääosin kuusta ja koivua. Saarella kasvaa myös leppää (ahl), haapaa (asp) ja mäntyä. Vain mänty kelpasi varsinaiseen laivanrakennukseen, mutta Viaporissa tarvittiin puuta muuhunkin kuten laatikoihin, soittimiin, huonekaluihin ja koriste-esineisiin, joita kuului laivojenkin irtaimistoon suuria määriä.

Metsää ei saarella saanut kaataa, koska sillä oli tärkeä merkitys navigoinnin kannalta (före den Landkänning sjöfarande af dem skall hafwa). Jos metsää ei olisi ollut, olisi saari ollut paljon matalampi ja lähes mahdoton havaita ja erottaa taustastaan. Saaren pohjoisrannalla sen sijaan voitiin kaataa metsää esteettä, koska siellä maisemalla ei merenkulun kannalta ollut merkitystä. Esteettömästi puhaltavan lounaistuulen vuoksi saarella oli paljon tuulenkaatoja, joita käytettiin Viaporissa. Kaatuneet puut piti Westermarckin mukaan saada mahdollisimman nopeasti pois, koska ne haittasivat metsän ja muun kasvillisuuden kasvua. Myös eteläpuolella hiljattain ennen kartan piirtämistä ollut metsäpalo oli kuluttanut puustoa. Sen olivat Westermarckin mukaan aiheuttaneet saarella käyneet merellä liikkujat tai Viaporista tai Helsingistä saarelle tulleet kalastajat. Metsäpalo saatiin kuitenkin sammutettua, kiitos saarella vakituisesti asuvan kalastajan. Hänen tärkeä tehtävänsä olikin toimia metsänvartijana.

Havu- ja lehtimetsää oli saarella Westermarckin mukaan yhteensä 127 tynnyrin alaa. Hehtaareissa tämä määrä on noin puolet. Wikipedian mukaan saaren koko pinta-ala on nykyisin 76 hehtaaria. Saari on siis edelleen hyvin metsäinen.

Mjölö oli vielä 1700-luvun lopulla kaupunkia lähinnä olevaa uudisasutusaluetta, jota oltiin vasta raivaamassa pienimuotoiseen viljelykseen sopivaksi. Saaren eteläpuolinen ranta on kallioista mutta muutoin tasaista ja periaatteessa sopivaa viljelykseen. Saaren keskellä oli koillis-lounais-suuntainen kuusikoinen suo, joka Westermarckin mukaan olisi ollut suurella työllä muokattavissa viljelymaaksi. Suo olisi ollut mahdollista myös kuivattaa ojittamalla ja muuttaa niityksi. Niitty taas olisi mahdollistanut karjanpidon. Saaren pohjoisreunalla oli monta tynnyrinalaa potentiaalista viljelymaata.

Mjölöstä itään on Eestiluoto ja muita virolaisten asuttamia saaria Sipoon edustalla. Mjölön ja Pirttisaaren väliseltä alueelta oli hyvät liikenneyhteydet Viroon ja varsinkin Viinistun ja Pranglin väliselle rannikolle. Hyvistä yhteyksistä oli myös haittaa. Vuonna 1577 Helsinkiin jään yli hyökänneet tataariratsumiehet nousivat Viron Pranglista lähdettyään maihin ensimmäiseksi Mjölössä. Lue tataarien hyökkäyksestä lisää artikkelista Jääsotaa .

Viereisestä Kuivasaaresta (Lilla Miölö, tai Skarp tai Torr-Mjölö) Westermarck toteaa, että se paloi useita vuosia sitten ja on nyt pelkkää kalliota, eikä saarella voi viljellä mitään. Saaren nimen muutosten taustalla on sen metsäisyyden vaihtelut. Skarp ja Torr viittaavat metsättömyyteen. Hornborgin mukaan saaren itälaidalla oli 1750-luvun paikkeilla jonkin verran metsää. Vuonna 1855 tehdyn Kalmbergin kartan mukaan Isosaaren keskellä oleva kuusikkoinen suo oli vielä raivaamaton. 1800-luvulla saaret otettiin sotilaskäyttöön, ja seuraavalla vuosisadalla Isosaarella ja Kuivasaarella on synkkä historiansa vankileireinä. Nykyään kummatkin ovat matkailusaaria – toisin toiminta on vielä alkutekijöissään. Saarten varhaisesta historiasta ei infotauluissa tai kotisivuilla kerrota juuri mitään. 

Vaikka Isosaari on lähes avomerellä, se on osa kaupunkia. Isosaari, Kuivasaari ja Pikku Kuivasaari kuuluvat Helsingin kaupunginosajaottelussa 53. kaupunginosaan nimeltään Ulkosaaret. Maanmittauslaitoksen jaottelussa ne taas kuuluvat Liivasaarten kylään.

Lähteet

Kansallisarkisto, Helsinki. Maanmittaushallituksen arkisto, MHA, Ik. 1 Charta öfver Miölö Krona Holmar Belägne i Helsing Socken Borgo Härad... 11780. Toinen versio kartasta on katsottavissa digitaalisena Kansallisarkiston sivuilla .

Hornborg, Eirik. Helsingin kaupungin historia II. Helsinki: SKS 1950.