Kaupunki oli tiivis yhteisö
Asukkaiden muodostama kaupunkiyhteisö oli samanlainen kuin kaupunkikin: pieni ja tiivis. Suurin osa kaupunkilaisista tunsi toisensa ja tiesi toistensa aseman yhteisössä. Kaupunkilaiset olivat siis hyvinkin kiinnostuneita siitä, keitä kaupungin kaduilla liikkui ja millä asialla sekä mikä heidän taustansa ja säätyasemansa oli. Kaupunkilaisten odotettiin käyttäytyvän asemansa mukaisesti.
Tällaisia ihmisen asemasta kertovia merkkejä olivat esimerkiksi tietynlaiset vaatteet, päähineet ja naisilla hiukset. Naimisissa olevat naiset eivät koskaan esiintyneet julkisesti hiukset avoimina vaan aina hiukset kiinnitettyinä ja päähine päässään. Varakkaan perheen ja kotitalouden emännän asemaan taas kuului kantaa vyöllään näkyvissä talon varastojen avaimia, jotka osoittivat hänen valtaansa kotitaloudessa.
1600–1700-luvun ihmiset jakautuivat säätyihin, joita olivat aatelisto, porvaristo, papisto ja talonpojat. Helsingin asukkaat kuuluivat lähinnä kolmeen ensin mainittuun säätyyn, mutta talonpoikia näkyi kaupungissa taajaan tuomassa maataloustuotteitaan myyntiin. Säätyjen ulkopuolelle jäi iso osa kansasta: maattomat, köyhät ja sekalainen työväki, joita kaupungissa oli paljon. Säädystä riippumatta ihmiset edustivat jompaakumpaa sukupuolta, ja sukupuoli määritti elämän kulkua ja toimintamahdollisuuksia kenties vielä säätyasemaakin enemmän. Pitkälle 1900-luvulle asti mies oli aina oikeudellisesti ja sosiaalisesti naisen yläpuolella.
Kaupunkilaiset – kuten maaseudun väkikin – asuivat kotitalouksissa. Pelkästä ydinperheestä muodostuva kotitalous oli harvinaisuus, sillä usein samassa taloudessa asusteli enemmän tai vähemmän pysyvästi läheisempiä ja etäisempiä sukulaisia. Varakkaammissa porvaris- ja käsityöläistalouksissa oli aina palvelusväkeä, ja saattoipa saunan nurkassa asustaa myös loisia eli vuokralaisia. Ihmisillä ei ollut yksityisyyttä nykyisessä mielessä juuri lainkaan. Kodit olivat puolijulkisia tiloja, joissa vierailijoita saattoi tulla ja mennä. Kaikki isäntäväestä palvelusväkeen peseytyivät samassa saunassa ja käyttivät yhteistä käymälää, jos sellainen talossa oli.
Helsinkiläiskauppiaiden tonteilla sijaitsi useita rakennuksia. Varsinainen asunto oli vain yksi tontin rakennuksista, jonka lisäksi tontti täyttyi aitoista, varastoista, liitereistä, karja- ja rehusuojista, saunoista, leivintuvista, vaunutalleista jne. Nukkumisjärjestelyt olivat nekin tiiviit ja omat makuuhuoneet vielä harvinaisuus. Monessa talossa maattiin tuvan penkeillä ja vuoteissa vieri vieressä, isäntäväki ja palvelusväki miltei rinnakkain.
Herran nuhteessa — uskonto osana arkea
Uskonto oli tärkeässä roolissa arjessa ja 1600-luvun ihmiset olivat vahvasti uskonnollisia. Heille Jumala oli jokapäiväisessä elämässä vaikuttava voima, joka antoi ihmiselle armossaan kaiken sen hyvän, mitä elämässä saattoi saada. Toisaalta Jumala oli myös ankara ja kostava, jos ihmiset rikkoivat hänen käskyjään vastaan. Vaikka rikkomus eli synti olisi ollut vain yhden ihmisen tekemä, uskottiin Jumalan kostavan koko synnintekijän yhteisölle. Kosto näkyi sotana, kulkutauteina, huonoina satoina ja uponneina kauppalaivoina.
Synti sovitettiin tunnustuksella ja katumuksella sekä rikosasioissa lisäksi raastuvanoikeuden tuomiolla. Tästä syystä oli äärimmäisen tärkeää, että yhteisö valvoi jäsentensä elämää niin, ettei syntiä tehty, tai kun tehtiin, siitä saatiin tuomio ja sovitus, jottei Jumala vihastuisi koko yhteisölle. Ihmiset ylläpitivät yhteyttään Jumalaan käymällä säännöllisesti kirkossa ja erityisesti ehtoollisella. Kaupungissa tämä oli mahdollista joka sunnuntai, maaseudun syrjäkylillä kirkossa saatettiin käydä vain muutaman kerran vuodessa. Kun jonkun epäiltiin tehneen rikoksen, voitiin epäiltyä painostaa tunnustukseen kieltämällä häneltä ehtoollinen. Ilman ehtoollista ihmisen jumalasuhde oli katkaistu. Se oli valtaosalle aikalaisista todella pelottava kokemus. Tästä syystä ehtoolliskielto toimi hyvänä painostuskeinona rikkomuksen tunnustamiseen.
Kirkko toimi myös moraalin valvojana kaupunkilaisten ohella. Toisin kuin Suomessa nykyisin, kirkko ja valtiovalta olivat tiukassa yhteydessä. Kirkko kasvatti ihmisiä kuuliaisiksi alamaisiksi ja perusteli valtiovallan oikeutusta. Uskonto ja papit sen edustajina olivat läsnä ihmiselämän arjessa alusta loppuun. Kansaa opetettiin oikeisiin elintapoihin monissa yhteyksissä: sunnuntaisen kirkossakäynnin yhteydessä saarnoissa ja valtiovallan tiedotteissa, avioituville pareille annetussa avioliitto-opetuksessa, kaupunkilaisten välisiä ristiriitoja selvitettäessä, hautajaisten ruumissaarnoissa ja katekismuskuulusteluissa.
Keskeistä opetuksessa oli yhteisön sovun ylläpitäminen ja hierarkian sekä sosiaalisen järjestyksen ja odotusten noudattaminen. Tämä tarkoitti sitä, että miehet toimivat miehisyyteen ja naiset naisellisuuteen liitettyjen sääntöjen ja odotusten mukaan ja että kaikki noudattivat säätyasemaansa kuuluvia sääntöjä. Kaikkien tuli myös sukupuoleen ja säätyyn katsomatta toteuttaa lähimmäisenrakkautta ja elää sovussa kanssaihmisten kanssa.
Raastuvassa tavataan
Raastuvanoikeus oli ajan ihmisille melko arkipäiväinen ja yhteisön elämään tiiviisti liittyvä instituutio. Lakituvassa vierailu ei ollut ihmisille mitenkään poikkeuksellista vaan varsin tavallinen keino hallinnollisten asioiden hoitamiseen. Lakituvassa käsiteltiin esimerkiksi testamentteja, kaupantekoja, velkoja, riitoja niin perheen sisällä kuin kaupunkilaisten välilläkin, herjauksia ja tappeluita sekä erilaisia rikoksia. Ruotsin valtakunnassa kaupunkien asioista säädettiin keskiaikaisessa Magnus Erikssonin kaupunginlaissa (n. 1355–1360), joka pysyi voimassa koko 1600-luvun, vaikka se jo tuolloin koettiin osin vanhentuneeksi.
Yleisin rangaistusmuoto oli sakko. Jos tuomitulla ei ollut varaa maksaa sakkojaan eikä kukaan taannut hänelle sakkosummaa, muunnettiin rahallinen rangaistus ruumiilliseksi. Tietyistä rikoksista saattoi saada myös kuolemantuomion. Tällaisia rikoksia olivat esimerkiksi murha, rahan väärentäminen, kaksinnaiminen, insesti ja kaksinkertainen huoruus, jolla tarkoitettiin, että kaksi tahoillaan naimisissa olevaa henkilöä oli keskenään sukupuolisuhteessa.
Kuolemantuomiot pani täytäntöön pyöveli kaupungin mestauspaikalla. Mestauspaikkoja oli Helsingissäkin vuosisatojen kuluessa useampia. Vanhin tunnettu mestauspaikka sijaitsi Arabiassa ja tunnetaan edelleen Hirsipuunkallion nimellä. Lisäksi mestauksia suoritettiin kaupungin keskuspaikalla Suurtorilla eli nykyisen Senaatintorin tuntumassa. Oikeuden toteutumista oli paikalla seuraamassa suuri määrä kaupungin väkeä. Mestaus oli virallinen tapahtuma, jolla valtio osoitti alamaisilleen väärän käytöksen rajoja ja seuraamuksia. Rikoksen sovitus, syyllisen katumus ja synninpäästö sekä mestauksen oikea sujuminen olivat tärkeitä myös kaupunkilaisille. Jos näitä ei suoritettu oikein, uskottiin Jumalan vihastuvan ja kostavan koko yhteisölle.
Lue lisää
Aalto, Seppo: Kruununkaupunki. Vironniemen Helsinki 1640–1721(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015.
Aalto, Seppo & Gustafsson, Sofia & Granqvist, Juha-Matti: Linnoituskaupunki. Helsinki ja Viapori 1721–1808. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Minerva & Helsingin kaupunki 2020.
