Vuoden 1918 muistopaikat: Suomenlinna

Aluksi Helsingin vankileirien järjestäminen oli paikallinen projekti, mutta jo huhtikuun lopulla perustettiin valtakunnallinen sotavankilaitos, joka otti hoitaakseen myös Helsingin vankileirien järjestämisen. Vankeja alettiin keskittää muutamiin paikkoihin Helsingissä, ja niin muodostuivat Suomenlinnan vankileirin alaisuudessa toimineet vankileirit Suomenlinnaksi nimensä vaihtaneeseen Viaporiin sekä Isosaareen, Santahaminaan ja Katajanokan kasarmille. Kaikkiaan Helsingin vankileireillä oli kesän ja syksyn 1918 aikana yhteensä noin 20 000 punavankia. Näistä vangeista yli 8000 oli sijoitettuna Suomenlinnaan.

Loppukeväällä 1918 valkoisten puolella käytiin sisäistä keskustelua siitä, mitä vangituille punaisille tulisi tehdä. Armeija ajoi sotaoikeutta ja ankaria tuomioita, mutta lopulta päädyttiin Suomen senaatin kannalle ja vangitut tuomittiin Suomen lakien mukaan valtiorikosoikeuksissa. Valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa 18.6.1918, mutta jo tätä ennen punaisille oli jaettu tuomioita kenttäoikeuksissa. Kenttäoikeuksien tuomiot olivat valtiorikosoikeutta useammin kuolemantuomioita välittömällä toimeenpanolla.

Vankileirien perustaminen ja huolto oli lähes mahdoton tehtävä niin Helsingissä kuin koko maan tasollakin. Maan sisäisten ongelmien lisäksi tilannetta vaikeutti Euroopassa edelleen jatkunut maailmansota, jonka takia ei saatu esimerkiksi elintarvikkeita helpottamaan Suomen nälänhätää. Elintarvikepula oli erityisen paha vankileireillä.

Sotavankilaitos ei pystynyt käsittelemään leirien suurta vankimäärää. Lievimmistä rikoksista epäiltyjä lukuun ottamatta kaikki vangit pidettiin vankileireillä oikeudenkäyntiin asti. Odotus tutkintavankeudessa oli kohtalokas sadoille Helsingin alueen vankileireillä olleille, sillä leirien ahtaissa ja likaisissa elinoloissa vailla kunnollista ruokaa monet kuolivat tuomioita odottaessaan nälkään ja tauteihin.

Kun valtiorikosoikeudet alkoivat antaa tuomioita, alkoi vankimäärä nopeasti laskea, sillä tuomioita seurasivat hyvin pian Suomen senaatin antamat armahdussäännöt. Armahdusten avulla pyrittiin vähentämään vankien määrää leireillä ja näin helpottamaan vankileirien huoltoa. Armahdusten vaikutuksesta vankien määrä laskikin niin, että syyskuussa vankien määrä oli laskenut puoleen enimmäisluvusta, ja vuoden 1919 koittaessa vankeja oli enää hieman yli 100. Armahduspäätökset tulivat kuitenkin liian myöhään sadoille Helsingin leirien vangeille, jotka kuolivat kesän vankileirikatastrofin aikana.

Syyskuussa 1918 sotavankilaitos yhdistettiin siviilivankeinhoitolaitokseen. Muutoksen myötä Suomenlinnan vankileiri muuttui pakkotyölaitokseksi. Loppuvuodesta pakkotyölaitos päätettiin lopettaa ja vangit siirtää

Hämeenlinnan ja Tammisaaren pakkotyölaitoksiin. Viimeiset vangit poistuivat Suomenlinnasta 14.3.1919 eli 11 kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäiset vangit oli saarille tuotu.

Vaikka vankeja armahdettiin ja vapautettiin, sadat ihmiset menettivät henkensä leireillä. Suomenlinnan vankileirillä toimeenpantiin 71 kuolemantuomiota ennen kuin joulukuussa 1918 annettiin valtakunnallinen armahduspäätös, jolla estettiin kuolemantuomioiden täytäntöönpano. Kaikkiaan Helsingin vankileireillä menehtyi noin 1550 henkeä. Heistä 934 kuoli Suomenlinnan leireillä. Useimpien kuolinsyynä oli aliravitsemus tai taudit kuten keuhkotauti.

Suomenlinnan vankileirin muistomerkki

Iso Mustasaari, lähellä lauttarantaa

Suomenlinnassa kuolleet haudattiin sen kivikkoisten saarten sijaan Santahaminaan hiekkakankaalle. Santahaminasta tuli Helsingin vankileirien virallinen hautausmaa, jonne haudattiin noin 1400 Helsingin vankileireillä teloitettua ja kuollutta punaista. Santahaminan joukkohaudalle pystytettiin vuonna 1949 hautamuistomerkki punaisille teloitetuille ja vankileireillä kuolleille. Suomenlinnaan vankileirin muistomerkki pystytettiin vasta 86 vuotta sisällissodan ja vankileirien jälkeen vuonna 2004. Muistomerkki on ympäristöteos, jonka suunnitteli kuvataiteilija Marja Kanervo ja maisemoinnissa avusti Saara Pyykkö. Iso-Mustasaaren pohjoisrannan Kasinopuiston kalliorinteessä sijaitsevassa muistopaikassa yhdistyvät kallio, sammal, kivet ja valuva vesi. Muistomerkin ainoa teksti on kallioon kaiverretut vuosiluvut 1918–1919.

Vuoden 1918 tapahtumia muistetaan myös Suomenlinnan Susisaareen 1951 pystytetyssä muistokivessä. Arkkitehti Elsi Borgin suunnittelema obeliskimainen muistokivi Mortuis (kuolleille, menehtyneille) on pystytetty eri katastrofeissa menehtyneiden muistoksi. Muistomerkkiin on kaiverrettu vuosiluvut 1808, 1855, 1906, 1917, 1918, 1937, ja se on sijoitettu Vallisaaren räjähdysonnettomuuden uhrien hautapaikalle Piperin puiston itäpuolelle.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki

Keskimetsä, Isosaari

Suomenlinnan vankileirin alaisuudessa toimi leirejä myös Santahaminassa, Katajanokalla ja Iso-Mjölössä eli Isosaaressa.

Isosaari oli osana Viaporin linnoitusta venäläisten käsissä aina Helsingin valtaukseen asti. Venäläisten sotilaiden lähdettyä saarelta kehittyivät suunnitelmat ottaa myös Isosaari vankileirikäyttöön. Ensimmäiset vangit Isosaareen tuotiin toukokuun 1918 loppupuolella, ja enimmillään saarella oli 1500 vankia kesäkuun lopussa.

Isosaareen keskitettiin Suomessa tuomittavia venäläisiä sekä valkoisten poliittisesti vaarallisimpina pitämiä punaisia. Saarelle siirrettiin myös eri puolilta Suomea ne kuolemanrangaistukseen tuomitut, jotka valittivat valtiorikosoikeuden langettamista kuolemantuomioista valtiorikosylioikeuteen. Helsingissä toimineen valtiorikosoikeuden asettamista kuolemantuomioista toimeenpantiin 11, mutta koska kuolemaantuomittuja siirrettiin Isosaareen myös muualta Suomesta, on lopullinen Suomenlinnan vankileireillä teloitettujen lukumäärä 71 henkilöä.

Isosaaressa vangit majoitettiin venäläisten kasarmeihin ja linnoitusrakennelmiin, joissa elinolot olivat huonot. Vankeja pidettiin vangittuina leireillä siihen asti, kunnes heidän asiansa käsiteltiin valtiorikosoikeudessa. Isosaaren vankileirillä kuoli 261 suomalaista ja venäläistä muuten kuin kuolemaan tuomittuna. Heistä ensimmäiset haudattiin Isosaaren etelärannan hietikkoon joukkohautaan. Näiden hautausten jälkeen lähes kaikki Helsingin vankileireillä kuolleet haudattiin keskitetysti Santahaminaan, jonka hiekkaiseen maastoon oli helpompi haudata kuin kivikkoiseen Isosaareen. Helsingin vankileireillä kuoli kaikkiaan noin 1550 henkilöä.

Isosaaren vankileiri oli toiminnassa elokuun puoliväliin 1918 saakka, jolloin loput vangit siirrettiin Suomenlinnaan. Isosaaresta tuli yksi Suomen armeijan suljetuista linnakesaarista. 1950-luvun puolivälissä saaren etelärannalta ryhdyttiin kaivamaan soraa varuskunnan uudisrakennusta varten. Tässä yhteydessä rantahietikosta paljastui sisällissodan vankileirin aikainen joukkohauta. Löytyneet vainajat siirrettiin ja haudattiin uudelleen saaren keskiosaan Keskimetsään.

Vuonna 1955 uudelle hautapaikalle pystytettiin työväenjärjestöjen varainkeruulla rahoitettu muistomerkki vakaumuksensa puolesta kuolleille. Hautamuistomerkki on mustaa kiveä. Kiveen on kaiverrettu lipun ääriviivat ja niiden sisäpuolelle kultaisin kirjaimin vuosiluku 1918. Lipun alapuolella on teksti: “Vakaumuksensa puolesta punaisten puolella henkensä antaneiden muistolle.” Hautapaikkaa ympäröi musta rautaketju.

Lisätietoja

Nieminen, Jarmo (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Gummerus 2015.

Kolbe, Laura & Nyström, Samu: Helsinki 1918. Pääkaupunki ja sota. Minerva Kustannus 2008.

Suomenlinnan viralliset sivut: https://www.suomenlinna.fi/linnoitus/suomalainenaika/sotavankileiri-1918/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin taidemuseo HAMin Helsingin julkiset veistokset esittelevä sivusto