Siltasaari

Sillat ja saari

Siltasaaren nimi (virallisesti vuodesta 1832) johtuu saaren kahdesta sillasta: Pitkäsilta yhdisti Siltasaaren etelässä Vironniemeen ja Pikkusilta pohjoisessa mantereeseen. Sillat rakennettiin ensimmäisen kerran puusta vuonna 1651. Ne lyhensivät matkaa Uudesta Helsingistä Vanhaankaupunkiin noin kolmella kilometrillä, kun Kluuvinlahtea ei tarvinnut enää kiertää. Siltasaari (Broholmen, alun perin Hiirisaari, Musholmen) oli 1880-luvulle saakka nimensä mukaisesti saari, joka sijaitsi Eläintarhanlahden ja Siltavuorensalmen välissä heti kaupungin pohjoispuolella. Siltasaaren vieressä oli Pikku Siltasaari (Pikku Hiirisaari tai Rottaholma, Råttholmen).

1800-luvulla niin siltojen kuin vanhan Hämeentien liikenteellinen merkitys kasvoi, kun Helsinki kasvoi pääkaupunkiaseman myötä. Kun Siltasaaren ja Hakaniemen välinen salmi täytettiin, vain Pitkäsilta jäi käyttöön. Nykyinen silta eli Pitkäsilta on vuodelta 1912. Se on myös ensimmäinen kivisilta tällä paikalla. Sillan kaiteissa olevat vauriot on jätetty tarkoituksella muistoksi kevään 1918 taisteluista, jolloin saksalaiset joukot valloittivat punaisen Helsingin osana sisällissotaa.

Huvilakausi

1830-luku oli Siltasaaressa muutosten aikaa. Vanha Hämeentie kunnostettiin ja sillat linjattiin Unioninkadun suoraksi jatkeeksi vuonna 1832. Samalla Hiirisaaresta tuli virallisesti Siltasaari.

Siltasaareen alkoi syntyä myös yritystoimintaa. Saaressa oli 1830-luvulla jo kaksi ravintolaa, Keltainen huvila, jossa kokoontuivat mielellään kaupungin käsityöläismestarit, sekä Emilienburg, jota piti tunnettu ravintoloitsija Cajsa Wahllund. Hänen antoi myöhemmin nimensä Kaisaniemelle.

Siltasaaren läntisessä kärjessä sijaitseva Emilienburg tunnettiin paremmin nimellä Säästöpankki. Tarinan mukaan nimi johtui siitä, että kaupunkilaiset, erityisesti ylioppilaat, kantoivat rahojaan ahkerasti ravintolan kassaan. Ravintolan muisto elää yhä Siltasaaren pohjoisrantaa reunustavan kadun, Säästöpankinrannan, nimessä.

Kauppias Carl Gustaf Langeén (k. 1877) oli varsinainen monitoimiyrittäjä. Hänellä oli alueella useita pieniä tehtaita sekä kylpylä- ja saunalaitos. Hän myös vuokrasi tontteja ja rakensi taloja.

Langeén asui viimeiset vuotensa vaatimattomassa turvekattoisessa mökissä nykyisen Tokoinrannan alueella. Siltasaarelaiset olivat antaneet hänelle epävirallisen "röttelöneuvoksen" arvonimen.

Myös kauppaneuvos Fredrik Adrian Gaddilla oli Siltasaaressa liiketoimintaa. Gadd oli 1830-luvulta kolmen vuosikymmenen ajan Helsingin huomattavimpia porvareita.

1840-luvulla Siltasaareen alkoi asettua asumaan tehtailijoita, jotka perustivat sinne tuotantolaitoksiaan. Vuonna 1875 Isossa Siltasaaressa asui 450 henkeä, ja vuonna 1890 "Siltasaaren huvila-alueella" oli jo 909 asukasta. Herrasväen huviloiden ja tehtaiden lisäksi alueella oli vuokrataloja, pieniä kauppoja sekä jopa pieni juutalaisyhteisö ja Suomen ensimmäinen synagoga.

Yksi Siltasaaren tunnetuista varhaisista tuotantolaitoksista oli Georg Rieksin vuonna 1858 perustama tapettitehdas. Rieks rakennutti Siltasaareen myös komean huvilan, mutta hän muutti kohonneiden tullimaksujen takia Pietariin jo vuonna 1885. Siltasaaren tehdashallista tuli ratsastusmaneesi, jossa järjestettiin mm. sirkus-, paini- ja nyrkkeilynäytöksiä.

Maneesi purettiin 1900-luvun alussa, ja sirkushallin paikalle rakennettiin Elannon tavaratalorakennus, jossa on nykyisinkin HOK-Elannon liikkeitä. Sirkuksen muisto eli kuitenkin pitkään Siltasaarenkadun poikkikadun, Sirkuskadun, nimessä. Vuonna 1938 Sirkuskatu muutettiin Paasivuorenkaduksi työväenliikkeen pioneerin, kansanedustaja Matti Paasivuoren mukaan.

Teollistumisen aika

Teollistuminen löi 1800-luvun puolivälistä alkaen voimakkaan leimansa koko Pitkänsillan pohjoispuoliseen alueeseen. Teollistumista edistivät paitsi Helsingin pyrkimykset siirtää tehtaat kaupungin laita-alueille myös liikenneyhteyksien paraneminen.

Siltoja ja teitä kunnostettiin vuosina 1832 ja 1864 vastaamaan ajan tarpeisiin. Pasilasta Sörnäisiin rakennettiin 1860-luvulla rautatieyhteys, jota jatkettiin 1800–1900-luvun taitteessa Hakaniemeen. Myös toinen ensimmäisistä raitiovaunulinjoista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kulki vuodesta 1891 Lapinlahdesta Siltasaaren ja Hakaniemen kautta Sörnäisiin.

Pitkänsillan pohjoispuolelle syntyi erityisesti raskasta konepajateollisuutta. Nopeasti kasvava ja kehittyvä teollisuus tarvitsi työvoimaa, ja työväestön määrä alueella alkoi kasvaa nopeasti.

Siltasaaresta ei muodostunut niinkään väestö- tai teollisuuskeskittymää vaan kaupallinen ja pian myös työväenliikkeen hallinnollinen keskus.

Ensimmäisenä Siltasaareen asettui Helsingin Työväenyhdistys, joka osti alueelta tontin ja rakennutti sille harmaagraniittisen, jykevän työväentalon. Sittemmin Sirkuskadulla toimitettiin Työmies-lehteä ja painettiin omat julkaisut Työväen Sanomalehti Oy:n painotalossa. Sosialidemokraattien puoluetoimisto ja Suomen Ammattijärjestö pitivät toimistojaan samassa talossa Sirkuskatu 3:ssa, jonka hellahuoneessa aloitti Työväen Säästöpankki vuonna 1909.

Vuonna 1916 työväentalossa toimi jo 68 ammattiosastoa, seitsemän ammattiliittoa, nuoriso- ja raittiusosastoja sekä voimistelu- ja urheiluseura Jyry, sittemmin Tarmo. Nyrkkeilijä Gunnar Bärlund ("GB") voitti kovatasoisia otteluita talon juhlasalissa.

Kirjallisuutta

Kolbe, Laura & Åström, Anna-Maria. Helsingin Historia Vuodesta 1945: 5, Kaupunkilaisten Helsinki. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016.

Kopomaa, Timo. Hakaniementori – avoin tila täynnä mahdollisuuksia. Teoksessa: Meinander, Henrik (toim.): Unioninakseli – pääkaupungin läpileikkaus. Helsinki: Teos, 2012.

Koskinen, Kari. Huligaanit – katuelämää Sörkassa suurlakosta sisällissotaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Vammala 2002.

Nenonen, Kaija ja Toppari, Kirsi. Herrasväen ja työläisten kaupunki: Helsingin vanhoja kortteleita 2. Helsinki: Helsingin sanomat 1983.

Virtanen, Mauri (toim.). Siltasaari – ennen ja nyt. Helsinki: Siltasaariseura 1993.

Yrjänä, Jouni: Gadd, Fredrik Adrian. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1997