Helsingin kaupunkia ympäröi 1900-luvun alussa agraarinen Helsingin maalaiskunta. Kunnassa valtaa käyttivät viljelijät, eivätkä he halunneet lisätä menoja palkkaamalla kuntaan rakennuskaavojen tekijöitä ja katujen rakentajia.
Ongelmaan löytyi ratkaisu: maayhtiö. Varakkaat helsinkiläiset pistivät bolagin pystyyn ja ostivat yhtiön nimissä suuria maa-alueita. Vuosisadan alussa syntyivät mm. AB Grankulla, AB Alberga, AB Parkstad-Vanda-Puistola, AB Svenska småbruk och egna hem ja tietenkin Kulosaaren Huvilaosakeyhtiö – Aktiebolaget Brändö Villastad.
Jokaisen yhtiön tarkoituksena oli ostaa maalaiskunnasta maata, kaavoittaa ja myydä tontteja. Näin saivat alkunsa useat Helsingin nykyisistä kaupunginosista ja yksi kaupunkikin, Kauniainen.
Kulosaaren Huvilayhtiön puuhamiehinä toimi sen ajan eturivin arkkitehteja, mm. Bertel Jung, Armas Lindgren, Karl Lindahl sekä Lars Sonck. Vuonna 1907 yhtiö osti vapaaherra Cronstedtin kuolinpesältä Kulosaaren 230 000 markan hinnasta (vuoden 2023 rahassa 1 182 563 euroa). Lars Sonck teki puolestaan kaavan ja tonttijaon – unelma alkoi toteutua ja idylli rakentua.
Pelkkä oma yhtiö, väljä tonttijako ja oma talo eivät tietenkään vielä riitä viihtyisään asumiseen. Kulosaari oli hallinnollisesti maalaiskuntaa eikä sieltä palvelujen suhteen ollut paljoa odotettavissa. Niin erilaista oli maalla asuminen verrattuna kaupunkiin tuohon aikaan.
Tilanne oli aika lailla toisenlainen kuin tänä päivänä, jolloin kunta tarjoaa jäsenilleen kaiken mahdollisen. Sata vuotta sitten yhtiön oli tarjottava palvelut, jotta tontit olisivat menneet kaupaksi.
Yhtiö otti lainaa ja järjesti osakeanteja, rakensi katuja, järjesti lauttakuljetuksen Helsingistä ja omisti jo vuonna 1911 myös oman raitiotielinjan Kulosaareen. Yhtiö osallistui tontinomistajien rahoilla myös 1919 valmistuneen Kulosaaren sillan rakentamiseen.
Kulosaaren Huvilayhtiön osakkeet noteerattiin pörssissä vuosina 1918–28. Vaihto ei ollut hääviä, ja kurssit vaihtelivat 800 ja 4 000 markan välillä. Vuonna 1917 osakepääoma viisinkertaistui ja seuraavan vuonna jälleen kaksikertaistui. Jälkimmäisen annin rahoilla turvattiin sähkön saanti ostamalla Etelä-Suomen Voima Oy:n osake-enemmistö.
Kulosaaresta tuli Brändön huvilakaupungin maalaiskunta -niminen itsenäinen kunta vuonna 1922. Kunta oli aikanaan Suomen pienin ja varmaan myös poliittisesti sopuisin. Kunnassa kyllä pidettiin kunnallisvaalit ajallaan mutta ei kuitenkaan koskaan puoluetunnuksin. Kunnan asiat hoidettiin sopuisasti herrasmiesten kesken, ihan niin kuin yhtiössäkin.
Huvilaosakeyhtiö omisti oman raitiotieyhtiön, puolet isosta voimayhtiöstä ja oman pankin. Kunta oli yhtiö ja yhtiö oli kunta. Kulosaaressa ei ollut tarvetta keskustella kunnallisten palveluiden yksityistämisestä, pikemminkin ehkä päinvastoin.
Kun kunta oli saatu pystyyn ja toimimaan, ei yhtiöllä ollut enää juuri merkitystä. Vuonna 1928 yhtiö päätettiinkin lopettaa. Helsinki osti kiinteän omaisuuden ja osakkeet pantiin myyntiin. Yhtiön purkautuessa osakkaat saivat jako-osuutta 1 375 markkaa.
Brändön huvilakaupungin maalaiskunta liitettiin Helsinkiin sodan jälkeen vuonna 1946. Yhteiskunta oli löytänyt muotonsa ja tapansa ja merkillinen kokeilu saatettu päätökseensä. Pörssinoteerattu kunta elää enää historiassa ja vanhoissa osakekirjoissa.
Kirjallisuutta
Kolbe, Laura: Kulosaari: unelma paremmasta tulevaisuudesta. Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö 1988.
Räsänen, Matti: Kulosaaren raitiotie. Helsingin kaupunginmuseo, Helsingin kaupungin liikennelaitos, Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö 2007.
