Vanhankaupunginlahden mataloitumisen takia jo vuonna 1638 – vain yhdeksänkymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen – jouduttiin Helsingille etsimään uutta paikkaa. Vantaan Helsingistä tuli historiallinen vanhakaupunki. Yhtenä vaihtoehtona uuden kaupungin sijainnille oli jälleen Santahamina, jonne jo 1550 kaupunkia oli suunniteltu. Sen satama ja ulkopuoliset meriyhteydet olivat hyvät, mutta mantereelta sinne oli huonot liikenneyhteydet.
Uudeksi paikaksi valittiin Sörnäisten niemi. Sörnäisissä oli hyvä suojaisa satama, jonne pääsi riittävän suurilla laivoilla. Maayhteyskin oli, ja lisäksi talvella niemen kautta kulki talvitie. Niemellä oli jopa kapakka jään yli matkaavia varten. Talvella odotettiin hevoskyytiä, kesällä venettä.
Johtava linnoitusupseeri, ruotsalainen Anders Torstensson laati 1638 Helsinkiä varten renessanssihenkisen säädellyn asemakaavasuunnitelman. Helsingin ohella hän suunnitteli myös Turun ja Viipurin uudistukset, mutta päätyönä oli Tukholman uusi asemakaava. Torstenssonin suunnitelmassa Sörnäisten niemi ruutukaavoitettiin ja varustettiin bastionimuurilla pohjoista maarajaa vastaan. Kaupungin halki meni yksiakselinen pääkatu bastionimuurilta torille. Merkittäviä rakennuksia ja aukioita oli kolme: kirkko, joka oli muuhun kaavaan nähden itä-länsi-suuntainen, tori sekä satama tulli- ja vaakahuoneineen ynnä makasiineineen. Niemen kärjessä oli sitadelli, pieni nelisakarainen linnoitus, josta olisi valvottu Sörnäisten niemen ja Mustikkamaan välistä kapeaa väylää Vanhankaupungin suuntaan. Läheisen Vilhonvuoren päälle on merkitty linna (slott). Vanha Vantaan Helsinki oli tässä mielessä ollut puolustuksellisesti heikko, koska läheinen Kellomäki olisi ollut piiritystilanteessa viholliselle edullinen maastonkohta.
Suunnitelma oli osa Ruotsin valtakunnan kaupunkilaitoksen uudistamista suurvaltakaudella (1620–1720). Varsinkin Pietari Brahen ollessa Suomen kenraalikuvernööri (1637–1640 ja 1648–1654) kaupunkeja perustettiin lisää ja vanhoja asemakaavoja uudistettiin voimakkaasti. Ihanteena oli säännönmukainen ruutuasemakaava. Malli saatiin renessanssin Italiasta, jossa kaupunkirakentaminen oli uudistunut 1400-luvulta alkaen ja päässyt 1500-luvulla täyteen loistoonsa. Ruotsin kaupunkien edellytettiin olevan esteettisesti suurvallan arvon mukaisia. Uusia ihanteita vastatakseen kaupunkien tuli olla bastionimuurien ympäröimiä tykkitulen kestäviä linnoituskaupunkeja, joissa estetiikan ohella oli otettu huomioon myös paloturvallisuus ja hygienia.
Uudet kaupungit korvasivat keskiaikaiset kuninkaankartanot ja linnat. Muurit ja tullipuomit erottivat ne maaseudusta myös sosiaalisesti ja taloudellisesti. Kaupungeissa asui porvareita, joiden yksinoikeus kaupankäynti oli. Suurvaltakauden ekspansiivista ulko- ja kauppapolitiikkaa ilmentäen uudet kaupungit suuntautuivat kohti merta toisin kuin vanhat jokisuistokaupungit. Myös uusi Helsinki levittäytyi kohti etelää ja avomerta. Sörnäisten Uusi Helsinki -suunnitelma oli osa tätä prosessia.
Sörnäisten kaupunkisuunnitelmasta luovuttiin kuitenkin nopeasti. Niemi oli liian ahdas, jotta kaupungin kasvulle olisi ollut riittävästi tilaa. Kaupunkien kasvuhan oli Vaasa-kauden merkantilistisen talouspolitiikan pääperiaate. Uudeksi paikaksi tuli Vironniemi eli nykyinen Kauppatorin-Kruununhaan alue. Jos Torstenssonin suunnitelma olisi toteutunut, olisi väylää Vantaan Helsinkiin suojannut kaksi linnoitusta: Sörnäisten sitadelli sekä jo 1600-luvulla rakennetut Susisaaren ja Vallisaaren skanssit. Kruunuvuoren selkä saarineen ja kapeikkoineen oli itsessään luonnon merilinnoitus; sitä ei tarvinnut linnoittaa kuin kapeikkojen osalta.
Vaikka Sörnäisiin ei syntynytkään kaupunkia, alue säilytti asemansa tärkeänä satamana ja liikenteen solmukohtana. 1900-luvun alussa Helsinki alkoi kasvaa juuri Sörnäisten sataman ansiosta. Alueelle syntyi myös teollisuutta. Syntyi Sörkka, kansainvälinen muusta kaupungista eristynyt satama-alue kapakoineen. Sörnäisiin vedettiin Helsingin ensimmäinen satamarata. Satamasta tuli Helsingin kasvun moottori. Pietari Brahe oli hyvin oivaltanut alueen laajemman logistisen merkityksen.
Lähteet
Lilius, Henrik: Kaupunkirakennustaide suurvalta-ajalla. Teoksessa Ars Suomen taide 2. Espoo. Weiling+Göös 1988.
Mumford, Lewis: The City in History. Its Origins, Its Transformations, and Its Prospects. San Diego. Harcourt Inc. 1989.
Waris, Heikki: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Helsinki. Weilin+Göös 1973.
Asiakirjalähteet on esitetty kattavasti teoksessa Ehrström, Erik: Helsingfors Stads Historia från 1640 till Stora ofreden. Helsingfors 1890.
