Hyppää pääsisältöön

Sörnäisten uusi Helsinki 1638

Monet Euroopan kaupungeista ovat kasvaneet kehämäisesti ja kaupunginmuureja on purettu rakentamisen tieltä – niiden paikalle rakennetut puistokadut ovat saaneet bulevardi-nimensä sanasta bolwerk, joka tarkoittaa paaluista tehtyä vallin tukirakennelmaa.
Helsingissä kehitys oli toisenlainen. Kaupunki ja sen satamat kasvoivat uusia keskuksia ja paikkoja etsien – usein toisiinsa liittyen. Kaupungin ympärille ei tarvittu muuria, koska meri ja saaristo suojasivat sitä.

Vanhankaupunginlahden mataloitumisen takia jo vuonna 1638 – vain yhdeksänkymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen – jouduttiin Helsingille etsimään uutta paikkaa. Vantaan Helsingistä tuli historiallinen vanhakaupunki. Yhtenä vaihtoehtona uuden kaupungin sijainnille oli jälleen Santahamina, jonne jo 1550 sitä oli suunniteltu. Sen satama ja ulkopuoliset meriyhteydet olivat hyvät, mutta mantereelta sinne oli huonot liikenneyhteydet – ajatuksesta siirtää kaupunki saarelle luovuttiin.

Uudeksi paikaksi valittiin Sörnäisten niemi. Sörnäisissä oli hyvä suojaisa satama, jonne pääsi riittävän suurilla laivoilla. Maayhteyskin oli ja lisäksi talvella niemen kautta kulki talvitie – niemellä oli jopa kapakka jään yli matkaavia varten. Talvella odotettiin hevoskyytiä, kesällä venettä.

Kaupunkilaitos uudistui voimakkaasti Ruotsin niin kutsutulla suurvaltakaudella 1620–1720. Kaupunkeja perustettiin lisää ja vanhojen kaupunkien asemakaavoja uudistettiin. Ihanteena oli reguloitu eli säännönmukainen ruutuasemakaava. Malli saatiin renessanssin Italiasta, jossa kaupunkirakentaminen oli uudistunut 1400-luvulta alkaen ja 1500-luvulla päässyt täyteen loistoonsa. Ruotsiin kaupunkisuunnittelun renessanssivaikutteet levisivät 1600-luvulla. Kaupunkien edellytettiin olevan suurvallan arvon mukaisia. Uusia ihanteita vastatakseen niiden tuli olla bastionimuurien ympäröimiä tykkitulen kestäviä linnoituskaupunkeja, joissa estetiikan ohella oli otettu huomioon myös paloturvallisuus ja hygienia.

Uudet kaupungit korvasivat keskiaikaiset kuninkaankartanot ja linnat. Muurit ja tullipuomit erottivat ne maaseudusta myös sosiaalisesti ja taloudellisesti. Kaupungeissa asui porvareita, joiden yksinoikeus kaupankäynti oli. Suurvaltakauden ekspansiivista ulko- ja kauppapolitiikkaa ilmentäen uudet kaupungit suuntautuivat kohti merta toisin kuin vanhat jokisuistokaupungit. Myös uusi Helsinki levittäytyi kohti etelää ja avomerta. Sörnäisten Uusi Helsinki –suunnitelma oli osa tätä prosessia.

Yksi aikansa johtavista linnoitusupseereista, ruotsalainen Anders Torstensson laati Helsinkiä varten renessanssihenkisen reguloidun asemakaavasuunnitelman. Helsingin ohella hän suunnitteli myös Turun ja Viipurin uudistukset, mutta päätyönä hänellä oli Tukholman uusi asemakaava.

Torstenssonin suunnitelmassa Sörnäisten niemi oli ruutukaavoitettu ja varustettu bastionimuurilla pohjoista maarajaa vastaan. Kaupungin halki meni yksiakselinen pääkatu bastionimuurilta torille. Merkittäviä rakennuksia ja aukioita oli kolme: kirkko, joka oli muuhun kaavaan nähden itä-länsi-suuntainen, tori sekä satama tulli- ja vaakahuoneineen ynnä makasiineineen. Niemen kärjessä oli sitadelli, pieni nelisakarainen linnoitus, josta olisi valvottu Sörnäisten niemen ja Mustikkamaan välistä kapeaa väylää Vanhankaupungin suuntaan. Läheisen kukkulan – Vilhonvuoren – päälle on merkitty linna: slott. Sotilaallisesti oli tärkeää, että tätä korkeaa kohtaa miehittivät omat joukot. Vanha Vantaan Helsinki oli tässä mielessä ollut puolustuksellisesti heikko läheisen Kellomäen vuoksi.

Jos suunnitelma olisi toteutunut, olisi väylää Vantaan Helsinkiin suojannut kaksi linnoitusta: Sörnäisten sitadelli sekä jo 1600-luvulla rakennetut Susisaaren ja Vallisaaren skanssit. Kruunuvuoren selkä saarineen ja kapeikoineen oli itsessään suuri luonnon linnoitus; sitä ei tarvinnut linnoittaa kuin vain kapeikkojen osalta.

Sörnäisten kaupunkisuunnitelmasta luovuttiin kuitenkin saman tien. Niemi oli Torstenssonin itsensäkin mielestä liian ahdas, jotta kaupungin kasvulle olisi ollut riittävästi tilaa. Kaupunkien kasvuhan oli vaasakauden merkantilistisen talouspolitiikan pääprinsiippi. Uudeksi paikaksi tuli Vironniemi eli nykyinen Kruunuhaan alue.

Vaikka Sörnäisiin ei syntynytkään kaupunkia säilytti se asemansa tärkeänä satamana ja solmukohtana. 1900-luvun alussa Helsinki alkoi kasvaa juuri Sörnäisten sataman ansiosta. Aluelle syntyi myös teollisuutta. Sörnöäisistä tuli uusi keskus ja sinne vedettiin Helsingin ensimmäinen satamarata. Satamasta tuli Helsingin kasvun moottori.

 

Lähteet:

 

Hall, Thomas  2009. Stockholm: The Making of a Metropolis. Routldge 2009.

Lilius, Henrik 1988. Kaupunkirakennustaide suurvalta-ajalla. Teoksessa Ars Suomen taide 2. Espoo: Weling+Göös.

Mumford, Lewis 1989. The City in History. Its Origins, Its Transformations, and Its Prospects. San Diego ym: A Havest Book Harcourt Inc.

Waris, Heikki 1973. Työläisyhteiskunnan syntyminen Hgin pitkänsillan pohjoispuolelle. Helsinki:  Weilin+Göös.

Asiakirjalähteet on esitetty kattavasti teoksessa Erik Ehrström, Helsingfors Stads Hitsoria från 1640 tilla Stota ofreden. Helsingfors 1890.