Hyppää pääsisältöön

Laivasta lotjaan – Alustyypeistä ja Porvoon rannikkoliikenteestä 1600-luvulla

Purjelaivakauden alustyyppien määrittely on hankalaa, koska nimitykset vaihtelevat ajan ja paikan mukaan. Samaa nimitystä käytettiin eri alusvariaatioista. Asiaan vaikutti myös se kuka asiasta kertovan lähteen oli tehnyt ja miten hyvin hän tunsi laivatyypit. Maaseudun kihlakunnanoikeuden kirjurilla tätä asiantuntemusta ei välttämättä ollut, mutta hänen kollegallaan kaupungin raastuvanoikeudessa saattoi hyvinkin olla. Voi vetää sen lähdekriittisen johtopäätöksen, että varsinkin raastuvanoikeuden pöytäkirjat ovat hyvä merihistoriallinen lähde.

Helsingin merialueella tärkeimmät alustyypit suurimmasta pienimpään olivat ruotsiksi – missä muodossa ne aina 1600-luvun lähteissä esiintyvät – skepp, skuta, lodja, prom ja jakt. Kirjoitusasu vaihteli eikä näihin alustyyppeihin ole yksiselitteistä määritelmää. Joskus määritelmä viittaa takilaan, joskus rungon muotoon, toisinaan taas rakenteeseen eli oliko aluksen runko limi- vai tasalaudoitettu. Usein joutuu käyttämään lisätarkennusta: ”aluksessa saattoi myös olla” tai ”aluksessa x oli usein mutta ei aina” tai ”nimitys x tarkoitti 1500-luvulla Venäjällä sitä mutta 1600-luvulla Suomessa tätä” jne. Seuraavassa kuitenkin alustyyppien luokittelu pääpiirteissään.

Laiva (skepp) tarkoitti kolmimastoista raakapurjetakiloitua alusta. Etu- ja isomaston purjeen päällä oli kummassakin mastossa ylempänämärssypurjeet. Niiden lisäksi oli vielä taaimmassa eli mesaanimastossa viisto latinalaispurje. Aikalaiset kutsuivat tällaista alusta myös nimellä märseskep, märssypurjelaiva, koska märssypurjeet olivat sen muista aluksista erottava piirre. Skepp oli avomerialus, joka tarvitsi sataman eikä voinut koon ja syväyksen takia käyttää sisäsaariston reittejä. Rungoltaan skepp oli tasasaumainen (kravel). Sen toimintasäde kattoi koko Itämeren ja sillä voitiin mennä Pohjanmerellekin. Miehistöä oli kymmenkunta. Kreijari oli myös kolmimastoinen laiva. Siinä oli yksiosaiset ns. paalumastot. Paalumasto mahdollisti raakojen noston ja laskun kannelta kiipeämättä mastoon. Näin pärjättiin vähemmällä miehistöllä. Kreijarin runko oli pelkistetty, matala ja vailla korkeita kansirakenteita muistuttaenkuutin runkoa. Kruunupyyssä rakennettiin tunnettuja kreijareita 1600-luvun lopulla. Näille aluksilla annettiin apostolien nimet. Yksi tällainen alus, Sankt Marcus, on merkitty hylyksi Viron Pranglin eteläpuoliseen lahteen vuonna 1705 tehtyyn ruotsalaisen  Carl Edberginkarttaan. Kreijari oli parkin esimuoto, koska sen mesaanimastossa oli kahvelipurje eikä raakapurjetta kuten myöhemmässä täystakiloidussa fregatissa. Kolmimastoista alusta kutsuttiin myös nimellä holkki (holk),

Kuutti (skuta, kuutto), aikakauden yleisin alus, oli 1600-luvulla kaksi- tai kolmimastoisen aluksen yleisnimitys. Kuutissa ei ollut märssypurjeita. Se oli laivasta poiketen limisaumainen (klinker) ja sen kansirakenteet olivat matalampia kuin laivan. Kuutti saattoi olla osittain kanneton tai siinä oli vain puolikansi eli vain osan alusta kattava kansi. Vaikka kuutti oli laivaa pienempi, oli myös suuria kuutteja. Erääseen porvoolaiseen kruunun vuonna 1678 pakko-ottamaan kuuttiin lastattiin 30 ratsumiestä hevosineen.Tämä oli paljon kun mukaan piti mahtua vielä muu miehistö ja hevosten rehu. Kuuteilla purjehdittiin Pohjoisella Itämerellä esimerkiksi Tukholmaan, Riikaan ja Danzigiin. Miehistöä oli puolisen tusinaa. Kuutti oli aivan eri hintaluokan alus kuin lotja. Purjehdusvalmis kuutti maksoi Koivistolla 200-300 kuparitaaleria. Vuonna 1666 Porvoossa erään kuutin hinta, 433 hopeataaleria, vastasi 15 lotjan samanaikaista hintaa. Vuosisadan alkupuolen keskivertokuutti oli Yrjö Kaukiaisen mukaan Koivistolla kaksimastoinen mutta kolmimastokuutit yleistyivät vuosisadan lopulla.  Kaksi mastoa jakoi takilan menetyksen riskiä ja pienempiä purjeita oli helpompi säätää kuin yhtä suurta. Varsinkin reivaaminen eli purjepinta-alan vähentäminen nopeasti myrskyn noustessa oli tärkeä turvallisuustekijä. Kuutilla käytiin Tallinnan lisäksi Tukholman, Riikan ja Danziginsatamissa.

Lotja (lodja) tarkoittaa tasapohjaista soudettavaa matalalla uivaa kuljetusalusta, joka oli limilaudoitettu ja jossa saattoi olla yksi tai kaksi mastoa. Venäjällä, jota pidetään lotjan kotimaana, oli Jäämerellä 1590-luvulla yksimastoisia kalastuslotjia. Itämerellä liikkui myös rannikkoliikenteessä venäläisiä lotjia joissa oli kaksi mastoa ja useampia purjeita. Lotjat olivat korkealaitaisia, keulasta ja perästä suippoja ja niissä oli lähes pystysuora peräranka. Ne olivat raskastekoisiakuljetusaluksia. Yksi lotjan variaatio oli jokialus, jollasiirrettiin lastia laivoista jokia pitkin sisämaahan. Tällaista alusta Volgan lautturit hinasivat tunnetussa maalauksessa. Lotja oli lähestulkoon sama alus kuin proomu (prom). Ruotsissa lotjia – tai proomuja – rakennettiin kruunun toimesta varsinkin 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun sotien aikana kuljetusaluksiksi. Niitä oli suurempaa ja pienempää mallia. Vuonna 1607 määrättiin, että isoon lotjaan/proomuun piti mahtua 100 miestä ja kahden kuukauden laivamuona. Airoja oli 12 paria ja syväys saiolla korkeintaan 3 jalkaa eli 1,2 m. Se oli tarkoitettu mataliin vesiin ja rantautumisiin. Pienemmässä versiossa oli 30-40 miestä ja 6-8 airoparia. Lotjan tuli kuitenkin olla niin kevyt, että sitä voitiin hinata maitse en mil (noihin aikoihin noin 6 km). Vetämällä päästiin vetokankaiden (draget) yli. Näitä oli mm. Porkkalassa ja Hankoniemellä. Jakt oli yksimastoinen, kapea, pukspröötillä (keulapuomi) varustettu nopea purjealus, josta 1700-luvun loppua kohti kehittyi ylirikattu alus eli siinä oli runkoon nähden suuri purjepinta-ala.

 

Edellä kuvattujen kuljetuslotjien lisäksi lotjalla tarkoitettiin myös muunlaista alusta. Porvoon seudulla 1600-luvun puolivälissä lotja tarkoitti Ilkka Mäntylän mukaan kaksimastoista suurta venettä. Lotja oli kuuttia selvästi pienempi ja paljon halvempi. Se maksoi vuosisadan puolivälissä 60-80 kuparitaaleria. Näin alhainen hinta kertoo siitä, ettei siinä voinut olla monimutkaista takilaa. Mastojen, purjeiden ja köysistön hinta oli nimittäin yleensä noin puolet aluksen kokonaishinnasta. Samasta syystä ei siinä myöskään ollut kajuuttarakenteita tai kantta. Porvoolaislotjassa on ollut pieni masto tai mastot, mahdollisesti kaadettavat,ja sillä on soudettu vastatuuleen. Se oli enemmän soutu- kuin purjealus. Mäntylän mukaan lotja oli tuomiokirjatapausten perusteella Porvoon yleisin alus. Tämä johtuu mielestäni siitä, että Porvoossa tarvittiin sisäväylille sopivia aluksia. Porvoolla ei ollut vallitsevan tapulipolitiikan takia ulkomaankauppaoikeuksia ja porvoolaiset laivurit joutuivat viemään Helsingin tullikamarin kautta Tukholmaan tai Turkuun menevät lastinsa. Tervan he joutuivat myymään – kruunun monopoleja suosivan politiikan takia – Helsingin Tervasaaressa kaupungin Tervakomppanialle. Helsinkiin meni kapea matala reitti, johon lotja soveltui hyvin. Näitä reittejä on Jonas Hahnin vuoden 1750 kartassa. Yksi niistä, Pellingin ulkopuolella kulkeva, on kartan mukaan ”venäläisten lotjien vuosittain käyttämä reitti”. Kartassa on myös useita muita sisäväyliä Helsingistä itään. Niillä oli kartassa tärkeä asema, ei vain kauppalaivojen vaan myös saaristolaivaston takia. Sisäväyliä suosittiin, koska ne olivat väylät tuntevalla turvallisia eikä samanlaista vastatuulta ja aallokkoa ollut kuin uloimmilla reiteillä.

 

Porvoolaisilla oli toki myös kuutteja, joilla käytiin Tallinnassa ja Tukholmassa. Sikosaaren ja Kokonniemen välissä oli vuoden 1696 karta mukaan Porvoon kuuttisatama. Tämän lähemmäksi kaupunkia ei kuutilla päässyt. Paikalliset olosuhteet ja kauppapolitiikka määräsivät sen millaista alustyyppiä käytettiin. Porvoon asema rannikkoliikenteen kaupunkina selittää myös sen, miksi kaupungissa oli vain muutama pitkänmatkan alus, kreijari. Lotjalla pysty käymään Tallinnassa, mutta tuskin kauempana.

Kirjallisuutta

 

Ehrensvärd, Ulla & Zilliacus, Kurt. 1997. Farlederna berättar. Gamla sjökartor över Finlands skärgård.Helsingfors: Konstsamfundet/Söderströms.

Huhtamies, Mikko ja Granqvist, Juha-Matti. Onnettomuus ja onni. Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600- ja 1800 -luvuilla. Historiallisia Tutkimuksia 279. SKS.

Heporauta, Arne 1991. The Mulan Wreck: what type of vessel was it? Suomen merimuseo. Annual Report.

Kaukiainen, Yrjö. Koiviston merenkulun historia. Koivisto-Säätiö. 1975

Mäntylä, Ilkka 1994. Porvoon kaupungin historia II 1602–1809. Porvoon kaupunki.

Zettersten, A. L.  1890, Svenska flottans historia. Åren1522–1634. Stockholm: Seligman. 

 

Kartat

 

Edberg, Carl. Hydrographisk charta öfver Stora och Lilla Vrangöijarne och deras redd. Skökartverket. Krigsarkivet, Tukholma.

Hahn, Jonas. Special Carta öfwer en Del utaf Nylands-Skären emellan Helsingfors och Degrby1750…Sjökartverket hydr. Kartor litt D nr. 59.  Krigsarkivet, Tuholma.

 

Verkkojulkaisu

 

Toivanen, Pekka. Laivanrakennus Pohjanmaalla 1600-luvulla http://sydaby.eget.net/swe/1600_build.htm