Pakila

Baggbölen kylä

Itä- ja Länsi-Pakilan kirjallinen historia alkaa Magnus-nimisestä miehestä, joka oli vuonna 1417 lautamiehenä laamanninkäräjillä. Magnus, joka asui Baggbölessä eli Pakilassa (ruotsinkielisessä alkutekstissä ”i Byggiabola”), oli yksi kahdestatoista lautamiehestä, jotka tutkivat ja todistivat virolaisen Padisten luostarin munkkien käyttäneen luvatta Koskelan kylän vesiä Vantaanjoessa. Juttu liittyy lohenkalastukseen Vantaanjoella.

Hallinnollisesti Baggböle oli yksi Helsingin pitäjän kylistä. Elämä oli tasaisen vaihtelevaa 1500-luvulta 1800-luvun loppupuolelle: 1500-luvun puolivälissä kylässä oli viisi tilaa, 1700-luvun puolivälissä neljä taloa ja vuonna 1905 seitsemän maatilaa. 1700-luvun tilat Erikas, tai Klasas, kuten sitä myös kutsuttiin, Murmästars, Landtmätars ja Prästbacka näkyvät edelleen pakilalaisten arjessa. Erikaksen päärakennus 1700-luvulta on edelleen olemassa. Nykyisin se tunnetaan nimellä Pakin talo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Murmästars elää enää Kehä I:n kadunnimenä, Muurimestarintienä. Sama kohtalo on Landtmätarsilla, joka on antanut nimen Maanmittarintielle, ja Prästbackalla, jonka tilusten läpi vie nykyisin Papinmäentie.

Nykykartalla vanhojen tilojen isojaosta muistuttavat pitkät, suorat tonttirivit. Omakotitaloalueet sijoittuvat pitkien, vanhalta kantakylältä (Solakalliontieltä tai Yhdyskunnantieltä) lähtevien ja Pirkkolaan asti ulottuvien katujen varsille suunnilleen länsi-itä-suunnassa. Vanhan kyläkeskuksen toisella puolella oleva Vantaanjoki oli teitä tärkeämpi kulkuväylä vielä 1800-luvulla. 

Pakinkylä vetoaa kaupunkilaisiin

Baggböle ja sen enimmäkseen ruotsinkieliset asukkaat kuuluivat Helsingin maalaiskuntaan, mutta kasvava Helsinki vaikutti Pakinkylän kehitykseen 1900-luvulle tultaessa, aluksi kesäasukkaiden kautta. Helsingissä asuva yläluokka kaipasi maaseudun rauhaan ja rakennutti kesähuviloita kaupungin ulkopuolelle. Pakinkyläänkin rakennettiin kesähuviloita erityisesti Alkutien länsipäähän ja Lepolantielle. Välitalontien länsipään tienoille siirrettiin huviloita myös Terijoelta. Osa huvila-asukkaista, kuten teosofi Pekka Ervast, asui Pakinkylässä ympäri vuoden.

Helsingin voimakas teollistuminen 1880-luvulta alkaen loi työpaikkoja ja työvoiman tarvetta. Asuntotuotanto ei pysynyt kaupungin kasvun perässä, joten Helsingissä asuttiin ahtaasti. Varsinkin paremmin toimeentulevat ja perheelliset työläiset hakivat ratkaisua asuntopulaan hankkimalla tonttimaata kaupungin ulkopuolelta.

Pakinkylässä tilojen jakamisesta palstoihin vastasi kolme maanosto-osuuskuntaa. Osuuskuntien perustajat olivat helsinkiläisiä työläisiä tai ammattilaisia kuten rakennusmestareita. Osuuskuntien tarkoituksena oli edullisten tonttien hankkiminen osakkailleen. Sitä varten ne ostivat koko Prästbackan tilan ja puolet Lantmätarsin tilasta. Osuuskunta Alku perustettiin vuonna 1905, Osuuskunta Lepola vuonna 1907 ja Osuuskunta Elo vuonna 1909. Osuuskunnat lakkautettiin vuoteen 1911 mennessä, kun kaikki tontit oli saatu myytyä. Suurin osa tonteista oli puolen hehtaarin suuruisia, mutta osa osakkaista osti useamman tontin ja muodosti niistä isomman tilan. Osuuskuntien työ elää kadunnimissä Alkutie, Lepolantie ja Elontie – ja vähän Osuuskunnantie-nimessäkin.

Työväki kävi töissä Helsingissä

Vuonna 1908 Pakinkylä julistettiin taajaväkiseksi yhdyskunnaksi, ” Pakinkylän työväenyhdyskunnaksi”. Se oli edelleen osa Helsingin maalaiskuntaa. Pakinkylän väestö oli muuttunut enemmistöltään suomenkieliseksi palstoittamisen ja sitä seuranneen muuttoliikkeen myötä. Vuonna 1930 lähes 90 % pakinkyläläisistä oli suomenkielisiä. Osuus oli paljon suurempi kuin Helsingin pitäjässä muuten.

Samalla Pakinkylän liikenne vilkastui, kun työväestöä alkoi käydä päivittäin Helsingissä töissä. Vuonna 1930 noin joka viides perheenpää kävi Helsingissä töissä. Paikallisjunaliikenne Helsingistä Oulunkylään mahdollisti pakinkyläläisten työssäkäynnin Helsingissä, mutta matka rautatieasemalle oli Pakinkylän länsiosista pitempi. Osuuskunta Lepola anoi Käpylän seisakkeen perustamista, ja se otettiinkin käyttöön vuonna 1910.

Entistä paremmille liikenneyhteyksille oli tarve. Jalkamiehille ja hevosille alkujaan rakennettuja teitä jouduttiin korjaamaan ja parantamaan jatkuvasti, jotta ne kestäisivät autoliikennettä. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset linnoitusrakentajat rakensivat sorapäällysteisiä tykkiteitä, jotka olivat selvä parannus aiempiin mutaisiin kärrypolkuihin. Muun muassa Elontie ja Välitalontie olivat tykkiteitä. Yksityisautot olivat harvinaisia, mutta linja-autoliikenne mahdollisti työssäkäynnin myös kauempaa rautatiestä. Linja-autojen päätepysäkki oli aluksi nykyisen Pakilantien ja Lepolantien risteyksessä. Vuonna 1925 ajettiin Helsinkiin 11 edestakaista linja-autovuoroa päivässä, ensimmäinen klo 6.15 Helsingistä Pakinkylään ja viimeinen klo 22.45 Pakinkylästä Helsinkiin. Matka-aika oli puoli tuntia – kuten usein nykyisinkin.

Pakinkylän elinkeinot ja palvelut

Pakinkylässä oli myös liikeyrityksiä ja työpaikkoja. Läheiset rautatieasemat mahdollistivat kauppapuutarhojen kannattavan toiminnan, koska tuotteita saatiin kuljetettua rautateitse sekä Helsinkiin että kauemmas. Helsingissä tuotteita myytiin etenkin toreilla. Pakinkylän ensimmäisen kauppapuutarhan perustivat vuonna 1918 Hämeestä tulleet veljekset Väinö ja Onni Koskinen. Aluksi puutarhat olivat omistajilleen sivuelinkeinoja. Vähitellen toiminta laajeni niin, että Koskisen puutarhalla oli Suomen suurimmat kasvihuoneet. Toisten Koskisten, Pekon ja Ilmarin, puutarha Lepolantien ja Kyläkunnantien välissä jäi viimeiseksi alueen kauppapuutarhaksi. Kokkosen puutarhan kasvihuoneet ja Kokkosten kotitalo purettiin syksyllä 2017. Tilalle rakennettiin asuntoja, kuten aiemmin lakanneiden puutarhojenkin maille oli rakennettu.

Pakinkylän harvat maatalot olivat pitkälti omavaraisia, mutta osuuskuntatontit olivat liian pieniä mahdollistaakseen omavaraisuuden. Syntyi tarve kauppapuodeille. Pakinkylän ensimmäiset kauppapuodit olivat nykyisen Itä-Pakilan puolella nykyisten Solakalliontien ja Rakennusmestarintien risteyksessä, jonka lähelle asutus aluksi keskittyi. Osuuskuntien palstatiloja oli kuitenkin kauempana lännessä, ja ne kaipasivat palveluja lähemmäs. Nykyisestä Länsi-Pakilasta oli pitkä matka kauppaan Oulunkylän rajalle. Alkutien ja Alkukujan risteyksen lähellä kerrotaan olleen hetken aikaa kauppa.

Elintarvikepula koetteli myös kauppiaita vuosina 1914–1918 eikä myytävää ollut kovin paljon. Osuusliike Elanto pystyi isona toimijana hankkimaan myyntiin enemmän tavaraa kuin muut kauppiaat. Silloisen Puistotien varteen nykyisen Lepolantie 17:n kohdalla avattiin pakinkyläläisten aktiivisen vaikuttamisen ansiosta Elannon siirtomaatavaramyymälä nro 20 marraskuussa 1916. Perustamiseen saattoi vaikuttaa sekin, että Elannon johdossa ollut Väinö Tanner omisti Elontieltä kaksi palstaa. Elannon myymälä nro 20 oli pitkään kylän tärkein kauppa. Kaupassa oli kolme sisäänkäyntiä, sillä se oli jaettu kolmeen osastoon: sekatavara-, maito- ja lihakauppaan.    

Pakilan liikekeskukseksi muodostui nykyisen Lepolantie 17:n ympäristö ja ylempänä oleva Jakotie. Elannon lisäksi siellä oli sähköliike, halkokauppa, yleinen sauna ja suutari. Elantoa vastapäätä oli pitkään kahvila ja myöhemmin apteekki sekä kampaamo. Elokuvateatteri Bio Tarja toimi vuosina 1945–1975.

Pakilan asutus laajeni 1920- ja 1930-luvuilla kauemmas länteen Välitalontien pohjoispuolelle ja nykyisen Pakilantien länsipuolelle, ”Petsamoon”. Osuusliike Elanto perusti vuonna 1930 toisen myymälän Pakilantien ja Lepolantien kulmaukseen rakennuttamaansa taloon. Tämä Elanto purettiin 1970-luvulla Valtameri Oy:n pääkonttorin alta. Kauppapaikka on edelleen hyvä, sillä aivan vieressä sijaitsee nykyisinkin ruokakauppa.

Koulu asuinkunnan mukaan

Pakinkylän ensimmäinen koulutalo oli Metsolan suomenkielinen kansakoulu, joka rakennettiin vuonna 1906 Lantmätarsin tilasta erotetulle palstalle. Ruotsinkieliset lapset kävivät Oulunkylän kansakoulua. Väestön kasvaessa alueen lapsimäärä kasvoi. Maalaiskunnan päättäjät eivät nähneet tarvetta koulun laajentamiselle, koska osa lapsista oli vielä kirjoilla Helsingissä, josta perheet olivat muuttaneet. Koulun 54 lapsen ainoa opettaja kävi sitten lasten kodeissa kertomassa, että kotikunnaksi pitäisi muuttaa Helsingin maalaiskunta tai toista opettajaa ei saada.

Asutuksen laajetessa länteen syntyi tarve uudelle koululle. Lepolantien Elannon sivurakennuksessa toimi kansakoulu 1920- ja 1930-luvuilla, kunnes nykyisen Pakilantien varrelle rakennettiin vuonna 1939 uusi koulurakennus. Myöhemmin yläkouluna toimineen koulun rakennus purettiin kesällä 2022. Nykyinen Pakilan ala-asteen koulu valmistui vuonna 1954. Sen viereen valmistui keväällä 2022 uudisrakennus yläkoulua varten.

Toivolan kansakoulu perustettiin vuonna 1922 lastenkodin yhteyteen. Se perustettiin punaorpoja varten, sillä sisällissodan jälkeen kodittomia lapsia oli paljon. Ensimmäisenä toimintavuotena Toivolan lastenkodissa oli 121 lasta. Helsingin kaupungin omistamassa Ryttylän kartanossa oli vuonna 1918 ollut punaisen puolen perustama lastenkoti orvoille. Lastenkoti siirrettiin Pakinkylään syyskuussa 1922, jossa kunnallisneuvos Toivosen kaupungille myymillä mailla oli sopivia rakennuksia lastenkotia ja siihen kuulunutta maataloutta varten. Toivola lienee saanut nimensä kunnallisneuvos Toivosen mukaan. Koulua ei olisi perustettu niin lähelle Metsolan koulua, elleivät sen oppilaat olisi olleet Helsingin kaupungissa kirjoilla. Siten he eivät päässeet maalaiskunnan kouluun Metsolaan.

Vuonna 1946 alueliitoksen yhteydessä Toivola muutettiin apukoulutasoisten lasten sisäoppilaitokseksi ja koulu apukouluksi. Apukoulut oli tarkoitettu lapsille, jotka eivät pystyneet osallistumaan tavallisen kansakoulun opetukseen. Apukouluissa opetustahti oli hitaampaa ja oppilasryhmät pienemmät. Peruskoulu-uudistuksen myötä vuonna 1975 Toivolan koulu muuttui erityiskouluksi.

Vapaa-aikana huviksi ja hyödyksi

Kun ”pikkukirkoksi” kutsuttu työväentalo palautui työväenyhdistykselle, väestömäärältään suureksi kasvanut Pakinkylä oli jälleen ilman kirkkoa. Pakilan kirkko valmistui lopulta vuonna 1950 silloisen keskustan tuntumaan. Kirkko rakennettiin nopeasti ja kekseliäästi: kirkontorni oli samalla myös savupiippu. Oman seurakunnan Pakila sai vasta vuonna 1961. Kirkon laajennus- ja muutostyöt valmistuivat vuonna 2002, jolloin Pakilan kirkko nimettiin uudelleen Hyvän Paimenen kirkoksi.

Työväenyhdistykseen liittyy myös Pakilan Visan, edelleen toimivan urheiluseuran, historia. Vuonna 1908 Pakinkylään perustettiin työväen urheiluseura nimellä Yritys. Se jatkoi vuodesta 1914 nimellä Pakinkylän Veljet. Pakinkylän Veljet lakkautettiin vuonna 1932 kommunistilakien perusteella. Vuonna 1936 perustettu Pakilan Visa sen sijaan on  edelleen toiminnassa. Visakin harjoitteli työväentalolla. Myös vuonna 1934 perustettu Pakinkylän voimistelu- ja urheiluseura Veto toimii edelleen, nykyisin tosin puhtaasti hiihtoseurana nimellä Pakilan Veto.

Pakinkylän vapaapalokunta perustettiin vuonna 1922 tarpeeseen, ei niinkään huviksi. Lähin palokunta sijaitsi sitä ennen Oulunkylässä. Kun Oulunkylän palokunta ehti Pakinkylään, tuli oli usein ehtinyt tuhota koko rakennuksen. Kun Pakinkylän nimi muuttui Pakilaksi, pohdittiin myös VPK:n nimen muutosta. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä Myrskylässä toimi Pakilan VPK. Pakinkylän VPK on nykyisin Helsingin pelastuslaitoksen sopimuspalokunta, joka rientää apuun kutsuttaessa.

Sosiaalinen asunnontuote Oy:stä design-taloihin

Seuraava suuri rakennusvaihe koitti sotien jälkeen, kun Helsingin kaupunki solmi sopimuksen Sosiaalinen asunnontuote Oy Asutuksen kanssa omakotitalojen rakentamisesta Halkosuontien varteen. Talot olivat Tehdastalo Yhtymän toimittamia 59 m²:n suuruisia yhden perheen taloja. Asuinhuoneita oli kaksi keittiön lisäksi. Sauna, puuvaja ja ulkohuone sijaitsivat ulkorakennuksessa, yhteinen vesiposti Kyläkunnantie 27:n kohdalla. Vuonna 1948 tyyppitaloja oli valmiina tai rakenteilla jo 95.  Samaan aikaan Halkosuontielle, Suovatielle ja Heinämiehentielle rakennettiin etupäässä kahden asunnon pientaloja. Yhteisiä asioita ja vapaa-ajanviettoa varten perustettiin Pakilan omakotiyhdistys ry.

Asemakaavamuutokset 1960-luvulta 1990-luvulle toivat Pakilaan uuden asuntotyypin, rivitalot. Samalla alue tiivistyi, kun tonttien lohkominen pienempiin osiin mahdollistui. Osa uudisrakennuksista rakennettiin tyhjinä säilyneille tonteille, osa lakkautettujen kauppapuutarhojen tonteille. Rivitalojen alta purettiin myös paljon vanhoja pientaloja. Pakilan väkiluku kasvoi 1960- ja 1970-luvuilla jopa 3–4 % vuosittain. Samalla rakennuskanta uudistui ja alueen ilme muuttui. Pienet puulämmitteiset talot saivat naapureikseen tai tilalleen yli sadan neliön design-taloja kaikilla mukavuuksilla. Ennen öljykriisiä rivitaloasuntoihinkin rakennettiin uima-altaita. Huonojen liikenneyhteyksien päässä ollut työväenyhdyskunta muuttui hyvin toimeentulevan väen lähiöksi, jossa asuttiin väljemmin kuin esikaupungeissa yleensä.

Pakila on verbin arvoinen

Pakilan nimi tulee ruotsin sanasta bagge, joka merkitsee paksua ja kömpelöä. Sanaa käytettiin 1600-luvulle asti myös henkilöiden liikanimenä. Baggböle sai vuonna 1908 suomenkielisen nimen Pakinkylä.  Vuonna 1946 alueliitoksen yhteydessä viralliseksi nimeksi tuli Pakila. Kaupunginosan nimeksi vahvistettiin Pakila-Baggböle vuonna 1959, jolloin alue jaettiin Itä- ja Länsi-Pakilaksi. Tuusulanväylä, aiemmin Tervatienä tunnettu väylä, oli jakanut Pakinkylän kahtia.

Pakilasta on lähtenyt liikkeelle termi pakiloituminen. Tällä tarkoitettiin sitä, että osuuskuntien palstoittamille puolen hehtaarin tonteille alettiin rakentaa rivi- ja paritaloja joko omakotitalojen ja rintamamiestalojen tilalle tai niiden viereen 1960-luvun lopulla. Samalla alueen aiempi työläiskaupunginosa alkoi keskiluokkaistua. Aikanaan termillä oli paheksuva sävy, sillä pidettiin pahana, että eri vuosikymmeninä tapahtuneen täydennysrakentamisen seurauksena samassa korttelissa saattoi olla hyvin erityylisiä ja eri aikakaudelta olevia rakennuksia. 

Lue lisää Pakilan historiasta:

Pakilan seudun historia(yhdistys) ja Kaarlo Pettinen. Pakilan Seudun Historia. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Pakilan seudun historia, 1981.

Laakso, Maria. Pihoilla ja ploteilla: Lapsuusmuistoja Pakilasta 1930–1950-luvuilla. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Pakila-seura, 2003.

Länsi-Pakilan rakennushistoriaselvitys: https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/kerrokantasi/lansi-pakila/lansi_pakila_yhs_historia.pdf

Pakila-Seuran historiasivut: https://kaupunginosat.fi/pakila/category/pakila-seura/pakilan-historia/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Pakilan omakotiyhdistyksen historiasivut: https://pakilanomakotiyhdistys.net/historia/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Pakilan Visan historiaa: https://www.pakilanvisa.fi/seuran-esittely-ja-yhteystiedot/historia/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Viita, Ossi. Visa Pakilasta. Pakilan Visan 75-vuotisjuhlateos(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Helsinki 2011.

Hakanen, Maija. Salamasta se kaikki alkoi : Pakilan työväentalon 100 vuotta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), Pakilan Demokraattinen Kulttuurisäätiö 2017.

Maija Hakanen. Pakinkylän Punainen Kaarti, TA-Tieto Oy, Helsinki 2019(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), http://hdl.handle.net/10138/319471(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Pakinkylän VPK:n historiaa: http://pakinkylanvpk.net/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Landgren, Lars. 70 Vuotta Vapaaehtoisvoimin tulta vastaan: Pakinkylän VPK 1922-1992, Pakinkylän VPK 1992.

Pakilan kadunnimien historiaa, osat 2 ja 3: https://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_kadunnimien_historia/index.html